Koska etuudet ovat ehdollisia ja Aktiivimalli on poistettavissa, siirrymme uuteen yhteisölliseen malliin. Jokainen työtön on velvollinen olemaan työvoimatoimiston tavoitettavissa puhelimitse antamastaan numerosta. Jos emme tavoita asiakasta siirtyy asiakas työvoimatoimikunnan alaisuuteen ja saa maksimissaan 6 kk karenssin. Otamme karenssiehdon käyttöön heti. Myös työvoiman liikkuvuus on laajennettu 630 kilometriin ja työpaikka on siis otettava vastaan tai joutuu välittömästi työmarkkinoiden ulkopuolelle. Työhönosoituksia annetaan puhelimitse ja sähköpostitse. Lisäksi työtön on velvollinen itse valitsemaan Työvoimatoimiston koulutuksista itselleen koulutuksen. Mikäli sopivaa koulutusta ei löydy, työtön työnhakija on velvollinen ilmoittautumaan Työvoimatoimistoon ja kertomaan tilanteestaan työssäoppimisvelvollisviranomaiselle, joita palkkaamme yhteensä 532 kappaletta tämän syksyn aikana. Jo 200 kappaletta on aloittanut työssään.
RK/Kamppi/Työvoimatoimisto
RK/Kamppi/Työvoimatoimisto
Vastaukset 41
Vanhimmat
Olen samaa mieltä. Otetaan työttömän kurittimet käyttöön! Me valtion virkamiehet sentään olemme tehneet töitä koko elämämme. Yhteistyö sosiaaliviraston kanssa jatkuu kurssituksina. Määrärahoista on leikattu, joten työtön työntekija joutuu omalla kustannuksellaan menemään koulutuksiin ja työharjoitteluun, jotta työelämän taidot eivät unohtuisi.
UN/Kamppi/Työvoimatoimisto
Jos aktiivimalli oli tehoton niin uudet kurittemet käyttöön ei sosiaalitukia voida jakaa ilmaiseksi. työtöntä ei sohvaperunaksi sosiaalituella vaan pitää hakea työpaikka
Taitaa olla ihan omasta päästä keksitty, päätellen ihan kirjoitusasustakin, mutta tuo olisi ihan oikea suunta.
Ne on nää kirkkonummen gesterbyn trolli pollit. Tollot on paljastanu itsensä.
Sinä nyt oo valtion virkamiestä nähnytkään.
Kaikki päivät ovat kahdeksan tunnin mittaisia. Koulutuksiin ja harjoitteluihin tullaan ajallaan. Työtöntä eivät koske lait, joiden mukaan sairaana saa olla kolme vuorokautta. Myös työmarkkinoiden ulkopuolella olevat ns. mielenterveysongelmaiset otetaan omalle kursilleen Työvoimatoimiston ja Kelan sekä sosiaaliviraston uusilla kurseilla; Sammatti! Karenssin sijaan työtön joutuu kieltäydyttyään työpaikasta kaksi kertaa kokonaan työmarkkinoiden ulkopuoleelle ja voi palata vasta oltuaan työmarkkinoilla kuusi kuukautta.
Tervetuloa!
(Minä puran tähän näitä kysymyksiä samalla.)
JK/ Kampin Työvoimatoimisto
Hyvä puoli näissä kaikissa velvoitteissa on ettei niistä tarvitse piitata yhtään jos on varaa ottaa leikattu tt-tuki. Kaikki hoituu netin kautta(=hakemukset kelaan, sossuun ja kontakti työkkäriin). Yhdenkään virkanilkin kanssa ei tarvitse olla tekemisissä edes puhelimitse, saatika kasvotusten.
Tulonsiirtomies
Minua tuo malli ei ole koskettanut siitä astikaan kun se tuli voimaan koska mitään velvotteita ei ole edes tarjottukaan eikä niihin ole päässyt.
Työvoimatoimiston viranomaisen koskemattomuuteen on lisätty Antti Rinteen toimesta viranomaisen koskemattomuutta koskeva sääntö. Koskemattomuus on laajennettu siten, että kielenkäyttö ei saa olla Työvoimaviranomaista kohtaan halventavaa. Työvoimaviranomainen voi näin tapahtuessa poistaa asiakkaan tai mahdollisesti jopa kutsua vartijan paikalle.
Asiakkaan oikeutta nauhoittaa käyntejään työvoimaviranomaisen luona on muutettu siten, että se on kiellettyä kokonaan.
JU/ Espoon Työvoimatoimisto
Ei+haittaa,+kela+betalas+toimeentulotuki+-20%+tai+40%+synnin+suuruudesta+riippuen.+Ja+vuokrat,+sähköt+ja+terveydenhuolto+tarvittaessa+päälle.
Missä on Kirkkonummen työvoimatoimisto.
No antaapa sen olla Kampissa. En ole käynyt Helsingissä 5 vuoteen, enkä käy. Siihenpä sinäkään et mitään pysty.
Pitkäaikaistyöttömät ovat velvollisia ottamaan vastaan ns. kodinhoitotöitä ja 3pv- 6kk pitkiä työharjoitteluita vanhainkodeissa. Tämän lisäki provisiopalkattu työ on otettava vastaan karenssin tai työmarkkinoiden eli kaikkien työttömyysetuuksien ulkopuolelle joutumisen uhalla. Myös sosiaalivirasto on arvioinut tämä painavaksi syyksi olla maksamatta sosiaalitukea eli ns. leikattua työmarkkinatukea. Kaksi kertaa kieltäytyminen aiheuttaa sosiaalitukien menettämisen harkinnanvaraisuuteen perustuen.
Puhelinhaastatteluista siirrytään pikimmiten kerran kuukaudessa tehtävään laajaan työttömän työntekijän uudelleenkoulutukseen keskittyvään haastatteluun ns. Suomen valtion vuokratyöntekjä yrityksen kautta. Olemme keskittyneet palveluammatteihin ja uutena Työvoimatoimiston maksamana koulutuksena on myös: "taksinkuljettajan kortti kaikille", sillä työvoima- ja kuljettajapula on kuljetusalalla suurin. Jokainen osalistunut työllistetään varmasti.
Antti Rinteen hallituksen ehdotuksista 7/15 takaisin hyväksyttyinä muistioina palautettuja on tullut meiltä Työvoimaviranomaisilta. (jatkan vielä ruokataukoni jälkeen tästä aiheesta).
JU/Espoon Työvoimatoimisto
Ironia menee hukkaan, jos ei osaa kirjoittaa virkamieskielellä.
Jari Lindströmin ja Juha Sipilän hallituksen salkusta poimittuna ns. Työttömän aktiivimalli ei toteudu sellaisenaan. Sen sijaan työtön työnhakija on nykysäännösten mukaan velvollinen todistamaan työnhakunsa ja työnhakutaitonsa viimeistään työttömän työnhakijan haastattelutilanteessa.
Näitä todisteita suoritetusta työnhausta ovat: lähetetty sähköposti, jossa hakemus liitteenä, työnantajan antama lukukuittaus sähköpostiviestiin sekä postin antama lähetysvahvistu.
Poissaolosääntöihin lisättyä:
Työntekijä on velvollinen toimittamaan työvoimaviranomaiselle todistuksen poissaolon syystä esimerkiksi näissä tilanteissa: varattu aika työvoimatoimiston virkailijan luokse, kurssilta poissaolo, Kelan ja sosiaaliviranomaisen tapaamisesta poissaolo jne.
Näitä syitä ovat esimerkiksi: laillinen este (oikeuden tai poliisiviranomaisen tms. todistus kelpaa), sairastuminen (vain lääkärin tai terveydenhoitajan todistus kelpaa)
JK /Kampin Työvoimatoimisto
Freelancer- toiminnaksi laskettava työ ei kerrytä työssäoloehtoa. Kevytyrittäjyys eli yritykset joissa toiminimen ehdot eivät toteudu eli ovat yritysmuodoista osuuskuntia ovat työvoimaviranomaisen tarkkailussa Juha Sipilän hallituksen päätöksellä. Muistiossa sanotaan mm. näin: Työtön työnhakija, joka on ollut töissä osuuskunnassa tai tehnyt sinne tuntityöläisenä ns. keikkaa on velvollinen aina täyttämään selvityspyynnön, jolloin työvoimaviranomainen on velvollinen selvittämään ja päättämään kelpaako osuuskunta työnantajaksi lainkaan. Työntekijän on oltava osuuskuntaan palkattuna ja tehtävä osuuskunnalle töitä. Esimerkiksi osuuskunnan ATK-vastaava on tämänlainen laillinen henkilö.
Jos taas teet töitä osuuskunnan kautta kolmannelle taholle, et voi saada työmarkkinatukea tai ansiosidonnaista päivärahaa, sillä sinut lasketaan yrittäjäksi.
UN/ Kampin Työvoimatoimisto
"Ironia menee hukkaan, jos ei osaa kirjoittaa virkamieskielellä."
ihan turhaan sä sitä toitotat! siis nää työkkärin viranomaiset kirjoittaa just noin. Ne kirjottaa melkein selkokielellä. En viitti sanoa, mutta aina ne päätökset on kirjotettu melkein puhekilellä. Oikeesti! Ei ne tähän niitä pykäliä laita, mutta meeppä työkkärin ja eduskunnan sivuille kattoomaan siältä löydät. Ihan oikein on kirjoitettu toi yritymuodot, on vittu ku suoraan virallisesta dokumentista tai mikä se nyt onkaan. Ainaki mun oppikirjasta löytyy toi selitettynä... osuuskuntaa tarkotan.... just noin. Ihan legaalia tekstiä se on silti VITTU! Paskat housussa, jos noi haastattelut menee vielä "virallisimmixi!". Ei mua kiinnosta näitte viranomaisten pärstät, mutta jos oikein luin ni, sossustakaan ei kohtasaa rahaa. tai kelasta, sellanen se Elli aaltonen... vai mikä se johtaja on... Sehän avautu just tästä asiasta jo sipilän kaudellla! Ei vittu, paljon kello? Pakko lähtee taas laulaaa...
ää on vittu niin köyhät kyykkyyn ketju.... onks toi oikeesti laillista? nimittäin mä selasin sitä mikäsenytoli "valtioneuvostonasetus" ja siellä oli ihan just näitä juttuja työttömyydestä kieltäymisestrittää yrittäjyyteen.... aika samaa mieltä että noi on sitä kieltä mitä siinäkin käytetään mutta ilman pykölii.....
Herää kysymys, että mihin ne rahat menee, kuhn aina leikataan?
mihin se palkkatuki katoaa, kun seon kai näitten ainoa palkkaan viittaama kulu?
Siis KELA makssaaa työmarkkinatuen ja peruspäivärahan ja kassa ansiosidonnaisen ja TYÖVOIMATOIMISTO PALKKATUEN! HAISEE KORRUPTIOLLE, OLIPA SÄÄNNÖT LAILLISIA TAI EI°
Onko muiden lokaaminenkaan ihan laillista. Ei ole pakko ryhtyä yrittäjäksi eikä autoa ole pakko olla. Eikä tehdä yli 3 tuntia täyttävää työmatkaa. Ei näitä ole pakko lukea.
Ihan kiva juttu joo, mutta tässä on nyt kyse aivan muusta. Jos tämä ketju ei ole aito niin sitten ei, mutta kyllä virkailijan käytös kohtaani espoon työvoimatoimistossa oli muuttuunut. Hän ikäänkuin oli esimieheni eikä enään tynvälittäjä. Sain lähetteen soskuun ja kurssille. Vielä kela puuttuu ja ahdistava haastatelu oli.
Olipa aito tai ei, niin kummasti se Jari Ukkonen sieltä käveli musta salkku ja baskeri pässään ohitseni ja painui henkilökunnan hissillä ulos. Työkässä kun on säästetty niin ei sielä ole edes ilmastointia. Vaikka sua lukia ärsyttääkin niin mä sanon että tämä työttömyys on kirous. Paljon mieluummin olisin k-kaupankassalla jos niitä töitä saisi. ihan vaikka neljä vuoroa kuussa, niinsaisin saman verran rahaa. oma asunto mulla onkin ja pieni on yhtiövastike eli riittäisi ihan suoraan ruokaan ne rahat.
Miten toi kännykkäjuttu voi olla? Entäs taksinkuljetuspakko? Mä menisin muuten ajamaan, mutta se on provisiapalkattua työtä ja keskiansio on kai alta 500e/kuukaudessa jos tekee vaikka 21 vuoroa jotka on kaikki 10-tuntisia ja 12-tuntisia. Niin sanoi se ystävällinen nainen Tarja MAnsner OY:STÄ!
Onko muiden lokaaminenkaan ihan laillista. Ei ole pakko ryhtyä yrittäjäksi eikä autoa ole pakko olla. Eikä tehdä yli 3 tuntia täyttävää työmatkaa. Ei näitä ole pakko lukea.
Sulla on vääriä tietoja tässä! Ei kukaan olesanonut autoista mitään. Se matka on 80 kilometriä, jonka välin sä joudut matkustamaantöihin. Eli jos olet hesasta niin esimerkiksi riihimäeltä on pakko ottaa töitä. Eikä ne silloin laske kuin etäisyyden jos on noin lähellä! Jouduin riihimäelle konttiteollisuuteen siivoojaksi ja meni päivässä yli matkoihin 3 tuntia ja 30 minuttiia. Mutta kun matka töihin oli linnunradalla mitättuna vaan 73 kilometriä niin karenssin oisin saanut jos oisin vehtaannu EI:n siihen paperiin. Eli noi matkat on miten sattuupäin ja siksi uskon tämänkin.
Auttaiskohan joku ulkomaalainen lakimies ... siis semmonen joka osaa kansainvälisesti kertia mulle mun oikeuksia? Eikä työkkärin ihminen olleskaan...
Ja niin, onhan niillä se matkatuki, mutta koitappa saada se siletä tilillesi. Mä en saanut.
t,
Sam a joka haluaa osa-aikaseksi myyjäksi.
Entäs jos mitään töitä ei tarjota ?
Ja hei hei sulle itsemurhaaja... sun viestikin poistettiin voi olen pahoillani. viestiksi sulle K-kaupasta kannsattaa kysyä jos ne antaisi ilmaiseksi niitä päivää ennen ruokia tai saman päivän tai päivän liian myöhään. Mä en voi suamuuten auttaa kun Hurstikin kai lopetettiin tai lopetetaan laittomana Juhan (Sipilä) aj Rinne (Antti) toimesta. kai ne oli jotain verollisia juttuja miksi.... moni kemikaalikina sai kenkää ja haluvesikauppa loppui kolmelta kaveriltani. ne muutti ulkomaille ja tekee siellä nettikauppaa. mä ehkä lähden kanssa jos niiltä saa töitö.
"Entäs jos mitään töitä ei tarjota ?"
Sillon sulle tarjotaa n työkkärin toimesta koulutusta (jotain 6kk minimissään ja palkaton harjottelu päälle) tai sut laitetaan työkokeiluun tjsp... Ilmaiseksi et kai joudu, saat 7e päivkorvauksen... voi olla väärä lukema. Vain niiltä päiviltä maksetaan kun käyt harjttelussa/koulutuksessa/muussa työkän toiminnassa. Se on muuten outoo, että kaikille pakollisista INFO-tilaisuksista tai ei niin pakollisista REKRY-tilaisuuksista ei makseta mitään vaikka sun on sinne pakko mennä. Pitkästä koulutuksesta/harjottelusta siis saa sen 7-10 e /pvä (verotonta se sentään on) ja lyhyestä ei.. Outoo, mutta ei kannata kysyä, niin se vaan on, on ainoa viranomaisvastaus minkä sä voit saaha.
eine enää vastaa varmaankaan. Älä soita sinne, kun maksullista on (aina menee mpmp tai ppm)! Katsi työvoimatoimiston sivuilta niitä ohjeita työttömälle, sieltä löytyy kokonainen PDF-tirdosto, jossa näitä sääntöjä ja säännökksia on!
Ei sieltä ole tarjottu mitään vuosikausiin, kattopa jos on tarpeeks kauan työttömänä ei saa enää mitään.
Natsit voi itse hiihdellä sillä tt tuki 497 eur eri paikkakunnille. Ei se ole lain mukaankaan pakko mihinkään muuttaa niin se niistä itsemurhaajista. Vituttaako jos joku ei muuta.
no kun ne ottaa kai senki pois! OSUVA VERTAUS MUUTEN! Ökyrikkaat ottaa köyhilta kaikem pois. ! Mutta kuka on sitte vastuussa meidän ruoistamme? Ei kai sitte kukaan, joten omilla ollaan. Yks muutti phjois-Suomeen ja osti maatilan jossa viljelee itselleen 40 kilogrammaa perunaa vuodeksi. JÄÄ YLIKIN JÄÄYLIKIN! sienipaikka sillä on, mutta kai hirvet on syönyt kun sen oman kodin vieressä ei ole sieniä tai marjoja! Perunaa ja lihalientä, kun sai työkkäriltä potkut. Ei ne ota sitä takasin.
Sillä on kyllä oma talo vaikka kai se asui teltassakin pitkään. Tiiän muuten monta sellasta jotka asuu teltassa yksin...
Niin siis ei niitä oikeasti kukaan auta...
Ei kukaan mitään ota pois paitsi jos on itse tyhmä ja lähtee tyhjän päälle.
Älä viitsi enää, jengi lähtee tahallaan työkkärin ja sossun ulottumattomiin.. siksi! Tässä maassa ei työtön enää koskaan töitä saa, kaikki muu on kusetusta... Tiedän itse sen kokeneena! Kaksi vuotta työttömänä ja sulle saatetaan sanoa haastattelussa näin:
Olet toki itse itseäsi sivistänyt ja näitä työvoimatoimiston kurssituksia käynyt, mutta olet auttamatta pudonnut työmarkkinoilta pois. En voi ottaa, koska työtön on aina masentunut.
Ihan tosi noin! Mä nimittäin olen se, joka syö sieniä ja perunoita sekä kasviksia ja urheilenkin päivittäin. Autoa ei ole tai muutakaan kulkupeliä kuin hybridi-helkama fillarina (ikivanha ja sininen).
Rahaa en tienaa mistään, mutta KYLLÄ YHTEISKUNTA HYLKÄSI MINUT!
Olen sentään koulutukseltani Diplomi-Insinööri!
Jonain päivänä pistän oman yrityksen pystyyn ja jatkan yksin metalli-alalla. En enää koskaan liity mihinkään littoon, asioi työkkärissä tai ole heille millään tavalla suopea!
Hauskaa loppuelämää suomalaiset, olette omillanne! Heippa!
Oota kun oot ollu 10 vuotta työttömänä.
Mä+en+tykännyt+tästä+nyt+yhtään!
Nimittäin+mulle+sanottiin+tänään+työvoimatoimistossa,+että+maasta+ei+saa+poistua+varsinkaan+kun+PALKKAAN+VERRATTAVA+ANSIOSIDONNAINEN+TULOMUOTONA.+SIIS+HÄH?
Ansiosidonnaista+verotetaan+25%+ellei+ole+noussut+tuokin+veroaste+viimeisimmän+tarkastuksen+jälkeen?+Mulla+jää+varmistetun+laskennan+jälkeen+ansiosidonnaisesta+yhteensä+verojen+jälkeen+1782+euroa+käteen.+Mutta+että+palkkaan+verrattavissa+oleva?+YTK+on+kassani,+sen+sivuilla+voitte+käyttää+laskuria,+joka+on+muuten+ihan+päin+honkia+välillä....+Verratkaa+jonkun+liiton+sivuilla+olevia+ja+YTK-kassan+sivuilla+olevia+laskureita+(YTK+on+muuten+nimensä+mukaisesti+työttömyyskassa+ja+10+kk+pitää+olla+työssäoleva+jäsen+ennen+kuin+voit+saada+rahaa+sieltä.
Huijareita+liikkeellä?+Työkkärissä+pyydettiin+PASSI+ennen+asiointia.+Ajokortti+tai+henkilöllisyystodistus+ei+kelvannut,+vaikka+ovat+virallisia+asiakirjoja.
Puhelimeen+pitää+vastata+tai+saat+karenssin?+Niin+sanoi+täti+mulle+ja+kirjoitti+sen+myös+järjestelmään.
Taksikurssin+mainoksen+virkailija+antoi+minulle+käteen+sen+lisäksi+että+niitä+mainoksia+oli+joka+paikassa.
Ukko.fi+palvelun+se+haukkui+pystyyn,+vaikka+työvoimatoimiston+palkaton+vuokratyöntekijäfirma+on+samoin+perustein+laiton+kuin+työkkärin+esitteessä+osuuskuntatoiminnasta+on+esitetty.+Siis+työvoimatoimisto+tai+työvoimatoimistonrekryfirma+ei+voi+olla+työnantajasi,+koska+olet+työtön+työnhakija!+Hah!+Mutta+näin+se+on...+Kilpailua+työvoimatoimiston+rekryfirma+vastaan+ukko.fi?+Mielestäni+työttömän+elämä+on+tehty+tahallaan+hankalaksi+esimerkkinä+ukko.fi+yrityksen+kyykyttäminen.
No+sitten+asiaan.+Mä+lähden+siitä,+että+en+ole+asiantuntijana+ilmaiseksi+kenenkään+käytettävissä.+Sanoudun+irti+työvoimatoimiston+toiminnasta+ja+nyky-yhteiskunnasta,+jos+vielä+tänään+soittavat+ja+soittava+puhelun+aikana+suutaan.++En+siis+käytä+julkisia+palveluita+lainkaan+ja+lääkäriä+en+ole+tarvinnut+aikuisiällä+lainkaan+(kohta+jo+10-vuotta+näin).
Aion+elää+loppuelämäni+omavaraisesti.+Aika+näyttää+otanko+eläkettäkään+vastaan,+sen+verran+ilkeää+on+viranomaistoiminta+ollut+itseäni+ja+vanhempiani+kohtaan.+Hekin+elävät+omavaraisesti+ilman+lääkkeitä+ja+ovat+jo+56-vuotiaita.
Mutta+hei+hei,+tässä+kaikki+apu+minkä+voin+teille+suoda.+Minulla+on+omat+rahani+itseäni+varten+ja+vain+itseäni+varten+ne+pidän.+En+jaa+kenenkään+kanssa+on+hyvä+neuvo+kaikille.*
Näissä on kyllä nimikirjaimet oikein! Tarkoittelen TYÖKÄN viestejä. Asiasisältöä ei viitsi tarkastaa kukaan. Minäkään en tänne jää työttömyyttä kärsimään. Omaisuutta on tarpeeksi ja nyt 35-vuotiaana voin jo sanoa näin: EN TULE TEKEMÄÄN ENÄÄ KOSKAAN PALKKATYÖTÄ TAI MAKSAMAAN MINKÄÄNLAISIA VEROJA TÄHÄN MAAHAN!
Mutta hei, ottakkaa se näin: Siinähän on minulle työttömänä tilaisuus saada tuon työpaikka!
Olen Tradenomi ammatiltani ja itse irtisanottu ja vieläpä ABB:n myyntipuolelta.
Hei, mä osaan tämän: Elää 150 eurolla/kk ja oma kämppä on laskettuna tuohon summaan.
No mutta kuolkaa te nälkään, jotka jäätte tänne kidutettaviksi (heh, heh heh, ei kai sentään? EIHÄN??)
Islamilainen piippurassi tuhkaluukun tilkkeeksi näin perjantain ratoksi voisi kohottaa mielialaasi.
Elän 497 kk heh heh heh koska osaan tän. Heh heh heh heh.
"VIslamilainen piippurassi tuhkaluukun tilkkeeksi näin perjantain ratoksi voisi kohottaa mielialaasi."
Että mikä mihinkä? Perjantaisin ja yleisin loma-ajoin lehdistö julkaiseen näitä työttömiä koskevia "haista hasistyötön" paska. Sitäkö meinasit?
Mä nimittäin ihmettelen, että kauanko kestää nämä työttömät, kun joka tuutista sadetetaan paskaa niskaan. Se on jo henkilökohtaista, kun työkkärissä haastatteluissa sua kutsutaan nimellä: Työtön!
Sitten lehdistö ja kansanedustajat hieman koreammin kirjaimin kutsuu sua nimellä työtön:
Tyähaastattelussa sua kutsutaan nimellä tyätön!
Tämä on semmoinen psykososiaalinen juttu, että jengi varautuu jo nuoresta pitäen siihen, että jos työttömyyden kohtaat, sillon lähetään hevosen kuuseen työmarkkinoilta ja koko "muslimi"yhteiskunnasta. Ihan vitun narkkariahan tämä on jäädä oman omaisuutensa varaan ja tehdä vielä omaisuudesta arvoton siten ettei korruptoinut valtio pääse siihen käsiksi koska arvo on NOLLA!
Käyttäkää te niitä porsaanreikiänne, mulla omaisuus riittää ja oman firma nsaan pystyyn päivänä minä tahansa ja tienaan taas ammattitaidollani (olen korkeakoulutettu arkkitehti) heti 10 000 euroa kuukaudessa.
497 eurolla saa ruokaa vaatteet jne. mutta asumista ei oikein saa, ellei ole puhtaasti oma... aina parempi jos ei yhtiövastikettakaan, ja siihen suuntaan mäkin lähden.
Ihan suoraan sanoen koko työvoimatoimisto ja sosiaalivirasto on täysin noloin mätäpaise tässä yhteiskunnassa, ne ovat ne syyt, miksi jengi irtisanoutuu koko yhteiskunnasta. Valehdeltua paskaa koko työvoimatoimisto...
Saahan jostain metsästä.
Ja ne työttömät joille ei keksitä aktiviteettia velvoitetaan työstämään vanhoja kunnon saunakauhan varsia 1kpl viikossa. Tästä päätöksestä ei voi valittaa eikä päästä eroon milään keinoitse. Paitsi ne, jotka pääsevät eläketuelle lokakuun 1. alkaen.
Muslimit työstivät kaarnalaivoja. Paljonkohan suomalainen projektinvetäjä siitäkin hölmöilystä laittoi omaan fikkaansa...
No just tosta tässä on kyse! Ne haluaa vaan koulutetut ihmiset ilmaiseksi töihin! Onneksi äly riittää viemään oma ammattitaito muualle! Kyllä mulla on ennenkin ollut näitä päättäjä pohjaisia firmoja (ihan eduskuntanimiä on tarjouspyynnöissä noussut esiin). Kun sikailu oli jo sellaista kuin nykyään on, näiden etenamaililla tulevat käsinkirjoitetut tarjouspyynnöt ja sukulaispojille anotut työpaikat tulevat mun toimistonpöydälle, mä heitän ne suoraan roskiin. Röyhkeimmät käyttävät Kelan, Eduskunnan ja Työvoimatoimiston ILMAISIA KUORIA POSTITUKSEENSA! Siis joo joo, tiedän missä olet töissä, mutta noista osoitteista tuleva posti ja email menee suoraan roskiin.
Mä kanssa lähden, olen vasta 32-vuotias, mutta oma kämppä on ja rahat riittää ihan hyvin siihen saakka, että järki tulee tähän touhuun. Eläkettäkään ei ole pakko ottaa vastaan, mä en tarvitse sitäkään, enkä silti ole edes miljonääri vaan pienen takapihan viljelijä sekä kanan ystävä. Enkat omissa menoissa puulämmitteisessä talossa aurinkoenergialla on 56 euroa kuukaudessa!
Niin siis jos töitä teen, niin hakkaan vittu puita, mutta vaan maksusta tai maalaan talon päädyn, ei nämä monimutkaisia ole ja koulutus on Insinööri (AMK)! Sähkötöitä tms. pieniä juttuja joskus sen verran, että tilillä on 10 000 euroa laillista rahaa. Tosin ulkomaille pitää lähteä, koska Suomen "saunakauhapäättäjille" en maksa enkä anna niile mitään. Musta ette hyödy mitään ja musta ette voi hyötyä ikinä mitenkään Suomessa suomalaisena ja suomen kansalaisena. En anna mitään osaamisestani niin kauan kuin päättäjien NOLOKSI MENNYT mulkkuilu jatkuu. Te jotka kärsitte, en mä teitäkään tätä viestiä enempää auta ja rahallisesti en koskaan ketään! Neuvo kuitenkin teille työttömät: PYRKIKÄÄ OMIIN OLOIHINNE AINA JA LÄHTEKÄÄ POIS HETI KUN MAHDOLLISTA ELI IRTISOANOUTUKAA YHTEISKUNNASTA HETI KUN MAHDOLLISTA. EI KAIKELLE EDUSKUNNAN JEESTUTSEILULLE!