Mitä tehdä

Ok tuli tossa pihaan kissa mamma jolla viispentua noin kolmepäivää sitten huutaen eihän sitä huutoo voinut kuunnella joten annettiin meidän kissan ruokaa ja kaikki olivat tyytyväisiä tänä aamuna koiraa käyttäessä kuului kissan pennun huutoo mentiin vaimon kanssa katsoon mistä tulee kuului läheiseltä pellolta surkeaa huutoa vähän huutelin niin johan pikkuinen tyttö pentu tuli ja odotti ojan toisella puolella että otin sen syliin tämä oli se 6pentu kun tuotiin se pihaan niin mamma rupes nuoleen sitä urakalla silti pentu on kiintynyt välillä muhun en ymmärrä muutenkaan kun kaikki elukat tuo pentunsa tänne piha piiriin keväällä jopa peura tuli synnyttään ladon taakse.nyt piha piirssä nuo kissat mikäli ne palaa ns kotiinsa ne kuulemma lopetetaan mielummin haluttaisiin ne lemmikeiksi muutenkin huonot suhteet kissojen takija osaan naapureista joiden mukaan haulikolla pääsee kissoista eroon.
6<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos et itse voi niitä pitää niin toimita ne löytölään

Äänestä

No kuljetat löytölään tietysti tai soitat niin hakevat.Ei niitä luontoonkaan voi päästää,eikä toisten kissoja saa omia .Jos kukaan ei niitä kaipaa,niille hommataan uudet kodit.Kissa saa ulkoilla vain omistajansa pihassa.Vieras pihalle tullut kissa kuuluu löytöeläintalolle,sieltä hoitavat kissojen asiat eteenpäin.
Talvi on kohta taas täällä ja ulos jätettyjen kissojen kärsimys vaan pahenee.Joten toimi heti,se on kissoille parasta!

Äänestä

Nopeasti löytöeläintalolle.Jos alat syötellä ja hoidella omina,olet niistä sitten vastuussa kohta itse ja ne kaikki on sitten sun.

Ensikeväänä noista pennuista jokainen leikkaamaton narttu saa kahdet penikat, ja tietysti niiden leikkaamaton emo myös.Eli kissojen määrä moninkertaistuu tosi nopeasti.
Ja kohta sulla on siellä jättisuuri puolivilli kissalauma, jonka ruokkiminen maksaa,ja määrä vaan kasvaa.Jos yksikin niistä saa jonkun tarttuvan taudin, rokottamattomina muutkin sairastuvat.Silloin kaikki tarvitsevat eläinlääkärikäynnin.Joten ruokkimisen lisäksi kuluja on tiedissa.
Eläinsuojelusta neuvovatkin tuomaan nurkkiin ilmestyneen emon ja pennut heti sinne,ettei ongelma paisu.

Jos joku on siellä kissoille uhkana,en viivyttelisi yhtään.

Äänestä

Emo hakee apua ihmiseltä kun tietää ettei itse pärjää.Auta,vie löytöeläintalolle.

Äänestä

Kuule ota mallii lapio käteen ja ulkomaalaismallii viskelet misut ympäri ämpäri.

Äänestä

Mitäs kisuille kuuluu,saiko aloittaja vietyä ne löytöeläintalolle?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ok tuli tossa pihaan kissa mamma jolla viispentua noin kolmepäivää sitten huutaen eihän sitä huutoo voinut kuunnella joten annettiin meidän kissan ruokaa ja kaikki olivat tyytyväisiä tänä aamuna koiraa käyttäessä kuului kissan pennun huutoo mentiin vaimon kanssa katsoon mistä tulee kuului läheiseltä pellolta surkeaa huutoa vähän huutelin niin johan pikkuinen tyttö pentu tuli ja odotti ojan toisella puolella että otin sen syliin tämä oli se 6pentu kun tuotiin se pihaan niin mamma rupes nuoleen sitä urakalla silti pentu on kiintynyt välillä muhun en ymmärrä muutenkaan kun kaikki elukat tuo pentunsa tänne piha piiriin keväällä jopa peura tuli synnyttään ladon taakse.nyt piha piirssä nuo kissat mikäli ne palaa ns kotiinsa ne kuulemma lopetetaan mielummin haluttaisiin ne lemmikeiksi muutenkin huonot suhteet kissojen takija osaan naapureista joiden mukaan haulikolla pääsee kissoista eroon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu