Melkein yhdeksätnoista vuotta sitten syntyi hän,
tuo omituinen, suurisilmäinen lapsi,
joka ei edes vauvana paljoa itkenyt,
katseli vain,
liian paljon näkevillä silmillään.
Pienenä vietti aikansa ulkona kesät talvet,
leikki piilosta haltijoiden kanssa,
katseli keijuja oksissa puiden.
Eikä kukaan muu nähnyt sitä maailmaa.
Ei kukaan ymmärtänyt koulussa,
nauroivat,
pilkkasivat.
Hulluksi sanoivat.
Kai he tavallaan pelkäsivät.
vanhemmat sanoitav: älä aina itke.
Ole niinkuin lapsena, naura.
Mutta kuinka ihmeessä hän voisi?
Kun hänen kaunis ja rakas maailmansa
tuhoutuu ymärillä.
Ei kukaan toinen voi ymmärtää.
Ei kukaan toinen voi nähdä samaa.
Lintujen sulkien kauniit muodot,
kalojen kiiltävien kylkien hehkuvat värit.
Miten aallot iskevät raivolla rantaan,
kuinka tuuli kuiskii menneistä ajoista.
Hänen silmänsä näkevät liikaa,
hänen korvansa kuulevat liikaa.
Hänen sydämensä tuntee liikaa,
koska ei voi lakata välittämästä.
Hän vihaa sitä kaikkea.
Tummana nousevaa saasteen savua,
joka peittää alleen tähdet.
Ihmisten ahneutta ja vihaisia käsiä,
kun he kaatavat puut, pilaavat meret.
Ja kaikki ne kauniit eläimet tekevät kuolemaa.
Ei halua elää tätä elämää näin.
Ei halua olla viimeinen seisomassa kuolevilla rannoilla.
Vain yksi kysymys on sydämessä:
Eikö ole ketään muuta
joka näkee liikaa,
kuulee liikaa?
Joka rakastaa tätä maata liikaa?
tuo omituinen, suurisilmäinen lapsi,
joka ei edes vauvana paljoa itkenyt,
katseli vain,
liian paljon näkevillä silmillään.
Pienenä vietti aikansa ulkona kesät talvet,
leikki piilosta haltijoiden kanssa,
katseli keijuja oksissa puiden.
Eikä kukaan muu nähnyt sitä maailmaa.
Ei kukaan ymmärtänyt koulussa,
nauroivat,
pilkkasivat.
Hulluksi sanoivat.
Kai he tavallaan pelkäsivät.
vanhemmat sanoitav: älä aina itke.
Ole niinkuin lapsena, naura.
Mutta kuinka ihmeessä hän voisi?
Kun hänen kaunis ja rakas maailmansa
tuhoutuu ymärillä.
Ei kukaan toinen voi ymmärtää.
Ei kukaan toinen voi nähdä samaa.
Lintujen sulkien kauniit muodot,
kalojen kiiltävien kylkien hehkuvat värit.
Miten aallot iskevät raivolla rantaan,
kuinka tuuli kuiskii menneistä ajoista.
Hänen silmänsä näkevät liikaa,
hänen korvansa kuulevat liikaa.
Hänen sydämensä tuntee liikaa,
koska ei voi lakata välittämästä.
Hän vihaa sitä kaikkea.
Tummana nousevaa saasteen savua,
joka peittää alleen tähdet.
Ihmisten ahneutta ja vihaisia käsiä,
kun he kaatavat puut, pilaavat meret.
Ja kaikki ne kauniit eläimet tekevät kuolemaa.
Ei halua elää tätä elämää näin.
Ei halua olla viimeinen seisomassa kuolevilla rannoilla.
Vain yksi kysymys on sydämessä:
Eikö ole ketään muuta
joka näkee liikaa,
kuulee liikaa?
Joka rakastaa tätä maata liikaa?
Vastaukset 2
Vanhimmat
Ymmärrän aivan järkyttävän hyvin,
mistä puhut.
Ainakin luulen ymmärtäväni.
Ja sydämeni itkee
tummaa, tuhruista verta
sanojesi vuoksi.
Kunpa saisimme kauneuden takaisin.
Että voisimme jaksaa.
Elämä on kaunis, mutta eläminen ei ole kaunista.