Erillisuuni/mikro kaappi jääkaapin kylkeen?

Vähän mietityttää uskallanko laitattaa jääkaapin viereiseen kaappiin erillisuunin. Väittävät keittiökaupassa, että voi laittaa, mutta järki sanoo toista!?

KONSULTOIKAA!!!!
41264
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Meillä on ollut tälläinen systeemi jo vuodesta -97 ja oikein hyvin on toiminut. Erillisuuni ei lampeä ympäriltään juuri lainkaan. Ainakin meillä olevassa mallissa lämmin ilma puhaltuu ulos luukun etureunasta. En ole kokenut minkäänlaista haittaa siitä, että kylmäkone ja uuni on ollut vierekkäin.

Äänestä

Miksi yleensä laittaaa erillisuunia. Kaikki käryt ovat itkin huushollia samantien, kun aukaisee uuninluukun. Ei paljon hyödytä ilmanvaihto sun muut venttiilit katossa uunin kohdalla. Tuskin kuitenkaan laitat uunille omaa "liesi"-tuuletinta.

Äänestä
  • Siksi erillisuuni, koska sen saa korkeammalle kuin perinteinen hella jossa uuni on alempana.
    SIKSI ainakin minä sen laitatin ja toinen syy on se, että se asennetaan todellakin kaappiin tiiviisti, ei jää niitä inhottavia rakoja kuten tavallisen hella/uuni yhdistelmän viereen/taakse yleensä jää. Joutuu aina siivotessa vetämään koko höskän ulos paikoiltaan ja keräilemään väliin pudonneita makaronia yms yms. Ei enää meillä tehdä sitä kun laitettiin erillinen uuni jonka yläpuolella on mikro. Ja keraaminen taso keittämiseen.
    Ja jääkaappipakastin on tilanpuutteen takia heti siinä uunikaapin vieressä. Ei ole ongelmia ja siistiä on.

    Äänestä

  • Mikäs sen mukavampaa kuin saada hyvää tuoksua keittiöstä. Ei kai se nyt ihan noin nuukaa ole niiden piparien kanssa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tilda kirjoitti:

Vähän mietityttää uskallanko laitattaa jääkaapin viereiseen kaappiin erillisuunin. Väittävät keittiökaupassa, että voi laittaa, mutta järki sanoo toista!?

KONSULTOIKAA!!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu