Löysin eilen tämän palstan. Seurasin aikaisempia viestiketjuja kun kommentoit kirjoitustani.
Poikkeuksetta puolustat poliisin toimia. Eikö sinun mieleesi mahdu, että poliisikin on ihminen, joka tekee virheitä? Se on inhimillistä. Mutta ei ole lain mukaista, että näitä virheitä peitellään "hyvä veli" -hengessä.
Silloin kun minä olin poliisi rattijuopumuksesta kiinni jäänyt poliisi erotettiin ilman poikkeusta. Niin kuin mielestäni pitääkin. Mutta sen jälkeen alkoi jäädä näitä isoja poliisijohtajia kiinni kännissä ajamisesta.
Käytäntö muuttui. Kun suuria johtajia ei voitu erottaa (haluttu), alkoivat rivimiehetkin saada armoa. Itse en arvosta pätkääkään poliisia, joka on ajanut humalassa, ollut hetken poissa virasta ja palaa uudelleen toiselle paikkakunnalle työhön. Näitä on. Kysy vaikka poliisien liiton pääluottamusmieheltä.
Missä on tällaisen miehen käsitys moraalista, jos hän ratsiassa puhalluttaa kansalaisia?
Sinä taidat olla virassa oleva poliisi. Luultavasti aika nuori vielä. Toivon sinulle hyvää uraa vilpittömästi ja sitä, että olet oikea poliisi isolla p:llä. Erotat oikean ja väärän.
Mutta älä väitä saduiksi tapauksia, jotka ovat tapahtuneet vuosia sitten. Silloin kun poliisikouluun pääsi melkein helpommin kuin vartijaksi nykyään.
Muista: Historiaan et voi vaikuttaa. Tulevaisuuteen kyllä.
Kaikkea hyvää sinulle. t. entinen virkaveli.

Vastaukset 10
Vanhimmat
Kovasti aktiivisesti ottaa tämä "BB" kantaa poliisin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin.
Poikkeuksetta poliisia puolustaen.
Välillä yrittää hämätä, että olisi organisaation ulkopuolinen ja iäkäs. Ja on olevinaan kriittinen puhumalla "niistä".
Eräässä viestissä lipsautti: "kyllä meitä tutkia saa"
Näköjään kyttä tuntee toisen kytän.
Kun avaustasi katselee tulee mieleen, kuinkahan paljon tällä palstalla kirjoittavista on poliiseja? Ja kuinka monet tekevät sitä työpaikalla valtion koneilla? Kun pitäisi toisaalta olla estämässä ja selvittämässä rikoksia.
Sekä turvaamassa katujemme rauhaa.
Siksi täällä poliisi päivystää..
Suomi24 on yksi valvotuista sivustoista, iha oikkeesti.
Vuosi sitten törmäsin suomi24:n chatissa naiseen, jos hän nyt sitten nainen oli, jonka kanssa vaihdoin yli sata viestiä. Alusta alkaen haisi poliisille. Ja sille, että yritti koukuttaa minua, eli saada paljastamaan jotakin rikokseen liittyvää.
Sitten yht'äkkiä kun en tuottanut tulosta menetti mielenkiintonsa. Alkoi varmaan naruttamaan jotakin toista
Poliiseilla on kielto työnantajan koneilla kirjoitella tällaisille palstoille. Kieltoa myös valvotaan ja siitä jää siis automaattisesti kiinni, koska kaikki tallentuu lokitiedostoihin, joita käyttäjä ei pääse muokkaamaan.
Kotikoneillaan toiset käyvät raskaan päivän päätteeksi nauramassa ihmisten juttuja.
Ihminen, joka koettaa saada jonkun paljastamaan tehneensä jotain rikollista on yleensä rikollisen mielenlaadun omaava siviili, joka yrittää saada kiristämisen aiheen. Helppoa rahaa. Alussa kerrotaan jotain "tuntemattomalle", mutta tavattaessa onkin käytännössä jo luovutettava tarkempia tietoja itsestä ja kiristys voi alkaa.
Lukuisin miehiä on joutunut uhriksi...
Kirjoittamaasi. Kielto, paremminkin suositus, saattaa olla, mutta kuka sitä pystyisi valvomaan. Ja pitäähän poliisilla olla jo "tutkinnallisista syistä" vapaa pääsy nettiin. Mikäli se on työnantajan toimesta estetty on kyseessä ollut todella vakava ongelma. Ja sitten nämä kertomasi kiellon valvojat. Poliisejako? Eikö heidänkin pitäisi tehdä oikeaa poliisityötä eikä kytätä kavereitaan.
Tarkoitin tuossa edellisessä viestissäni erityistä tiimiä, joka etsii netistä rikollisia ja netin väärinkäyttäjiä. Esim. pedofiilit. Tai seksikaupan harrastajat.
Tällainen ryhmä varmasti on.
Beagle boyn käsitykset ovat vähintäänkin lapsellisia. Ensinnäkin kritisoi kirjoituksissaan neuvostoliittoa, mutta sitten pitää virkamiesten arvostelua jonkinlaisena "yhteiskuntarauhan järkyttämisenä" Kuulepas Beagle! Demokraattisessa yhteiskunnassa valtiokoneistoa saa ja pitääkin arvostella! On yhteiskunnan heikkoutta, mikäli se ei kestä esim. julkisessa sanassa (johon tämäkin palsta kuuluu) esitettyä kritiikkiä! Virkamiehet ovat valtiokoneiston osa, ja heidän tulee kestää toimintaansa kohdistuva arvostelu. Julkiset tiedotusvälineet ovat osa demokraattisen yhteiskunnan valvontakoneistoa, joka pakottaa virkamiehet noudattamaan lakeja.
Enpäs nyt ryhdy paljastamaan taustaani, mutta
kannattaa ensin ottaa selvää mitä Beagle Boy
on suomeksi. Tai jos ette jästipäät tiedä, niin
lueskekaa vaikka englanninkielisiä Aku-Ankkoja.
Tähän kovamaineiseen mellakkapoliisiryhmään:)
entäs sitten, on täysin samantekevää mihin kuulut.
Edellisessä viestissä esittämäni ei siitä muutu miksikään.
Virkamies on aina virkamies, tehtävistään riippumatta. Ja virkamiehen on aina noudatettava lakia.
Tosin poliisi- ja puolustushallinnon virkamiehet ovat vapautettavissa tehtävistään huomattavasti lievemmin perustein kuin muut virkamiehet. Eli peruste on "kun siihen on syytä".
tai hanki isompi piippalakki:)
Eikös tämä palsta kohentuisi, jos pantaisiin vähän huumoria mukaan eikä oltaisi aina niin tiukan tosissaan. Sitä ainakin itse yritin, kun "murjaisin" BB:lle hänen kuulumisestaan Helsingin laitoksen karhukoplaan.
iloista ja rauhallista pääsiäistä virkakunnalle!