Vuokratalon systeemit

Heti aluksi sanon, ettei minulla ole mitään vastaan maahanmuuttajia, mutta olen ihmetellyt miksi huuvat toimivat aamulla vasta joskus 9-10 aikaan ja illalla 8 pintaan. Minä ainakin menen töihin klo 8:ksi ja tulen kotiin n. 17. Kun alan laittaa ruokaa, huuvan lasi tiputtaa paskavettä kattilaan, koska imua ei ole. Miksi nämä ajat ovat näin? Nyt on sitten vesikatko tulossa klo 6-8 väliseksi ajaksi. Miksi? Kaikki lähtee töihin silloin ja suihku, aamutoimet ym. tehdään hankaliksi. Väkisinkin tulee mieleen, että vesikatson aikaan suurin osa meidän taloyhtiöstä nukkuu. Ruoat tehdään etelä-Eurooppalaiseen aikaan. Lattiat muuten vahataan päivällä, jolloin me ollaan töissä.Jaa, että miksi? Siksi koska kaupunki säästää siinä. Laskekaapa itsekin. Sanonpa vaan, että katsokaa minne muutatte, jos vähävaraisina joudutte kaupungin asuntoon.
085
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Heti aluksi sanon, ettei minulla ole mitään vastaan maahanmuuttajia, mutta olen ihmetellyt miksi huuvat toimivat aamulla vasta joskus 9-10 aikaan ja illalla 8 pintaan. Minä ainakin menen töihin klo 8:ksi ja tulen kotiin n. 17. Kun alan laittaa ruokaa, huuvan lasi tiputtaa paskavettä kattilaan, koska imua ei ole. Miksi nämä ajat ovat näin? Nyt on sitten vesikatko tulossa klo 6-8 väliseksi ajaksi. Miksi? Kaikki lähtee töihin silloin ja suihku, aamutoimet ym. tehdään hankaliksi. Väkisinkin tulee mieleen, että vesikatson aikaan suurin osa meidän taloyhtiöstä nukkuu. Ruoat tehdään etelä-Eurooppalaiseen aikaan. Lattiat muuten vahataan päivällä, jolloin me ollaan töissä.Jaa, että miksi? Siksi koska kaupunki säästää siinä. Laskekaapa itsekin. Sanonpa vaan, että katsokaa minne muutatte, jos vähävaraisina joudutte kaupungin asuntoon.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu