ajantappaja

En ole ufoista erityisen kiinnostunut, näistä keskusteluista sensijaan kyllä, lähinnä niiden asiantuntemuksen ja perehtyneisyyden takia, sekä tietysti väittelyiden, jotka ovat tämän palstan "suola". En tiedä kuuluvatko nämä kokemukset tälle palstalle, mutta kokeillaan...
TAPAUS 1
28 vuotias mies lähti hakemaan pihavaraston pakastimesta jäätelöä, oli pois puolitoista tuntia, ja epäili vahvasti takaisin tullessaan perheen tekevän kiusaa ja siirtäneen kelloja, hän kun mielestään oli vain piipahtanut pakastimella.
TAPAUS 2
56 vuotias mies lähti laskemaan kahta katiskaa järveen jonka rannalla asui. Normaalisti hänellä kului aikaa 15min-30min ko toimitukseen. Vaimo lähti katsomaan rantaan kun mies ei palannut katsomaan suosikkiohjelmaansa tv:stä. Järvellä ei näkynyt miestä eikä venettä (rouva tiesi katiskapaikat tarkoin koettuaan ne usein miehensä seurana). Mies saapui reilun parin tunnin päästä hieman poissaolevana ja vene oli rannassa taas, mitään katiskareissua kummenpaa mies ei muistanut tapahtuneen, olisi voinut vannoa olleensa pois normaaliajan, jälkeenpäin hänelle tuli muistikuva kalaverkosta, ei muuta.

Tapaukset sattuivat molemmat Pudasjärvellä, saman järven rantamilla missä minunkin mökkini sijaitsee, sieltäpä nämä olen kuullutkin aikanani, molemmat omakohtaisina kokemuksina kerrottu, mutta eivät samasta perheestä. Niin ja nämä tapahtumat eivät ole tuoreita, vaan usean vuoden takaa.
71056
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Orastava alzheimer.

Tai sitte juhan af granaattiomena on noutanu heput välillä syömään sipsejä.

Äänestä

Tietyt aivoverenkiertohäiriöt voivat aiheuttaa juuri tämänkaltaisen oireilun. Ne ovat (yleensä) vaarattomia mutta vaikutukset sen kaltaiset kuin kuvailit. Tätä samaa voi tapahtua myös nukkuessa, jolloin sitä ei huomaa.

Toisinaan voi tapahtua kuolemantapauksia, jolloin ihmetellään: "Niin nuori ja riski mies sekin oli ja sitten kuoli noin..."

Äänestä
  • Kyllä, selitys voisi päteä henkilöihin, soutuveneeseen sitä vaan on vaikea soveltaa, järvi kun on itselleni hyvin tuttu, eikä suurensuuri ja vene oli yhtä hukassa kuin mies.

    Äänestä

Ehkä mies kävi paikallisessa oluella, sehän kuuluu mökkeilyyn kuin makkara grilliin!

Äänestä
  • Entäpä soutuvene, ottiko hän sen mukaan ja tarjosi sillekkin huurteiset? No, olen joko esittänyt kertomukseni epäselvästi, tai sitten ymmärrätte tahallanne väärin, antaa olla, "paikalliseen tulee matkaa n. 30 km maateitse, kova homma kantaa kaveri mukana."

    Äänestä

  • Niin, sen verran vielä, pidä ¨ merkkiä alhaalla, paina kerran u:ta ja sieltähän se napsahtaa Atatürk.

    Äänestä

Vene pusikkoon piiloon ja naapurin salarakkaalle kyytiä... selitys on kyllä ainutlaatuinen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kukkumaija kirjoitti:

En ole ufoista erityisen kiinnostunut, näistä keskusteluista sensijaan kyllä, lähinnä niiden asiantuntemuksen ja perehtyneisyyden takia, sekä tietysti väittelyiden, jotka ovat tämän palstan "suola". En tiedä kuuluvatko nämä kokemukset tälle palstalle, mutta kokeillaan...
TAPAUS 1
28 vuotias mies lähti hakemaan pihavaraston pakastimesta jäätelöä, oli pois puolitoista tuntia, ja epäili vahvasti takaisin tullessaan perheen tekevän kiusaa ja siirtäneen kelloja, hän kun mielestään oli vain piipahtanut pakastimella.
TAPAUS 2
56 vuotias mies lähti laskemaan kahta katiskaa järveen jonka rannalla asui. Normaalisti hänellä kului aikaa 15min-30min ko toimitukseen. Vaimo lähti katsomaan rantaan kun mies ei palannut katsomaan suosikkiohjelmaansa tv:stä. Järvellä ei näkynyt miestä eikä venettä (rouva tiesi katiskapaikat tarkoin koettuaan ne usein miehensä seurana). Mies saapui reilun parin tunnin päästä hieman poissaolevana ja vene oli rannassa taas, mitään katiskareissua kummenpaa mies ei muistanut tapahtuneen, olisi voinut vannoa olleensa pois normaaliajan, jälkeenpäin hänelle tuli muistikuva kalaverkosta, ei muuta.

Tapaukset sattuivat molemmat Pudasjärvellä, saman järven rantamilla missä minunkin mökkini sijaitsee, sieltäpä nämä olen kuullutkin aikanani, molemmat omakohtaisina kokemuksina kerrottu, mutta eivät samasta perheestä. Niin ja nämä tapahtumat eivät ole tuoreita, vaan usean vuoden takaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu