Kuinka monen miehen kanssa sinulla on lapsia? Tunnetko jonkun jolla on vaikkapa lapsia 5 ja kaikilla eri isä? Kahdelle miehelle on varmaan melkein jokaisella. Mulla itselläni on 3 lasta ja niillä 3 isää.
Mitä eroja miehissäsi on ollut?
Mitä eroja miehissäsi on ollut?
Vastaukset 29
Vanhimmat
muutaman naisen joilla on monta lasta.Yhdellä viisi ja kaikki eri isille,kahdella neljä ja kaikki eri isille.
Kertoo kyllä paljon naisesta eikä kerro hyvää.
Miten niin "Kahdelle miehelle on varmaan melkein jokaisella"? Ei meillä ainakaan ole koko suvussa kuin yksi nainen, jolla on lapsia kahdelle eri miehelle. Muut ovat tyytyneet väsäämään lapsia yhden ja saman miehen kanssa, minäkin. Tosin isoisovanhempia ennen eläneistä en tiedä. Muista tuntemistani naisista ei niistäkään tule mieleen kuin yksi rouva, jolla on yht. 4 lasta ja kolmelle eri isälle.
Olen vissiin kummajainen yksinhuoltajien joukossa, kun minun lapset ovat yhdelle naiselle!!!
Ja kaiken lisäksi kummallakin lapsella on sama isä!!!
Merkillistä.
Ja lisää tuikitarpeellista ja ehdottomasti yleiseen jakeluun kuuluvaa faktatietoa:
Ensimmäisen lapsen siittämishetkellä isä oli nuorempi, mutta vastaavasti nuoremman siittämishetkellä vanhempi.
Äiti puolestaan oli toisen lapsen tekohetkellä vanhempi ja vastaavasti jne,,,
Nyt tällä hetkellä huoltava vanhempi on edelleen vanhempi, mitä ei-huoltava vanhempi, joka hänkin on kaikesta huolimatta vanhempi. Hän on myös vanhempi, mitä silloin, kun lapset syntyivät.
Minä lapsen siittäjänä kasvoin hurjasti isänä ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen. Ennen sitähän en isänä voinutkaan kasvaa, koska en ollut isä.
Kasvoin niin aikamieheksi, että voisi melkein sanoa minun olleen ihan eri mies siinä vaiheessa kun toinen oli teon alla. Eri miehistä ei kuitenkaan lapsieni kohdalla ole kysymys, vaan kummatkin ovat syntyneet siis saman isän toimesta.
Eroja näissä miehissä kuitenkin on, vaikka sama mies olisikin kyseessä.
Ajatellaanpa, että ensimmäisen lapsen siittämisen aikoihin mies oli lapseton puoliorpo.
Mutta toisen lapsen kohdalla tilanne oli jo valoisampi: mies oli yhden lapsen tuleva yksinhuoltaja.
Huhhuh. Tulipa pistettyä nyt tietoa puntaroitavaksi.
Lopuksi vielä huomauttaisin, että miehen kanssa en lapsia edes ole yrittänytkään touhuta.
Eroja siis on miehissä. Minullakin on ero takana.
Mun 4 lasta on kahdelle eri miehelle, ekan kans olin naimisissa asti (6v) ja kax mukulaa. tokan kans olin vaan avokissa ,seurusteltiin kyllä yli 8v josta asutiin yhdessä 4,5v ja kax mukulaa. Nyt vartoon viidettäni, siis kolmannelle miehelle ja nyt olen vielä varovaisempi en numittäin edes asu tulevan isukin kanssa. Miehenä tuleva isukki on aivan ihana, mutta jokin varovaisuus tai jokin en tiedä mikä käskee mua vielä odottamaan yhteen muuton suhteen. Jokatapauksessa rakastan tulevan lapsen isää suunnattomasti :)
Olet sitten juu varovainen: et muuta odottamasi lapsen isän kanssa yhteen, mutta olet valmis tekemään lapsen hänen kanssaan...
Minusta laps on paljon isompi asia kuin yhteen muutto. En jaksa ymmärtää, miten kevein perustein ja itsekkäästi sitä nykyään aletaan tehdä lapsia, ajatellaanko sitä ollenkaan lapsen oikeutta perheeseen ja molempiin vanhempiin...
ei siltä isää kukaan oo pois ottamassa ja isä asuu naapurissa joten tapaaminen käy koska vaan :) Ajatellampa tilanetta et tulee riita, silloin voin lapsen isälle näyttää ovee ja pyytää meneen omaan poksiinsa rauhottuun kunnes asia voidaan aikuismaisesti selvitää. Siinä on myös miljoon muuta hyvää syytä ettei asuta yhdessä, eipä tartte eron sattuessa ruveta miettiin/ tappeleen huolto sopimusta ja muuta ku ne on jo tehty :)
Huhhuijaa. Luuletko TODELLA lapsesi olevan onnellinen joutuessaan elämään jokapäiväistä elämäänsä ilman isää? Jos isä asuu muualla, ei hän ole lapsen arjessa koko aikaa mukana. Lapsi raukka on ihmeissään, miksi useimpien kavereiden isät asuvat yhdessä äidin ja lasten kanssa. Siis perheenä.
Onko nykyaikana paljonkin ihmisiä, jotka tekevät lapsia ihan vain lapsia tehdäkseen. Ajattelematta, että kyllä lapset kaipaavat turvallista perhe-elämää nykyään aivan kuten ennenkin ovat kaivanneet. Mikä ihmeen oikeus aikuisella on päättää, että "teenpä tuosta lapsen". Pitäisi todella katsoa peiliin ja ajatella ENNENKAIKKEA LAPSEN kannalta!!
Ja sitten vielä lesbot äideiksi. EI voi muuta sanoa kuin että on tää maailma mennyt ihan pepulleen. Osalla ihmisistä ei ole enää moraalin rippeitäkään jäljellä. Melkoisen kuvan elämästä annamme näille lapsosille!!
Vastuullisuutta, jos vanhemmaksi ryhdytte!
Se asuu naapurissa idiootti! ja suurimman osan ajastaan viettää meillä! Me ei olla eroamassa eikä taloudelisista syistä muuteta yhteen.
Lapsella on isä että äiti jos jollaki vielä jotai tähän asiaan liityvää niin ok!
Nämä mun 2 pienintä ei tapaa isäänsä ikinä koska oikeus on niin päättäny, isällä kun taitaa olla pieni päihde ongelma. viran omaiset on mieltä, että tässä tapauksessa on parempi ettei lapset tapaa isäänsä! Se siitä suomen laista ja lasten oikeksista :)
Luin tuota letkaa joihin olet perustellut haluasi olla muuttamatta isän kanssa yhteen... voih, voih... kyllä kai vanhemmilla pitäisi olla jonkimoinen varmuus siitä, että he haluavat olla yhdessä, kun lasta aletaan tehdä(ainahan ei lopputulosta tiedä, mutta edes tämä lähtökohta!)!Sinä sen sijaan petaat jo asiaasi: on helpompi erota, kun ei asu yhdessä. Kun me aikuiset kasvettais aikuisiksi, niin lapsillaki vois olla useammin kaksi vanhempaa ihan siinä omassa kodissa, ei naapurissa...
Miksi suhde aloitetaan lasten teolla, eikä kunnon tutustumisella (mikä parhaiten onnistuu yhteiselolla!!)...hohoi vastuu...?
Olen kanssasi (ja varmasti useimpien AIKUISTEN ihmisten kanssa) samaa mieltä.
Lapset olisi hankittava olosuhteisiin, missä EDES lähtökohtana olisi kokonainen perhe. Minkälaisen kuvan lapsi todellakin saa siitä, että isä asuu muualla, mutta "ollaan me silti perhe...kai??".
Lapselle tuo eräs kirjoittaja opettaa alusta asti, että "taloudellisista syistä" näin kannattaa tehdä. Aika erikoista vastuullista vanhemmuutta opettaa lapsi pienestä pitäen huijaamaan (jos nyt aivan suoraan sanotaan...).
En todellakaan ymmärrä, että raha laitetaan lapsen edelle. On mulla paljon opittavaa!!
Teistä ei ilmeisesti kukaan oo huomannu sellasta asiaa et joillaki vaan ei yksinkertasesti oo varaa muuttaa yhteen VIELÄ!
Meillä on kummallaki osakkeet ja niistä velka ja ennen ku toinen(pienempi) on myyty ei me muuteta yhteen.
Siinä on myös monta muuta muttaa ennen ku meidän asiat on sille mallille järkätty juridisesti et yhteen muutetaan ja naimisiin mennään.
Näyttää vaan siltä et ihmiset on mieltä et heti vaan yhteen asuun tuli konkka tai ei.
Meillä ku on ikävä kyllä tarkotus olla yhdessä aina, ihan niinku käsittääkseni muillaki jotka lapsia tekee. Mitä ihmeellistä tälläsessä poikkeuksellisessa järjestelyssä on?
"Ei ole varaa muuttaa yhteen"
-mutta varaa tehdä lapsi...
----->edelleen, miksi suhde aloitetaan lapsen teosta...............?
totuuden. Tämä vauva on yllätys vauva, yllätti meidät kummankin ilmottamalla tulostaan :) Lapsenteosta oli kyllä puhuttu, mutta tarkotus oli tehdä se myöhemmin vasta kun asiat on järjestyksessä.
Asia on kuitenkin sillä tavalla, etä eikös yleensä vastuu tekemisistään kanneta? Siksipä meillä kummallakaan ei tullu mieleenkään tehdä aborttia eli tappaa sisälläni kasvavaa ihmisen alkua. Vai oliseko se ollu "parempi ratkasu"?
Me ollaan tää ratkasu yhdessä yhteis ymmäryksessä tehty ja yhdessä ollaan. Yhteen muutetaan kun on sen aika.
Tänään saan haasteen rosikseen lasten tapaamisoikeuden käyntiin, nuorempien isä nääs hakee jälleen tapaamis oikeutta vaikka ei sille ole sitä ennenkään myönnetty. Vaan on niin helppoa kiusata tälleen kun ei tartte itte maksella oikeuden käynti kuluja ym kun yhteiskunta ne tollateille työttömille holisteille maksaa.
määhän köyhänä yh äippänä kyllä omt kuluni maksan, vaikka juttuni taas vaittasnkin kun töissä käyn niin näin se menee.
Minäkin olen niitä tylsiä taviksia, joilla on lapsia yhden ja ainoan miehen kanssa. Tämän miehen kanssa seurustelin 6 vuotta ennen naimisiinmenoa, ja naimisissakin ehdimme olla 9 vuotta.220 henkeä oli paikalla todistamassa, kun vannoimme papin edessä rakkautta sekä myötä- että vastamäessä.
En usko, että ex-mieheni kirjoittelee näille palstoille, joissa miehet epäilevät isyyttään ja parkuvat elatusmaksujaan. Meillä ei ole koskaan ollut isyydestä epäselvyyttä, sillä tekohetkellä aviomies oli takuuvarmasti ns. paikan päällä.
Minä kuulun siihen pieneen vähemmistöön, jota ei ole koskaan parisuhteessa petetty, ja joka ei ole itsekään koskaan kumppaniaan pettänyt. Siitä huolimatta meidänkin liittomme päättyi eroon, klisee "kasvoimme erilleen" pitää paikkansa ainakin meidän kohdalla.
Ps. minäkään en tunne ainuttakaan naista, jolla olisi lapsia enemmän kuin yhden miehen kanssa.
Luin vasta nyt. Mulla ihan sama syy eroon, ei pettämistä, väkivaltaa tms. ihan sovussa erottiin 10 vuoden avioliiton jälkeen. Lapsetkii ohitti eron ihan ok, kun asioista puhuttiin ja kerrottiin miksi erottiin, kun ei enää rakasta toista ja jos jatketaan keskustelut menee vain riidaksi (kaksi vierasta saman katon alla, vain lapset pitää yhdessä, ei mitään puhumista keskenään - ns. kylmä suhde, huono kaikille). Tapaamiset ja muut on hoitunu koko ajan kitkattomasti. Ja nykyisin uudet ja ex:t lasten jutuissa kaikki sulassa sovussa yhdessä.
Kun lukee ja kuulee paljon niitä eroriitoja, voi vaan olla onnellinen omasta tilanteesta.
Minäkin kuulun tähän ryhmään eli pitkän yhdessäolon jälkeen "sopuero" ja lapsetkin ovat molemmat saman miehen. Enkä edes tunne ketään jolla olisi lapsia useamman miehen kanssa.
Jaa, mä kans sit ihan tavis =)
Minun kaikilla 4:llä lapsella on sama isä. Kumma kyllä tuttavapiirissäni miltei kaikilla (jotka on yh:t) on 1-6 lasta ja kaikki samalle isälle, siis tietysti per äiti, heh =) Taas ne ketkä nopsasti uudessa suhteessa, niin on uusioperhe yhteiset lapset, eli siellä löytyy miun/siun/meijän - lapsia. Eli nainen tehny lapsia eri miehen kanssa. Samapa tuo, mua eio yhtään liikuta onko ne yhdelle vai useammalle, kunhan kohdellaan tasa-arvoisesti.
minä tiedän erään 11 lapsisen perheen
3 eri isää ja 2 eri äitiä
viidellä ensimmäisellä oli äiti a ja isä a
kun äiti a teki kuolemaa kotonaan
äiti b muutti taloon
äiti b:llä oli 1 äpärä
isä b:stä ei tietoja
isä a nai äiti been äiti aan kuoltua
ja lisääntyivät vielä 5 kertaa
11. oli isoisäni
näyttää muuten hauskalta kirjoitettuna
-hymyilee-
isiä oli vain kaksi tietenkin
asui perheessä kasvattina puoliotto-orpotyttökin
kukaan ei oikein tiennyt kenen flikka se oli
-nauraa-
Joo tunnen..oman äitini..ja niitä lapsia sillä löytyy 9kpl....ja 5eri isää..ja ei todellakaan kerro hyvää äidistäni....itse en edes häntä tunne...asunut isällä 3v asti...ja äitiäni ei ole sen jälkeen kiinnostanut mun asiat!Mut itekkin tässä kovaa vauhtia tulossa yh-äipäksi...toivottavasti en saman laiseksi kuin äitini :)
Minulla on 5 lasta, neljästä eri isästä. Tosin ovat myös kolmesta eri äidistäkin..
Olen siis sijaisäiti.
Viiden lapsen yh-sijaisäiti?
Kerrotko miten näin pääs käymään?
Enkä pidä itseäni ollenkaan huonona ihmisenä enkä myöskään huonona äitinä... elämä vaan heittelee näin...
minulla yksi lapsi jolla yksi isä.miehelläni 3 lasta ja kaikilla eri äidit.olisi pitänyt minunkin hälytyskellojen soida..."vanhempana" tai ainakin nyt viisastuneena alan ymmärtää mitä se kertoo ihmisestä...varsinkin jos ei edes tapaa muita lapsiansa.olen pyhästi vannonut,että enempää lapsia en tee.ja jos teen,niin siihen menee todella pitkä aika.kaksi eri isää ihan ok,mutta jos menee siitä yli,niin eikö kerro ihmisestä jotain???anteeksi,olen pahalla tuulella,sain juuri tietää miehestäni muutamia totuuksia ja mietin vakavasti eroa...
rupee arsyttämään tollanen!!!!!
Jos lapsia tosiaan on hirmuisan monelle eri isälle/äidille, niin minulle se kertoo siitä, että kynnys tehdä lapsia on aika matala ja minusta se ei saisi olla. Elämässä on epäonnea ja asioihin ei aina voi itse vaikuttaa (tiedän, olen yh!), uutta onnea on jokaisella oikeus etsiä, MUTTA ei kai sitä aina pidä jokaisen ihmisen kanssa tehdä ensimmäiseksi lapsia... eikö ensin voisi katsoa ihan aikuisten kesken kuinka homma luistaa...vaikka ihan ajan kanssa.
ja jokainen lapsi kovasti toivottu ja rakas...
elämässä ei aina mene niinkuin kuvittelee, minun ensimmäinen avioliitto päättyi monen vuoden harkinnan jälkeen ja erosta selvittyäni löysin uuden miehen. hänen kanssaan saimme tyttären( mies muuten luuli, ettei koskaan voi saada lapsia, koska edellinen melkein 20 vuotta kestänyt suhde oli hyvistä yrityksistä lapseton). mutta alkoholi tuli mukaan kuvioihin... nuorimmaisen lapsen isän kanssa oltiin varmaan jo melkein kolme vuotta ennenkuin tyttäremme syntyi. En usko, että lapsenikaan ovat kärsineet tilanteesta, ovat erittäin kunnollisia nuoria, koulumenestys kaikilla lähellä kympin keskiarvoa jne...
noi vanhemmat eivät leiki tupakalla tai alkoholilla, urheilua ja kulttuuria harrastetaan kaikki... että mihinkäs kastiin minut viskataan???
pitää olla:
noi vanhemmat LAPSET eivät leiki tupakalla tai alkoholilla
Jees tämmöinen tilanne minulla.Ja tosiaan tähän erittäin vakava henkiseen ja tärkeeseen kyssäriin vastaanKyllä isukit olivat tosiaan erilaisia kun aloin juuri äsken verrata heitä toisiinsa!!!Hämmästyin itserkin aivan!toinen oli vanhempi-silloin kun itse olin häntä nuorempi-toinen oli lapsen teko hetkellä lähes samaa ikä luokkaa kuin minäkin!toisen nimi oli aivan erilainen kuin ensimmäinen,ei edes ulkonäkö täsmää!sukupuoli molemmilla sama.mielihalut lähes identtiset!!!horoskooppi neitsyt ja vesimies-itse olen neitsyt!!!tässä kohtaa vertailua aloin itsekin pohtia miksi ihmeessä toisella miehellä on TÄSMÄLLEEN sama horoskooppi merkki kuin itselläni?ehkä sinä voit kertoa sen minulle,niin minä puolestani kerron sen entisille miehilleni seuraavassa viikko palaverissamme johon kokoonnumme every sunday!syömme täytettyä kalkkunaa jonka itse valmistan anopin antamalla reseptillä ja olemme kuin yhtä suurta perhettä!tämä on mielestäni oiva perinne!toki vaikeempaa se olisi jos ex-miehiä olisi niin monia ettei pyöreän pöydän äärelle mahtuisi ,mutta pöydän ei ole aivan PAKKO olla pyöreä!....hmmmm....en muuten itse ole aivan varma siitä että onko ex-miehilläni kotonaan(eivät asu yhdessä vaan erikseen!!)pyöreät vai suorakaiteen muotoiset pöydät,täytyy tarkistaa asia..siis jos tahdot tietää sen?no muuten ex mieheni ovat kai joskus ainakin olleet mielestäni puoleensa vetäviä,se on yhdistvä tekijä....ja sukka hiki haisi joskus hieman,n.3 ritcherin asteikkoa liian voimakkaalle-mutta toisaalta taas pahan hajuista hengitystä en muista havainneeni,en sitten missään muodossa.No kertoisitko omasta miehestäsi,hiukan tarkemmin?poikkeaako hän naapurisi miehestä,tai omasta isästäsi?ihan mielenkiinnosta haluaisin kuulla_kiitos etu käteen-niin ja kyllä tunnen myös naisia joilla on 3 eri lasta 3 eri miehen kanssa,ja kaksi eri lasta 2 eri miehen kanssa jne jne jne-mielenkiintoista mutta totta!oma äitini teki minut ja sisarukseni VAIN YHDEN eri miehen kanssa!että näin meillä lahdessa!