mielestäni se on jo melkonen uroteko mennä tuollaisen täysperävaunun puikkoihin jolla painoa voi olla vaikkapa 70tonnia.Etenkin talvella ja jäisellä kelillä kun tulee tukkirekkoja vastaan niin siinä sitä miettii, että mikä saa äijän menemään rekan rattiin joka voi huonolla kelillä vaatia jopa kilometrin jarrutusmatkan pysähtyäkseen tai kuitenkin matkan,joka on niin pitkä että mahdollisuudet pysähtymiseen ovat olemattomat.
Yleensäkin kunnioitan kaikkia ammattikuskeja,mutta jotenkin nuo rekkamiehet saavat sen suurimman sympatian,sillä usein onnettomuuksissa syytetään heitä,vaikka syy oliskin aivan muualla.
Heidän Palkkatasostaan en tiedä, mutta olen varma että työn vaativuuteen nähden se on aivan liian alhainen.
Yleensäkin kunnioitan kaikkia ammattikuskeja,mutta jotenkin nuo rekkamiehet saavat sen suurimman sympatian,sillä usein onnettomuuksissa syytetään heitä,vaikka syy oliskin aivan muualla.
Heidän Palkkatasostaan en tiedä, mutta olen varma että työn vaativuuteen nähden se on aivan liian alhainen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Rekan ajaminen vaatii todella ammattitaitoa. Harmi ettei sitä enää ole kuin pienellä osalla rekkakuskeista. Talven liukkaimmillakin keleillä, joilla nastarenkaalliset pikkuautot ajavat 50-70 km/h nastattomat rekat ajavat lähes poikkeuksetta rajoittimen tappiin eli 88-90 km/h. Sitten vielä tauolla kehtaavat valittaa että on pääkallokeli kun ei tielaitos vartin välein auraa ja suolaa jokaista tietä.
Jos ammattitaidottomat karsittaisiin rekkojen ratista pois, sieltä poistuisi yli 90% nykyisistä kuskeista.
Kyllä rekan ajaminen vaatii ammattitaitoa niin talvella kuin kesälläkin. Tiedätkö Ossi muuten, että siitä rekan painosta on hyötyä talviliukkailla? Raskas rekka pysyy paremmin tiellä kuin pieni kevyt henkilöauto...kun siinä on ammattikuski.
Eivätkä ne rekatkaan aina rajoittimen tappiin purista, tänä talvenakin on ollut monia öitä kun on moottoritielläkin ollut 60 km/h huippunopeus ja poistumisluiskilla on odoteltu hiekotuskalustoa (kun on ensin soitettu poliisille joka on hälyttänyt teiden kunnossapitäjät paikalle)
Sitten on taas nämä "ammattilaiset", mihin joukkoon Sinäkin ilmeisesti kuulut, valittaneet kun ei kaupassa ole ollut aamukahdeksalta lämmintä leipää.
Ne ovat nämä parjatut rekkakuskit kun mahdollistavat tuoreet einekset ihmisille päivä toisensa jälkeen ajamalla yön pimeinä tunteina aikataulua ja keliolosuhteita vastaan.
TIEDÄN, että monet kuskit yrittävät päästä mahdollisimman ajoissa tien päälle, että aikataulussa olisi joustoa, aina se vaan ei ole mahdollista.
Jospa me tavalliset pikkuautoilla suhaajat emme vaikeuttaisi heidän työtään vaan laskisimme ohi silloin kun rekka perään nopeasti ilmestyy...emmekä kiihdyttelisi ja jarruttelisi (muka opiksi ammattikuskille). Sillä nämä "opettajat" ne juuri niitä vaaratilanteita aiheuttavat.
Mä myös arvostan rekkakuskien ammattia todella paljon!
Siitä tulee myös hyvä mieli, kun viime kesänä kun hiljan olin saanut henkilöauton ajokortin ja olin ajamassa ensimmäistä itsenäistä ajoa. Kun olin kääntymässä vähän pienemmältä maantieltä suuremmalle maantielle, niin huomasin että yhdistelmä rekka tulee melko kaukana ja päätin kumminkin jäädä odottelemaan, etten jää jalkoihin. Takani oleva toinen henkilöauto kuski valutti tahallaan autoaan minun autoani päin, mutta en välittänyt siitä. Kiitokseksi rekan väistämisestä nosti rekka kuski minulle kättä :) Harmittaa vain kun en heti hoksannut takaisin nostaa kättä hänelle!
Taitaa olla melko pitkä aika edellisestä positiivisesta viestistä. Kyllä nurisijoiden olisi hyvä käydä kyydissä yksi HKI-Rovaniemi-HKI reissu ns.normaalilla talvikelillä. Näinhän se E.Riihelä radiossa ilmoittaa. Kehä3:lla vallitsee tietynlainen keli ja muualla se normaali talvikeli. Keli voi vaihtua helsinki-rovaniemi välillä kymmenen kertaa.
Aikataulu on tiukka. Asiakkaat ja tukkurit ovat solmineet kuljetusyritysten kanssa niin järjettömiä sopimuksia ettei niihin aina pysty. Esimerkkinä autovaraosakauppa. Asiakas tilaa paikallisen varaosakaupan kautta osan kello 14. Osaa ei ole hyllyssä, joten se tilataan helsingistä. Osa lähtee metsälän terminaalista illalla kello 21. Sopimuksen mukaan osa on varaosaliikkeen hyllyssä viimeistään kello 9.30 rovaniemellä. Aikaa tämän ketjun toteutumiseen on kelillä kuin kelillä 12,5h ja matkaa jo terminaalien välillä noin 840km. Tässä ajassa pitää purkaa osat runkolinjan autosta ja lastata jakeluautoon. Kuljettaja pitää tauon ja hoitaa tankkaukset. Tämä on sitten pikkupoikien toiveammatti. Eikä se palkkakaan mikään salaisuus ole. Vuoden 2004 taulukon mukaan täysperävaununkuljettajan tuntipalkka oli alle neljän vuoden kokemuksella 9,76 euroa tunnilta.
4-8 vuodella 9,90e, 8-12 vuodella 10,30e ja yli 12 vuoden kokemuksella 10,58 euroa. Puoliperävaunun kuskeilla pikkusen pienemmät tuntitaksat.
Että tällainen tapaus tällä kertaa.
Lastaan ja puran työkseni rekkoja. Meillä käy säännöllisesti muutama naiskuski ja jostain syystä he ovat järjestään taitavampia rekan käsittelijöitä, kuin miehet. Ammattitaitoa rekkakuskin homma vaatii, mutta ei munaa.
Kyllä alanpiireissä arvostetaan rahti-riittoja, mutta he kaikki olisivat parempia kuskeja kun muut on täyttä potaskaa. Maailma on niin pieni sieltä rahtikonttorin luukusta katsottuna, joten kirjoituksesi ymmärtää, kun tietää missä vietät päiväsi.
Yksi mitä kaipailen jatkuvasti ovat; hyvät ja ammattitaitoiset ajojärjestelijät ja varastomiehet, niitä on todella harvassa.
naiskuskit vaadittaisi munaa.Itse 7 vuotta ajaneena tarvitsen munaa päivittäin, joskus useimminkin.
Kiitos !! kyllähän moni on ihmetellyt, kuinka uskalsin rekan rattiin ja kun vielä pohjoisessa ajan niin kelit on usein mitä on. Huolellisuudella, rauhallisuudella ja nauttimalla siitä mitä tekee tämä homma hoituu. toivotan lastaajille mukavaa kevään jatkoa,teidän kanssa on ilo työskennellä :)kyllä se rekka liikkuu todella ilman munaakin, heh !
..voi olla munaa enemmän kuin arvaatkaan..;)
varsinkin kun painoraja suomessa on 60 tonnia
on ihan pakko viisastella ;-)
Voihan sitä enemmänkin olla, ja ihan luvallisesti. Painavin mikä omalle kohdalle on osunut, niin yhdistelmän kokonaispaino oli 457 tn, josta kuorman paino 315 tn. Ja tämä siis yleisellä tiellä, jätetään nämä 2200 tonnin site movet sikseen...
samat pellet ei tajua sitä jarrutusmatkan pituutta kun roikkuvat perässä kiinni ?
ajotapa,mikä raskaalla kalustolla on todellakin vaatii munaa,ei normaali ihminen kehtaa niin paljon vittuilla tien päällä kuin ne.
Suomen tieliikenteessä suurin sallittu kokonaismassa on täysperävaunullisessa, väh.7 akselia omaavassa yhdistelmässä, 60ton.
Puoliperävaunun kohdalla 48ton. Edellyttäen väh.6 akselia; käytännössä 3-akselinen veturi ja 3-akselinen pv.
Nykypäivänä ei suuret ylikuormat kannata, koska tietojeni mukaan vastaanottajat ovat siirtyneet suosimaan laillisuutta eli ylimääräisistä tonneista korvausta ei tule! Ja mitä suurempi kuorma,sitä suurempi polttoaineen kulutus ja muut kulut.