Huittisten säästöt koskevat monia kaupunkilaisia ja työssäkäyviä. Osalle tekijöistä vaaditaan tuntien menetyksiä ja osalle tehokkaampaa työaikaa. Mummelina seuranneena keskustassa, totean huolellisempaa rahankäyttöä konetöiden tehokkuuden osalta, ettei laskutushinta ole sama kahvitunnilla ja rohkeella ruokatunnilla. Lapsien ja vanhuksien parissa säästöt eivät ole oikein, ne ovat tärkeydessä ykkönen. Mummeli tarkkailee pitsiverhojen takaa.
Huittisten säästöohjelma
16
753
Vastaukset
- Anonyymi
Kaupungintalolla suositeltiin muuttoa Turkuun tai Uudellemaalle.
Ensin työpaikka, sitten muutto. - Anonyymi
Kaupungin työntekijöiltä jotka työskentelevät kadulla tai pääkallopaikalla, voisi leikata 20% palkoista, koska työtehokkuus on alle 50%.
- Anonyymi
Viime ajan henkilövalinnat on ainakin ollut sellaisia, että yksityiselle ei enää kelpaa kun työteho oli sielläkin 50%ssa, mutta kaupunki maksaa lisää liksaa, että työteho tästä vielä laskee.
- Anonyymi
Juu nyt on säästöt kaukana
- Anonyymi
Säästöt pitäisivät kohristaa asioihin ja tekoihin,joissa voiraan säästää. Esimerkkinä turhat virkamiähet ja niiren palkat. Pallihallikin turha sijoitus, kun pallia voisi potkia vaikka omasa pihasansa. Asioita, joisa ei pirä säästää, on liätekuljetukset! Liäte tyällistää välillisesti ja välittömästi useita persoonia huittisisa ja tua veromarkkoja kaupunkin kirstuun mukavasti! Lisäksi liäte sijanlihan sivutuotteena on ilmainen piotynaaminen lannoite, joka antaa kasvuvoiman sikapitäjämme pelloille! Säästäkäämne siis turhasta! Ei liätteestä!!
- Anonyymi
Johtajia ja esimiehiä lisäämällä saadaan varmasti laiskat alaiset kuuriin ja säästämään enemmän ;)
- Anonyymi
Rikolliset psykologit pois.
- Anonyymi
Pitäisikö teidän mielenpahoittajien kertoa nämä asiat vastuussa oleville viranhaltijoille ja päättäjille, eikä itkeä Suomi24:ssä?
Kunnallisbyrokraatti riemuitsee päivän "Alueviestissä", että - kyselyn perusteella - huittislaiset hyväksyvät mieluummin maksujen korotukset kuin palvelujen heikentämisen. Sehän on kuin oikeus painaa rahaa!
- Anonyymi
Näissä nettikyselyissä voidaan kysymyspari asettaa niin, että saadaan lopulta haluttu vastaus.
Vaihtoehdoista puuttuu täysin kunnallisen palvelukoneiston muutos vaihtoehdot. Se on suojattu alue, johon ei saa puuttua, vaikka palkkakustannukset ovat suurin menoerä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näissä nettikyselyissä voidaan kysymyspari asettaa niin, että saadaan lopulta haluttu vastaus.
Vaihtoehdoista puuttuu täysin kunnallisen palvelukoneiston muutos vaihtoehdot. Se on suojattu alue, johon ei saa puuttua, vaikka palkkakustannukset ovat suurin menoerä.Tuskin nää suurimmat veronmaksajat edes vastasivat kyselyyn.
Vastaajina tod näk vain samat pa ruikuttajat, kuin facessakin vinkumassa. - Anonyymi
Taitaa taksat saada kyytiä kun oikein "luvan" kans päästään veivaamaan!
- Anonyymi
Huittisten väestöstä on 93% köyhyyden rajamailla. Loput 7% pyörittää koko kylää. Ja ilman Angry Birdsiä.
Anonyymi kirjoitti:
Näissä nettikyselyissä voidaan kysymyspari asettaa niin, että saadaan lopulta haluttu vastaus.
Vaihtoehdoista puuttuu täysin kunnallisen palvelukoneiston muutos vaihtoehdot. Se on suojattu alue, johon ei saa puuttua, vaikka palkkakustannukset ovat suurin menoerä.Näissä äänestyksissä pitäisi olla aina kolmaskin osio: sellainen jossa saataisiin ehdottaa, että käytettäisiin olemassaolevia resursseja tehokkaammin, tehtäisiin työtä ahkerammin, pidempiä päiviä lyhyemmin ruoka-, kahvi-, kokous-, tupakka- ja koulutustauoin, säästettäisiin koneita ja materiaaleja ja suunniteltaisiin työt paremmin.
Vaan kun ei niin ei - kyselyn rakentavat samat joiden hommia se koskee.- Anonyymi
Tanokas-kappeli kirjoitti:
Näissä äänestyksissä pitäisi olla aina kolmaskin osio: sellainen jossa saataisiin ehdottaa, että käytettäisiin olemassaolevia resursseja tehokkaammin, tehtäisiin työtä ahkerammin, pidempiä päiviä lyhyemmin ruoka-, kahvi-, kokous-, tupakka- ja koulutustauoin, säästettäisiin koneita ja materiaaleja ja suunniteltaisiin työt paremmin.
Vaan kun ei niin ei - kyselyn rakentavat samat joiden hommia se koskee.Jos kaupunkin virkamiähet ottaisivat oppia lietekuljettajista, miten päättäväisesti ja ahkeran tunnollisesti tekevät työnsä. Kahvi/ruokatauot pysyvät säädyllisissä rajoisa ja siitä hualimata liete levittyy tasaisena kerroksena laakeille pelloillemme täälä huittisisa!
- Anonyymi
Eikö mistään löydy tahoa joka tarkastelee koneiston?(ei konsulttia jonka
viranhaltija tilaa,luvaten maksaa laskun jos lopputulos miellyttää!)
Ainut mahdollisuus on purkaa rakennettu virkakoneisto niin että ra-
haa säästyy!Nyt "säästetään"persiinalusista ja päiväkotien ja koulujen
ruokailuista!Hävetkää johtajat!
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?857156Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit277089Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k1176235Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?455424Miksette persut irtisanoudu Kirkin lausunnoista?
Kirkhän muun muassa vaati raiskattuja naisia pidättäytymään abortista ja vaimoja alistumaan aviomiestensä tahtoon. Mik905345Demarikultin uhri kertoo
Demarikultin uhri kertoo: “En saanut mennä edes suihkuun ilman lupaa” – Seksuaalisen hyväksikäytön uhri kertoo vuosistaa635235Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus415130Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset274615Purran vuoro kiihoittua Lepomäen sääristä
"Ulkoministeri Elina sanoo, ettei muuta pukeutumistaan sen mukaan, kenet tapaa, ja että hän ei suostuisi peittämään kasv193565Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html3013430