Eka kerta - tädin kanssa

petebestis

”Kyllä kai sä nyt varmasti pärjäät?”, äiti kysyi jo kolmannen kerran. ”Leila tuo lisää ruokaa kun se tulee maanantaina. No hei hei sitten. Me soitetaan kun ollaan perillä!” Sitten hän veivasi ikkunan kiinni, ja kärsimättömänä vieressä kuunnellut isä vain heilautti kättään ja kaasutti auton pois kesämökkimme pihalta. Vanhempani olivat lähdössä yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Lontooseen. Molemmat olivat saman alan lääkäreitä ja osallistuivat johonkin kongressiin. Minua ei otettu mukaan, koska 15-vuotiaan ei kuulemma sopinut yksikseen kuljeskella suurkaupungissa päivisin kun vanhemmat olivat muualla. Minun oli tyytyminen kesämökkeilyyn.

Itse olin toista mieltä, mutta minkäs mahdoin. Seuraavana syksynä menisin lukioon ja täyttäisin 16. Tunsin itseni jo aika vanhaksi. Mutta en mieheksi. En nimittäin ollut koskaan ollut tytön kanssa ”sillä lailla”. Yhden naapurin tytön rintoja olin muutamana iltana päässyt hipelöimään, mutta kun yritin alemmas, sain suurin piirtein korvilleni. Silti naiset ja naiminen olivat mielessäni vähän väliä. Runkkasin monta kertaa päivässä, ja mökillekin olin salakuljettanut paksun nivaskan pornolehtiä…

Vanhempieni mielestä en ollut kyllin iso olemaan edes yksin kesämökillä. Seurakseni tulisi äitini nuorempi sisko, 42-vuotias Leila. Leila oli rehevä sanan kaikissa merkityksissä. Hän oli suhteellisen isokokoinen ja muodokas, mutta myös luonteeltaan rehevä. Hän nauroi paljon, kertoi puolihävyttömiä vitsejä ja sai usein äitinikin kikattelemaan, mikä ei kovin tavallista ollut. Isä ei siitä oikein tykännyt, tai sitten hän vain ei pitänyt siitä, että Leila käytti suhteellisen reippaasti alkoholia. Ei kuulemma sopinut naiselle. En ollut nähnyt Leilaa kolmeen vuoteen. Hän oli ehtinyt mennä naimisiin ja muuttaa Italiaan – ja myös erota.

Viikonloppu meni mukavasti omin päin. Uin, lueskelin, kalastelin – ja runkkasin pornolehtien parissa. Maanantaina iltapäivällä näin ikkunasta kun punainen Honda Civic kaartoi pihaan. Etupenkiltä nousi Leila kesämekossaan, aurinkolaseissaan ja punaisiksi värjätyissä hiuksissaan. Kävelin autolle tervehtimään. Sieltä vastaan suorastaan vyöryi leilamainen puhetulva: ”Hei, olenks mä erehtynyt? Munhan piti tulla tänne lapsenlikaksi, mutta mitä mä näenkään. Täällähän on komea nuorimies odottamassa! Voi Pete miten sä olet venähtänyt isoksi. Sähän olet jo ihan aikamies!” Se puhe oli kieltämättä musiikkia korvilleni, mutta yritin näyttää välinpitämättömältä.

Ilmeisesti italialaiseen tapaan Leila halasi minua ja moiskautti sitten saman tien kolme pusua poskilleni. Menin niin hämilleni, etten osannut tehdä vähään aikaan mitään. Sitten äkkäsin auttaa kassien kantamisessa. Toivoin, että Leila ei huomaisi poskieni punotusta… Mutta hän olikin jo saman tien ihailemassa pihaa ja taivastelemassa miten mikäkin oli muuttunut ja kasvanut. Pari kassia kilisi siihen malliin, että tiesin, että Leila-tädille maistui edelleen…

Maanantai-ilta kului yleisen saapumishössäkän merkeissä. Leila jakoi tuliaisia ja selvitti Italian oloja ja sen sellaista. Vähän väliä hän katsoi minua, taputteli poskelle ja reidellekin. Yhden viinipullon hän joi ruoan kanssa, mutta ei tullut siitä sen kummemmin känniin. Tosin hän nukkumaan mennessä sanoi käheällä äänellään: ”Pitääköhän mun laittaa yöksi ovi lukkoon kun täällä on nuoria salskeita miehiä…” Menin aivan vaikeaksi, vaikka vitsiksihän se oli tarkoitettu, Leilaa ainakin nauratti kovasti…

Seuraavana aamuna oli yhdeksältä todella kuuma. Puin heti aamiaisen jälkeen uikkarit päälle ja menin uimaan ja loikoilemaan rannalle. Pian myös Leila tuli paikalle bikineissä, jotka kyllä tekivät oikeutta hänen rehevälle vartalolleen. Erityisesti hämmästelin miten isot rinnat hänellä oli; kuin pornotähdillä! Ja kun Leila nousi uimasta, nännit nöpöttivät riettaasti bikinien kankaan läpi. Minulle tuli suorastaan vaikea olo, yritin rauhoittua ja estää erektiota, mutta toisaalta en voinut olla katsomattakaan… Hän oli mielestäni nelikymppiseksi – joka silloin tuntui todella vanhalta – erittäin hyvän näköinen. Paljon nuorekkaamman oloinen kuin äiti.

Iltapäivällä täti ilmoitti tekevänsä talossa siivouksen ja komensi minut käymään sillä aikaa pyörällä lähikaupassa – joka tosin sijaitsi 7 kilometrin päässä. Kun palasin kaupasta, Leila oli vielä työn touhussa. Hänellä oli yllään vain pikkuhousut ja iso t-paita. Huomasin järkytyksekseni, että hänellä ei ollut edes rintsikoita t-paidan alla, vaan isot rinnat liikkuivat vapaasti hänen siivotessaan. Kiihotuin asiasta niin paljon, että päätin mennä uimaan. Menin huoneeseeni vaihtamaan uikkareita päälle. Siellä oli näköjään jo siivottu. En löytänyt uikkareita piirongin ylälaatikosta. Katsoin alalaatikkoon ja sävähdin pahemman kerran: uikkarit olivat siellä, mutta parikymmentä pornolehteäni oli poissa! Leila oli siivotessa ne löytänyt ja heittänyt menemään. Olisin halunnut vajota maan alle. Mietin miten ihmeessä voisin enää katsoa tätiäni kasvoihin. Kertookohan se äidille?

Aivan epätoivoisena menin uimaan, en kestänyt olla edes samassa talossa kuin Leila-täti. Pysyttelin kolme tuntia visusti pois hänen silmistään. Uin ja soutelin järvellä. Mutta mentävähän sitä lopulta oli kun Leila huusi minut syömään. En juurikaan katsonut häntä silmiin ja vastailin vain yksitavuisesti hänen kysymyksiinsä. Leila vaikutti aivan normaalilta, ei hän ollut näköjään moksiskaan. Se rauhoitti hieman. Leila haiskahti tosin jollekin väkevälle viinille jo ennen aterian alkua, ja aterian aikanakin viiniä näytti kuluvan hyvin.

Kahvin – ja Leilan tapauksessa myös konjakin – aikana tätini solahti taas kestoteemaansa. ”Kyllä susta on Pete tullut jo iso mies. Joko sulla on tyttöystävä?” Menin aivan hämilleni tästä keskustelun avauksesta ja äännähdin vain jotain epämääräistä. ”Ja susta on tullut niin komeakin, että varmaan tytöt antaa jo sulle… tai ainakin antais jos sä pyytäisit.” Tämä oli jo niin noloa, etten tiennyt miten päin olla. Täti oli todellakin osunut asian ytimeen. Olin raivostuttavan ujo ja tunsin itseni aina kömpelöksi tyttöjen seurassa. Tuijotin pöydän pintaa enkä sanonut mitään.

Sävähdin aivan punaiseksi. Kuulin miten Leila nauroi käheällä äänellään. "Ai kun sä oot ihana. Ai kun sä oot kultanen kun sä punastut tolleen…” Punastuin jos mahdollista vielä enemmän. ”Pete”, Leila jatkoi, ”Arvaas mitä mä luulen. Mä luulen, että sä et ole koskaan ollut naisen kanssa, ethän?” Täydellisen hämmingin vallassa en osannut muuta kuin vastata rehellisesti: ”En.” ”Sä et ole koskaan nähnyt naista alasti, tarkotan sillä lailla…” ”En”, vastasin. Tunsin kainaloni hikosivat, myös orastavan parrankasvun verhoama ylähuuli tuntui hikiseltä.

”Sä varmaan usein ajattelet seksiasioita, vai mitä?”, Leila kysyi hieman sammaltavalla äänellä. Ajattelin, että nyt hän ottaa puheeksi ne pornolehdet. Nyökkäsin vain. Ja tulihan se sieltä: ”Sä katselet iltaisin pornolehtiä, vai mitä?” Taas saatoin vain nyökätä ja tuijottaa pöydän kantta syyllisen näköisenä. ”Sä katselet niitä kuvia ja toivot että sä voisit olla jonkun naisen kanssa…”, Leila jatkoi makealla äänellä. ”Joo”, sanoin hiljaa. ”Ja samalla sä hierot sun pippeliä…”, Leila leperteli. Veri kohisi päässäni ja sydän jyskytti. En pystynyt sanomaan mitään.

”Sä oot aina ollut kiltti poika. Missä vaiheessa susta on tullut näin tuhma?”, Leila kuiskasi ja kaivoi keittiön komerosta esiin – koko pornolehtivarastoni. ”Hyi sua, Pete. Sähän katselet illat pitkät kauhean tuhmia kuvia…” Tunsin olevani totaalisen häväisty. Suuri salaisuuteni – pornolehtien lukeminen ja ahkera runkkaaminen – oli paljastettu. Samalla minua kuitenkin kiihotti jokin tädin äänensävyssä. Siinä ei ollut mitään tuomitsevaa, pikemminkin hyväksyvää…

”Tulepas tähän mun viereen, niin katsotaan yhdessä näitä kuvia”, Leila sanoi ja taputti penkkiä vieressään. Nousin ja istuuduin varovasti. Täti tuoksui voimakkaasti parfyymilta ja hieman makealta alkoholilta. Se tuntui kiihottavalta. Henkeäni pidätellen katsoin miten hän käänteli pornolehden sivuja. ”Katos tota kuvaa. Toi blondi imee ton tumman miehen kullia. Se varmaan tuntuu hyvältä…” Tunsin miten kullini alkoi paisua shortseissa. En ollut koskaan kuullut kenenkään naisen puhuvan noin suorasukaisesti! ”Ja tossa se mies nuolee sen pillua, sillä ei oo yhtään karvoja…”, täti puheli kuiskaten kuin itsekseen ja lehteili sivuja. ”Oho mikä lähikuva! Nyt se työntää sen paksun kyrvän sisälle. Kato, ne nussii takaapäin…”

Hengitin läähättämällä. Rivot kuvat ja tädin yhtä rivot puheet olivat yhdistelmänä kiihottavinta mitä olin koskaan kokenut. Leila täti kääntyi katsomaan muka hämmästyneenä: ”Hei Pete, sähän näytät ihan sairaalta. Sun hengitys kulkee vaikeesti ja silmät on ihan sameet. Mä en oo mikään lääkäri niinku Kari ja Leena, mutta on mullakin sairaanhoitajan koulutus. Otas toi paita pois niin mä vähän katon.” Otin kuin unessa paidan pois. Tädin suorittama ”tarkastus” oli lähinnä selän, rintakehän ja hartioiden sivelyä, vaikka hänen kulmansa olivatkin tärkeässä rypyssä…

”Nouses ylös”, Leila sanoi. Sumeassa mielentilassa tottelin häntä sen enempää ajattelematta. Täti nousi myös. Hän katsoi shortsejani, joissa näkyi melkoinen kohouma. ”No nyt mä taidan tietää mikä sua vaivaa”, täti sanoi hunajanmakealla äänellä. ”Sulla on varmaan pippelissä kramppi… Hoidettaisko se pipi pois?” Nyökkäsin. Leila tarttui shortsien vyötäröön ja veti housut alas, kalsareita piti paikallaan seisova kullini. Sitten hän otti alushousutkin pois… ”Oho, mikä se täältä paljastuukaan…

Tätini tarttui hellästi kiinni mulkkuuni ja katseli sitä pitkään – niin pitkään, että ehdin jo säikähtää onko siinä tosiaan jotain vikaa… Äärimmäisen hellästi hän teki pari runkkausliikettä ja siveli toisella kädellä pussejani. Ihmettelin miten paljon paremmalta se tuntui kuin oma käsi. ”Eihän tämä olekaan mikään pippeli, täähän on ihan miehen vehje”, Leila sopotti. ”Tää on ihan oikee mulkku, kunnon kulli, ihan tosimiehen kyrpä…” Olin vähällä laueta tädin rivoihin sanoihin, varsinkin kun tunsin hänen läähättävän hengityksensä kullini päässä ja pusseilla.

Leila nousi ylös ja katsoi minua hävyttömästi suoraan silmiin. ”Kyllä sun mulkkus on päästävä tositoimiin, vai mitä Pete?” Sain läähätettyä että joo ja seurasin tätiäni yläkertaan tämän makuuhuoneeseen. Matkan varrella Leila pudotteli vaatteitaan pitkin rappua ja käytävää. Makuuhuoneessa hänellä oli yllään enää vain pikkupöksyt ja rintsikat. Hän kääntyi minuun päin ja avasi takaa rintaliivien hakaset. Isot, kiinteät rinnat pullahtivat näkyviin. Katselin niitä lumoutuneena. ”Pidät sä Pete niistä”, Leila kysyi kiusoitellen ja tarttui niihin alta päin kuin tarjoten ne paremmin esille.

Vapisevin käsin tartuin kiinni tätini rintoihin, tai oikeastaan painoin käteni niitä vasten. Puristelin varovasti. Leila sulki silmänsä ja huokasi pitkään. Kumarruin hieman imemään nännejä, jotka olivat jo jäykistyneet. ”Mmmmh, tuntuu hyvältä… Pete, sähän osaat jo nää hommat…” Leila kuiskaili ja silitti hiuksiani. Innostuin tätini kehuista niin, että puristelin rintoja jo rohkeammin ja leikittelin niillä. Sitten tunsin miten täti tarttui oikean käden ranteeseeni. Hellästi, mutta päättäväisesti hän irrotti käteni rinnaltaan, asetti sen vatsalleen ja alkoi ohjata sitä alaspäin…

Käteni sukelsi pöksyjen vyötärönauhan alle, ja tunsin sormissani Leilan karvoituksen, joka oli aika tuuhea. Tätini painoi kuitenkin kättäni päättäväisesti alaspäin ja levitti samalla hieman jalkojaan, jotta käteni mahtuisi paremmin ”pelipaikoille”. Minä hieman säikähdin kun hänen pillunsa oli niin märkä. Olin tietysti lukenut pornojuttuja, ja tiesin että märkähän sen pitääkin olla, mutta olin kuvitellut, että pillu olisi kostea lähinnä sisältä… Leila oli märkä reisiä myöten. Käteni suorastaan liukasteli hänen pöksyissään!

Leila painautui minua vasten, painoi päänsä olkapäälleni ja huokaili: ”Mmmmh… oooohhh, ai että…” Samalla tunsin hänen kätensä tarttuvan taas kulliini. Hän alkoi hitaasti ja hellästi runkata sitä samalla kun kopeloin hänen pilluaan. Kiihotus alkoi olla minulle jo liikaa. En ehtinyt edes säikähtää kun tunsin laukeavani. Nytkähtelin ja suustani pääsi epämääräisiä äännähdyksiä, mutta Leila vain jatkoi hellää runkkausta. Spermaa roiskui hänen vatsalleen, reisilleen ja pöksyilleen.

Se oli siihenastisen elämäni ihanin orgasmi. Vähän toinnuttuani olin kuitenkin suunnattoman häpeissäni. Ajattelin – tyhmää kyllä – että nyt tämä homma on jotenkin ohi. Pilalla. Itse asiassa olin niin raivoissani, että tunsin miten harmin kyyneleet tulvivat silmiini… Painoin pääni alaspäin ja tuijotin lattiaa osaamatta tehdä mitään. Leila arvasi ajatukseni. Hän suuteli minua poskelle ja sanoi: ”Oi kun sulta lensi upeesti… Ei masennuta Pete, eihän. Nyt sä jaksat paljon pitempään…”

Täti otti nenäliinan ja pyyhki itseään. Sitten hän tarttui kulliini ja puristeli siitä vielä viime tipat esiin ja pyyhki nekin paperiin. Sitten hän suuteli terskaa. Kullini alkoi nousta välittömästi. Leila katsoi minua voitonriemuisesti ja sanoi ”Sehän näyttää tykkäävän tästä! Nyt mä annan sille taas suukon”. Hän moiskautti suukon muutamaan kertaan kullini päähän, ja joka kerta mulkku nousi pystympään. Kun se sojotti kattoa kohti, Leila yhtäkkiä upotti kullin suuhunsa. Haukoin henkeäni – sekä säikähdyksestä että kiihotuksesta… Tädin suu- ja kielikäsittely tuntui ihanalta, ihanammalta kuin olin osannut kuvitellakaan.

Leila lopetti hetken päästä, nousi ja riisui hieman tahriintuneet pikkupöksynsä pois. Tuijotin silmät selälläni hänen rehevää, tummakarvaista pilluaan. Leilaa hymyilytti ilmeeni. Hän ei kuitenkaan sanonut mitään, vaan käveli keikistellen sängylle. Hän kävi selälleen ja levitti kutsuvasti reitensä. ”Tuu jo.”, hän vain kuiskasi. Kulli pystyssä kävelin sängyn viereen. Leila tarttui vyötärööni ja alkoi vetää minua päälleen. Tottumattomuuttani rojahdin vähän hölmösti hänen päälleen ja yritin saada kulliani sohimalla sisään. Leila hymyili äidillisesti, tarttui kiinni kulliini ja ohjasi sen vihdoin sisälle pilluunsa.

Aivan autuaana tunsin miten kulli upposi märkään pilluun. Leilalta pääsi huokaus ja hänen lantionsa alkoi tehdä naimisliikkeitä. Havahduin itsekin liikkumaan, ja pienen hakemisen jälkeen löysin oikean asennon ja rytmin. Täti tarttui lantiooni ja pakaroihini ja ohjasi vähän liikkeitäni. ”Ooooh, ai, mmmmh, voi kulta pieni kun tää tekee hyvää…”, täti soperteli ja yhtäkkiä hän sai kuin raivokohtauksen ja alkoi kouristellen painaa itseään minua vasten. Hän suorastaan survoi pilluaan kullinvarttani vasten ja laukesi viimein huutaen isoon ääneen. Naisen orgasmi oli minulle uusi, ja siksi niin mielenkiintoinen kokemus, etten yrittänyt laueta samaan aikaan vaan seurasin Leilan ilmeitä.

Hieman toivuttuaan Leila avasi silmänsä ja katsoi minua hymyillen. ”Sä et saanut vielä, mä tunnen miten jäykkä se on vieläkin…” Rohkaistuin sanomaan: ”Mä haluan takaapäin…” Leila nauroi niin että tunsin pillun puristelevan kullini vartta. ”Ai sä haluat heti jo vähän herkutella, hih hih. Mun pikku panomies…” Hän työnsi vähän rinnasta ja älysin vetää kullini pois. Täti kääntyi kontilleen ja kuiskasi ”Tuu nyt sitten…” Tällä kertaa älysin itse tarttua kulliini kiinni ja ohjata sitä kohti oikeaa osoitetta. Hieman aikaa kullini lipsui pitkin liukkaita pillun huulia, mutta sitten sain terskan sisään ja painoin varovasti koko kullin pohjaan asti.

Naiminen tuntui erilaiselta tässä asennossa, mutta kiihottavalta. Tajusin vasta nyt oikein kirkkaasti että olin nussimassa omaa tätiäni, ja vielä takaapäin! Häpeän, syyllisyyden, kiiman - ja onnellisuuden tunteet oli kieltämättä hämmentävä kokea samaan aikaan… Tädin rehevä takamus läiskyi vatsaani vasten; riettaan litinän ja Leilan yninän säestämänä aloin tuntea lastin olevan lähdössä. Tartuin väkivaltaisesti Leilan pakaroista kiinni ja silmät kiinni laukesin tätini pilluun.

Kun kouristelut laantuivat heittäydyin sängylle selälleni. Täti kääntyi myös. Moneen minuuttiin emme puhuneet mitään. Sitten säikähdin taas. Ehkäisy! En kai ollut tehnyt Leilaa raskaaksi… Hirvittävästi hämilläni ja suorastaan änkyttäen esitin asian Leilalle. Hän katsoi minua hymyillen: ”Voi kulta pieni kun sä oot ihana. Älä sä kuule siitä huoli. Ai kun mä olen onnellinen että mulla on näin ihana rakastaja…” Tunsin ylpeyttä, kukaan ei ollut koskaan sanonut minulle mitään niin kaunista.

Jäljellä oli vielä viisi päivää ennen kuin vanhempani palaisivat. Ne päivät kuluivat kuin siivillä. Voin sanoa että suurimman osa siitä mitä tiedän edelleenkään seksistä, opin noina päivinä tätini kanssa. Viimeisenä päivänä Leila sanoi, että nyt tämä loppuu. Minun on aika löytää oikea tyttöystävä. Olin pettynyt, mutta kun ajattelin vanhempiani ja sitä mitä tapahtuisi jos he saisivat tietää, ymmärsin itsekin. Kun vanhempani sitten viikonloppuna tulivat, äiti riensi oitis kysymään Leilalta olinko ollut kiltisti. ”Joo, meillä on ollut oikein hauskaa. Petestä on tullut täysi mies”, täti sanoi ja katsoi minua hymyillen. ”Nii-in”, äiti sanoi ja katseli minua ”haikean” näköisenä pää kallellaan….

10

19145

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aktivisti

      Nämä sun tarinat on vielä niin uskottaviakin. Eli osaat laittaa niihin pieniä lauseita yms. jotka vois olla suoraan oikeasta elämästä. Varsinkin tämän tarinan äidin suusta tuleva loppulause.
      Hienoa! Lisää!
      :)

      • petebestis

        Tämähän on tosi imarteleva kommentti! Olen aina yrittänyt kirjoittaa noita stooreja siten, että henkilöhahmot olisivat mahdollisimman konkreettisia ja uskottavia. Sillä tavalla - näin ainakin toivon - lukija pääsee paremmin tilanteeseen sisään.


      • jesmonen
        petebestis kirjoitti:

        Tämähän on tosi imarteleva kommentti! Olen aina yrittänyt kirjoittaa noita stooreja siten, että henkilöhahmot olisivat mahdollisimman konkreettisia ja uskottavia. Sillä tavalla - näin ainakin toivon - lukija pääsee paremmin tilanteeseen sisään.

        oon samaa mieltä. hyvä tarina


      • squall
        jesmonen kirjoitti:

        oon samaa mieltä. hyvä tarina

        hienoa. kieltämättä parasta mitä olen lukenut näiltä sivuilta.
        lisää samanlaisia!


      • Cyber
        jesmonen kirjoitti:

        oon samaa mieltä. hyvä tarina

        Saatanan pervo! Eikö muuten seiso kuin äidin ja tädin sylissä?? Voi juma! Yök...


      • petebestis
        Cyber kirjoitti:

        Saatanan pervo! Eikö muuten seiso kuin äidin ja tädin sylissä?? Voi juma! Yök...

        En oikein saanut selvää että ketähän tässä pervoksi kutsutaan, mutta vastaan itse kun olen jutunkin kirjoittanut.
        Minusta tuntuu, että Cyber itse on tässä sortunut samaan pervoiluun: hän on lukenut jutun, jonka nimi - "Ekä kerta - tädin kanssa" kertoo ihan selvästi koko juonen. Taisi asetelma sinuakin kiinnostaa? Vai miksi vaivauduit koko juttua edes lukemaan?
        Cyberin "kritiikin" yleissävy viittaa siihen, että ei liene kovin montaa vuotta siitä kun hän on itse viihtynyt hyvin siellä pervossa paikassa: oman äidin ja tädin sylissä...
        Eikö tällä palstalla pitänyt olla joku ikäraja?


      • Anonyymi
        jesmonen kirjoitti:

        oon samaa mieltä. hyvä tarina

        Maantiedon opeilla oli ihana pillu ...


    • nainen78

      Kiitos hyvästä tarinasta. Sä oot hyvä, ei voi mitään ;)

      • Anonyymi

        Heh heh sillälailla tampiot hitto mitä tuubaa 😂🤣


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heh heh sillälailla tampiot hitto mitä tuubaa 😂🤣

        Tuhkaluukku on ehtinyt jo tännekin.Varsinainen vähä-älyinen käkikello.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      53
      5098
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3347
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1482
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      182
      1317
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      76
      1016
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      918
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      867
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      259
      816
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      758
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      717
    Aihe