"Kulkee lähes jalkahiellä"

Anonyymi

.....kirjoittaa Helsingin Sanomat koeajaessaan Corollan farmarin ja hatchbackin.

Mm. näin lehti kirjoittaa:

"Sisältä Corolla on tyypillisen mukava nykyauto. Ohjaamo on viihtyisä ja käytännöllinen

Oikein ajettuna Corolla on todella pihi auto ja tuntuu kulkevan lähes pelkällä jalkahiellä. Esimerkiksi tavanomaisen työmatkan pääkaupunkiseudulla kehäteitä pitkin pystyy taittamaan noin 4,4 litran kulutuksella.

OHJAUS ja alusta on säädetty niin, ettei niihin tarvitse kiinnittää huomiota, ja silloinhan ratkaisu on onnistunut. Ohjaustuntuma on riittävän tarkka ja auto on suuntavakaa.

Kehua sopii myös autopilottia, vaikkei Toyota järjestelmää sillä nimellä kutsukaan. Sähköautovalmistaja Tesla kehuskelee kehittyneellä autopilotillaan, mutta ainakin tässä vaiheessa Toyotan kaltaiset kokeneet autonvalmistajat ovat käyttömukavuudessa edellä. Järjestelmä on vieläpä vakiona halvimmassakin Corollassa, kunhan sen ottaa automaattivaihteilla. Lisäksi vakionopeudensäädin toimii talvella normaalitilassa, vaikka tutkat peittyisivätkin loskaan. Tätä ei moni kilpailija ole huomioinut

KAHDEN viikon ja kahden Corollan jälkeen on selvää, että käsissä on jälleen hyvä tuote. Corolla on mainio ja ennen kaikkea taloudellinen perusauto.

Plussat: Ajomukavuus, taloudellisuus, varustelu."

https://www.hs.fi/autot/art-2000006116011.html

31

112

    Vastaukset 31

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kulutus on tosiaankin pieni. 160 km ajoa 80 km:n rajoituksella täällä keskisessä Suomessa ja kulutus sekä mittarin mukaan, että laskimella ja tankatessa 3,8 l/100 km. Parin viikon vanha uusi Corolla 1,8. Vakionopeuden säädin säädetty niin, että mittari näytti 85 km/h, koska mittarivirhe näyttää olevan 5 km/h.

      Eihän tuohon mikään muu automerkki kykene.

      • Anonyymi

        Ei tuohon kykene mikään , ei etes Corolla kukapa noita yksityisten mittauksia uskoo ainakin noissa virallisissa testiajoissa ei tuommosiin lukemiin ole päästy..siinä viidenlitran kahta puolen taitaa totuus kulkea ...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuohon kykene mikään , ei etes Corolla kukapa noita yksityisten mittauksia uskoo ainakin noissa virallisissa testiajoissa ei tuommosiin lukemiin ole päästy..siinä viidenlitran kahta puolen taitaa totuus kulkea ...

        Eli HS:n testi oli siis pelkkää paskaa....ainakin sinun mielestäsi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuohon kykene mikään , ei etes Corolla kukapa noita yksityisten mittauksia uskoo ainakin noissa virallisissa testiajoissa ei tuommosiin lukemiin ole päästy..siinä viidenlitran kahta puolen taitaa totuus kulkea ...

        Asianhan ei pitäisi vaivata sinua, jolla on autoon käyttää omaa rahaa noin pari kolme tonnia. Katsele pikemminkin niiden kulutuksia. Ne on sinulle realismia...


      • Anonyymi

        Miksiköhän koeajoauton, jota on kiiihdytelty ja revitelty, mittari näytti kulukseksi vain 4,6 l/100 km. Tasaisessa 80 km:n ajossa varmaankin alle 4 l/100 km.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tuohon kykene mikään , ei etes Corolla kukapa noita yksityisten mittauksia uskoo ainakin noissa virallisissa testiajoissa ei tuommosiin lukemiin ole päästy..siinä viidenlitran kahta puolen taitaa totuus kulkea ...

        Autolehtien koeajajien ajotavoista en tiedä, mutta elävässä elämässä ei ole temppu eikä mikään päästä nelosilla alkaviin kulutuslukemiin, niin maantiellä kuin kaupungissa. Kulutusmittari on jonkin verran optimistinen ja näyttää 1-2 dl/100 km vähemmn kuin tankkauksista laskettu kulutus. Neljään ja puoleen litraan pääsee seka-ajossa kun ennakoi. Muun liikenteen muassa.


    • Anonyymi

      Mieluummin ajan bensa-autolla kuin jalkahielle haisevalla Corollalla. Jossakin se raja menee.

      • Anonyymi

        Ja se sun "bensa-auto" on merkiltään mikä, ja vuosimallia mikä?....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja se sun "bensa-auto" on merkiltään mikä, ja vuosimallia mikä?....

        Se on vuosimallin 1960 Ifa ja kulkee pelkillä höyryillä . Ajan viinan (venäläisen Votkan) höyryille haisevalla Ifalla mieluummin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se on vuosimallin 1960 Ifa ja kulkee pelkillä höyryillä . Ajan viinan (venäläisen Votkan) höyryille haisevalla Ifalla mieluummin.

        No elämäntapahan se on tuokin...


    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Miten tämä uutinen liittyi Toyotan hybrideihin, jotka kulkevat jo nyt pelkällä jalkahien voimalla?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten tämä uutinen liittyi Toyotan hybrideihin, jotka kulkevat jo nyt pelkällä jalkahien voimalla?

        Meillä kaupunkilaisilla on tapana käydä suihkussa ja vaihtaa sukat vähintään kerran päivässä, joten Corolla ei ole oikea valinta. Maalla Corolla on helppo tankata jalkahiellä ja sikalan hajulla.


    • Anonyymi

      Niille pitää laittaa hiilijalka vero 5000 eur loppuu paskan haju

    • Anonyymi

      On tuossa jutussa ainakin se totta että Corollassa on jalkahikeä.

      • Anonyymi

        No on on. Mutta kuulemma siitä helmutin piereskelemästä nahkapenkistä siinä loppuunpoljetussa kuksmannista ei mene mitään veroa! Näin olen kuullut!...


    • Anonyymi

      Eli aiemmin tojota haisi pierulle ja nyt jalkahielle? Onhan se kehitystä tuokin...

      • Anonyymi

        Ja mitenkä niin?...


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja mitenkä niin?...

        Siten, että provosin vain. Ei ollut muuta tehtävissä täältä näppäimistön takaa....


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Saatiin juuri uusi käytetty Skoda ja pantiin tanssiksi.
        https://www.youtube.com/watch?v=SHCk5Ra2wVQ

        No ei kai tuossa voittajavaltioiden ilakoinnissa mitään pahaa ole? vai onko kenties sinun mielestäsi?....


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No ei kai tuossa voittajavaltioiden ilakoinnissa mitään pahaa ole? vai onko kenties sinun mielestäsi?....

        On! Kikkelini seisoo vain porvari saksalaisuudelle, joten kommenttisi oli kommunistisen typerä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        On! Kikkelini seisoo vain porvari saksalaisuudelle, joten kommenttisi oli kommunistisen typerä!

        Okay.


    • Anonyymi

      Noin 3 tkm ajettu uudella isolla Corolla Sedanilla ja keskikulutus on 3,8 l/100 km. Uusi hybridi pelittää hienosti myös moottoritienopeuksissa.

      • Anonyymi

        Uskoo ken tahtoo. Motarillahan voi varmaan ajella alle 100 km/h. Miksiköhän TM sai maantiellä keskinopeudella 77 km/h kulutukseksi jo 4,7 l/100km?


    • Anonyymi

      Jalkahiki nousee otsalle kun jollain Corollalla joutuu ajamaan.

      • Anonyymi

        Hiki haisee muutenkin, kun bensan säästö edellyttää ilmastoinnin sulkemista.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hiki haisee muutenkin, kun bensan säästö edellyttää ilmastoinnin sulkemista.

        Minun Mersussa haisee kakka. Tai housuissahan se haisee. Jotenkin tuo sulkijalihas renkkaa tämän jatkuvan jännityksen takia.


    • Anonyymi

      UFF, YÖK Minä ei tykkää tuollainen paha haju, orvokki ja kielo se pitää olla eikä mikään hikihaju.

      • Anonyymi

        Pierun haju se olla pitää. Ihan niinku vanhemmissa tojoissa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pierun haju se olla pitää. Ihan niinku vanhemmissa tojoissa.

        Kylläpäs minä olin taas nolo ja lapsellinen mutta uskon sitkeydelläni voittavani tämänkin keskustelun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      1139
    2. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      162
      998
    3. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      793
    4. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      64
      713
    5. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      61
      712
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      656
    7. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      618
    8. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      135
      616
    9. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      589
    10. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      568
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      537
    12. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      528
    13. Mitä sä haluat vanhus?

      🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      47
      485
    14. 47
      478
    15. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      40
      473
    16. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      30
      463
    17. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      40
      453
    18. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      94
      448
    19. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      37
      448
    20. Kerro mies tarinasi

      Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri
      Ikävä
      18
      440
    Aihe