long lifekö

Mahtaako niinsanottu longlife öljy todella kestää sen mitä luvataan.Taitaa olla aika sakkaa 20 tonnin ajon jälkeen ainakin dieselissä.Itse en kyllä ajais noilla vai mitä muut sanoo.
494978
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 49

Vanhimmat

kestää. Onhan siitä nyt jo kokemuksia usean vuoden ja "muutaman" taksin verran. Dieselit on ihan eriluonteisia tänä päivänä kuin 30 vuotta sitten jolloin VW:nkin vaihtoväli oli 5 tkm. Sakkaa varten on suodatin.

Äänestä

long life on humpuukkia, kallista sellaista.

Suomen ilmasto-olosuhteissa paras on vaihtaa öljyt kerran vuodessa, tai kuten minä, kaksi kertaa vuodessa.

Itse tehtynä kustannus on luokkaa 30 Euroa.

Jos meinaat ajella autolla 400 000 - 1 milj. kilometriä, kuten minä, oikea-aikainen öljynvaihto on moottorin elinehto.

Elkää uskoko kaikkeen markkinointiin, mitä teille syötetään. Long life on todella kallis kuluttajalle. 300 Euroa öljynvaihdosta ja valohoidosta. huh huh. Jussi lentää tällä hinnalla viikoksi etelään...

Äänestä
  • ETELÄÄN MENNÄÄN, PÄÄSEEHÄN SITÄ COPTERLINELLA IHAN TALLINNAAN ASTI,HERRA ASIANTUNTIJA

    Äänestä

  • Suomen ilmasto-olosuhteissa paras on pestä napa kerran päivässä, tai kuten sinä, kaksi kertaa päivässä.

    Itse Blivillä pestynä kustannus on luokkaa 1 sentti.

    Jos meinaa kaivaa omaa napaa koko ikänsä, kuten sinä, oikea-aikainen navan pesu on ensiluokkaisen tärkeää.

    Emme usko kaikkeen markkinointiin, mitä meille syötetään, vaan me uskomme sinua, siis sinua, siis ensiluokkaisen tärkeää sinua...

    Toivottavasti 300 eurolla saa vain menolipun. huh huh.

    Äänestä

  • minun napa kirjoitti:

    Suomen ilmasto-olosuhteissa paras on pestä napa kerran päivässä, tai kuten sinä, kaksi kertaa päivässä.

    Itse Blivillä pestynä kustannus on luokkaa 1 sentti.

    Jos meinaa kaivaa omaa napaa koko ikänsä, kuten sinä, oikea-aikainen navan pesu on ensiluokkaisen tärkeää.

    Emme usko kaikkeen markkinointiin, mitä meille syötetään, vaan me uskomme sinua, siis sinua, siis ensiluokkaisen tärkeää sinua...

    Toivottavasti 300 eurolla saa vain menolipun. huh huh.

    Jaa, että sillai. No puolesta ja vastaan tietysti.Mut jos tosiaan ajattelee,eikä tarvi ees olla kemisti, niin kyl suomessa on aika kovat olot talvella vieläkin. Koville ne öljyt joutuu, sanokaa mitä sanotte.Halpaa se öljynvaihto useimmin on kun iso moottoriremppa.

    Äänestä

  • kupla 69 kirjoitti:

    Valitettavan useisiin longlife myllyihin joutuu lisäämään öljyä huoltovälillä. Jos lisää sitä aitoa tavaraa niin sehän on kallista. Myöskin öljyn lisäys selittää pidempää vaihtoväliä, johan siinä öljyt uusitaan 25%:sesti välillä kun lorautetaan litra lisää. Jotenkin tuntuu että autovalmistajia ei kiinnosta moottorin kestävyys 15-20vuotta vaan se että kestää ainakin takuuajan minimi huoltokuluilla. Huoltokulut halutaan myös saada näyttämään alhailsilta oletetulla 30000 välillä - tilasto joka kertoisi moniko sen ajaa ilman öljynlisäystä kiinnostaisi.

    Longlife on ok, KUNHAN autoa ei tarvitse viedä pajalle ennen 30 000 täyttymistä.

    Äänestä

  • Jussi se vasta humpuukia kirjoittelee.
    Öljyt vaihdetaan 5000km välein, ei muuten öljy-yhtiöt pysy leivässä ja aina mukavampi kun saastuu luonto lisää.
    Ei tuommoiset kaksi kertaa vuodessa ole mistään kotoisin, ei niin paljoa voi yksillä öljyillä ajaa, johan ne mustuvatkin tuossa ajassa.

    Jussi vain on hurahtanut näihin moderneihin humputuksiin eikä tätä ymmärrä - voi niitä vanhoja hyviä aikoja, kun ei ollut tämmöisiä humputtelijoita :)

    Äänestä

  • turboilija kirjoitti:

    Valitettavan useisiin longlife myllyihin joutuu lisäämään öljyä huoltovälillä. Jos lisää sitä aitoa tavaraa niin sehän on kallista. Myöskin öljyn lisäys selittää pidempää vaihtoväliä, johan siinä öljyt uusitaan 25%:sesti välillä kun lorautetaan litra lisää. Jotenkin tuntuu että autovalmistajia ei kiinnosta moottorin kestävyys 15-20vuotta vaan se että kestää ainakin takuuajan minimi huoltokuluilla. Huoltokulut halutaan myös saada näyttämään alhailsilta oletetulla 30000 välillä - tilasto joka kertoisi moniko sen ajaa ilman öljynlisäystä kiinnostaisi.

    Longlife on ok, KUNHAN autoa ei tarvitse viedä pajalle ennen 30 000 täyttymistä.

    löytyy halvinta longlife öljyä, ite oon ostanut mobilia 12 e litran pullo...

    Äänestä

  • kupla 69 kirjoitti:

    Jaa, että sillai. No puolesta ja vastaan tietysti.Mut jos tosiaan ajattelee,eikä tarvi ees olla kemisti, niin kyl suomessa on aika kovat olot talvella vieläkin. Koville ne öljyt joutuu, sanokaa mitä sanotte.Halpaa se öljynvaihto useimmin on kun iso moottoriremppa.

    Turha tuota öljynvaihtoasiaa on hirveästi pohdiskella. Vaihto esim. tämän talven jälkeen on todella paikallaan. Pitkään kosteita kelejä ja perään heti paukkupakkasia. Jos on paljon lyhyttä pätkäajoa niin öljyt on todella kovilla.

    Öljynvaihto yläkautta imupumpulla vaihdettuna kestää korkeintaan 5 minuuttia. Halpahallista saa Mobil LongLife öljyä nykyisin 39e/ 4ltr. Ei tule kalliiksi ja taatusti maksaa itsensä takaisin jos autoa pidät pitkään - kuten minä. Vaihdan yleensä noin 300.000 km paikkeilla.

    Äänestä

  • peukalo paikallaan kirjoitti:

    saa pitkien hultovälien mobil öljyjä ??

    kiinnostaa kovasti ?

    Äänestä

  • halpahallista kirjoitti:

    saa pitkien hultovälien mobil öljyjä ??

    kiinnostaa kovasti ?

    helix 5w-40 24 euroa / 4 litraa.
    suodatin n. 6 euroa.
    eli 30 euroa / öljynvaihto.

    Älä osta sitä kallista long life humpuukki. Taidat maksaa litrasta saman verran kuin minä koko työstä tarvikkeineen.

    Mieti kuinka kannattavaa tämä long life kampanja on huollolle. Maksat 30 Euron osista 250 euroa. Kaupanpäälle valohoitoa ja näennäisen osaavaa asiakaspalvelua.

    Äänestä

  • halpahallista kirjoitti:

    saa pitkien hultovälien mobil öljyjä ??

    kiinnostaa kovasti ?

    VW Lonflife hyväksyttyä Mobilia saa melekin kaikista halpahalleista. Pitää vain katsoa tarkkaan että purkin kyljessä on VW 503/505 laatuluokitus (varmista laatuluokitus käsikirjasta) Bensa- ja diesel-koneilla eri vaatimukset.

    Mobilin purkin vaan on ulkoasultaan niin samalta näyttäviä, että luokitukset pitää prillien kanssa.

    Äänestä

  • jussi kirjoitti:

    Uutta autoa kannattaa ainakin takuuaika huollattaa merkkiliikkeessä. Mutta silloinkin voi itse vaihtaa rasittavissa olosuhteissa itse öljyt longlife-huoltovälin puolessa välissä. (n. 13.000 km).

    Vanhan auton kanssa voi sitten tehdä miten tykkää. Voi seurata huoltoväli-ilmoitinta ja tehdä hommat itse -- tai viedä jollekin pajalle.

    Äänestä

  • peukalo paikallaan kirjoitti:

    VW Lonflife hyväksyttyä Mobilia saa melekin kaikista halpahalleista. Pitää vain katsoa tarkkaan että purkin kyljessä on VW 503/505 laatuluokitus (varmista laatuluokitus käsikirjasta) Bensa- ja diesel-koneilla eri vaatimukset.

    Mobilin purkin vaan on ulkoasultaan niin samalta näyttäviä, että luokitukset pitää prillien kanssa.

    merkkiliikkeessä 17 egee litra , mäenpäällä 13 egee ... mut en mä halppiksista löydä tällästä ?

    Äänestä

  • halpahallista kirjoitti:

    saa pitkien hultovälien mobil öljyjä ??

    kiinnostaa kovasti ?

    ketju myy shg mobilia 12e litran pullo.

    Äänestä

  • .... kirjoitti:

    merkkiliikkeessä 17 egee litra , mäenpäällä 13 egee ... mut en mä halppiksista löydä tällästä ?

    No itse olen kierrellyt lähinnä pk-seudulla ja mökkiaikana Mlin tienoilla. Löytyy ainakin Tarjoustalosta, HongKong, Tokmanni, Robin Hood ja muista vastaavista halpahalliketjuista.

    Mobilin purkit on kovin saman näköisiä. VW Longlifen luokitukset omaavassa purkissa taitaa luke Mobil "Super Gyn Protection" tms. On muistaakseni SAE 0W-40. Mutta lue prillien kanssa pikkuteksti luokituksista.

    on ainakin dieseliin kelpaava. 0W-30.

    Rally Formuloista ei mikään ole kelvannut Long Lifeen, mutta nyt taitaa joku uusi olla tulossa.

    Long Life öljyn pesu ja puhdistus sekä puhdistumisominaisuudet ovat kovempia kuin normaaleissa.

    Motonetissä hiukan alle 20 € / litran tölkki. Oiskohan ollu 18 € ??

    Äänestä

moottorien valmistus ja polttoaineet on kehittyneet siten että moinen huoltoväli on mahdollista.muistanet 70 luvun loppupuolelta nesteen bensan joka aiheutti imuventtiilien karstottumisen ja palamisen vw:n koneissa jo 40tkm kohdalla.

Äänestä
  • Haynesin Golf korjaamokirjassakin tuo väite long lifestä kumotaan öljyjen osalta.

    Eli kerrotaan, että vaikka on long life järjestelmä, suositellaan öljyjen vaihtamista kahdesti vuodessa.

    Öljyn vaihto kaksi kertaa vuodessa ei ole niin iso homma etteikö sitä kannttaisi tehdä. 60 Eurolla öljyt ja suodattimet vuodeksi, eli maksaa yhden tankillisen menovettä. ONKO ISO KUSTANNUS?

    No tietysti jos on peukolo keskellä kämmentä ja vaihtaa autonsa 3 vuoden välein, ei varmaankaan edes kannata pestä autoaan tuona aikana.

    Äänestä

hyvin, ainakin niin kauan kun ensimmäinen omistaja autoa pitää eli n.2v (takuu 2v).
Ei se sen enempää tarvitse kestääkään. Se on sitten jonkun muitten murheita.

Äänestä
  • Uskallan väittää, että tuo on kyllä tarkkaan testattu tehtaalla ennen kentälle tuloa.

    V.A.G. konsernilla ei ole varaa siihen, että koneet alkaisivat hajota pidemmän öljynvaihtovälin seurauksena paljon aikaisemmin, kuin mihin on totuttu.

    Silti ymmärrän hyvin "konemiehenä" nuo lyhyet öljynvaihto välit ja sääolosuhteiden vaatimukset. Minustakin tuntuu, että parempi olisi vaihtaa useammin...

    Mutta kun ne long life koneetkin kuuluu sinne 400-500 tkm:ään hyvin kestävän, niin useammin tapahtuva öljynvaihto lienee rahantuhlausta?

    Etenkin, kun LL koneissa jotenkin seurataan ajotapoja ja öljyn kuntoa, niin kai se ihan toimiva juttu on.

    Jos sen itse tekee, ja tykkää harrastaa, niin ei siitä mitään haittaa toki ole.

    Se on selvää, että jos nuo moottorit alkaa aikaisemmin rikkoontua, kukaan ei kohta aja V.A.G groupin autoilla, ja siihen kokeiluun ei tehtaalla ole varaa.

    Äänestä

  • pekka 2 kirjoitti:

    Uskallan väittää, että tuo on kyllä tarkkaan testattu tehtaalla ennen kentälle tuloa.

    V.A.G. konsernilla ei ole varaa siihen, että koneet alkaisivat hajota pidemmän öljynvaihtovälin seurauksena paljon aikaisemmin, kuin mihin on totuttu.

    Silti ymmärrän hyvin "konemiehenä" nuo lyhyet öljynvaihto välit ja sääolosuhteiden vaatimukset. Minustakin tuntuu, että parempi olisi vaihtaa useammin...

    Mutta kun ne long life koneetkin kuuluu sinne 400-500 tkm:ään hyvin kestävän, niin useammin tapahtuva öljynvaihto lienee rahantuhlausta?

    Etenkin, kun LL koneissa jotenkin seurataan ajotapoja ja öljyn kuntoa, niin kai se ihan toimiva juttu on.

    Jos sen itse tekee, ja tykkää harrastaa, niin ei siitä mitään haittaa toki ole.

    Se on selvää, että jos nuo moottorit alkaa aikaisemmin rikkoontua, kukaan ei kohta aja V.A.G groupin autoilla, ja siihen kokeiluun ei tehtaalla ole varaa.

    Sanottiin kyllä että huoltovälimittari kyllä kertoo milloin öljyt vaihtoon. Olin nimittäin huolissani koska ed. huollosta oli 40 000km. No pakko kai se on uskoa jos näin väitetään. Tulikin aika pian huoltovälinilmaisimeen huoltoon 3000km. Joten kai se on sit okei.

    Äänestä

  • Lady66 kirjoitti:

    olisiko kuitenkin niin että vähintään kerran vuodessa pitäis vaihtaa vai aiotteko todella ajaa 3v ilman öljyn vaihtoa jos 10 000km tulee vuodessa
    vai?

    Äänestä

  • osmo kirjoitti:

    olisiko kuitenkin niin että vähintään kerran vuodessa pitäis vaihtaa vai aiotteko todella ajaa 3v ilman öljyn vaihtoa jos 10 000km tulee vuodessa
    vai?

    Kyllä aion luottaa sen tietokoneen näyttöön. Sen perusteella merkkiliike huoltaa ja vaatii huollon tehtävän. Merkkiliikkestä saa ilmaisen sijaisauton vielä takuuajan jälkeenkin, jos ennenaikainen koneremontti tarvii tehdä. Edellyttäen, että kaikki huollot on asianmukaisesti tehty. Non stop liikkumisturva, tai mikä se oli?

    Siinä tietokoneessa on myöskin ajanmittaus, ja itselläni tuo huoltoväli on ollut 1 vuosi.
    vaihdellen 28 -35 tkm, mutta 1 vuosi on ollut vakio viikon tarkkuudella.

    En tiedä miten muilla?

    Se Long Life ei tarkoita 30 tkm tai yli vaan yleisiä käyttöolosuhteita.

    Onko kellään antanut kerätä 3 vuotta ilman huoltoon kehoitusta?

    Jos ei kolmessa vuodessa ajaisi kuin 5 tkm, varmasti saa ennen sitä huoltoonmenokehoituksen.
    Tuosta saat kyllä mielenkiintoisen sanaleikin, kun tarve ilmoitetaan 3 tkm ennen, niin huoltoon pitää noilla kilometreillä mennä vasta reilun vuoden päästä....??????

    Saatte edelleen vaihtaa öljynne vaikka viikottain jos haluatte, Siitä ei ole mitää haittaa autolle, vain oireita kukkarolle. Siihenkin siedätyshoito auttaa.

    max. 50 000km tai 2 vuotta !

    Mä oon jo yli 400 tuhatta ajanu -00 vagilla ja usko on vakaa long lifeen , pisimmillään öljynvaihtoväliksi tuli huollonilmaisimella 62 000 , tällä välillä jouduin lisäämään öljyä n. litran !

    Kone pelaa edeleen kuin unelma , TDI , ilman öljyvuotoja !

    enemmän Long Lifen tulisi kestää?

    Hienoa, että tuli myös vahvistus...

    Fakta on aina totta, ja ei jätä sijaa tulkinnalle ja arvailulle.

    Äänestä

  • Lady66 kirjoitti:

    Sanottiin kyllä että huoltovälimittari kyllä kertoo milloin öljyt vaihtoon. Olin nimittäin huolissani koska ed. huollosta oli 40 000km. No pakko kai se on uskoa jos näin väitetään. Tulikin aika pian huoltovälinilmaisimeen huoltoon 3000km. Joten kai se on sit okei.

    On se aika pitkä matka, meinaan 40 tonnia samoilla öljyillä, suodattimilla sun muilla.Taksikuskit kun ajaa paljon yhden vuoden aikana, niillä long life öljyt ehkä tulee oikeuksiinsa, kun pyörivät kylillä yötäpäivää.Taksien moottorit kun ei ehdi edes jäähtyä, kun ollaan tosiaan aina menossa.

    Äänestä

  • poika 66 kirjoitti:

    Joo näin on Noissa huolloissahan pitäis välillä vaihtaa muutkin suodattimet kun öljyt ja öljynsuodatin ajettu muka yli 60t huh huh

    Äänestä

  • WWW.volkkari kirjoitti:

    tarttee nakuihin vaihtaa "huolloissa" ???

    Bensa-auto vaatii kyl niit "muittenkin" vaihtoa välillä !

    mieleen tuli hehkut , mut nehän on sit 300tkm kohdalla vasta edessä ...?

    myös ns. long life perua !

    Mut ihan taitaa omaan uskoon ja mieltymykseen uskominen ja toteuttaminen olla parasta tässä asiassa , joku ajaa 500tkm 50tkm öljynvaihtoväleillä ja hyvin menee , toinen ajaa 600tkm kiinteällä 15tkm öljynvaihtovälillä ja hyvin menee ...

    Samahan se on ku vaan kuski on tyytyväinen ja homma kun kerran toimii ni ... vai mitä ?

    oisko ilmansuodatin ja vaikka raitisilma suodatin polttoaine suodatin ja sulle naama suodatin:(

    Äänestä

  • Niilo kirjoitti:

    jos et ilmansuodatinta ja raitisilmasuodatinta pysty vaihtamaan itse , molemmissa 2 ristipääruuvia , ni ajele bussilla !

    Dieselöljynsuodatin n. 60 tkm , tdi volskissa maaliman helpoin homma ku se on het siinä konepellin alla !

    Öljytkin vaihtaisin itse mut sen long lifen ns. nollaaminen vaatii läppärin ja softan ja johdon !

    Diesel on lähes huoltovapaa verrattuna bensaan , usko jo !

    Niin sullahan on aurauskulmien mittaus laitteet jarru ja kytkin nesteiden vesi pitoisuuden mittaus laitteet tarkastat vaihteisto/perä öljyt joskus sytytyksen yms. tässä muille urpoille tietoa vähän mistä yleensä huoltojen hinnat muodostuu ai niin mut teidän mielestä nää on sitä valo hoitoa kun asentajat voi tehdä ne mittaus laitteilla !!! aikas kallista niiiiiiin elämä on? ostakaa polkupyörät niin ei tarvi nurista hinnoista!

    "Niin sullahan on aurauskulmien mittaus laitteet jarru ja kytkin nesteiden vesi pitoisuuden mittaus laitteet tarkastat vaihteisto/perä öljyt joskus sytytyksen yms. tässä muille urpoille tietoa vähän mistä yleensä huoltojen hinnat muodostuu ai niin mut teidän mielestä nää on sitä valo hoitoa kun asentajat voi tehdä ne mittaus laitteilla !!"

    Sisältyykö nämä niihin huoltohintoihin?
    VASTAUS: EI, erikseen laskutettavaa.

    Äänestä

  • niilonikkari kirjoitti:

    Kyllä teidän kannattaa tapella näistä hinnoista sun muista.Eikö olis parasta että jokainen tekee kuten haluaa,siis käyttää niitä palveluja mitkä parhaax näkee.Toimii ne autot ilman huoltoakin, ainakin jonkin aikaa!!!!!!!!

    Äänestä

  • niilonikkari kirjoitti:

    "Niin sullahan on aurauskulmien mittaus laitteet jarru ja kytkin nesteiden vesi pitoisuuden mittaus laitteet tarkastat vaihteisto/perä öljyt joskus sytytyksen yms. tässä muille urpoille tietoa vähän mistä yleensä huoltojen hinnat muodostuu ai niin mut teidän mielestä nää on sitä valo hoitoa kun asentajat voi tehdä ne mittaus laitteilla !!"

    Sisältyykö nämä niihin huoltohintoihin?
    VASTAUS: EI, erikseen laskutettavaa.

    Useimmat edellä mainituista huolto toimenpiteistä
    sisältyy huoltoihin kaikki ei joka huoltoon ja lisätäänpä siihen vielä välyksien tarkastus suojakumit jarrupalat letkut yms. tarkastukset Jos sinun autoosi ei tehdä määräaikais huollossa mitään muuta kun vaihdetaan huolto osat niin lueppa otsikko tarkkaan ja mieti kannattaako vaihtaa korjaamoa.

    Sytytyksen säätö - Ei sitä säädetä, se on Ecun hommia.
    Aurauksien säätö - ei ole mittauksia huoltoraportissa
    Jarrunesteen kiehumispiste - ei mitata
    Kytkimen ja käsijarrun säätö todetaan ajamalla auto halliin. Käsijarrussa automaattisäätö, samaten hydraulisessa kytkimessä.

    Sinulla taitaa olla todella kumma käsitys huollosta, jos siellä lukee tarkistetaan niin se tarkoittaa ylimalkaista vilkaisua päältä päin.

    Saranoihin laitetaan liikaa rasvaa, jotta asiakas huomaa hommia "todella" tehdyn.

    Äänestä

  • ovat kirjoitti:

    myös ns. long life perua !

    Mut ihan taitaa omaan uskoon ja mieltymykseen uskominen ja toteuttaminen olla parasta tässä asiassa , joku ajaa 500tkm 50tkm öljynvaihtoväleillä ja hyvin menee , toinen ajaa 600tkm kiinteällä 15tkm öljynvaihtovälillä ja hyvin menee ...

    Samahan se on ku vaan kuski on tyytyväinen ja homma kun kerran toimii ni ... vai mitä ?

    Asiallista tekstiä!!

    Mitä tänne sit kirjoittelet ja näitä luet jos et jaksa mielipide eroja lueskella pelaa keskenäs risti nollaa ja voita kerrankin itsesi.

    Äänestä

  • gorilla kirjoitti:

    Sytytyksen säätö - Ei sitä säädetä, se on Ecun hommia.
    Aurauksien säätö - ei ole mittauksia huoltoraportissa
    Jarrunesteen kiehumispiste - ei mitata
    Kytkimen ja käsijarrun säätö todetaan ajamalla auto halliin. Käsijarrussa automaattisäätö, samaten hydraulisessa kytkimessä.

    Sinulla taitaa olla todella kumma käsitys huollosta, jos siellä lukee tarkistetaan niin se tarkoittaa ylimalkaista vilkaisua päältä päin.

    Saranoihin laitetaan liikaa rasvaa, jotta asiakas huomaa hommia "todella" tehdyn.

    Sytytyksen säätö - Ei sitä säädetä, se on Ecun hommia. Mut tarkastetaan
    Aurauksien säätö - ei ole mittauksia huoltoraportissa ei tehdä nelipyörä suuntausta mut tikulla mitataan
    Jarrunesteen kiehumispiste - ei mitata vesipitoisuus mitataan
    Kytkimen ja käsijarrun säätö todetaan ajamalla auto halliin. Käsijarrussa automaattisäätö, samaten hydraulisessa kytkimessä. Mut voit ihan itse rasvata autos ja tehdä mitäs tykkäät toivottavasti sun romuas ei kukaan täyspäinen tuu ikinä ostamaan!

    Äänestä

  • Kari kirjoitti:

    Mitä tänne sit kirjoittelet ja näitä luet jos et jaksa mielipide eroja lueskella pelaa keskenäs risti nollaa ja voita kerrankin itsesi.

    En tykkää risti nollasta :O( Eikä tässä olis aikaakaan, mutta tää kone tuijottaa mua ja alkaa kirkua kohta jos en jatka töitäni, joten so long ;O)

    Äänestä

  • Tarzan kirjoitti:

    Sytytyksen säätö - Ei sitä säädetä, se on Ecun hommia. Mut tarkastetaan
    Aurauksien säätö - ei ole mittauksia huoltoraportissa ei tehdä nelipyörä suuntausta mut tikulla mitataan
    Jarrunesteen kiehumispiste - ei mitata vesipitoisuus mitataan
    Kytkimen ja käsijarrun säätö todetaan ajamalla auto halliin. Käsijarrussa automaattisäätö, samaten hydraulisessa kytkimessä. Mut voit ihan itse rasvata autos ja tehdä mitäs tykkäät toivottavasti sun romuas ei kukaan täyspäinen tuu ikinä ostamaan!

    Kaikki autoni on kaupaksi mennyt. Edellinen myös, se oli kaksi kertaa merkkihuollossa. Mutta en oletakaan että sille mitään siellä tehtiin öljyn vaihdon lisäksi.

    Äänestä

Taitaa olla aika sakkaa 20 tonnin ajon jälkeen ainakin dieselissä.Itse en kyllä ajais noilla vai mitä muut sanoo. Itse sain merkkiliikkeestä neuvoksi mikäli haluaa moottorin kestävän niin kannattaa kuitenkin kerran vuodessa vaihtaa öljyt ja pitää muistaa että huolloissa tehdään aina muutakin kuin vaihdetaan öljyt vai onko jollain testaus laitteet omasta takaa on se sitten valo-hoitoa tai ei ?

Äänestä
  • Viimeiseen 15-vuoteen en ole yhtään autoa huoltoihin vienyt vaan huoltanut ítse. Yhtään moottoria ei ole hajonnut ja kaikki on kaupaksi mennyt. Tuskin seuraavaankaan 15-vuoteen minua huolloissa näkyy. Ei tarvitse murehtia sijaisautoja eikä jännitellä laskun suuruutta.
    Senkin rahan voi vaikka matkustella ja ostaa jotakin mukavaa perheelle.

    Äänestä

  • aas kirjoitti:

    Viimeiseen 15-vuoteen en ole yhtään autoa huoltoihin vienyt vaan huoltanut ítse. Yhtään moottoria ei ole hajonnut ja kaikki on kaupaksi mennyt. Tuskin seuraavaankaan 15-vuoteen minua huolloissa näkyy. Ei tarvitse murehtia sijaisautoja eikä jännitellä laskun suuruutta.
    Senkin rahan voi vaikka matkustella ja ostaa jotakin mukavaa perheelle.

    Hienoo! Ajat varmaan japsilla?

    Äänestä

  • makkaramies kirjoitti:

    Hienoo! Ajat varmaan japsilla?

    tällä hetkellä VW:llä. Ei ihan niin heikko kun väitetään. Tiedän että japsit on teknisesti vahvempia mutta en ajakaan yhtä autoa "loppuun" asti joten vähän heikompikin menettelee. Mieluummin joskus sormet rasvaan kun taas kärsisin ajamisesta koko auton olemassa olevan ajan tai paikkailisin ruostekukkia. Sitten kun japsit oppii tekemään autoja niin mikä ettei...

    En siis ollut eka...

    Äänestä

Lähtikö, joiltain mopo käsistä, kun tarvii tollasia juttuja heitellä!!!!!!

Äänestä
  • Nimittäin 2002 vuoden bora niitä kuin ei muiksi voi kutsua no asiaan täässä ketjussahan piti keskustella longlife huolloista ja öljyn vaihto-väleistä jos joku on tosiaan ajanut 60tkm ja tehnyt vasta sit huolon niin ei ainakaan huoltokirja ole ajan-tasalla

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kupla 69 kirjoitti:

Mahtaako niinsanottu longlife öljy todella kestää sen mitä luvataan.Taitaa olla aika sakkaa 20 tonnin ajon jälkeen ainakin dieselissä.Itse en kyllä ajais noilla vai mitä muut sanoo.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu