Täydellinen DNA ?

ROT:n mukaan joko on tai on joskus ollut täydellistä DNA:ta (mitä tämä nyt sitten mahtaakin hänen mielestään tarkoittaa).

ROT on sitten hyvä, ja näyttää tai kertoo esimerkkejä täydellisestä DNA:sta

38

84

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kun Jumala luomisen jälkeen katsoi luotujaan ja totesi ne hyviksi, silloin ne olivat täydellisiä myös genomeiltaan. Syntiinlankeemus muutti kaiken, kirous seurasi langennutta ihmistä ja luomakunta alkoi turmeltua. Todisteet ovat nähtävillä. Sairauksia ja kuolemaa. Etenee nopeasti.

      • Anonyymi

        Opettaja joka uskoo moisiin satuihin!!Oletko saanut minkälaista palautetta työpaikallasi?

      • "Syntiinlankeemus muutti kaiken, kirous seurasi langennutta ihmistä ja luomakunta alkoi turmeltua. Todisteet ovat nähtävillä. Sairauksia ja kuolemaa. Etenee nopeasti."

        Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole.

        Kuinka sekaisin pitää ihmisen olla, että esittää todisteena väitteen, joka on aivan muuta kuin mitä tosiasiat osoittavat?

      • Anonyymi
        agnoskepo kirjoitti:

        "Syntiinlankeemus muutti kaiken, kirous seurasi langennutta ihmistä ja luomakunta alkoi turmeltua. Todisteet ovat nähtävillä. Sairauksia ja kuolemaa. Etenee nopeasti."

        Nooa eli useita satoja vuosia. Tämä yksi lause repi pohjan kommentiltasi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Nooa eli useita satoja vuosia. Tämä yksi lause repi pohjan kommentiltasi.

        Raamatussa kerrotaan Nooan eläneen useita satoja vuosia. Ei ole näyttöä, että Nooaa olisi ikinä ollut eikä hänen eliniästäänkään ole muuta kuin uskonnollinen kertomus.
        Tarina ei revi pohjaa pois miltään.

        Tässä vähän tutkittua faktaa noilta ajoilta:

        " Faaraoiden ajan (n. 3000–332 eKr.)...Muumiotutkimusten pohjalta on päätelty, että ihmiset kuolivat Egyptissä hämmästyttävän nuorina. Jopa paremmin ruokitut yläluokan jäsenet menivät hautaan yleensä jo 20 ja 30 ikävuoden välillä. Alhainen elinaika johtui ennen kaikkea erilaisista tartuntataudeista."

        Tutkitut muumiot olivat eläneet ennen ja jälkeen kuviteltua Nooan tulvaa.

        https://www.google.com/url?sa=t&rct=j&q=&esrc=s&source=web&cd=2&ved=2ahUKEwjM55Ong4rkAhVE_CoKHTW4D9EQFjABegQIABAC&url=https://journal.fi/tt/article/download/69274/30733/&usg=AOvVaw2mRVF1X6EiwqX_2G2IS4R-

      • Kuinka ollakkaan, jokainen kuolee joskus. Mahtaa olla uusi asia?

        Niin mikä se rappeutumaton genomi taas olikaan, mutta eihän dna vaikuta siihen mitä olemme? Eli miten geneettinen rappeutuminen voi vaikuttaa kun kerran oppiesi mukaan geenit eivät vaikuta? Hieman ristiriitaista?

      • Anonyymi
        ravenlored kirjoitti:

        Kuinka ollakkaan, jokainen kuolee joskus. Mahtaa olla uusi asia?

        Niin mikä se rappeutumaton genomi taas olikaan, mutta eihän dna vaikuta siihen mitä olemme? Eli miten geneettinen rappeutuminen voi vaikuttaa kun kerran oppiesi mukaan geenit eivät vaikuta? Hieman ristiriitaista?

        Sadannenviidennenkymmenen kerran: DNA ei sanele, mutta viallinen DNA vaikuttaa negatiivisesti. Genomimme ei kehity.

      • Anonyymi
        agnoskepo kirjoitti:

        "Syntiinlankeemus muutti kaiken, kirous seurasi langennutta ihmistä ja luomakunta alkoi turmeltua. Todisteet ovat nähtävillä. Sairauksia ja kuolemaa. Etenee nopeasti."

        Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole.

        Kuinka sekaisin pitää ihmisen olla, että esittää todisteena väitteen, joka on aivan muuta kuin mitä tosiasiat osoittavat?

        "Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole."

        On totta, että elinikä on pidentynyt, mutta on myös totta, että vanhenemme, ja vanheneminen johtuu mutaatioista. On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia.

      • Siinäpä olikin "tieteellinen" "vastaus".

        Tämä on tietenkin tulkittava niin ettet kykene antaman ensimmäistäkään esimerkkiä "täydellisestä" DNA:sta.

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Siinäpä olikin "tieteellinen" "vastaus".

        Tämä on tietenkin tulkittava niin ettet kykene antaman ensimmäistäkään esimerkkiä "täydellisestä" DNA:sta.

        On olemassa DNA:n korjausjärjestelmät. Eikö korjaaminen edellytä jotain "täydellisyyden" tasoa, josta pidetään kiinni?

        Miten itse selität nämä DNA:n korjaustoiminnot?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole."

        On totta, että elinikä on pidentynyt, mutta on myös totta, että vanhenemme, ja vanheneminen johtuu mutaatioista. On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia.

        DNA:n korjausmekanismi ei edellytä "täydellisyyden tasoa". Kopioituminen ilman korjausmekanismia olisi niin epätarkka, ettei eliöillä olisi juurikaan elinmahdollisuuksia. Korjausmekanismi ei sekään korjaa kaikkea, vaan muutoksia pääsee siitäkin läpi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sadannenviidennenkymmenen kerran: DNA ei sanele, mutta viallinen DNA vaikuttaa negatiivisesti. Genomimme ei kehity.

        Sadannen kuudennenkymmennen kerran. DNA ei sanele, mutta asettaa fenotyypin rajat.
        Kun viallinen geeni aiheuttaa fataalin virheen, niin totta Mooses genomi silloin myös sanelee. Kirsikanpoimintasi on perusteetonta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole."

        On totta, että elinikä on pidentynyt, mutta on myös totta, että vanhenemme, ja vanheneminen johtuu mutaatioista. On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia.

        "On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia. "

        Tuolle väitteelle ei taida olla mitään tieteellistä näyttöä. Haitalliset mutaation karsiutuvat.

      • Anonyymi
        agnoskepo kirjoitti:

        "Syntiinlankeemus muutti kaiken, kirous seurasi langennutta ihmistä ja luomakunta alkoi turmeltua. Todisteet ovat nähtävillä. Sairauksia ja kuolemaa. Etenee nopeasti."

        Kas kummaa, kun tilastot kertovat aivan toista. Ihmisten odotettavissa oleva elinikä ei ole ikinä historiallisena aikana ollut näin pitkä. Ihmiset elävät yhä vanhemmiksi yhä parempikuntoisina. Jos rappeutuminen pitäisi paikkaansa, olisi ihmisten pitänyt vielä parituhatta vuotta sitten elää paljon pidempään kuin nykyään ja olla tuhatkunta vuotta sitten selvästi terveempiä. Näin ei vaan ole.

        Kuinka sekaisin pitää ihmisen olla, että esittää todisteena väitteen, joka on aivan muuta kuin mitä tosiasiat osoittavat?

        Aika isoja eroia ihmiten eliniässä on eri kansoilla. Joten ymmärrämme, että ulkoiset tekijät nostavat vauraiden maiden ihmisten elinikää. Terveelliset elämäntavat, lääkkeet, vähemmän rasittavat työt jne. lisäävät elinikää. Joten asia ei ole niin yksiselitteinen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia. "

        Tuolle väitteelle ei taida olla mitään tieteellistä näyttöä. Haitalliset mutaation karsiutuvat.

        "Tuolle väitteelle ei taida olla mitään tieteellistä näyttöä. Haitalliset mutaation karsiutuvat."

        No, jaa. "...vaikka edeltäviin lukuihin liittyy huomattavaa epävarmuutta, on vaikea välttää johtopäätöstä, että ihmisten kelpoisuuden väheneminen sukupolvea kohden on toistuvien mutaatioiden takia vähintään 1% ja mahdollisesti jopa 5%.....joidenkin vuosisatojen (noin kuuden sukupolven jälkeen seuraukset ovat todennäköisesti vakavia varsinkin, jos ihmisen toiminta, joka lisää ympäristön mutageenejä, itsessään kasvattaa mutaatioiden määrää."

        https://www.pnas.org/content/107/3/961

      • Anonyymi kirjoitti:

        On olemassa DNA:n korjausjärjestelmät. Eikö korjaaminen edellytä jotain "täydellisyyden" tasoa, josta pidetään kiinni?

        Miten itse selität nämä DNA:n korjaustoiminnot?

        >>On olemassa DNA:n korjausjärjestelmät. Eikö korjaaminen edellytä jotain "täydellisyyden" tasoa, josta pidetään kiinni? <<

        Eihän täydellisyydessä voi olla mitään tasoja malliin täydellinen - täydellisempi täydellisin. Vaan täydellinen olisi täydellisimmän rinnalla kurja ja surkea.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sadannenviidennenkymmenen kerran: DNA ei sanele, mutta viallinen DNA vaikuttaa negatiivisesti. Genomimme ei kehity.

        No tomihan jankkaa siitä virheettömästä dna.sta mutta ei vielä ole näköjään asiaa sne paremmin määritellyt että missävaiheessa se sapienssien dna oli täydellinen. Ja koskeekohan tämä rappeutuminen myös muita eläinlajeja että onko vain ihmislajin taantuma kyseessä. Mutta jännää sekin kun ihmislajilla on reipas 7 miljardia erilaista geneetisä variaatiota ja laji eläää ja voi hyvin. Ei taida homma toimia niinkuin helluntaiseurakunnan sekoittama mieli kertoo?

      • Anonyymi

        Oletko ollut omin silmin ja elektronimikroskoopein tutkimassa luomisen aikaista genomia vai sepitätkö taas omiasi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oletko ollut omin silmin ja elektronimikroskoopein tutkimassa luomisen aikaista genomia vai sepitätkö taas omiasi?

        Ei genomia elektronimikroskoopilla tutkita, vähäpoika.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Opettaja joka uskoo moisiin satuihin!!Oletko saanut minkälaista palautetta työpaikallasi?

        En väitä työstäni

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sadannenviidennenkymmenen kerran: DNA ei sanele, mutta viallinen DNA vaikuttaa negatiivisesti. Genomimme ei kehity.

        Tässä siis kiteytyy maailmanlopun profeetan märkä päiväuni? Miksi muute teillä uskonnollisilla ihmisillä on näin negatiivinen ja kaikkea pahaa ihannoiva elämänkatsomus?

      • Raamattu_on_totuus kirjoitti:

        En väitä työstäni

        Raamattua kehottaa kristittyä puhumaan "kyllä, kyllä tahi ei, ei".

        Tiedämme jo muutenkin ettet ole rehellinen. Mutta nyt tunnustat sen ettet ole edes rehellinen kristitty.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aika isoja eroia ihmiten eliniässä on eri kansoilla. Joten ymmärrämme, että ulkoiset tekijät nostavat vauraiden maiden ihmisten elinikää. Terveelliset elämäntavat, lääkkeet, vähemmän rasittavat työt jne. lisäävät elinikää. Joten asia ei ole niin yksiselitteinen.

        "Aika isoja eroia ihmiten eliniässä on eri kansoilla."

        Tosiasiassa ihmisen elinikä riippuu siitä miten kaukana hänen kotimaansa pääkaupunki on päiväntasaajasta. Kas näin: Islanti vs. Päiväntasaajan Guinea.

        Todistettu samalla metodilla kuin Rotikan väite siitä että ketun elinikä luonnossa riippuu lajin kromosomiluvusta. Luulisi siis kelpaavan kreationisteille.

      • Niinpäs olikin. Meninpäs lankaan.

      • kekek-kekek kirjoitti:

        Raamattua kehottaa kristittyä puhumaan "kyllä, kyllä tahi ei, ei".

        Tiedämme jo muutenkin ettet ole rehellinen. Mutta nyt tunnustat sen ettet ole edes rehellinen kristitty.

        En minä tiedä

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "On myös totta, että ihmisten kelpoisuus vähenee toistuvien mutaatioiden takia. "

        Tuolle väitteelle ei taida olla mitään tieteellistä näyttöä. Haitalliset mutaation karsiutuvat.

        Periytyvä geneetinen virhe ei karsiudu. Periytyvä mitokondriosairaus ei karsiudu. Y-kromosomi ei saa mistää uutta menetämänsä tilalle. Eliömaailma rappeutuu ja käy yhä haavoittuvaisemmaksi.

        https://www.geneticentropy.org/latest-development
        https://link.springer.com/article/10.1007/s00285-017-1190-x

      • Anonyymi kirjoitti:

        On olemassa DNA:n korjausjärjestelmät. Eikö korjaaminen edellytä jotain "täydellisyyden" tasoa, josta pidetään kiinni?

        Miten itse selität nämä DNA:n korjaustoiminnot?

        eihän "täydellinen genomi" vaadi mitään korjaamista... ;)
        Jumala siis laittoi nämä korjausmekanismit kaikkien elikoiden perimään vasta syntiinlankeemuksen jälkeen, mahtoi olla näpertelemistä.

      • ravenlored

        maailmanlopun profeetta messuaaja paukkaa. Kuunnelkaa käskyn antaa, opettaja tomi aaltoa. Et senvertaa siis elä tässä todellisuudessa, että olisit havainnut että ennenvanhaan kuoltiin keuhkotautiin tai muuhun, nyt tunnetaan kehittyneen ateistisen lääketieteen ansiosta paljon enemmän, onko sinun kuvitelman mukaan siis niin että tutkimustyön myötä havaitut uudet sairaudet ovat syntyneet pöf vain tämän löydöksen vuoksi? Saattaa se upota dementoituneelle helluntaiseurakunnan jäsenelle, taas ulkopuolinen kokee myötähäpeää. Noloa rot, noloa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        DNA:n korjausmekanismi ei edellytä "täydellisyyden tasoa". Kopioituminen ilman korjausmekanismia olisi niin epätarkka, ettei eliöillä olisi juurikaan elinmahdollisuuksia. Korjausmekanismi ei sekään korjaa kaikkea, vaan muutoksia pääsee siitäkin läpi.

        Tuon korjausmekanismin täytyy olla heti alussa. Abiogeneesin alku katoaa kauas horisontin taa. Ei saada kasaan edes ensimmäistä proteiinia. Täytyisi saada proteiineista muodostuneita proteiinikoneita jotka sitten valmistaisivat proteiineja DNA han tartioidusta tiedosta, koneille annettujen ohjeidenmukaisia määriä.

        Alemmalta kehitystasolta ei päästää vaikeammalle, ylemmälle kehtiystasolle. Alempi voidaan selitää jotenkin kemialla ja matematiikalla, muttei enää ylemmäntason tietoa.
        Luonnossa ei ole mitään mekanismia joka synnyttäisi tietoa.

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Informaatio_ja_tieto

    • "Täydellinen genomi" ja baramini-selittely sopivat äärimmäisen huonosti yhteen.

      Miten esimerkiksi kissa-baramini olisi voinut olla paremmin viidakossa suurien sorkkaeläinten saalistaja kuin tiikeri JA samalla parempi savannilla yhteistyössä suurriistaa metsästävä peto kuin leijona JA parempi puissa loikkiva kädellisten saalistaja kuin puuleopardi JA parempi vuoriston vuorikauriiden pyytäjä kuin lumileopardi? Ei mitenkään. Se on sula mahdottomuus.

      Myös yksittäisten lajien eri populaatioista näkee saman "täydellisyyden" tavoittelun mahdottomuuden. Meilläkin vieraslajina esiintyvä valkohäntäkauris (aiemmin valkohäntäpeura) on hyvä esimerkki. Luontaisesti se esiintyy Alaskasta Karibianmeren saarille. Kuka voi sanoa onko koiran kokoinen murtovettä juova mangrovemetsässä asuva valkohäntäkauris "täydellisempi" kuin Alaskan kolme kertaa painavampi paksuturkkinen valkohäntäkauris? Kukin populaatio on geneettisesti sopeutunut siihen ympäristöön jossa elää. Karibian kauris ei pärjäisi Alaskassa eikä päin vastoin.

      "Täydellisyys" riippuu olosuhteista ja olosuhteet vaihtelevat ja muuttuvat.

      • Anonyymi

        No, baramiinifantasiathan perustuvatkin evokkien taksonomiaan...

      • Anonyymi kirjoitti:

        No, baramiinifantasiathan perustuvatkin evokkien taksonomiaan...

        On siis myös baramiinitonta luomisoppia. Tästähän te kreationistit voittekin kinastella keskenänne: luotiinko lajinsa mukaan vai baramiinittain.

      • Kiitos. Tuo oli mennyt ohi.

        Tuo 3. Mooseksenkirjan sanan "kind" käyttö oli hyvin valaiseva:
        "14 And the vulture, and the kite after his kind;
        15 Every raven after his kind;"

        Eli "kind" sanaa käytetään kuten sanaa "laji".

        Tuo valkohäntäkaurisesimerkki oli osoitus siitä, että ei yhdelle lajillekkaan ole olemassa mitään "täydellistä" genomia, vaan geneettisiä ominaisuuksia pitää aina verrata olosuhteisiin, missä populaatio elää.

    • Anonyymi

      DNA:han on täydellinen aina kun siitä tulee lisääntymiskykyinen eliö.

      Se että siitä ei aina tule toivotunlainen ei poista sellaiselta DNA:lta sen täydellisyyttä.

      • Eli mikä on "toivotunlainen"?

      • Anonyymi
        kekek-kekek kirjoitti:

        Eli mikä on "toivotunlainen"?

        Varmaankin sitä että lapsesta tulee isänsä näköinen postimiehen sijaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Varmaankin sitä että lapsesta tulee isänsä näköinen postimiehen sijaan.

        Yhdennäköisyys postimieheen johtuu pelkästään epigenetiikasta. Äiti on varmaankin syönyt joskus postimeihen eväitä?

    • Rotin oma perimä on täydellinen. Onse senverran itseään täynnä oleva huuhaainnanen.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 195
      2669
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      231
      2531
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2312
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      191
      1808
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1308
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1253
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1225
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1128
    Aihe