Liikaa
Luulen
en tiedä.
Luulen, että olen nyt
elämässä tullut siihen kohtaan.
Kohtaan josta ei paluuta ole.
Kohtaan jossa on päätettävä.
Päätettävä suunta vaikkei
haluaisi kääntyä mihinkään.
Kaikki tästä kohdasta lähtevät polut
tuntuvat pahalta.
Pahalta kuin kylmä puuro.
Näyttävät rumalta jokainen
puu polkujen varrella.
Jokainen kukka on musta.
Mielen myrkkyä.
Minäpä teenkin kaikkien sääntöjen
vastaisesti.
En lähdekkään mihinkään.
En yhtäkään polkua astu.
En askeltakaan.
Tulkoon vaan ja rankaiskoon minua.
En aio noudattaa yhtäkään
kaavaa jonka olette säätäneet.
En laita jouluna jouluvaloja.
Laitan ilmapalloja jos niin haluan.
Ja juhannuksena tonttulakin päähän.
Hyppäänkin pois tieltä
ja kuljen polkujen välissä.
Menen minne nokka näyttää.
Enkä yhdellekkään
valitsemallesi tielle astu.
Vaikka se olisi viimeinen tekoni.
Luulen
en tiedä.
Luulen, että olen nyt
elämässä tullut siihen kohtaan.
Kohtaan josta ei paluuta ole.
Kohtaan jossa on päätettävä.
Päätettävä suunta vaikkei
haluaisi kääntyä mihinkään.
Kaikki tästä kohdasta lähtevät polut
tuntuvat pahalta.
Pahalta kuin kylmä puuro.
Näyttävät rumalta jokainen
puu polkujen varrella.
Jokainen kukka on musta.
Mielen myrkkyä.
Minäpä teenkin kaikkien sääntöjen
vastaisesti.
En lähdekkään mihinkään.
En yhtäkään polkua astu.
En askeltakaan.
Tulkoon vaan ja rankaiskoon minua.
En aio noudattaa yhtäkään
kaavaa jonka olette säätäneet.
En laita jouluna jouluvaloja.
Laitan ilmapalloja jos niin haluan.
Ja juhannuksena tonttulakin päähän.
Hyppäänkin pois tieltä
ja kuljen polkujen välissä.
Menen minne nokka näyttää.
Enkä yhdellekkään
valitsemallesi tielle astu.
Vaikka se olisi viimeinen tekoni.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Odottaa toinen
harhailija hiljainen
välillä tanssii itsetuhon uhmakasta tanssia
välittämättä vähääkään
välillä palaa takaisin
maailman julmaan valoon,
paljastavaan.
*ojentaa käden*
........
Ja niin he yhdessä
matkaa jatkavat...
kaksi maailmaan
epäsopivaa...
kirjoittaen omaa runoaan
he taivaltavat
kohti valoisempia
metsiä...
tunnelin päähän saakka
koskaan takaisin kääntymättä.
hyvää viikonloppua :)
... Ja tunnelin päästä
alkaa hiljainen koivumetsä
jossa valo kuultaa runkojen takaa
ja lämmittää kasvoja.
Puiden vierustalla
on pieni niitty
johon istahtaa. :)