Minulla on paha itsetunto ongelma ja ”pelkotiloja”.
Johtuen siitä, että minua kiusattiin nuorena ylä-asteella ja jotain oli ala-asteellakin. Pojat, välillä tytötkin, ilkkuivat ja naureskelivat. Kaikki puhui selän takana paskaa. Minulla ei ollut kavereita, puhumattakaan ystävästä. Istuin aina kotona, yksin. Onneksi minulla oli harrastukseni, josta sain voimia jaksaa. Päät kääntyilivät kun kävelin koulun käytävillä. Lintsasin koulusta useasti. Aina sai pelätä, että seuraavan nurkan takaa tulee joku, joka taas satuttaa minua. Jopa oma isäni ja veljeni mollasivat minua jatkuvasti. Minusta tuli pois vetäytyvä, arka, ahdistunut ja ujo tyttö, pelkäsin ihmisiä paljon. En halunnut käydä ollenkaan ulkona. Menin ulos vain silloin, kun ihmisiä ei olisi paljon liikkeellä. Aikasin aamulla, tai myöhään illalla. Viikonloppusin edes mennyt ulos. Aina kun uskaltauduin ulos, tuintui, että kaikki tuijottavat ja nauravat minulle. Varsinkin ikäiseni tytöt tuijottivat minua oudoksuen ja supatelleen toisilleen, pojat eivät vilkaisseet, paitsi ehkä kummaksuen. Kun kävelin ohi, koko lauma tyttöjä monesti kääntyi ja sitten alkoi hirveä supatus ja näin ilkeitä virneitä ja naurun pyrskähdyksiä. Vain äitini jaksoi minua tukea, hän ihmetteli miksi käyttäydyin niin kuin käyttäydyin. En koskaan kertonut kotona miten asiat olivat koulussa.Itkin salaa monesti itseni uneen. Kirjoitin päiväkirjaan, en voinut muutakaan.
Kiusaaminen on jättänyt minuuun SYVÄT ARVET. Olen jo 18-vuotias. Minulla ei ole ollenkaan itsetuntoa. Pelkään edelleen ihmisiä ja olen hyvin arka. En uskalla yleensä edes avata suutani, koska pelkään, että sanon jotain typerää. En uskalla katsoa ketään. Arvatkaa vain millaista elämäni on? Mitä teidän kiusaajien mielessä oikein liikkuu?

Vastaukset 2
Vanhimmat
ensinks tuli mieleen kysymys et miks sä laitoit ton koulu -palstalle? kyllähän se ehkä jollakin tavalla liittyy aiheeseen mut kuitenkin...
no joo...
mä en oo kiusannu ketää, muistaakseeni.. eikä mua oo kukaan sillei pahemmin kiusannu...
tosta sun viestistä voi ymmärtää et sä oot hyväksyny sen miten ihmiset käyttäytyvät sua kohtaan...
mut et sä haluu normaalia elämää? vai haluutsä koko ajan kuunnella ihmisten hihitystä? aika outoa...
ilmeisesti asut pienellä paikkakunnalla, jos KAIKKI ihmiset on tollasia eisuvaitsevia....
ehkä sun kannattais yrittää tehdä asialle jotakin... sun koko elämä on viel eessä!!!!
tällä sivulla käy paljon koululaisia. koululaiset voisivat miettiä miten toisiaan kohtelevat. kiusaamisesta jää syvät arvet. se voi johtaa jopa itsariin. itsekin olen viillellyt.