Heippa, ensi alkuun koetan kirjoittaa tätä mahdollismmankohteliaasti sillä tarkoitus ei ole loukata ketään toista osapuolta.
Naapuriini on muuttanut vuosi sitten herttainen teinipariskunta, n. 17 vuotiaita joilla on yhteisasumisen pelisäännöt hiukkasen hukassa. Muuta ongelmaa ei nyt ole kun tuo jatkuva, räsyttävä ja ulvova koiraparka.Melu on alkaessaan tauotonta ja pariskunta valehtelee kirkkain silmin isännöitsijälle koiran muka sopeutumisvaikeuksista, muuttaessaan kysyivät viattomastoi häiritseekö jos heidän vauvansa ulvoo iltaisin tai heidänmuuten poissaollessaan.
Luulin heittoa vitsiksi mutta kaikkea muuta. useamman kerran olen kohteliaasti kertonut koiran aiheuttavan pahasti häiriötä, etenkin kun se jätetään ulvomaan yöaikaan, vastaukseksi pimatsu laittoi puhelinnumeronsa postiluukusta takaa-jatuksena että joka kerta kun jättävät koiran yksin eli siis päivittäin tehtäväni olisi soitella heidän peäänsä ja kertoa että- yllätys yllätys puudeli räksyttää???Haloo!!Monet kerrat olen asiasta soitanut, viimeksi pari tuntia sitten ja ulvonta on edelleen tauotonta, mitäköhän seuraavaksi.
Olen itse eläinrakas ja minullakin on ollut koiria useampiakin, nyt kerrostalossa en halunnut koiraa pitää, ihan sen oman mukavuudenkin takia.
Mutta asiaan. kovasti on ymmärretty ja nyt tuntuu että teinit tahallaan ovat piittaamattomia, tietävät koiran kärsivän mm. yksinäisyydestä ja eroahdistuksesta mutta eivät piittaa lainkaan. Kertokaapa tarkemin häädöstä ja valituksesta. Onko totta että kun yhteydenottoja esim. soittoja on riittävästä(MONTAKO??) ja asialle ei tapahdu mitään, voi tehdä valituksen. Mitä muuta tarvitaan. Mikseivät vanhemmat puutu nuorten lemmikkien pitoon, tuntuu kuin koirakin kärsisi kun omistajat viilettävät illat pitkät ties missä. ja koetettu on kohteliaasti keskustella asiasta nauravat päin naamaa.
että sillee, kitos asiallisista vastauksista!

Vastaukset 14
Vanhimmat
Pahoittelut kirjoitusvirheistä,kirjoitan tätä käsi kipsissä ja vasemmalla kädellä. Asiallisia vastauksia pliis!!!
ei vaikuta asiaan millään tavoin.
Täytyy tehdä isännöitsijälle allekirjoitettu kirjallinen häiriöilmoitus ja mielellään pyytää myös parilta muulta naapurilta allekirjoitus.
Jos on kolme kertaa naapurille asiasta keskustellut tuloksetta, niin kannattaa sen jälkeen kääntyä isännöitsijän puoleen kirjallisella häiriöilmoituksella.
Häiriöstä pitää ilmoittaa talonyhtiön hallitukselle/isännoitsijälle tai vuokranantajalle. Vuokr.antaja tai talonyhtiön hallitus voivat antaa häiritsijälle varoituksen ja kun varoituksia on kaksi, asukas voidaan häätää. Tosin aina häätö ei mene nopeasti lisäaikoineen ym, jolloin asukas saadaan "pihalle" pahimmassa tapauksessa vasta vuoden kuluttua. Siis em kyseessä jos asukas vuokralla, osakkaalla on parempi suoja.
Millään soitoilla ja sanomisilla ei ole mitään merkitystä kuten jo aiemmat kirjoittajat totesivat. Kirjallinen huolella laadittu valitus isännöitsijälle, jos tilanne ei muutu, uutta putkeen niin kauan että jotain tapahtuu.
...
Häätö on lopujenlopuksi aina käräjäoikeuden päätös. Siihen ei voi edes isännöitsijä sanoa juuta tai jaata. Senkun kaasuttaa mersulla pios ja lähettää laskun.
Se koira on varmaan kuolemassa, kuunnelkaa nyt (korinaa)...
kiitoksia,todella arvokkaita neuvoja.
Jätin eilen hyvin kohteliaan kirjallisen ilmoituksen asiasta naapureille ja sain vastaukseksi pkaisesti kyhätyn vastauksen, jossa harmiteltiin omien menojen pakollisuutta, ratkaisuksi haukku ja ulvonta ongelmaan ilmeisen kokematon nuori ilmoitti ostaneensa koiralle purulelun...että jos auttaisi.Samassa lapussa oli ilmotettu kellonajat, n. kahdeksan tuntia päivässä jona aikan koira olisi yksin,joista he ilmoittivat yhtäjaksoista poissaoloa olevan maksimissaankolmetuntia...eli käytännössä koira ulvoo ja huutaa maksimissaan kolme tuntia. Itse ovat koulukkaita eivätkä oikein ymmärrä, että joku voi tehdä työtä kotona, muutenkin päivisin ei käsittääkseni ole oikein hauskaa jos koira ulvoo päivästä toiseen yhtäjaksoisesti useamman tunnin ajan.Kyseessä on pienen pieni ja kimakkaääninen puudeli, joka kovasti myös räksyttää.
Normaalit, elämään ja arkeen kuuluvat äänet ovat ihan ok, ei kukaan kuvittelekaan asuvansa huopatossutehtaassa, ainahan kerostalossa korisee ja olenkin ollut asiassa todella pitkämielinen.
Isännöitsijä on tietoinen asiasta mutta asukkaiden nuoruuden vuoksi sekä omistajien erittäin hyvien selitysten johdosta eivät ole asiaan pahemmin puuttuneet,kirje sekä yhteydenottoja on isännöitsijän puolesta ollut, tosin aina naapurit ilmoittavat etteivät ole mtenkään tienneet asiasta..
Saa kommentoida vielä asiallisesti jos joku viitsii, pointti on kuitenkin se, että ymmärrän nuorten kannan asiaan, heillä ei yksinkertaiseti ole yhteisasumisesta kovinkaan paljon kokemusta samoin vanhemmat todennäköisesti puolustelevat asiaa, maalla asuessaan koira kun on saanut olla vapaasti räkyttämässä.
Kuitenkin, minua tympii itse olla koko ajan ylikohtelias ja pyydellä anteeksi yhteydenotoista varsinkin kun tuntuu että tekevät asiaa ihan tietoisesti.Riidellä en uitenkaan halua, joten parempi oll ystävällinen ja kohtelias vai mitä olette mieltä?
Mitä jos ottaisit koiran hoitoon, silloin se ainakin olisi hiljaa ;)
Ei mutta hyvä idea;) Otan samantien ne teinit meille asumaan niin pääsen oikein nauttimaan sijaismamana olosta...pirtsakkaa kevättä:)
Pudota postiluukusta paloja koiranmakkaraa niin koiralla on muuta tekemistä kuin ulvoa. Laita vielä varmuuden vuoksi jokaisen sisällä 600-satanen burana niin koira saa kunnon päiväunet, ja jos hyvin käy niin nukkuu niin ettei koskaan enää häiritse.
kovinkaan sivistynyttä puhetta. Toivottavasti kukaan nyt vaan ei mene tekemään tällaisia kenellekään. Itselläni ei ole koiraa eikä kissaa eikä muutakaan lemmikkiä mutta en hyväksy sitä että joku tekisi millekään lemmikille jotain tämäntapaista.
Joku voi todellakin ottaa todesta nämä jutut täällä ja tehdä jotain mitä neuvotaan. Minusta on raukkamaista edes ajatella tuollaisen tekemistä jonkun ihmisen rakkaimmalle lemmikille.
Saisivat hävetä tällaiset ehdottelijat!
Kuuntelepa itse joskus koiran räksytystä monta tuntia putkeen. Varsinkin öisin se on todella mukavaa. Ja sitten kun tätä ulinaa ja räksytystä on jatkunut puolisen vuotta ilman, että kukaan on asiaan puuttunut, niin mietipä asiasta kärsivän ihmisen tuntemuksia. Eipä paljon naurata!
Joillakin ihmisillä ei vaan mene tajuntaan, että se koiran räksytys saattaa häiritä muita ihmisiä.
Soita poliisille ja selitä asia. Ottavat todennäköisesti yhteyttä naapuriisi ja asiasta menee tieto myös isännöitsijälle. Luulisi tepsivän.
Turha tämmöisille ihmisille on olla kohtelias, koska tuollainen häiritsee omaa elämää todella paljon. Ei se ole sinun vikasi, jos he eivät osaa noudattaa kerrostaloasumisen pelisääntöjä.