Vakuutuksesta

Anonyymi

Minulla on ollut vapaa-ajan sairas- ja tapaturmavakuutus jo toistakymmentä vuotta. Tulen kohta 80 ikäiseksi jolloin vakuutus lakkaa. Kävin vakuutusyhtiössä ja otin uuden suunnilleen samanlaisen vakuutuksen mutta maksu on paljon kalliimpi. Ja kummajainen on se, että voimassaolo on 11 kuukautta!? Kuulemma seuraavana vuonna se on koko vuoden. Osaisiko joku kertoa mikä vakuutus pelleily on meneillään? Soitin kahteenkin saman yhtiön toimistoon mutta selitykset ovat käsittämättömiä! Toimistolla kävin elokuun alussa ja vakuutus tulisi voimaan 1.9.2019. (Jos maksan) Siis miksi 11 kk eikä koko vuodeksi?

5

98

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Yhtiön riskienhallintaa koska olet jo noin iäkäs.

    • Anonyymi

      Kyllä noita yhtiöitä riittää. Ettiä semmonen, josta saat haluamasi vakuutuksen.

      • Anonyymi

        Lähtökohtaisesti tuossa iässä parhaan vastineen rahalle saa yhtiöltä johon historia jossa esim vakuutusta ei ole juuri käytetty. Toki voi kysellä muualtakin. Tässähän nyt kysyjää närästi tuo 11 kk vakuutus joka hyvin epäoleellinen asia kokonaisuudessa.

        Oleellista on se minkä vastineen saat rahallesi.
        Päivänselvää on myös se että kun ihminen vanhenee niin todennäköisyys sairauksiin ja tapaturmiin lisääntyy. Vakuutuslaitokset ei harrasta hyväntekeväisyyttä. Riskit lasketaan tarkkaan.

        Tuntemattoman 80 vuotiaan riski on suurempi kuin samanikäisen jonka historia tuttu yli kymmeneltä vuodelta joten hyvin epäilen siä että vakuutus muualta olisi järkevää. Kysyminen toki ei maksa mitään.


      • Anonyymi

        Kiitos vastauksestasi. Yhtiössä on kaikki vakuutukset, liikenne-, palo- varkaus- sekä kiinteistöjen kesämökin ja omakotitalon vakuutukset ja vielä puolison vapaa-ajan sairaus ja tapaturma. Pisimmät ovat olleet n. 30 vuotta ja lyhyimmät lähes 20! Yhtään penniä tai senttiä ei ole saatu eikä haettu korvauksia koko aikana!! Ei ole ollut tarvetta onneksi. Nytköhän minusta yhtäkkiä tuli kauhean riskin kanto??? Tuo 11 kk vakuutusmaksu on n. 80% kalliimpi kuin edellinen. Tämän yhtiön "leivissä" pysymisen jarruna on vakuutusmaksun sisällyttäminen prisman bonus systeemiin mikä hieman tasoittaa "peliä".


    • Anonyymi

      Näissä tämäntyyppisissä vakuutuksissa on ikään perustuvat rajapyykit jolloin maksut nousee reilusti. Ihmisiä laitetaan karsinoihin iän perusteella jollain haitarilla ja lasketaan keskiarvot riskeille. Tuo 80 vuotta lienee yksi rajapyykki tässä logiikassa.

      Olet myös suomalaismiehen keskimääräisen elinajaodotteen paremmalla puolella joten onneksi olkoon siitä ja paljon hyviä vuosia eteenpäin. Kylmä vakuutusmatematiikka kuitenkin rankaisee tästä, valitettavasti.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista

      ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv
      Maailman menoa
      414
      3312
    2. Sanna on pakottaja, domina

      Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k
      Maailman menoa
      102
      2488
    3. On ilmiselvää, että väärä maahanmuutto on Suomea pilannut jo paljon

      Väärä maahanmuutto tarkoittaa siis tulijoita Lähi-Idän ja Afrikan islamilaisista maista, eli muslimeita. He ovat kiistat
      Maailman menoa
      88
      2448
    4. Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle

      Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,
      Maailman menoa
      1
      2359
    5. Skodan hankintaan painostaminen toi potkut

      Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll
      Skoda
      28
      2084
    6. Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua

      Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle
      Maailman menoa
      192
      1564
    7. Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue

      "Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel
      Maailman menoa
      12
      1372
    8. Sukupuolen merkitys elämässäsi?

      Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el
      Sinkut
      203
      1194
    9. Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne

      niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,
      Ikävä
      44
      1152
    10. Nainen rakas

      Mulle on alkanut tulla sellainen olo että meistä tulee ehkä pariskunta vielä 😌
      Ikävä
      93
      1081
    Aihe