Palasin juuri vaimoni kanssa viikon matkalta Espanjan kaakkoisrannikolta ja tunsin polttavaa tarvetta jakaa kokemukseni aktiivilomista kiinnostuneiden kesken. Ostimme viikon golfloman La Manga Clubille, jossa on kolme täyspitkää kenttää aivan majoituksen välittömässä läheisyydessä. Huomasin matkan Golfpisteen sivuilta ja totesin hinnan olevan varsin kohdallaan kun matka sisälsi Finnairin suorat lennot, neljän tähden majoituksen ja kuljetukset niin lentokentältä hotelliin kuin resortin sisälläkin. Mielestämme oli erittäin positiivista, ettei kohteessa tarvinnut vuokra-autoa, sillä aikaisemmilla golfmatkoilla olemme saaneet tarpeeksi vuorten välisillä pikkuteillä seikkaillessa, golfkenttiä etsien. Green Fee-maksutkin olivat kohtuulliset resortin asiakkaille.
Matka alkoi mainiosti Finnairin siivillä lauantaina iltapäivällä. Vastassa Murcian kentällä odotti uusi Mersu kuljettajineen ja vei meidät La Manga Clubille. Varsinainen yllätys oli huoneiston taso. Vaikka olimme nimenomaan halunneet vähän parempaa tasoa olevan majoituksen, pääsi huoneisto yllättämään meidän korkealla tasollaan. Kentätkin näyttivät hyviltä ja palvelu pelasi heti alusta lähtien. Emme meinanneet millään malttaa odottaa pääsyä golfkentälle seuraavana aamuna, jonne ensimmäinen starttimme oli etukäteen varattu. Päätimme tutustua tarkemmin La Manga Clubin tarjontaan ja sitä kyllä riitti. Aivan huoneiston vieressä oli iso, upea kylpylä, jonka sisäaltaita, saunoja ja kuntosalia sai käyttää maksutta! Kylpylän ylimmässä kerroksessa oli upea Intialainen ravintola, jossa nautimmekin ensimmäisen illallisemme.
Seuraavina päivinä kiersimme kaikki etukäteen varatut viisi kierrosta kolmella eri kentällä. Jokainen kenttä oli erilainen, mikä oli mielestämme erittäin mukava asia. Pelasimme kahdesti South ja North Coursen ja kerran West Coursen. Viimeksi mainittu on varsinainen "pelimiehen kenttä", joka vaatii tarkkaa peliä ja keskittymistä. Suosikiksemme nousi South Course, joka tarjosi sopivasti haastetta erittäin kauniissa puitteissa. kaikki kentät olivat upeassa kunnossa, eikä ruuhkaa ollut. Kentät sopivat kaikille golfareille, tasoituksesta riippumatta, sillä niitä ei La Manga Clubilla kysellä.
Golfin lisäksi La Manga Club tarjoaa paljon muitakin aktiviteetteja, kuten tennis, pyöräily, ratsastus, patikointi, squash jne. Ravintoloita ja baareja taitaa alueelta löytyä parisen kymmentä ja iltamenoakin löytyy joka ilta viiden tähden päähotellista. Alueella löytyy ruokakauppoja, urjeiluliikkeitä, apteekki ja mm. lääkäripalvelut, joten viikko vierähtää mukavan rennosti. Huoneiston tai hotellin ja eri aktiviteettien väliset kuljetukset hoituvat kätevästi maksuttomilla pikkubusseilla, jotka risteilevät resortin sisällä 24h / vrk.
Resort on mielestämme erinomainen kohde kaikille golfareille, mutta myös kaikille muille aktiivisesta lomasta pitäville. Sinne voi mennä myös perheellä, sillä huoneistoja löytyy eri kokoja kahden hengen huoneista aina kolmen makuuhuoneen huoneistoihin. Vaikka ei pelaa golfia, ei aika tule varmasti pitkälle kun kaikkea muutakin tekemistä riittää.
La Manga Club
Ensio
0
2042
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1006424
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t303843törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/283220Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu3701736- 331398
- 271340
Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän
Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi46989Anteeksi kulta
En oo jaksanut pahemmin kirjoitella, kun oo ollut tosi väsynyt. Mut ikävä on mieletön ja haluisin kuiskata korvaasi, hyv11966Perttu Sirviö laukoo täydestä tuutista - Farmi Suomi -kisaajista kovaa tekstiä "Pari mätää munaa..."
Ohhoh, Farmilla tunteet alkaa käydä kuumana, kun julkkiksia tippuu jaksosta toiseen! Varo sisältöpaljastuksia: https:11890- 42879