olen ostamassa corollaa,mutta olen kuullut,että niisä olisi ollut konevikoja. Onko asiassa perää ?Asiallisia vastauksia -kiitos.
koneet
hajoavat ?
191450
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 19
Vanhimmat
koneissa on minun tietojeni mukaan ollut vikoja,eli männänrenkaat ovat menneet murusiksi jopa melko pienillä kilometreillä. vian huomaa kun öljynkulutus alkaa kasvaa.
Ei pidä paikkaansa, sillä Toyotan koneet kuten myös koko auto on kestokorjattu valmistusvaiheessa tehtailla. Joten osta pois.
...olivat ongelma ekoissa Corollan (siis nykyinen malli ennen faceliftiä) tuotantoerissä, mutta korjattiin takuuseen. Tietääkseni vikaa ei ollut kuin osassa vuoden 2003 tuotannosta. Ja nekin siis korjattu takaisinkutsuna maahantuojan piikkiin. Edellinen autoni oli Corolla wagon 5/2003 ja siinä ei ko vikaa enää ollut.
1,6L koneissa vuosi malli n.00-01 oli tehtaalla virheelliset öljyrenkaat asennettu.Rupes syömään öljyä n.80tuh.ajettuna.Vika korjattiin takuuna, joistakin vaikka takuu oli mennyt umpeen.
Tästä se tarkoitus hakuinen huhu on lähtöisin.
Itselläni on ollut corolaa sekä avenssia ,uutena ostettuja ja Tojoista kovan kokemuksen omavana
väitän, että luotettavampaa ja vika vapampaa autoa liekkö markkinoilla.
Jos entiset merkit paikkansa pitää niin kohta provoilu alkaa ,näillä ei yleensä mitään omaa kokemusta tojosta,samaa papukaijamaista räksätystä.Niin että osta kerralla kunnon auto,jos nyt olet tosi ostaja.
kyllä niitä on ollut 02 mallin corolloissa ja avessa turha sitä on vähätellä ja siitä määrästä on vaikea mennä sanoon tuskin kaikki.
itselläni myös on avensis joka ei kyllä ole mikään luotettavuuden perikuva,yllättävän paljon pikkuvikaa,mutta varmaan silti ihan ok auto ostaa molemmat vaikka ajoominaisuuksissa joutuu antaan tasoitusta monelle merkille,mutta ajaa tehtävänsä siirtyä paikasta a paikkaan b,se mikä on sanottava että kyllä tässä merkissäkin vikoja alkanut ilmetä yllättävän paljon valmistuksen siirettyä japanista pois mutta silti samaa tasoa vw ja muitten kans,jos haluat varmaa japsilaatua osta honda accord
noi on nimenomaan VVT-i koneita ja km määrät voi olla huomattavasti pienempiä kuin edellä ilmoitettu 80tkm
01 mallin Avenssi minulla rupes öljyä kuluttaman ajettuani n.90tuh. vaihtoivat männänrenkaat takuseen.Kulutus oli n.1litra vaihto väli ,mitä muuten kai pitävät normaali kulutuksena monessa merkissä. En kyllä rupeais vertailemaan Tojoa näihin euro rotiskoihin ,on niistä sen verran negatiivista kokemusta.On jämti näin.
et todellakaan voi verrata näitä euro autoihin,on nää sen verran surkeita autoja ajettavuudeltaan ja laatukin on pudonnut kuin kissanhäntä valmistuksen siirettyä japseista pois,jos haluaa japsilaatua niin vaihtoehto avelle honda accord-lue ja vertaa tuulilasin kestotestit kyseisten autojen osalta
Niin meinaan Tojotat. Vaikka aivan voittoon eivät ole yltäneetkään, niin noita kakkostiloja on kertynyt vaikka kuinka monta. Kait se kertoo miten hyvä auto Tojo on.
Eikös nuo Hondatkin ole kasattu Briteissä, jos en aivan väärässä ole?
ei tarkoita ettei autoa pitäisi jatkuvasti korjata ja hitsata, vaan se tarkoittaa turkkilaista, hienostunutta muotoilua, tuoksua, ajo-ominaisuuksia ja Elekanssia!
En omista Toyotaa.Olen omistanut niitä muutamia joskus ja pidin niitä ennen melko luotettavina niinkuin Nissaniakin.Vanhat Carinat ja Sunnyt olivat muihin autoihin verrattuna vertaansa vailla,mutta onko nykyiset Toyotat ja Nissanit.Sellaista "luotettavan auton" kuvaa ei mielestäni voi antaa nykyajan japseille.Vaikuttaisikohan siihen se,että niitä kootaan vähän siellä sun täällä.Hinta/laatu suhde ei tunnu kovin hyvältä.
höpistä, just sain turkissa tehdyn uuden Corollan, sitä on pitänyt tutkia tarkasti just näiden ennakkoluulojen takia, ei löydy pienintäkään moitittavaa työn laadussa, ovet ja muut osat on asennettu millintarkasti paikalleen ei kitise eikä natise mistään eikä mikään sauma irvitele, 10 ja papukaijamerkki päälle turkkilaisille, joten turhaa höpiset käy silmälääkärissä.
valmis lyömään sun kans vetoa siitä kun sanoit ettei sun corollas natise ja kaikki saumat on millileen-täyttä puppua,laatu on pudonnut ns.japsiajoista(natinoita kyllä niissäkin oli todella paljon)
Sanoit saanesi auton just ja puhut laadusta "ettei kuulu natinoita" no ei varmaan paikallaan ollessaan
kuule natise minkäs sille voit edellinen vähän natisi muuta ei tämä uusi, on tässä tullut ajettua japsilla tähän asti tämä on ensimmäinen muualla kasattu eikä työn laatu ole huonontunut yhtää.
paremminkin satusedäksi pikkukakkoseen,mutta jos väität että autosi ei natise niin sovitaan paikka ja aika niin kokeillaan
Näissä hintaluokissa. Tässä lainaus Tuulilasin vertailusta: "Focus, Astra, Corolla Ja Golf antoivat laadukkaimman ensivaikutelman. Yksikään vertailuautoista ei silti saa huonolla tiellä kuuluva natinan takia täysiä pisteitä." Tämä lainaus on uusimmasta Tuulilasista.
olla vielä pikku-kakkosen vakiokatsoja.
ne kun kerran lehdissä niin sanotaan, sopuli.
Mistä olet tollasta saanut päähäs!!!!!!!!!!!!!!
Joka automerkistähän tosin löytyy jokin poikkeus.. Mutta tojjota.. koita herätä..