Yllätysvierailut, väsytkö joskus?

Anonyymi

Mitä pidätte aina yllättäin pihaan pyrähtävistä kävijöistä?
Muinoin tämä oli toki aivan tavallista, mutta entä nykypäivänä?
Omat kokemukset: mökillä ollaan niin harvoin etteivät vieraatkaan käy. Kotona käy useinkin joku/jotkut noin vain piipahtamassa. Ehkä jutunaihetta hakemassa, usein myös rahantarpeessa.
Ei puhuta vain omistani. Puhutaan riitelemättä itse kunkin kokemuksista.

38

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Noo.

      väänneltäväkseen.Mun muutamien kymmenien vuosien seurailun tulos on. Vain iki harvoin kukaan tulee ihan vaan jutteleen. Niitä on joitakin, mutta ei paljoa. Mäkin käyn niilä juttelemassa-

      Mutta sitten on tämä lestaati- ja potunviljeliä osasto- Ne tulee aina, joko kerjäämään, tekemään jotain petosta, tai sitten kyttäämään,, että saavat jotain mateiaalia metästysseuroissa, tavallisissa seuroissa, tahhi shellinpaarissa väänneltäväkseen.

      Mutta juu, noin pääsäätsesti ketkä tunkee pöndellä mökille "kylään", on pääsääntöisesti perseestä. Muutama poikkeus on, mutta aika harvoin net tunkee kyläileen, käyvät joskus aina kuitenkin.

      Aloituksessa kai viiattiin sukulaisiin. No ei mulla enää tunkemassa. Ilmoitin, mun maille ei lestaateilla ole mitään asiaa, eikä ovi aukea, jos lestaati oven takana. Helpotti elämää hyvin paljon.

      =DW=

      • Aaaaaaaaa.......................... hän itse on entinen "lestaati"?


    • Anonyymi

      Harvoin tulee yllätysvieraita, pari naapuria poikkeaa silloin tällöin, pelkästään mukavaa että käyvät.
      Lestaatteja eikä kerjääjiä käy koskaan, täällä päin asuu tavallisia, fiksuja ihmisiä.

    • Anonyymi

      En poikkea eikä poikkea.
      Kaikki on aina sovittua.
      Lapsuuden aikoihin tyyli oli ihan toinen.
      Meille tupsahti väkeä ja joskus poikkesimme mökille mennessä sukulaisiin. Se oli piipahtamista.

      Ei enää.
      Sitähän välillä väsähtää muutoinkin.
      Kerran vipannut työkaverilleni enkä meinanut saada rahoja takasin.
      Kiitti, riitti sitäkin lajia.

      Beng

      • Anonyymi

        "Kannattaa" kerran lainata, jos ei suuresta summasta ole kysymys.
        Jos ei lainaaja maksa takaisin
        eipä tartte pelätä
        että se uudestaan tulee lainaa pyytämään.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kannattaa" kerran lainata, jos ei suuresta summasta ole kysymys.
        Jos ei lainaaja maksa takaisin
        eipä tartte pelätä
        että se uudestaan tulee lainaa pyytämään.

        Eipä tullutkaan.
        En muista yrittikökään.
        Tympäisi.

        Beng


    • Anonyymi

      Eipä piipahtele kukaan ilmoittamatta (tai kutsumatta). Varsinkaan nyt, kun alaovessa on koodi jonka tietää vain läheisimmät ystävät ja lähisuku tietenkin. He ovat aina tervetulleita.

      Ennen kotona maalla lähinaapureita kävi silloin tällöin. Aina kahvit keitettiin haastelun lomassa. Kotini oli sen verran sivussa, että harvoin sinne ns. tien oikaisijoita sattui. Joskus sota-aikaan oli tuvan lattialle ilmestynyt pari sotamiestä nukkumaan. Kävellenhän silloin matkat tehtiin, eivät he rintamakarkureita olleet. Kotiinsa lomille menossa tai tulossa. Eivät turhaan talon väkeä herättäneet.

    • En pidä yllätysvieraista.
      Ei niitä nykyisin käy, olen saanut sellaisen maineen että viihdyn omissa oloissani.
      Itse en kyläile ikinä, paitsi pakolliset sukujuhlat, niistäkin lähden mahdollisimman nopeasti pois.
      Puhutaan paljon kuinka vaikeaa, jopa sairastuttavaa yksinäisyys on. Minulle se on ylellisyyttä josta pidän kiinni niin kauan kuin henki pihisee.
      On joutunut olemaan liikaakin ihmisten kanssa työikäisenä. Eläkkeelle päästyäni karsin kaikki häiriötekijät pois.
      Tulen toimeen lähes kaikkien kanssa, en ole riidanhaluinen.
      Kun liikun kylillä ja näen tuttavia niin jään joskus juttelemaan. Heistä moni ihmettelee kuinka iloinen ja elämänhaluinen olen. Miksi en olisi, minulla on kaikki juuri kuten olen aina halunnut.

    • Anonyymi

      mua kyrsii ne vieraat jotka kutsuu itse itsensä, heille pitää rillata käyttää terasilla ja taas grillata. Helvetta makoilevat sohvalla ja kehuvat itseään, ja lapsiaan, kun meikämanni painaa safkaa hiki päässä
      njjj

      • Anonyymi

        Samoin, ilmotetaan että tullaan ja ollaan monta yötäkin, kysymättä sopiiko se meille.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin, ilmotetaan että tullaan ja ollaan monta yötäkin, kysymättä sopiiko se meille.

        Sinun täytyy opetella välttelemään.

        'Voi ei, olemme lähdössä huomenaamulla risteilylle ja kaikki on pakkaamatta".
        Eikö sulle voi tulla 'päänsärkyä' tai huomaat kalenterista 'menon', et nyt ei oikein käy.
        Tai kun ilmestyvät, sullahan on sovittu tapaaminen juuri siksi illaksi.
        Voi, miten olisi kivaa, mutta...

        Nimittäin, jos on yksipuolista tapailua, niin teepä stoppi.

        Beng


      • Anonyymi kirjoitti:

        Sinun täytyy opetella välttelemään.

        'Voi ei, olemme lähdössä huomenaamulla risteilylle ja kaikki on pakkaamatta".
        Eikö sulle voi tulla 'päänsärkyä' tai huomaat kalenterista 'menon', et nyt ei oikein käy.
        Tai kun ilmestyvät, sullahan on sovittu tapaaminen juuri siksi illaksi.
        Voi, miten olisi kivaa, mutta...

        Nimittäin, jos on yksipuolista tapailua, niin teepä stoppi.

        Beng

        Reilua on myös sanoa suoraan, etten tykkää teistä, enkä päästä kotiini. Silloin "tyrkky" ymmärtää - toivottavasti.


    • Anonyymi

      Eipä nykyään käy, sovitaan vähintään tekstarilla t. puhelimitse. Paitsi poika voi tulla muttei hän ole vieras. Toinen poika ei tule yllättäin vaan sekin sovitaan, ettei tule turhaa reissua.

      Lapsuudessa oli toisin, eipä ollut luurejakaan, joilla kilauttaa. Isän kuoltua varsinkin miesvieraat lopettivat käymisen. Ja nyt tuo vanha polvi on poissa, mitä nyt yksi sinnittelee, muttei ajele enää hänkään.

    • Anonyymi

      Meillä piipahti yks ilta huntupäinen nainen ja pari kakaraa omenavarkaisiin vaikka istuttiin parvekkeella , O Tempora, O Mores :(
      (Per-kel)

    • Mikäs sen mukavampaa kun "yllätys vieraat".
      Etkäteensovitulle pitää aina jonkun verran siivota ja laittaa, ne on myös pitempiaikaisia.
      Aina sitä sen verran on, että kahvi voi tarjota, ja suolaista ja makeaa lisukkeeksi, jos ruoka-aika, niin ei muuta kun pottukattila levylle ja silliprkki pöytään.
      Yllätysvierailunkeston määrää virtsarakon tilavuus, miehet kun ei pruukkaa kysellä, "missä täällä vessa on". Naisilla se vessassakäynti on ennen autoon noustessa ja heti auton pysähtyessä.
      Kyllä minulle on yllätysvieraat tervetulleita, ne kun on tutumpia ja asuvat lähellä.

    • Anonyymi

      En tykkää vierailuista ollenkaan, en kutsua enkä itse mennä. Yksi ystävä piipahtaa kun pyöräilee usein tuosta ohi, hän on mukava, tarjoan kahvit jos haluaa tai sitten ei, voidaan vain rupatella hetken. Tai lähtee ovelta takaisin, jos olen itse lähdössä. Yökylässä ei ole vuosiin käynyt kuin lapsenlapset.
      Olen kyllä oikein seurallinen, mutta kohtaan ihmiset matkoilla (suosin porukkamatkoja), tapahtumissa, turuilla ja toreilla jäädään joskus pitkäksikin aikaa juttelemaan.

    • Anonyymi

      En sitten yhtään tykkää yllätysvieraista, en mökillä enkä kotona. Vierailut pitää aina sopia ja kysyä isäntäväeltä sopiiko. MInusta on todella itsekästä kuvitella, että meille voi tupsahtaa milloin vain esim. tykkäämme rakastella viikonloppuisin päiväsaikaan joten näin teemme ja jos vieraita tulla tupsahtaisi (asumme omakotitalossa) emme todellakaan haluaisi tällaista sessiota keskeyttää. MInulla on tapana ottaa nokoset töiden jälkeen ja jos yllärivieraita tulee ja olen nokosilla, nukun hyvällä omalla tunnollla enkä tosiaan pomppaa vieraita kestitsemään.

      Jos tulee yllätyksenä, saa varautua siihen, ettei aika ole sopiva ja "talo elää tavallaan"

    • Anonyymi

      Pikkasen lisää.

      Ite joskus sattunut tupsahtamaan piipahduksellä jonnekin väärään aikaan yllättäen. Joskus se niinkuin annettu huomata, mutta parempi, kun joskus sanottu, että ei nyt.

      Kyllähän sitä pääsääntöisesti koittaa soitella ja sopia visiittinsä etukäteen. Kaikila tutuimilla olleet kiireuotensa ja jokainen tajuaa, että joskus vaan oi olla, ei yksinkertaisesti ole aikaa yllätysvieraisiin.

      Mua täällä pöndellä tympii noit idiootit, jotka väkisellä koittaa tunkea "kylään". Alussa kirjoituksessani mainitsinkin, jotkut käy ihan pyyteettömästi, eipä siinä mitää pahaa sanottavaa, ihan kivaa. Mutta nois stanan idiootit, jotka vaan tunkee. Nillä aina jotain taka-ajatusta ja net käy hermoon. Hah, yks sukulainen monta vuotta koitti tunkea ja vänkytti, kun kerroin, että ei audienssia. Lopulta kai se jotenkin tajusi, kun ilmoitin, että lestaateilla ei ole mitään asiaa mun maille. Se oli kai lähinnä tiedustelureissua tekemässä ja perintöjen perässä.

      Nuorempana, agraaliyhteiskunnan aikaan kylästely oli jotenkin selkeenpää. Kaikki tiesi, milloin on navetta.aika ja milloin kirkonmenot, silloin ei kylästelty. Mutta vaikkapa sunnuntai-iltapäivänä ihan ok. Lisäks aikanaan, kun ei ollut nettejä, kännyköitä, ei edes lankapuhelimia se oli kyllä tietenkin juoruamista, mutta sillä tavalla vaihdettiin informaatiota ja pystyi vaihtamaan ajatuksia kaikenlaisista asioista. Se oli siis kakspuolista, sekä isäntäväelle, että vieraille.

      Nykyisin mua just nyppii toi tarkoitushakuisuus noiss kylästelemään tunkevissa. Mä en saa niistä itelleni, kuin jotain vaivaa, vaikkapa kahvinkeiton muodossa. Mutta net sitten hakee selkeetä hyötyä, tai sitten seuroihin juoruamisen aiheita.

      Näin ihan ok. Tutut tuntee, muista ei väliä. Käy siis yllätysvieraitakin, mutta net sitten jo enenpi tuttuja. Muut enenpi eitervetulleita.

      =DW=

    • Anonyymi

      Tänään piipahti luonani tsekkiläinen rouva joka kauppasi askartelutuotteitaan -olisiko kenties katolilainen kun töissämukana enkel- ja maria ja jeesus- aiheita . Ostin parikranssia häneltä - ei vaikuttanut miltään jengiläiseltä eikä rääkännyt mua sen pahemmin.

      • Anonyymi

        Tsekkiläinen...?
        Siis Balkanin mustalainen.


    • Anonyymi

      En tykkää yllättäen pötkähtävistä vieraista.
      Tietävät sen ja soittavat ja kysyvät, että mites olis, voiskos tulla käymään.
      Joskus voi, joskus ei.

      Veljeäni ja hänen vaimoaan en laske vieraiksi.
      Eilen vetäsin pestyjen märkien hiusten ympäriltä pyyhkeen ja vein sen parvekkeen kaiteelle kuivumaan.
      Oikein säikähdys läsähti päälleni, kun suoraan pyyheliinan tälläyspaikan alapuolella seisoi mies kännykkä kourassa.
      Säikähdys lähti lipettiin, kun huomasin miehen olevan veljeni. Hän oli juuri soittamassa minulle, että tuuhan ulos. Hän oli porhaltanut suoraan takaterassille luullen, että minä oon sielä kahvia kittaamassa. Sen verran aamuvaraha aika oli. Suihkuun meno oli syy, etten silloin sitä kahvia ollut kittaamassa.

      Veljeni yllätysputkahdus oli tosi mieleinen, koska hän oli kauppareissullaan ostanut minulle(kin) siskonmakkarapaketin. Tiesi, että tykkään niistä.

      Ihmettelin, että mitä heevettiä sä nyt mulle tämmöstä tulit tuomaan, niin hän sanoi sen olevan pakastimeni laatikon lainasta.
      Höperö veli. Mulla on yli-iso pakastin, johon ystävänikin tuo marjojaan ja tänä vuonna veli toi mansikoita 5 kiloa. Olivat aikoneet ostaa pienen pakastimen ennestään pienen pakastimen lisäksi, mutta minä sanoin, että Hui-Hai mitä turhaan, tuokaa mun pakastimeen.

      Veljeni on semmonen, että aina mukamas pitäisi joka avusta maksaa. Minun mielestäni voi autella ilman mitään "palkintoa".

      Saareen ei kukaan tule yllätyksenä, kun ei ole autotietä perille. Luoja kiitos. Saari on meille vaasalaisille pyhä paikka ja sinne ei kutsumatta tulla.

      Heikunkeikku

    • Anonyymi

      Emme mene yllättäen kenenkään kotiin, enkä pidä yllätysvieraista. Sitä sanotaan
      KOTIRAUHAKSI.
      Heitä ei myöskään käy. Kyllä kutsumme ystäviä ja silloin tarjotaan parasta. Koskaan en itse kysy voimme tulla teille, , vaan ensin esitän ,että tusivatko he meille

    • Anonyymi

      Mieluummin yllättäen rennosti kuin etukäteen sovittu audienssi.
      Talo elää tavallaan ja vieraat sopeutuvat siihen. Toki otamme huomioon vieraat mutta emme harrasta mitään hyysäämistä.

      Pitkiin aikoihin emme ole menneet mihinkään yllättäen vaan menemme vain kutsuttuina. Muodollista ja jäykkää!
      Kutsut kesämökeille ovat eri asia. Meillä on aina omat makuupussit vaikka niissä on poikkeuksitta omat vuodepaikkansa.
      Viemme ruokaa ja juomia vähintään oman kulutuksemme verran ja lisäksi tuliaiset.
      Jos näyttää olevan jotain keskeneräistä puuhaa niin kysyn josko tekisimme sitä yhdessä tai valmiiksi.

      Vierailut kaupunkiasuntoihin ovat jääneet pelkiksi merkkipäiväkeikoiksi.

      • Anonyymi

        SAMAA mieltä. En pidä minkään valtavirran etiketeistä.
        On niin teennäistä sopia mitään etukäteen. Sen olen ilmoittanut laajalla otannalla kaikille mahdollisille ja mahdottomille osapuolille. Tullaan ja mennään ilman savumerkkejä. Niin teen itsekin.
        Uudet naapurit ( alle vuoden vanhat) olen saanut koulutettua siihen, että en pidä ovikellon soittamisesta, ulko-oveni on auki heräämisestä puolille öin ja vähän ylikin. Joskus unohtuu koko yöksi.
        Sama on mökillä, ei tarvitse ilmoittaa. Koska mahdolliset lähi ja kaukovieraat tietää, mistä avain löytyy, ellei suuri valkoinen päällikkö ole maisemissa.


      • Anonyymi

        "Mieluummin yllättäen rennosti kuin etukäteen sovittu audienssi."

        Melkein aina aamulla sen kahvin ryystämisen aikana suunnittelen, että mitähän teksis tai mihinkähän menisin. Joskus jopa inspiraation poikanen hiipii sisuksiin ja alan inspissiivin liitelemään. Se on kiva tunne.

        Jos olen juuri alkanut liitotoimenpiteen ja ovikello soi ja oven takaa on yllätysvieras, niin eihän se niitä mukavimpia tuntemuksia ole. Sanoako vieraalle, että hei lähde nyt lipettiin, kun mulla sattuu olemaan inspiraatio. Ei en tietenkään sanoisi.

        Jos taas oon alkanut siivoamaan, imuri lojuu oottelemassa keskellä laattiaa, tuoleja on nostettu pöydän päälle, mattoja kasassa menossa ulos jne..jne..., niin siivous keskeytyy jos ylläripylläri saapuu.

        Usein myös sovin kaverin kanssa edellisenä päivänä, että seuraavana päivänä menen joko hänen luokseen, hän tulee minun luokseni tai menemme ulos syömään. Tai muuta mukavaa.
        Taas pitäisi yläätysvieraalle sanoa, että hei ei mulla nyt ole sinulle aikaa, kun oon toisen kaa:)

        Joinakin päivinä soittaa plimpahutan pianolla ja sekin homma keskeytyisi.

        Voi voi esimerkkejä olisi paljon.
        Kesäkuukaudet olen lomalla ja olen menossa paljon, tulossa sinne tänne ja tuonnekin.

        Talvikuukausina olen AINA iltaisin töissä. Aamupäivät joko teen ruokaa tai valmistelen sen päivän oppilaiden soittojuttuja. Silloin en kertakaikkisesti jaksaisi ottaa vieraita vastaan.

        Eli mun talo elää tälleen. Ei yllätysputkahduksia, vaan kutsun kylään.
        Ei ne kutsututkaan kyläilyt mitään virallisia juttuja ole. Ne ovat kivoja, koska olen varautunut tapaamaan juuri sen tai ne ihmiset. Nisuakin löytyy niitä varten. Osa käyttää kahvin kanssa kermaa, osa punaista maitoa ja osa sinistä maitoa. Osa ei laita mitään. Kiesus, en voi varata kaikkia plaatuja kahviin pantavaksi, koska itse en laita kahviin mitään. Ne ihmiset, jotka tälläilevät omia maun-mukkaisia lisiä kahviin, niin ne ovat sellaisia "nirppanokkia" :), ettei mukamas VOI laittaa maitoa, jos on tottunut kermaan.
        Kaikkia ostan, jos tiedän, että juuri Hän tulee, joka kermaa käyttää.
        Joisivat kaikki pelkkää mustaa kaffetta, niin ei olisi tuollaistakaan ongelmaa. :)

        Elikkä joo. Minä otan mielelläni vastaan vieraita. Kovasti heitä passaan ja hyvin mielelläni, mutta kutsuttuina.

        Yllätysvieraat suorastaan pilaavat mun päivän suunnitelmat. :)
        Kauhiaa!!

        Heikunkeikku


    • Anonyymi

      Mikä onkaan mukavampaa kuin tarjota talon antimia pihalle porhaltavalle mustalaisköörille:-)

      • Anonyymi

        Noo, mikä ettei. Kyllä romanien kanssa tulee toimeen, toolk smailina, sanoin, puukoin, pistimin, pistoolein - kyllä kontakti löytyy.
        Paitsi mamuille ei ole jalan- eikä yön sijaa.


    • Anonyymi

      joskus omakotialueilla liikkuu ulkomaalaistaustaisia kaupustelijoita - ihan aina ei tiedä - millä asioilla liikkuvat - joillakin ihmisillä aina piinaava rahapula esm opiskelijat tai etsiikö esm asuntoja alueelta - vaikkapa työpaikan toivossa -ei tietoa . katolisen seurakunnan ihmisiä - siinä missä jehovalaisia on aiemminkin vieraillu kodissani - joskus väsyn ihmisiin - johtuu varmaaan omasta sairastelusta ja vammoista.

    • Anonyymi

      Romanit kiertelee ympäri Suomea ihmisiä huijaamassa,
      mukamas myyvät jotain tms, pyydetään lasi vettä ja sitten luikahdetaan sisään varastamaan. Monenlaisia huijauksia on. Pankkitilinumeroita, koodeja jne.
      Jostain uutisista netissä luin, että lähes kaikki rikokset on romanien tekemiä,
      onko ne sitten kotimaisia vai kerjäläisromanejakin seassa, ei kerrottu.
      Ulkomaalaistaustaista "kaupustelijaa" en päästäisi lähellekään
      kotiani. Siitä yleensä köyhtyy. Viime viikolla yksi rouva köyhtyi 34000 euroa.

      Semmosia yllätysvieraita voi tulla.

    • Anonyymi

      On onni asua kodissa jossa harvoin kukaan tulija pääsee yllättämään kun näen sohvalla tai ruokapöydän ääressä istuessani ikkunasta suoraan pihaan. Tulija taas ei helposti näe sisälle jos mulla ei ole valot päällä niin mun helppo livahtaa vaikka vessaan tai makkariin piiloon jos en halua ovea avata ja molemmista vielä pystyn näkemättä katsomaan työntääkö tulija nokkansa ikkunaan yrittäessään tiirata olenko kotona.
      Kerran lahkolaiset pääsi yllättämään kun olin makkarissa ompelemassa, pimennysverhot aina kiinni enkä huomannut verhon raosta tarkistaa tilannetta ennen kuin menin avaamaan ovea. Toista kertaa eivät yllätä :)

      • Anonyymi

        Tiedoksi.

        Suomessakin on tietosuojalaki nykyisin. En tiedä, mistä lahkosta puhun, mutta nyt tietoa jehovista, uutta tietoa.

        Kun laki tuli voimaan, tietosuojavaltuutettu kiinnostui jehovien tietokannoista. Noh, jehovat äitti, ei kerätä tietoja. sitten vaan sattui jollekin käsiin niitten painettu ja salainen ohjeistus lähetyssaarnaajilleen. Miten lähestyä kohdetta, pitää urkkia perhesuhteet, vakaumukset, työtilanne, varallisuus jne ja lisäks milloin sovittu seuraava miitti ja mitä kirjallisuutta saatu myydyksi.

        Selkeä hommeli, laiton henkilörekisteri. Tietosuojavaltuutettu:Ei käy. Hallintooikeus: Ei käy. Euroopan unionin jokin oikeus. Ei käy. Jalopuksi suomen korkein hallinto-oikeus: Ei käy.

        Alkukesästä oli ollut sitten jaossa jehovien uus ohjeistus. Tietoja ei saa kerätä-

        JA sitten se tärkein. Jos sanoo "Älkää ikinä enää tulkekaat tänne". Sitten jehovien pitää kirjata ylös osoite, sekä päivämäärä. Että silleen pitäis asian niinkuin olla kertasanomisella hoidossa.

        =DW=


    • Anonyymi

      Meillä on ollut vieraita ainakin 8 kertaa tänä kesänä. Joku nuori taas tupsahtaa milloin vain ilmoittamatta. Hänen ongelmansa on puute kavereista, alituinen rahapula, joten rahaa hakee sen lisäksi mitä satasia saa siirtoina, eräs aihe on puheenaihetta toiseen paikkaan sitten.
      Minä en enää vanhana välittäisi. Olen väsynyt.

      • Anonyymi

        Pankki kiinni, prkle. Sanoa että rahahan kasvaa kasvimaalla, mene poimimaan.
        Rajansa ruinaamisellakin, prkle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pankki kiinni, prkle. Sanoa että rahahan kasvaa kasvimaalla, mene poimimaan.
        Rajansa ruinaamisellakin, prkle.

        Se on hankala juttu kun ei ole oma sukulaiseni vaan pitkäaikaisen avomiehen. Ruinaajan omat vanhemmat ovat muuttaneet kauemmas.
        Jos olis edes tilapäistä vaan ei.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on hankala juttu kun ei ole oma sukulaiseni vaan pitkäaikaisen avomiehen. Ruinaajan omat vanhemmat ovat muuttaneet kauemmas.
        Jos olis edes tilapäistä vaan ei.

        Sua käytetään hyväksi.
        Ruinaaja on pitkäaikaisen avomiehen sukulaisen
        lapsi ? Sano avomiehelles että huolehtii sukulaisestaan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Yllätysvieraista pääsee, kun muuttaa kaupunkiin kerrostaloon. Meillä on ulko-ovi aina lukossa, eikä sitä avata kuin sellaisille tulijoille, joista on sovittu etukäteen. Joskus tosin joku naapuri saattaa avata talon oven meidän puolestamme, mutta silloin kurkkaamme ovisilmästä ennen kuin avaamme asunnon oven.

      Mökillä ei enää pistäydy kuin yksi mökkinaapuri, eikä hänkään silloin, jos pihatien puomi on kiinni. Se on merkki siitä, että ei joko olla paikalla, tai jos ollaan, ei haluta vieraita.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      947
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe