Viitaten aikaisempiin postaukseeni, tässä perin poikkeuksellisia tapahtumia omasta kokemusmaailmastani, joille saa halutessa etsiä luonnollisia selityksiä oikein luvan kanssa (lopussa esitetylle kokemukselle varsin todennäköinen selitys jo onkin). Toivottavasti esimerkkini rohkaisee myös muita kokijoita.
----------
Ovenkahva-kokemus
Havaitsin eräänä sunnuntai-aamuna (n. klo 9-10) toukokuussa 1996 työstäessäni vanhemmilleni ja siskolleni aamusapuskaa hätkähdyttävän ilmiön.
Tässä yhteydessä huomioni kiinnittyi ovenkahvaan, jonka huomasin siirtyvän lähes pohjaan ikään kuin joku olisi tulossa sisälle, mutta kuitenkin niin, että kahva palautui ylös vain käyden lähes pohjassa.
Päättelin ensin jonkun pilailevan oven takana, mutta kummastukseni kasvoi kun ovankahva teki toisen vastaavan liikesarjan ja päätin vilkaista avaimenreiän antaman näkymän avulla oven vastakkaiselle puolelle.
Vaikka olinkin ihmeissäni siitä, ettei pilailijaa kohtalaisen avarasta näkymästä huolimatta näkynyt, arvelin hänen huomioineen tämän ja operoivan sopivasti oven tasalla sivussa avaimenreiän antamasta näkymästä. Oven vastakkaisella puolella oli sisäeteinen, ja ovi avautui eteisen suuntaan. Sisäeteisestä noin kaksi metriä eteenpäin oli ulkoeteinen ja sisäeteisen sivussa oli yläkertaan johtavat rappuset. Sisäeteisen ja ulkoeteisen välinen ovi oli kiinni tapahtuman aikana.
Kun kahva aloitti saman liikesarjan kolmannen kerran, päätin yllättää pilailijan avaamalla oven äkkiseltään. Tällöin oven toisella puolella olevalla henkilöllä ei olisi ollut mitään mahdollisuuksia päästä mihinkään, sillä suunnassa, johon ovi antoi avautuessaan välittömän näkymän, olivat ainoat reitit pois eteisestä. Oven tasossa oven avautumissuunnassa oli lisäksi WC, johon olisi nopeasti kenties ehtinyt, mikäli WC:n ovi olisi valmiiksi auki, koska avautuva ovi oli pienenaikaa näköesteenä sen suuntaan.
Riuhtaisin oven siis auki kesken ovenkahvan tekemän liikesarjan. Heti ensimmäiseksi oven auki riuhtaisemisen jälkeen siirryin nopeasti aavistuksen verran sisäeteisen puolelle, jotta saan suoran näkymän rappusiin. Vielä WC:n tarkistettuani avasin jo mainitun oven, joka vei varsinaiseen ulkoeteiseen. Lienee sanomattakin selvää, että ketään ei näkynyt eteisen puolella oven aukaisemisen jälkeen, eikä piiloutuminen olisi ollut tuossa tilanteessa mahdollista. Ainoa vaihtoehto olisi ollut jonkinlainen lankasysteemi, jonka avulla ovenkahvaa olisi voitu liikutella etäältä (ja keppostelija olisi täten kenties ehtinyt piiloutumaan ajoissa), mutta tällaisia lankasysteemejä ei tietenkään näkynyt. Ovenkahva ei voi ilman erityisiä mekanismeja ja energianlähdettä tehdä myöskään moisia liikkeitä itsekseen; kyseessä oli tietääkseni aivan tavallinen ovenkahva, jota ei oltu varustettu millään ajastimella tai kauko-ohjauksella toimivilla salamekanismeilla.
Mielenkiintoinen yksityiskohta oli, että täsmälleen samanaikaisesti kanssani ulkoeteiseen astui (ulko-oven puolelta) äitini, joka saapui juuri matkalta. Oven avautuminen oli myös ensimmäinen ääni (ellei tavallisia luonnonääniä lasketa), jonka kuulin tapahtuman jälkeen. Toisin sanoen, en myöskään kuullut kenenkään ryntäilevän pois paikalta, ettei jäisi verekseltään kiinni (vaikka henkilöstä olisi väistämättä syntynyt myös näköhavainto, koska paraskaan pikajuoksija ei kykene poistumaan murto-osa sekunnissa paikalta.
Käytännössä hän ja sisareni olivat ainoita henkilö, jotka olisivat voineet fysikaalisesti vaikuttaa kyseiseen ovenkahvaan, mikäli se olisi ollut muuten mahdollista. Vaikka olosuhteet olisivat olleet toiset ja moisen kepposen toteuttaminen olisi ollut mahdollistakin, äitini tai siskoni eivät kuitenkaan ole lainkaan taipuvaisia moiseen kepposteluun. Isäni oli keittiöstä seuraavassa huoneessa, josta ei olisi päässyt kulkemaan ohitseni ilman havaintoa tästä tapahtumasta, ellei sitten satu poistumaan ikkunan kautta.
----------
Ufokokemus
“Mitä tulee ufokokemuksiin voin kyllä kertoa julkisesti oman tapaukseni. Painotan, etten pidä sitä [tieteellisesti] mitenkään merkittävänä, lukuunottamatta luonnollisesti tiettyä vaikutusta omiin näkemyksiini.
Vanhempieni kanssa olen haarukoinut tapauksen syyskuun loppupuolelle 1987 (kyseessä oli viikonloppu), olin tuolloin täyttänyt kahdeksan vuotta. Havainnon on täytynyt tapahtua klo 21-22.30 välillä. Paikka oli Vehmaan Kiimkallion käytöstä poistunut rautatieasema, jota saatoimme käyttää tuolloin kesämökkinä.
Havaintoni alkoi reaktiolla johonkin määrittelemättömään ärsykkeeseen. Havaitsin viistosti selkäni takaa ylhäältä minua lähestyvän valaistetun esineen, joka eteni pyöräilyvauhdilla havaintopaikkaani kohden. Esine oli uskoakseni yläpuolellani enintään parin sekunnin kuluttua havainnon alkamisesta. Muistikuvieni perusteella en osaa sanoa oliko esineen nopeus havainnon aikana vakio.
Lähimmillään esine oli minua noin kolmen metrin korkeudella suoraan yläpuolellani. Minulla ei ole varmaa muistikuvaa, lähtikö kyseinen esine suoraan ylöspäin vai nousiko pikemminkin jo mainitun asemarakennuksen katon yli (havaintopaikkani oli lähestulkoon tämän päärapun edessä). Vanhempani tulivat noutamaan minua jokatapauksessa sisälle, ennen kuin ehdin reagoida mahdollisesta shokista ja toimia oma-aloitteisesti vastaavalla tavalla, joskin ehkä nopeutetusti.
Kerroin tapauksesta äidilleni todennäköisesti seuraavan viikon kuluessa [vanhojen päiväkirjamerkintöjen mukaan heti maanantaina kun itse havainto tapahtui ilmeisesti lauantaina]. Tuolloin kyselin oletusarvoisesti "oudosta möröstä" tarkemman kuvailevan sanavalikoiman puuttuessa. Asia jäi tuolloin siihen. Kokemukseni sytytti ainakin vuonna 1990 pientä kiinnostusta ufoilmiöön mediassa olleiden kirjoitusten ja ohjelmien myötä. Kokemus muutti jossain määrin myös persoonaani varsin syrjäänvetäytyvään suuntaan pitkäksi aikaa aina yläasteelle saakka. Aloin esimerkiksi piirtämään ja kirjoittamaan aikaisempaa enemmän. Piirrokseni (n. vuosi kokemuksen jälkeen) tosin olivat lähinnä tyypillisiä humanoidi-piirroksia, joten oletettavasti osasin jo yhdistää jossain vaiheessa kokemuksen ufoilmiöön.”
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=46160
“Tuossa taannoisessa, huomattavan tiivistetyssä ufokokemukseni kuvauksessa ei ole näköjään mainittu mitään itse esineestä.
Esine oli noin kolme-neljä metriä pitkä ja puolitoista metriä leveä. Esine oli ikäänkuin sukkulan muotoinen, eli se suppeni loivasti kärjistään (tuo loiva suppeneminen kärkeä kohti alkoi jo esineen pohjasta tai siitä osasta, jonka tulkitsin esineen pohjaksi ja muuttui kärkeä kohden). Esineen pohjan muodosta minulla ei ole täsmällistä muistikuvaa. Esineen kärki ei ollut muistaakseni terävä vaan se oli enemmänkin pyöreäkärkinen.
Esineestä näki havainnontekijän eli allekirjoittaneen suunnasta valaistuja ikkunoita, joiden leveys oli ehkä noin kolmannes niiden korkeudesta. Ikkunat olivat varsin pieniä, enintään ehkä puoli metriä korkeita. Ikkunoita oli havainnon aikana näkyvissä kaksi tai kolme, joiden välistä voi päätellä, että koko esineen ympärillä niitä olisi voinut olla enintäänkin ehkä viisi kappaletta.
Ikkunoista näki siis sisällä olevan valaistuksen, mutta mitään muuta en muista esineen sisällä havainnon aikana nähneeni.”
http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=168053
----------
“Pyrin suhtautumaan mahdollisimman maltillisesti niin sanottuihin paranormaaleihin kokemuksiin. Jotkut ilmiöt saattavat olla periaatteessakin ilmiöinä ymmärryksemme ulkopuolella, mutta se ei vielä tarkoita sitä, että näissä vaadittaisiin perustavanlaatuisia muutoksia todellisuutemme tunnettuun fysiikkaan.
Pari kuukautta sitten itselleni sattunut ns "OOBE kokemus" on hyvä ja itselleni varsin vaikuttava esimerkki mystisestä kokemuksesta, jolle maltillisella ajattelulla on kuitenkin löydettävissä todennäköinen selitys. Kokemukseni tapahtui uni- ja valvetilan taitteessa. Selitin tämän niin, että tavanomaisemman ruumiin kevenemiskokemuksen myötä kehittyi jonkinlainen unihalvaus (en kokenut ruumiini painoa laisinkaan) ja tietoisuus pyrki selittämään tilanteen hallunisoimalla minut ikäänkuin näkemään oman ruumiini yläpuoleltani. Tämä kokemus johtui tietysti osaksi siitäkin, että minua ovat aina tällaiset kokemukset kiehtoneet ja olen joskus halunnut kokea itsekin. Jos siis minulla olisi ollut käsitys, että ruumiistairtautumisen myötä löytää itsensä alakerran puolelta, hallusinaationi olisi varmastikin liittynyt jotenkin alakerran väkeen! Yleisesti ottaen tämä hallusinaatio oli tyypillisen epämääräinen. Ruumiini ja lähiympäristön koin todella selvästi, mutta laajempi ympäristö oli hyvin hämärä. En myöskään ehtinyt kokemuksen aikana tarkkailla ympäristöä laajemmin: Tyypillisen "välähdyksen omainen" tapahtuma.
Mainittakoon vielä, että tähän kokemukseen liittyi myös tyypillinen "vajoamisen tunne". Itse asiassa tämä sai minut havahtumaan, että nyt on jotain tapahtumassa. Kun en tuntenut ruumiini painoa ja löysinkin itseni havaitsemasta ympäristöä hieman poikkeuksellisesta aspektista, asia oli selvä. Pystyin kokemuksen jälkeen selvästi osoittamaan itselleni, että kysymys oli ollut kuitenkin poikkeuksellisesta hallusinaatiosta - ei aidosta "ruumiista irtautumisesta". "Haluan uskoa" -tyylillä olisi voinut jopa vakuuttua kokemuksen näennäisestä "yliluonnollisuudesta", mutta tässä tapauksessa olisi todennäköisesti väärillä jäljillä. Pystyin hallitsemaan "paluuni" ruumiiseen niin, että havaitsin selvästi, ettei mitään "paluuta" ollutkaan, vaan sain osoitettua itselleni, että koko juttu oli tapahtunut päässäni. Kysymys oli nähdäkseni unen ja valveen rajamailla poikkeavassa tajunnan tilassa tapahtuneesta eräänlaisesta selväunesta.
Vaikken ole vielä törmännyt OOBE-kokemuksiin, joissa ei olisi selviä viitteitä tämäntyyppisiin ymmärryksemme marginaalissa oleviin poikkeaviin tietoisuudentiloihin, se ei tarkoita, ettei sellaisia ole. Voi toki siis olla mahdollista, että OOBE -kokemuksille on useitakin selityksiä, mutta itselleni ei ole muodostunut minkäänlaista syytä uskoa aitoon ruumiistairtautumiseen. Olen tietysti erittäin halukas kuulemaan kertomuksia, jotka asettaisivat oman näkemykseni ehkä uuteen valoon...”
http://tinyurl.com/6jccq
----------
Jani Lassila
Paranormaaleja kokemuksia
16
5238
Vastaukset
- Noita-Nainen
Tuli vain mieleeni, kun kerroit omasta OOBE-kokemuksestasi...
Yksi yo herasin siihen, kun minut ikaankuin "heitettiin" takaisin siihen sangylle, missa siis minun kuuluikin nukkua...
Siis painvastoin kuin sina kuvailit...minut jotenkin ihan tuntuvasti "heitettiin paikoilleni"...
Mutta...en todellakaan muista olleeni missaan...muistaakseni en edes nahnyt unia sina yona...
Mieleen jai vain tuo omituinen tapa herata...- Tietäjätär
Tämä sinun heittämis tunteesi saattoi olla kouristus joskus me saamme sellaisia nukkuessa, tai sekuntti ennen uneen vaipumista.
- löllö
Aika outoo tosiaan... Itelle on käyny nii et unessa esim nostaa käden ylös ja nostaaki oikeesti sen käden ylös...
- onneksi3
löllö kirjoitti:
Aika outoo tosiaan... Itelle on käyny nii et unessa esim nostaa käden ylös ja nostaaki oikeesti sen käden ylös...
Onneksi kaikessa ei tapahdu nuin, sillä minä paskoin viime yönä unissani housuihini, onneksi se oli vain unta.
- Tietäjätär
Nämä sinun tapaukset olivat todella kiehtovia ja aitoja kokemuksia... näitä ei voi selittää... minulle on myös sattunut useita omituisia asioita niin usein että olen jo tottunut niihin.
- tapauksesi
Yleensä tapauksissa jossa ovenkahvat tekevät noin kuten selitit nii ketään ei ole kumminkaan koskaan tullut kys.tapauksissa sisään ovesta eli tämä on lähinnä pelottelua kys.tekijältä oli *se* kuka tahansa se haluaaki, että huomaat ja säikähdät sen temppuja. Sillä jos oikeasti joku yliluonnollinen olento haluaa tulla sisään se ei tarvi ovia siihen koska kykenee liikkumaan materian läpi muutenki.
- heh heh heh
Ilmiön aiheutti matkoilta palaava äiti.
Ovenkahvan liikkuessa olisi pitänyt ryhtyä keittämään kahvia äitimuorille. heh heh heh kirjoitti:
Ilmiön aiheutti matkoilta palaava äiti.
Ovenkahvan liikkuessa olisi pitänyt ryhtyä keittämään kahvia äitimuorille.En tiennyt, että etiäinen voi toistua noin usein eli kaikista lukemissani jutuissa on kuulunut vain oven koputus kerran, ennen vieraan saapumista.
Etiäiset taitavat olla melko harvinaisia tapauksia, koska juttua noista ei löydy paljoakaan.
-OrsonOrson kirjoitti:
En tiennyt, että etiäinen voi toistua noin usein eli kaikista lukemissani jutuissa on kuulunut vain oven koputus kerran, ennen vieraan saapumista.
Etiäiset taitavat olla melko harvinaisia tapauksia, koska juttua noista ei löydy paljoakaan.
-OrsonOman arvioni mukaan etiäiset ovat ainakin Suomen kansanperinteessä yksi tyypillisimmistä yliluonnollisista kokemuksista. Etiäinen on käytännössä prekognitio, mutta usein siihen tuntuu tarinoissa sekoittuvan aktiivista toimintaa; psykokinesiaa tai jopa bilokaatiota.
- Carita
Orson kirjoitti:
En tiennyt, että etiäinen voi toistua noin usein eli kaikista lukemissani jutuissa on kuulunut vain oven koputus kerran, ennen vieraan saapumista.
Etiäiset taitavat olla melko harvinaisia tapauksia, koska juttua noista ei löydy paljoakaan.
-Orsontosiaan mitä tunnetuin ilmiö. Lue esim. Myytillisiä tarinoita-kirja.
- uljaskoirapoika
Carita kirjoitti:
tosiaan mitä tunnetuin ilmiö. Lue esim. Myytillisiä tarinoita-kirja.
Emt
- enteitä
Orson kirjoitti:
En tiennyt, että etiäinen voi toistua noin usein eli kaikista lukemissani jutuissa on kuulunut vain oven koputus kerran, ennen vieraan saapumista.
Etiäiset taitavat olla melko harvinaisia tapauksia, koska juttua noista ei löydy paljoakaan.
-OrsonOlen kertonut eräällä toisella palstalla kokemuksestani etiäisestä joka toistui samanlaisena kahdesti, ja vielä eräälle toiselle henkilölle samalla tavalla ja samaan aikaan.
Tämä liittyi ystäväni kuolemaan 2 viikkoa myöhemmin.
Myös unessa ufo tuli "ilmoittamaan" että niin käy,
järkytys oli suuri, sillä kuolema oli niin täysin odottamaton.
Odotin ja pelkäsin jotain tapahtuvan, mutten ikinä sitä, mitä lopulta tapahtui.
- pop
Eli olin mökilllä vähän aikaa sitten perheeni kanssa. Lähdin siskoni kanssa retkelle vastarannallemme. (kävelimme) kun tulimme pois menimme erästä aika pitkää reittiä... Menimme useiden vanhojen rakkenusten ohi ja ekassa vanhassa rakennuksessa ikkunassa oli aika paksu punainen viiru! Lähettiin äkkii pois. En tiiä kuuluuks tää tälle palstalle mut kerroin silti. Enn tiiä myöskään mikä se viiru oli...
- eve5
Minulle tapahtui myös oven kahvan kanssa kerran tuollainen juttu kuin sinulla. Olin anoppini rintamiestalon yläkerrassa kun oven kahva painui alas. Outoa oli ettei ketään tullut sisään js vaikka en käynyt katsomassa oliko aulassa joku, niin ainakaan askelia ei kuulunut.
Siinä hieman minun kokemuksiani demoneihin liittyen:
http://demonit-paranormaalit-tapahtumat-kysy-pastorin-pojalta.vuodatus.net/- Vinkkaaja
Älä anna Raamatun johtaa itseäsi harhaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113585MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691896Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja621014Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60843- 171834
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768