mitä vastata?

Missä vaiheessa eteenne on tullut tilanne, jolloin aletaan udella mahdollisen perheenlisäyksen tuloa? Kieltämättä 12 vuoden yhteiselon, josta kuusi vuotta naimisissa, jälkeen tallaisiakin tilanteita on tullut. Oletteko oppineet jo rehellisesti vastaamaan ihmisille kysyttäessä, että olemme yrittäneet lasta jo useamman vuoden, mutta sitä ei vaan syystä tai toisesta kuulukaan? Neljä vuotta sitkeää yritystä, tuloksena vain toistuvia keskenmenoja. Ei se niin helppoa ole itsellenikään ollut, myönnän sen.
Se on jännä miten ihmisille tulee vastattua vähän kierrellen ja kaarrellen, että no ei nyt vielä, tai vastaavaa... Ottaa päähän tilanteet, joita yleensä kuulee, että tehdään ensin sitä ja tätä ja tuota ja sitten hankitaan lapsia.
Haluisin kannustaakin ihmisiä pikemminkin siihen rehellisyyteen, kuin ainaisiin "satuiluihin". Itsekin siihen alunperin sorruin, mutta nykyisin tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että hitto soikoon niitä lapsia liukuhihnalta tehdä.
Sitä paitsi itse en nykyisin koskaan utele keneltäkään, "lapsenteko" aikeista, ei sillä etteikö se tietenkin ole aivan luonnollinen kysymys!
Kunhan vaan mietin....
1309
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Joo, oon kanssasi samaa mieltä. Meillä on kulunut jo häistä jonkin aikaa ja tuntuu et kaikki työkavereita myöten vain katselisi et eikö sitä perheenlisäystä tule. Olenkin vastannut että saa tulla kun on tullakseen ja toivottaisiinkin sitä kovasti... ei se vain ole niin helppoa. Ja toisaalta tänäpäivänä näitä ongelmia on nostettu esiin useammin kuin aiemmin. (vai tuntuuko vain siltä kun asia on omakohtaista?) No kuitenkin ei lapsettomuus ole vain tämän ajan ilmiö, vaan esimerkiksi itseni on tehty seitkytluvun alulla täsmätyönä melkein 6 vuoden yrittämisen päätteksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Rehellisyys ennen kaikkea kirjoitti:

Missä vaiheessa eteenne on tullut tilanne, jolloin aletaan udella mahdollisen perheenlisäyksen tuloa? Kieltämättä 12 vuoden yhteiselon, josta kuusi vuotta naimisissa, jälkeen tallaisiakin tilanteita on tullut. Oletteko oppineet jo rehellisesti vastaamaan ihmisille kysyttäessä, että olemme yrittäneet lasta jo useamman vuoden, mutta sitä ei vaan syystä tai toisesta kuulukaan? Neljä vuotta sitkeää yritystä, tuloksena vain toistuvia keskenmenoja. Ei se niin helppoa ole itsellenikään ollut, myönnän sen.
Se on jännä miten ihmisille tulee vastattua vähän kierrellen ja kaarrellen, että no ei nyt vielä, tai vastaavaa... Ottaa päähän tilanteet, joita yleensä kuulee, että tehdään ensin sitä ja tätä ja tuota ja sitten hankitaan lapsia.
Haluisin kannustaakin ihmisiä pikemminkin siihen rehellisyyteen, kuin ainaisiin "satuiluihin". Itsekin siihen alunperin sorruin, mutta nykyisin tekisi mieli huutaa koko maailmalle, että hitto soikoon niitä lapsia liukuhihnalta tehdä.
Sitä paitsi itse en nykyisin koskaan utele keneltäkään, "lapsenteko" aikeista, ei sillä etteikö se tietenkin ole aivan luonnollinen kysymys!
Kunhan vaan mietin....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu