Hei!
Minä sain virosta tuodun kissanpennun muutamapäivä sitten, ja ajattelin kysellä onko kenelläkään kokemista kodittoman kissan kesyyntymisestä. Luen muutenkin mielelläni miten on sujunut yhteiselo virosta tuotujen eläinten kanssa pidemmän päälle.
Minä sain virosta tuodun kissanpennun muutamapäivä sitten, ja ajattelin kysellä onko kenelläkään kokemista kodittoman kissan kesyyntymisestä. Luen muutenkin mielelläni miten on sujunut yhteiselo virosta tuotujen eläinten kanssa pidemmän päälle.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Hei. Otin n.4-5kk sitten eläinsuojalta todella aran ja pelokkaan n.1-vuotiaan tyttökissan. Se oli metsästä loukutettu neljän poikasensa kanssa, jotka olivat syntyneet metsään. Poikaset kuitenkin todettiin niin aroiksi, että ne lopetettiin. Tyttöni oli ollut luultavasti yli 3kk heitteillä tai sitten se oli karannut omistajaltaan. En tiedä mitään sen taustasta.
Alussa se asui vain saunassa ja sähisi ja murisi, kun kävimme sille juttelemassa. Se oli koko ajan paikallaan ja silmät möllöttivät selällään. Se kuitenkin antoi rapsuttaa ja silittää ilman raapaisuja tai puraisuja. Aluksi vain juttelin sille tunti tolkulla ja se alkoi tottua ääneeni. Vähitellen se alkoi oppia sisäsiistiksi useiden vahinkojen jälkeen. Kun näin sen istuvan,venyttelevän tai pesevän itseään pidin sitä edistyksenä ja olin mahdottoman ylpeä tytöstä. Se oppi nauttimaan hellyydestä ja kun se keträsi ensimmäisen kerran purskahdin itkuun. Siirsimme sen ruokakippoja vähitellen keittiöön ja tyttö muutti vanhempieni huoneen sängyn alle ja joskus se nukkui sänkypeiton alla. Vähitellen se siirtyi sängyn päälle. Iltaisin se tuli vaatimaan olohuoneeseen hellyyttä ja naukui sydäntä särkevällä äänellä. Otimme sille kissakaverin muutama viikko sitten ja olemme käyttäneet Feliway-haihdutinta. Tyttö ei pelkää enää, jos kävelemme sen ohi. Nykyisin sitä näkee päivälläkin olohuoneessa ja muuallakin.
Tyttö on uskomattoman hellyydenkipeä ja se on niin kiltti. Aivan ihana leidi. Sylissä se ei halua olla ja pelkää kovia ääniä. Vieraitakaan se ei hyväksy, mutta se luottaa meihin.
Anna kissallesi aikaa ja ole sen tuki ja turva. Älä pakota sitä mihinkään. Puhu sille paljon nätisti ja rauhallisella äänellä. Olen huomannut, että kisumme pitää hämärästä. Anna sen lähestyä sinua, lopulta sen uteliaisuus voittaa. Kissa tuntee itsensä turvalliseksi, jos se saa olla jossain ylhäällä tarkkailemassa. Älä tuijota sitä suoraan silmiin. Ole kärsivällinen ja ymmärrä kissaasi. Aika parantaa haavat=)
Olipa kaunis kirjoitus. Ihanaa kun löytyy vielä tuollaisia ihmisiä.
Kaikkea hyvää sinulle ja kisulle ja makoisia kissanpäiviä. :)
Kiitos kirjoituksestasi! Mukava kuulla, että teillä menee hyvin ja kissakin alkaa olla "normaali". Mutta onhan se ymmärrettävääkin että menee aikaa tottua, kun elämä on heitellyt... Hyvää jatkoa teille! Ja eiköhän mekin Tomasin kanssa aleta pikku hiljaa juttuun tulla :)
Kyllä te juttuun tulette. Saattaa vain mennä vähän aikaa=) Luultavasti Tomas kuitenkin tulee olemaan aina hieman ujo. Pelko ei kokonaan katoa sen mielestä ja varmaan on aina hieman varautunut. Pidän teille peukkuja pystyssä=)
Kyllä minua hieman arvelutti ottaa tämmöinen arkajalka, mutta päivääkään en ole katunut, vaikka oli aika ihanat kakkakarnevaalit täällä alussa=) Oma rakas kissi oli kuollut muutamaa kuukautta ennen niin halusin antaa kodittomalle hyvän kodin. Olin masentunut, mutta se katosi, kun pääsin kesyttelemään tyttöä=) Isä sanoi heti, kun näki tytön, että "tuota ei ainakaan oteta", mutta paria päivää myöhemmin minä soitin ja varasin tämän örrimörrin..=) Olisivat muuten päästäneet raukan sateenkaarimaahan.