Lammin kirkon polttajat

Lammin kirkosta kerrotaan että se paloi 1918. Olisi voitu rehellisesti todeta että saksalainen sotaväki poltti sen. Kävivät hakemassa kaupasta petroolia, valelivat kellotapulin sillä ja sytyttivät palamaan. Tuli levisi myös kirkkoon ja molemmat paloivat.

Lammi on niin vieraanvarainen paikkakunta että kirkon polttajille on tehty komea graniittinen muistokivi johon on kaiverrettu myös suomalaisten sodan voittaneen puolen surmansa saaneiden nimiä.
3140
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ei se niin menny. Pappa oli vähä hönöis ja tuli sitten sellanen idea. Lähti huikka lapasesta.

Äänestä
  • Norjalaista "Musaa" kuunnellut isäntä ponupäissään piipunperskeet hutiloinut...

    Äänestä

Kirkko ja viereinen kolminivelinen kellotapuli paloivat Suomen sisällissodan loppuvaiheissa 29. huhtikuuta 1918. Etenevät Saksan Itämeren divisioonan joukot sytyttivät varastona olleen kellotapulin tuleen lähtiessään Lammilta sillä seurauksella, että tuli levisi myös Lammin kirkkoon. Tapulissa oli punakaartin ase ja ammusvarasto. Polttivat he koko lapinkin perääntyessään. Saksa lopulta kustansi uuden kirkon rakentamisen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Lammin kirkosta kerrotaan että se paloi 1918. Olisi voitu rehellisesti todeta että saksalainen sotaväki poltti sen. Kävivät hakemassa kaupasta petroolia, valelivat kellotapulin sillä ja sytyttivät palamaan. Tuli levisi myös kirkkoon ja molemmat paloivat.

Lammi on niin vieraanvarainen paikkakunta että kirkon polttajille on tehty komea graniittinen muistokivi johon on kaiverrettu myös suomalaisten sodan voittaneen puolen surmansa saaneiden nimiä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu