Olen ollut tyttöystäväni kanssa yhdessä noin nelisen kuukautta ja siinä ajassa toisen on oppinut tuntemaan suht hyvin. Alussahan kaikki on niin ruusuista ja toiselle ei uskalla sanoa mitään negatiivista, mutta viimeaikoina kultani ja minä olemme muuttuneet hyvin pirullisiksi toisiamme kohtaan. Kettuilemme milloin mistäkin, tappelemme ilman syytä, niin että toinen pahoittaa aina mielensä. Haluaisin tietää, onkohan tämä mahdollisesti jokin vaihe suhteessa, sillä mikään asia ei varsinaisesti ole huonosti. Rakastamme toisiamme, mutta tätä ssanaharkkaa emme saa loppumaan. Ehkäpä se on jotain rajojen kokeilemista, kummallakaan kun ei ole mitään aiempia seurustelukokemuksia... Välillä vain pysähtyy miettimään, että eikö sitäkin "riitelyaikaa" voisi käyttää vaikka toisen hellittelemiseen. Olisi kiva kuulla, onko muilla näin:)
riitelystä
kirsikka
91894
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
on aika normaalia. Eikös hyvässä suhteessa pidä voida myös suuttua? Jos riitelystä tulee jokapäiväistä, niin sitten asiat eivät ehkä ole niin hyvin. Erään kirjan tietojen mukaan lesbosuhteissa käydään läpi asioita niin perusteellisesti, että se voi tuntua joskus liiankin rasittavalta ja raskaalta. Ehkä naisilla on sellainen tapa setviä ja selitellä kaikkea, mikä voi ärsyttää. Ehkä liika läheisyyskin voi tuntua joskus jotenkin ahdistavana ja tukahduttavana.
Minun tuntemani lesbot ovat jostakin kumman syystä (vakka kantensa valitsee?) olleet kaikki järestään hiukan äkkipikaisia ja myös vähän sadistisia, mutta kaipa se on luonnekysymys. Minun ei tarvitse loukkaantua eikä suuttua sellaisesta, kun ymmärrän, että ärsyttäminen lähtee toisesta päästä eikä näin ollen ole minun ongelmani.
Pahinta kai on, ellei ole ketään kenen kanssa riidellä tai ketä helliä, vaikka haluaisikin. Siksi kai kannattaa yrittää kehittää ja vaalia myös niitä hyviä asioita, mitä kahden ihmisen välisessä suhteessa voi olla ja hyväksyä myös pahat päivät. Ei oikea elämä ole pelkkää ruusuilla tanssimista eikä pumpulipilvessä makailemista. Siihenkin kyllästyisi, ellei välillä olisi myös synkempiä hetkiä, veikkaan.
Kun mietin asiaa uudelleen, niin ei ne minun tuntemani lesbot ole olleet yhtään sen äkkipikaisempia tai sadistisempia kuin muutkaan naiset. Taisivat olla pikemminkin poikkeuksellisen pitkäpinnaisia minun suhteeni, mutta loppuihan sekin aikanaan. Menin ilmeisesti itse liian pitkälle jossakin suhteessa, ja sain sitten huomata, että minut on "hylätty". Tästä loukkaantuneena saatoin käyttäytyä hiukan moukkamaisesti, josta olen pahoillani. En kuitenkaan koe itse olevani yksin syyllinen tähän. Vikoja on niin minussa kuin muissakin. Kukaan ei voi kuitenkaan väittää, etten minä olisi yrittänyt!
Anteeksi tämä tilitykseni, joka ei kuulu oikeastaan tähän keskusteluun, mutta halusin vain sanoa.
kun noin lyhyessä ajassa olette oppineet tuntemaan toisenne "hyvin".Itse ja kaikki tapaamani parit vasta tuossa vaiheessa alkavat nähdä toisessa edes vähän muutakin kuin mannaa.
Suhde on elinikäistä toisen opettelua.
meillä kans sama ongelma... koitetaan jaksaa... ;)
jossain vaiheessa edessä tuollainen pieni ritsaus, mutta ehkä alkaa mennä jo yli teillä.
Kun sä olet asian noin huomioinu niin otappa ihan asiaksesi muuttaa omaa käyttäytymistä, aina kun tekee mieli aloittaa tai mennä siihen kinaan mukaan niin tee jotain ihan muuta.
Anna vaikka pusu tai tee kuperkeikka.
Kyllä se tyttis siitä kanssa tokenee, koittakaa katkaista ajoissa koska tollaiseen voi niin helposti jäädä koukkuun ja se tuhoaa parisuhteen.
suhteessa ei voi muuttaa muuta kuin omaa käytöstään ja toivoa toisen tekevän samoin....parhaimmillaan toimii paremmin kuin hyvin;)
Kuulostaa ihan normaalilta valtataistelulta, tosiaan niitä rajoja koettelette.
Sama voi siirtyä jossain vaiheessa myös sänkykamarin puolelle...
Yksi vaihtoehto on, että olette kulkeneet sen hurjimman, useimmiten fyysisen hullaantumisen vaiheen läpi ja nyt alatte nähdä toisenne ikäänkuin enemmän kokonaisina ihmisinä. Aina se ei ole ihan sitä mitä luuli löytäneensä.
Kannattaa miettiä, onko kyseessä ohimenevä vaihe vaiko kylmästi se tosiasia, että ette ihmisinä vain tule keskenänne toimeen, vaikka täysillä ihastuittekin. Noin lyhyen tuttavuuden jälkeen se on täysin mahdollista. Ihminen voi piilotella ominta itseään huomattavasti kauemminkin.
Näin monien suhteiden jälkeen tuntuu lähinnä kummalliselta, että riitelette täysillä mutta silti kaikki on hyvin. Nämä kaksi asiaa eivät sovi mielestäni yhteen. Ehkä olette rakastuneet rakastumisen tunteeseen enemmän kuin toisiinne tässä vaiheessa?
..mutta omasta mielestä, ei toista voi oppia tuntemaan hyvin 4 kuukaudessa. Toihan on tosi lyhyt aika.
Olen tuntenut murun joitakin kuukausia yli vuoden, vuosi ollaan seurusteltu ja koko ajan tulee vastaan uusia asiaoita ja juttuja. Tutustumista siis edelleenkin! =)
Eikä meillä ainakaan ole moista kinastelua, riitelyä. Kuulostaa ihan turhalta nahistelulta kun joka asiassa pitää olla nokkimassa ja pahoittamassa toisen mieltä.
Jos on selvitettävää niin se selvitetään ja keskustellaan.
Jäi muuten sulle kertomatta että minkä ikäisiä olette?
Tästä vastauksesta on kenenkään turha vetää herneistä nenuun koska nämä on vain mun ajatuksia..