Siis, mikä teitä oikein vaivaa? Täällä yrittää monet vasta kissan hankkineet ihmiset hakea neuvoja ja apua teiltä, mutta vastauksena on usein niskojen nakkelua ja ylemmyydentuntoista vittuilua tyyliin; mene ensin kirjastoon.
Jos tämä olisi joku vauva-palsta, niin tuskinpa olisi ihan vilpittömienkin kyselijöiden kohtelu noin ylimielistä. Viittaan keskusteluun "tallikissasta", jossa kirjoittajaa kohdeltiin kuin jotain ääliötä, vaikka hän vain hyväuskoisesti pyysi neuvoja.
Mikä teitä oikein vaivaa? Onko kissarakkaus niin invalidisoivaa, ettei siitä oikein riitä myötätuntoa edes niille, jotka aidosti välittävät omista "otuksistaan" ja kaipaisivat vain hieman apua samalla tavalla ajatteleviksi uskovilta harrastajiltaan?
Täytyy sanoa, että tuollainen asenne ei kylläkään palvele kissojen tai heidän tunnollisten omistajiensa asiaa. Itse yritin vastata ko. henkilölle parhaani mukaan, mutta luulenpa hänen silti saaneen todella ikävän ja negatiivisen kuvan meistä kissojen lähimmistä.
En ole sellainen itse ja inhoan sitä tapaa, jolla muka jotkut kissaharrastajat ovat parempia kuin jotkut muut. Eihän rakkautta eläimiin voi luokitella!
Ja minulla on kaksi kissaa, tiedoksi jo kaikille niille hysteerisille kissamammoille, jotka ovat jo nyt keskuudessaan päättäneet, että tämäkin kirjoitus on provosointiyritys.
Ehkä heidän kannattaisi tutkituttaa itseään, luulotautisuuden varalta.
Mutta kuitenkin, kurnau ja miau kaikille aidosti kissoistaan välittäville ihmisille! Kyllä tallikissakin tavoille oppii, kunhan sitä rakastetaan - it´s all that counts!
:-D
Jos tämä olisi joku vauva-palsta, niin tuskinpa olisi ihan vilpittömienkin kyselijöiden kohtelu noin ylimielistä. Viittaan keskusteluun "tallikissasta", jossa kirjoittajaa kohdeltiin kuin jotain ääliötä, vaikka hän vain hyväuskoisesti pyysi neuvoja.
Mikä teitä oikein vaivaa? Onko kissarakkaus niin invalidisoivaa, ettei siitä oikein riitä myötätuntoa edes niille, jotka aidosti välittävät omista "otuksistaan" ja kaipaisivat vain hieman apua samalla tavalla ajatteleviksi uskovilta harrastajiltaan?
Täytyy sanoa, että tuollainen asenne ei kylläkään palvele kissojen tai heidän tunnollisten omistajiensa asiaa. Itse yritin vastata ko. henkilölle parhaani mukaan, mutta luulenpa hänen silti saaneen todella ikävän ja negatiivisen kuvan meistä kissojen lähimmistä.
En ole sellainen itse ja inhoan sitä tapaa, jolla muka jotkut kissaharrastajat ovat parempia kuin jotkut muut. Eihän rakkautta eläimiin voi luokitella!
Ja minulla on kaksi kissaa, tiedoksi jo kaikille niille hysteerisille kissamammoille, jotka ovat jo nyt keskuudessaan päättäneet, että tämäkin kirjoitus on provosointiyritys.
Ehkä heidän kannattaisi tutkituttaa itseään, luulotautisuuden varalta.
Mutta kuitenkin, kurnau ja miau kaikille aidosti kissoistaan välittäville ihmisille! Kyllä tallikissakin tavoille oppii, kunhan sitä rakastetaan - it´s all that counts!
:-D
Vastaukset 15
Vanhimmat
On totta mitä kirjoitit! Me Karvisen kanssa eletään kolmatta vuotta yksissä ja vaikka minulla on katin kanssa joskus erimielisyyttä käytöstavoista,niin kysyttäessä kyllä kerron omista kokemuksistani kissan kanssa. On totta että jos joku on tietävinään kaikki kissasta,niin hän valehtelee tai luulee itsestään liikoja!
...*miettii* Jotkut kyllä reagoivat tuolla tavalla "ylimielisesti". Ehkäpä se on sitä paremmuuden tuntua. Ehkäpä siihen alkaa olla osana nuo jatkuvat provotkin, ei jakseta enää luottaa oikein mihinkään tekstiin joka ei kuulosta "ammattimaiselta" ja vastataan sitten ärtyneesti.
Mutta omaa mielipidettäni tähän sitten, ei kyllä olisi pahaksi kenellekään lainata sitä kissakirjaa kirjastosta. Vaikka eiväthän ne kirjatkaan aina ole oikeassa, mutta niistä saisi jo peruskäsityksen kissan ruumiinrakenteesta, aisteista, käyttäytymisestä, luonteesta ja aika usein niissä on myös kasvatus- ja opetusvinkkejä.
Joskus vain tulee sellainen tuntu kun jonkun viestin lukee, että henkilö etsii tietoa sieltä missä aita on matalin, eli täältä.
On täälläkin todella tietävää porukkaa, mutta nämä pilailijat ovat asia aivan erikseen. Joku joka ei kissoista tiedä, ja saa kysymykseensä kaksi aivan erilaista vastausta, toisen siltä joka todella asiasta tietää ja toisen siltä joka vain tylsyyttään tänne tulee palstatilaa tuhlaamaan, saattaa aivan sekaisin mennä (siis tarkoitan sitä että menee sekaisin sen kanssa että mitäs nyt pitikään tehdä).
Näkisipä joskus jonkun "tietämättömän" kysyvän että mistä saa luotettavaa tietoa kissoista ja mitkä kissakirjat niitä parhaita ovat.
Tiedän että joku tästä mielipiteestäni varmasti löytää valitettavaa ja viilattavaa, mutta jos edes ystävällisesti voisi asiansa sitten ilmaista.
~Kissatar~
siis mitä pahaa siinä on jos kysyy asiaa? ja mitä siitä vaikka aita olisikin matalin??
kyllähän se on niin että se jolla on eniten kokemusta, omaa myös eniten tietoa. eipä ne kissakirjatkaan kaikkea tiedä. onko se sitte niin vaikeaa vähän valaista muitakin, vai mustasukkaisuusko omasta tietämyksestä riivaa? eikös se ole aika oleellinen osa tämän palstan ideaa, siis se että voi kysyä (toivon mukaan vielä ihan huoleta)
..jo on kummaa saivartelua, ihan kun ei tällä palstalla jo muutenkin saisi tarpeeksi kuraa päällensä.
...mutta eikö myös kannattaisi hankkia enemmälti sitä tietoa? Itsekkin täällä kyselen kissaongelmiin apua.
Joskus vain todella tuntuu että perusasiat ovat hukassa ja täältä ei välttämättä (enkä tarkoita etteikö se olisi mahdollista ja etteikö niin tapahtuisi) saa perusteellista vastausta.
Ei, eivätkä ne kissakirjat ole aina oikeassa niinkuin jo aikaisemmin totesin, mutta saahan niistä jo peruskuvan kissasta ja kissan käyttäytymisestä.
Joskus en vain uskalla vastata johonkin kysymykseen koska en voi olla varma olenko oikeassa ja muistanko sanoa kaiken tarpeellisen. Eivät kaikki voi ihan kaikkea kissoistakaan tietää, siksi onkin hyvä että täällä on luotettavia nimimerkkejä, jotka jo hyvin paljon kissoista tietävät kokemuksen ja kissoihin liittyvän materiaalin pohjalta.
Ääh, tämä taas karkasi omille teilleen, mutta tarkoitan että aina kannattaa kuitenkin lukea (joskin kaikkeen lukemaansa tulee suhtautua kriittisesti), koska siinä ei häviä mitään ja samalla kuitenkin oppii yhtä sun toista.
Olipas taas sekava vastaus, mutta toivon että käsititte että en paheksu tyhmiä kysymyksiä, vaan laiskuutta siitä että ei hankita tietoa omasta lemmikkieläimestä ja sen huollosta.
~Kissatar~
Täältä mitään kannata kysyä, jos tosissaan haluaa vastauksen. On tasokkampiakin paikkoja, joissa ei huudella salaa nimimerkkien takaa teini-iän tuskissa.
http://www.incatsuomi.fi/
Mitä useampi kokki, sen huonompi soppa. Pitänee paikkansa näissä kissajutuissakin. Muutama häirikkö pilaa valitettavasti hyvänkin keskustelupaikan melko nopeasti.
täysin samaa mieltä (kuten niin monasti muutenkin). Ihmiset ovat erilaisia ja käsitykset asioista myös TODELLA erilaisia. Vasta-alkaja etsii tietysti sen helpoimman tai nopeimman tien löytää vastauksia, mutta, mutta...
Jos huomaa kirjoituksen olevan (tai edes epäilee) provokaatio-yritys, on parasta jättää se täysin huomiotta (ei toki onnistu aina minultakaan:-(). Osa ihmisistä hakee tieten huomiota ja nauttii saadessaan aikaan riitaa vaikk´eivät todellisuudessa vihaa kissoja tai edes niiden ajattelemattomia omistajia.
Jo pelkkä tunne, että on saanut aikaan reaktion - joko kielteisen tai myönteisen - riittää. Sitten ovat tietysti ne jotka ihan oikeasti haluavat saada aikaan keskustelua aiheesta tai aiheen vierestä, tavoitteenaan herättää edes joku ajattelemaan asioita eri näkökulmista.
Itse ainakin yritän karsia vastattavien listalta pois ne kysymykset jotka selvästi haiskahtavat provokaatio-yrityksiltä, ikävä kyllä mukana saattaa mennä myös aiheellisia kysymyksiä ja se tietysti on sääli mutta ei voi mitään........
Olen kiinnittänyt huomiota sellaisiin kyselijöihin jotka hakevat keskustelupalstoilta "ilmaisia" ohjeita "ettei vaan tarvis viedä kissaa lääkärille, sehän maksaa rahaa"!! eihän kukaan järkevä maksa kissan hoidosta, saahan niitä aina uusia jos entinen sattuu kuolemaan. Nämä kyselijät eivät halua vastausta "vie kissa lääkäriin!" vaan "anna sille vaikka aspiriinia, kyllä se siitä tokenee". Ihmiset eivät ole valmiita maksamaan kissan hoidosta, eivät edes ruokinnasta, esimerkkinä "meidän kissa ei muuten ole lihansyöjä" vastine.
Millainen on kysyjän tilanne. Teksti voi antaa esimerkiksi ymmärtää, että henkilö on ottamassa ensimmäistä kissaansa ja kaipaa siinä neuvoja. Sitten selviääkin seuraavassa viestissä monen kissan enemmän tai vähemmän onneton historia, eikä annettu neuvo ole lähelläkään sitä, mitä kysyjä on alunperin tarkoittanut.
Näitä samoja ovat muuten omatkin havaintoni.
Jos olis ajatustenlukija......... niin moni asia olisi helpompi ymmärtää ja käsitellä;-))
On tietysti alkuperäisen viestin laittajasta omituista, että vastaukset ovat joskus negatiivis-sävytteisiä, mutta kun on kasvatusurallaan kohdannut kaikenlaisia "tallaajia" ei enää ihmettele mitään:-((
Tästä olkoon esimerkkinä seuraava; vanhempi naishenkilö soitti ja kysyi pentuja - oli nähnyt ilmoituksen. Hän oletti, että perskipentuja saa 100 mk:lla ja halusi nimenomaan leikkaamattoman naaraan (esitin hänelle löytöeläintaloa) ja miksi? no, eihän ne jatka sukua jos ne on leikattu, silti hän puhui, kun vein keskustelun kissan elinikään ja siihen "lopulliseen ratkaisuun", että "minä kun vasaralla kumautan päähän pentuja niin ne ei kärsi" tai emoa kirveellä. Miksi tämä henkilö ylipäätään halusi nartun? joka synnyttäisi pentuja, jotka hän sitten tappaisi. Täytyy sanoa, että kyllä nousi karvat pystyyn ihan joka paikassa missä niitä meikäläisellä sattuu olemaan, sen verran karmea keskustelu se oli.
Olisi niin ihanaa jos kaikki pentujen kyselijät olisivat sellaisia jotka todella rakastavat kissoja, ymmärtäisivät ottaa selvää kissan fysiologiasta ja sen lajikäyttäytymisestä jo ennen kuin ottavat kissan itselleen. On vain niin, että ajatellaan kissan olevan helppo eläin, senhän voi laskea ulos, sitä ei tarvitse ruokkia kuin kaurapuurolla, se ei tarvitse lääkärin apua jne. ja kaikki tämä vain koska KISSOJA SAA ILMAISEKSI!!!!!!!!!
Niin, anteeksi, kiihdyin ehkä liikaa asiassa, mutta minusta tämä tallikissasta kysellyt "jäppinen" vaikutti kaikin puolin vilpittömältä ja kissastaan kiinnostuneelta henkilöltä.
Tosin, mm. Antero onkin antanut hänelle hyviä neuvojaan.
Ehkä mulla on enemmän sitä vikaa, että otan neuvomisen liiankin taakakseni ja väännän monille kissoja vain kotinsa koristeeksi hankkiville niin kuin rautalangasta omia, tosin varmasti hieman puutteellisia neuvoja.
Mulla on tosin ollut kissoja aina ja nää kaksi kissa kehrääväistä ovat jo sarjaa wanha rouva & herra, iät kun on jo 8- ja 10-vuotta.
Uskon sen, että on pelko rinnassa, että jos tulee antaneeksi vääriä neuvoja varsinkin jos ei tiedä kysyjän oikeata tilannetta. Mutta silti mun mielestä on parempi oman kokemuksensa nojalla sanoa edes jotain yleispätevää, joka auttaa vähän eteenpäin ja joka ei vaaranna kysyjän kissojen elinoloja, vaan vie niitä ehkä vähän etiäpäin. Vai mitä?
Esimerkiksi kun olen "vain" kahden "tavallisen" kissan omistaja, enkä kasvattaja, olen silti saanut mm. mamman vastauksista uusia vinkkejä ja oppinut lisää kissoista ja niitten kasvatuksesta. Minusta se toimii näin just hyvin, jos voimme kissaihmisinä auttaa ja tukea toisiamme ja niitä uusiakin kissojen omistajia.
Kyllä ne erottaa ne ärsyttäjät, melkein jotenkin vaistoaa. Ehkä olemme oppineet sen vaiston kissoiltamme, kuka tietää? :-)
Mutta anteeksi, jos vähän ärisin. Mutta sitä ääntähän maailmaan mahtuu...
T. Tiina (ja Jasper & Justiina, siis kissamme)
Hyvää kevättä!
anteeksipyyntöihin, kyllähän sinä oikeassakin olet;-)) että joihinkin asiallisiinkin kyselyihin tulee liian kärjistettyjä vastineita, vaikka ei tiedetä kysyjän tilannetta, vaan oletetaan kysyjän tarkoittavan...
Siksi olisikin erittäin tärkeää jos kyselijät yrittäisivät ensin selventää kissan tilanteen niin hyvin kuin mahdollista. Vastaaminen sellaiseen kysymykseen "kissani..........mikä sitä vaivaa?" ilman tarkkoja oire-kuvauksia on mahdotonta ja sitten vastaajan on kyseltävä lisätietoja.
Yksi syy siihen miksi palstoilta kysellään, eikä esim. soiteta suoraan lääkärille, on selvä - lääkärihän saattaa pyytää vastaanotolle ja se maksaa. On tietysti viisasta joissain ongelmissa kysyä apua kokeneemmilta, olen itsekin sanonut ystävilleni, että soittakaa ensin minulle niin katsotaan jos asialle voi tehdä jotain ilman lääkäriä, ettei tarvitse maksaa esim. ohjeesta "anna kissalle parafiini-öljyä" useita satasia.
Sitten tuo kuvaus kissoistasi "vain", "tavallisia", tätä olen aina ihmetellyt miksi käytetään noita sanoja? Kissa on kissa vaikka sillä ei ole hienoa sukutaulua ja ongelmat ovat samanlaisia. Olen huomannut, että nuo "aliarvostavat" jotka kutsuvat kissojaan "vain" tai "tavallisia" ovat yleensä maatiaisten omistajia eivätkä suinkaan rotukissojen (jotkut väittävät rotukissojen omistajien pitävän maatiaisia "vain" ja "tavallisina"), enkä itsekään puhu omasta maatiaisestani tyyliin "vain", vaan villiintyneen kissan jälkeläisenä tai maatiaisena. Jännä huomio muuten, onko syynä huono itsetunto "ku meil ei oo rotukissa" vai mikä?
Ohje "hanki kissakirja ja lue se" on ihan hyvä, mutta itse niitä lukeneena olen huomannut paljon virheitä ja jopa vääriä neuvoja, syynä useasti kirjojen vanhentunut tieto. Edesmenneen kissatuomarin, Ulrike Mullerin ja miehensä kirjoittama KISSAT on suhteellisen kattava opus vaikka tieto on osiltaan jo vanhaa (20 vuotta sitten kirjoitettu) ja Mirjam Nummisen hoito-opas on varmasti kokemuksella kirjoitettua fakta-tietoa.
On muuten ikävää kohdata seur. tapauksia; sattui apteekissa muutamia kuukausia sitten, että koiran omistaja kyseli lääkettä koiran tulehtuneeseen silmään. "sivukorvalla" kuunnellessani tuli selvästi ilmi, ettei rouva halunnut viedä koiraa lääkäriin "se maksaa niin paljon" vaan yritti saada lääkettä suoraan apteekista. Hehän eivät voi antaa antibiootteja ilman reseptiä, eikä antibiootti-tippoja ole ilman reseptiä saatavana. Toivoin totisesti, että hän noudatti apteekin henkilökunnan neuvoa ja vei koiran lääkärille.
Olen mamma39:n kanssa täysin samaa mieltä siitä, kuinka ikävältä joskus kuulostaa kun ihmiset sanovat maatiaiskissoja "vain" / "pelkkä" "tavallinen" maatiainen. Kissa se on kissa, harva kai kissaa arvostaa elukkana enempää tai vähempää sen perusteella mikä sen alkuperä on.
Itse olen tällä palstalla pari kertaa keskusteluun osallistunut, nyt vasta mieleeni tuli koko ajatus, että olisin saattanut kuulostaa ylimieliseltä, mutta jotkut täällä kysytyistä asioista ovat minun korvilleni kummallisia, enkä minä todellakaan ole minkäänmoinen expertti kissojen suhteen! Tuntuu vain todella joskus siltä, että kissa otetaan eka "helppoutensa" vuoksi ja sitten aletaan ihmettelemään mitenkä sitä oikein pitäisi hoitaa. Enkä sano, että teistä välttämättä kukaan niin toimisi, vaan sitä miltä se joskus kuulostaa. Väärinkäsityksiä, väärinkäsityksiä. Kyllä minäkin mielelläni autan jokaista kissanomistajaa jos vain suinkin siihen kykenen, tai ihmistä joka haluaa tietää jotain sellaista kissoista johon osaan jotain vastata. Itse luulisin, että suurin osa kissojen omistajista auttaa mielellään toisia kissojen omistajia, ihan vain jo yleisestä arvostuksesta kissoja tai muiat eläimiä kohtaan. Ehkäpä kyse on usein ihan vain väärinkäsityksistä.
Hyviä hetkiä ja pitkää ikää niin kissoillenne kuin teillekin. Ja jos tuntuu siltä, ettei teidän kissoja koskevia kysymyksiänne oteta vakavasti, niin yrittäkäähän uudelleen, ja todella muistakaa myös ne el.lääkärin tarjoamat palvelut... luulisi että el.lääk. asemille voisi soittaa ja kysyä esim. pieneläinhoitajalta apua, jos etuntuu siltä, ettei neuvoja muualta saa. Onko näin? Kokemuksia kellään?
Eiväthän ne aina oikeassa ole ja vastaan on tullut aika hurjan kuuloisia neuvoja joita en ikinä uskaltaisi soveltaa käytäntöön, mutta paljon lukemalla ja maalaisjärkeä käyttämällä kyllä oppii seulomaan ne jyvät akanoista.
Eniten minua harmittaa kun tuntuu että jokainen kissanruokintaa käsittelevä teksti puhuu ihan toista kuin toinen vastaava. Ehkäpä vika voi olla minunkin päässä ;).
Hmm, käynpä tässä aloittamassa keskustelun kissakirjoista. Sinne saa sitten sanoa niitä "luotettavimpiä", jotka ehdottomasti kannattaa joka kissaihmisen lukea.
~Kissatar~
Olen ensimmäistä kertaa tällä saitilla, enkä tiedä mikä on ollut aikaisemman keskustelun taso, enkä ole edes lukenut tämän kirjoituksen saamia muita vastauksia. Haluaisin kuitenkin sanoa, että olen aina itse ohjannut kyseleviä ihmisiä kirjastoon - en sen takia, etten itse jaksaisi vastailla kysymyksiin, vaan siksi, että kissanomistajan on syytä tietää erittäin paljon asioita voidakseen pitää hyvää huolta lemmikistään, eikä siihen riitä se, että jonkun vaivan ilmaantuessa anellaan netissä apua. Toki parempi myohään kuin ei milloinkaan, mutta vielä parempi, jos on jaksettu opiskella kissanhoitoa etukäteen ja tiedetään itse mitä tehdä. Ja hätätapauksissa kuitenkin jokainen maalaisjärjellä varustettu tajuaa soittaa eläilääkärille. Jos on hankkinut eli ostanut (sillä jokainen vastuuntuntoinen kissankasvattaja pyytää rahaa pennuistaan) kissan hyvältä kasvattajalta, kannattaa ongelmien ilmaantuessa kääntyä hänen puoleensa.
Hienoa, kun kissoista välittäminen yleistyy, mutta kirjastoon/kirjakauppaan marssimisen pitäisi myös olla itsestäänselvyys ennen lemmikin hankkimista.