Minulle sattui kerran jotain selittämätöntä vanhempieni talossa(asuin silloin vielä siellä).
Äitini lähti kauppaan ja isäni oli töissä, puuhastelin jotain omassa huoneessa kun kuulin äänen niin kuin joku olisi avannut ulko-oven ja kävellyt olohuoneeseen(lattiasta kuuluu narinaa kun siinä kävelee).
Luulin että isäni tuli ruokatunnille, menin sitten uteliaisuuttani katsomaan kuka tuli, mutta huoneessa ei ollut ketään...
Ja se ei ole mahdollista, että joku olisi käynyt siellä ja lähtenyt samaa reittiä takaisin, koska olisin kuullut/nähnyt sen.
Vanhempieni talossa kerran...
1
788
Vastaukset 1
- tapahtuu
Lapsuuden kodissani myös tapahtuu outoja juttuja joskus. Joku tulee yläkertaan, vääntää ovenkahvaa ja juoksee alas portaita ja ulko-ovi pamahtaa. Oven pamaus on sellainen ääni, joka kuului ennen oven vaihtoa vanhasta ovesta tuleva ääni. Alakerrassa ollessa kuuluu joskus askelia yläkerrasta, vaikka siellä ei ole ketään.
Meille sisaruksille on tapahtunut tämä eka tapaus nuoria aikuisia ollessamme kerran minulle ja siskolleni ja kerran veljelleni vuosien päästä. Vanhemmat eivät ainakaan myönnä, että talossa olisi mitään sattunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo1641607Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.1481244Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset216899- 70846
- 54741
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus63727- 46715
- 87647
Martina avaa suhdettaan
IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt193608- 52592