Sovittelu... Mikä järki?

Anonyymi

Eikös tuo sovittelu -menetelmä ole pelkkä vitsi? Kuulustelussa kysytään molemmilta osapuolilta halukkuutta sovitteluun. Sovittelussa ”kadutaan” ja ”ollaan pahoillaan”. Luvataan ettei sama toistu.

11

1354

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sovittelu voi auttaa mikäli molemmat ovat oikeasti halukkaita asian selvittämään ja se voi myös säästää yhteiskunnalta rahaa, oikeudenkäynti tulee aika kalliiksi.
      Itse olin lähisuhdeväkivallan uhrina ja kävin sovittelussa ensin yksin juttelemassa ja se oli ihan ok. Kertoivat sieltä mistä saan henkistä tukea halutessani ja antoivat esimerkkikaavion kuinka paljon korvauksia katsotaan sopivaksi summaksi eri pahoinpitelyn asteisiin. Sitten kun tavattiin niin että molemmat osapuolet oli paikalla ja ilmoitin kuinka paljon haluan korvauksia (juurikin tämän esimerkkikaavion mukaisesti), lähti toinen osapuoli ovet paukkuen paikalta. Sitten myöhemmin oikeudessa määrättiin samainen summa maksettavaksi. Olisi tullut halvemmaksi ja vähemmän aikaa vieväksi jos tuo henkilö olisi käynyt sovittelun loppuun.

      • Anonyymi

        Mutta maksoiko kyseinen henkilö korvausia sinulle loppujen lopuksi? Onko tyypillä tälläkin hetkellä kaikki ulosotossa ja sinä sait korvaukset veronmaksajilta (eli Valtionkonttorista)?
        Eräs (tälläkin hetkellä oleva) työtön on joutunut maksamaan minulle korvauksia ja rahani sain konttorista. Luulen että tyyppi ei ole maksanut senttiäkään velastaan. Ja siihen päälle se istuu jatkuvasti istumassa sakkoja.

      • Anonyymi

        Tuli näköjään kirjoitusvirhe. Piti huomauttaa ennen näsäviisaita. :D

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta maksoiko kyseinen henkilö korvausia sinulle loppujen lopuksi? Onko tyypillä tälläkin hetkellä kaikki ulosotossa ja sinä sait korvaukset veronmaksajilta (eli Valtionkonttorista)?
        Eräs (tälläkin hetkellä oleva) työtön on joutunut maksamaan minulle korvauksia ja rahani sain konttorista. Luulen että tyyppi ei ole maksanut senttiäkään velastaan. Ja siihen päälle se istuu jatkuvasti istumassa sakkoja.

        En saanut senttiäkään, meni ulosottoon ja sieltä virkailija sanoi että tällä tyypillä on entuudestaan hirveät summat velkaa siellä joten tuskin saan rahojani sitä kautta. Jätin asian siihen, eli en enää yrittänyt periä rahoja mitään kautta. Paras oli että pääsin vaan koko tyypistä eroon.

        Mitä tästä opimme, ei koskaan kannata suostua sovitteluun. Silloin tekijän päätä vain silitetään ja asianomistaja jää aina nuolemaan näppejään.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitä tästä opimme, ei koskaan kannata suostua sovitteluun. Silloin tekijän päätä vain silitetään ja asianomistaja jää aina nuolemaan näppejään.

        https://oikeus.fi/tuomioistuimet/karajaoikeudet/fi/index/riita-asiat_1/riidansovittelu.html

        Käräjäoikeuden tekemä sovittelu on hieman erilainen. Sovittelija on tuomari ja ratkaisu tulee jokatapauksessa.
        Hakemuksen voi tehdä toinen osapuoli yksinkin. Oikeudenkäyntimaksu menee (lienee nyt 500 €, riippuu minkä lajin tapaus kyseessä).
        Asianajopalkkioita ei ole. (Tarkistakaa linkista kirjoitukseni)

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        En saanut senttiäkään, meni ulosottoon ja sieltä virkailija sanoi että tällä tyypillä on entuudestaan hirveät summat velkaa siellä joten tuskin saan rahojani sitä kautta. Jätin asian siihen, eli en enää yrittänyt periä rahoja mitään kautta. Paras oli että pääsin vaan koko tyypistä eroon.

        Ei kannata sovitella.

        Oikeuden määräämät korvaukset olisit saanut valtion konttorista.

        Voi voi kun huijattiin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata sovitella.

        Oikeuden määräämät korvaukset olisit saanut valtion konttorista.

        Voi voi kun huijattiin.

        Totta on, että huijattiin, mutta ei Valtiokonttori korvaa kaikkea, mitä oikeuden päätöksessä mainitaan. Sovittelussa rahat on oltava pöydässä, muuten ne jäävät saamatta.

      • Anonyymi

        Niin, eli sovittelu tulee aina edulliseksi rikollisille.

        Nyt rikollinen olisi säästänyt oikeudenkäyntikulut jos olisi sovitellut.

        Lisäksi asia olisi jäänyt piiloon. Nyt päätöksen voi kuka tahansa nähdä oikeuden pöytäkirjoista.

        Rikoksen uhri voi hyötyä sovittelusta niin, että saa korvauksen rikolliselta. Usein roistoilla ei ole maksukykyä eikä -halua, joten korvaus voi jääädä saamatta.

        Mutta sovittelu tietenkään ei kannata uhrille, jollei rikollisella voi olla minkäänlaista maksukykyä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kannata sovitella.

        Oikeuden määräämät korvaukset olisit saanut valtion konttorista.

        Voi voi kun huijattiin.

        Valtion konttorikin usein maksaa vähemmän, mitä oikeus määräsi, heillä on oikeus tehdä niin. Että hyvä jos edes jotain saa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      274
      10228
    2. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      329
      7302
    3. Verinen koira

      Mikä juttu on tämä Karhumäellä pyörinyt verinen koira? Oliko hyökännyt jonkun kimppuun?
      Imatra
      85
      1953
    4. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      119
      1679
    5. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      1511
    6. Mira Luoti koki seksivvaltaa sarjan kuvauksissa. Otti hyssyttelyrahat mutta nyt julkistaa asian?

      Kun hyvin tietää että helppo päätellä mikä ohjelma kyseessä. Ja jos koki oikein "väkivaltaa" eli raisk, niin edesvastuut
      Kotimaiset julkkisjuorut
      75
      1339
    7. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      109
      1191
    8. Mopokeulija

      Poliisit saisivat käydä noukkimassa sinipuseroisen keulijan tuota pikaa. Koulureppu selässä yhdellä pyörälla S-Marketin
      Haapavesi
      48
      979
    9. Sonnisen turha valitus selvästä asiasta !

      Nyt tuli sellainen valitus jossa ei järjen häivää, Sonninen ja koko hallinto munaa itsensä. Hänestä on tulossa pilkunnus
      Ähtäri
      26
      838
    10. MUISTATTEKO SEN?

      Karhean tummansövyisen raastavsn huudon : RYKIKÄÄ! NIITÄ RAATOJA@ RÄKIKÄÄ NIITÄ EAATOJA!btämän paeoni aina toivotti rakk
      Joukkoliikenne
      312
      762
    Aihe