Kerronpa jotain teidän/meidän rakkaasta Sonerasta.
Minulla iski epäilys siitä, että laskuissani on jotain epäsuhtaa. Niinpä aloin pitää tarkkaa kirjaa kaikista puheluista ja niiden kestoista. No, niinpä selvisi seuraavassa laskutuksessa, että minulta oli veloitettu n. euron ylimääräistä. Soitin oitis Soneralle ja kysyin mitä tämä on? Mutta he päättivätkin ottaa asenteen "laskussa ei ole mitään vikaa, kun kone on sen tehnyt. Hahhaaa, olipa asiantunteva väite.
En tästä kuitenkaan vielä lannistunut, vaan jatkoin kirjaamista. Yllätys oli aika tyrmivä seuraavan laskun saapuessa, kun huomasin minulta nyhdetyn jo 1,80 euroa liikaa. Nyt oli raivoni jo sitä luokkaa, että annoin kuulua. Soneralta minun väitteisiin suhtauduttiin taas todella yliolkaisesti, joten seuraava suunta on suoraan kuluttajasuojaviranomaisen pakeille...
Katsokaahan kenelle maksatte ja mistä!

Vastaukset 4
Vanhimmat
tyhmä
vaiha litymää
Sinulla on virhe tekstissäsi.
Mitä liittymää sitten kannatat?
suomalaista tottakai .tiesihän nyt tuon että ku ruotsin menee nii v.... menee