Kysymys Rolfille

Uskotko että tupakointi ehkäisee keuhkosyöpää?
321316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

> Uskotko että tupakointi ehkäisee keuhkosyöpää?

Hei Reel ja kiitos kysymyksestäsi.

En osaa sanoa ehkäiseekö tupakointi keuhkosyöpää, en ole miettinyt ja tutkinut asiaa riittävästi. Sen sijaan tiedän että jos ei tupakoi tarpeeksi saattaa saada syövän. Tähän tulokseen päätyi L. Ron Hubbard tutkimustensa päätteeksi. Siksi hän tupakoi ahkerasti loppuelämänsä ajan eikä saanut koskaan syöpää.

Siis suosittelen kaikkia jotka tupakoivat tupakoimaan riittävästi.

Ystävällisin terveisin,
Rolf Perämeri

Äänestä
  • Nyt meni sukset ristiin. Olen uskonut ja pitänyt Hubbardin teknologiaa toimivana kun henkilö oikein sitä soveltaa ja etenee portaittain.
    Nyt en tiedä onko tämä Rolf Perämeren tupakka juttu lähtöisin Ronilta. En voi uskoa, että kukaan voi tuollaista tänä päivänä väittää. Jos nyt kaikki tupakoisijat eivät saa syöpää, mutta onhan se monin kerroin todistettu, että tupakka on vahingollista keholle. Minkä määrän tervaa siinä keuhkoihinsa vetää ja minkä hajun siitä saa itseensä. Kuinka siitä kärsivät sellaiset jotka joutuvat olemaan tupakansavussa. On aivan turhaa puhua vitamiineista, jos itse tahallaan tuhoaa kehoaan ja vielä muitakin siihen houkuttelee.
    Itse en tupakkaa suuhuni laittaisi, enkä jaksa uskoa, että Ron kehoittaisi polttamaan. Jos se on totta, siihen täytyy olla tosi hyvä selitys.
    Oletko Rolf oikeasti scientologi? Kerro mistä tiedon luit? Pyytäisin myös kommentin Fransisilta ? MItä tuon edellisen viestin takana oikeasti on ?

    Äänestä

  • sukset ristiin.... kirjoitti:

    Nyt meni sukset ristiin. Olen uskonut ja pitänyt Hubbardin teknologiaa toimivana kun henkilö oikein sitä soveltaa ja etenee portaittain.
    Nyt en tiedä onko tämä Rolf Perämeren tupakka juttu lähtöisin Ronilta. En voi uskoa, että kukaan voi tuollaista tänä päivänä väittää. Jos nyt kaikki tupakoisijat eivät saa syöpää, mutta onhan se monin kerroin todistettu, että tupakka on vahingollista keholle. Minkä määrän tervaa siinä keuhkoihinsa vetää ja minkä hajun siitä saa itseensä. Kuinka siitä kärsivät sellaiset jotka joutuvat olemaan tupakansavussa. On aivan turhaa puhua vitamiineista, jos itse tahallaan tuhoaa kehoaan ja vielä muitakin siihen houkuttelee.
    Itse en tupakkaa suuhuni laittaisi, enkä jaksa uskoa, että Ron kehoittaisi polttamaan. Jos se on totta, siihen täytyy olla tosi hyvä selitys.
    Oletko Rolf oikeasti scientologi? Kerro mistä tiedon luit? Pyytäisin myös kommentin Fransisilta ? MItä tuon edellisen viestin takana oikeasti on ?

    > Nyt en tiedä onko tämä Rolf Perämeren tupakka
    > juttu lähtöisin Ronilta.

    Hei nimimerkki "Nyt meni" ja kiitos viestistäsi.

    Pyrkimykseni oli laittaa mahdollisimman tarkkaan se mitä mestari Hubbard asiasta on sanonut ilman teoriaosaa.

    Pyytäisin huomaamaan että tulkintani Ron ei ole ikinä väittänyt ettei tupakointi aiheuttaisi syöpää. Tulkintani on että jos tupakoi, tulee tupakoida riittävästi koska muuten on syöpävaara.

    Saatan olla tulkinnassani tosin väärässä ja jos näin on pyydän korjausta.

    Tietoni perustuvat tälläiseen pätkään minkä olen lukaissut:

    Well, there are societies in England that are having an awfully good
    time fighting the cigarette. They can't do anything else, so they
    fight cigarettes. And they say that the cigarette causes lung cancer.
    And they've - you've been hearing something of this, I'm sure. Yeah.
    Not smoking enough will cause lung cancer. Not smoking enough will
    cause lung cancer! If anybody is getting a cancerous activity in the
    lung, the probabilities are that it's radiation dosage coupled with
    the fact that he smokes. And what it does is start to run out the
    radiation dosage, don't you see.. But I'd say that would be better
    than not running out any of the radiation dosage at all and the
    number of lung cancer cases which exist, of course, that don't smoke
    are just forgotten by these societies, but they are very numerous.
    L. Ron Hubbard - SHSBC 35, 6107C19 (19th October 1961), "Question and
    Answer Period: Auditor Effect on Meter".

    > Oletko Rolf oikeasti scientologi?

    Kiitos kysymyksestä ja vaikuttaisi siltä että minun pitäisi mainita tämä useammin. Siis vielä kerran kaikille kiinnostuneille: minä en kuulu scientologiakirkkoon ja näin ollen minua ei voi kutsua scientologiksi.

    Pidän L. Ron Hubbardia poikkeuksellisena ihmisenä joka löysi tutkimukssissaan tietoja jotka voivat vapauttaa sekä ihmiskunnan, että mielen salaisuudet.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    Voitko hieman selventää. Viestissäsi mainitaan että keuhkon säteilyannos kaksinkertaistuu jos polttaa tupakkia. Mitä tai minkälaista säteilyä tupakanpoltto aiheuttaa?

    Äänestä

  • Reel kirjoitti:

    > Viestissäsi mainitaan että keuhkon säteilyannos
    > kaksinkertaistuu jos polttaa tupakkia.

    Hei Reel ja kiitos viestistäsi.

    Nähdäkseni olet ymmärtänyt alkuperäistekstin väärin sillä mielestäni siellä ei sanota että säteilyannos kaksinkertaistuu jos polttaa tupakkia. Asian selventämiseksi voisitko lainata sen osan viestiä jossa näin sanotaan?

    > Mitä tai minkälaista säteilyä tupakanpoltto
    > aiheuttaa?

    En ole tiedemies, mutta jos olen oikein ymmärtänyt L. Ron Hubbardin tutkimusten tulokset, niin tupakointi aiheuttaa säteilyn tulemisen ulos ruumiista. Kuten varmasti hyvin tiedät säteilyä on maapallolla jonkin verran joka kerääntyy elimistöönkin. Tupakointi aiheuttaa tämän säteilyn puskemisen ulos ruumiista.

    En ole varma olenko ymmärtänyt oikein tosin tuon kohdan.

    >>En ole tiedemies, mutta jos olen oikein ymmärtänyt L. Ron Hubbardin tutkimusten tulokset (...) (...) En ole varma olenko ymmärtänyt oikein tosin tuon kohdan.

    Äänestä

  • BodyThetan kirjoitti:

    > Miten voit suositella Hubbartin oppeja muille
    > ihmisille, jos et kerran ole tiedemies, etkä tiedä
    > mihin tulokset perustuvat etkä ymmärrä mitä hän
    > oikein kulloinkin tarkoittaa...?

    Hei nimimerkki "BodyThetan" ja kiitos viestistäsi.

    Puhut yleisesti Hubbardin opeista joten oletan että et tarkoita nimenomaisesti ketjussa käsiteltyä tupakointikysymystä, vaan kaikkea etenkin dianetiikkaan ja scientologiaan liittyviä L. Ron Hubbardin teknologioita.

    Voin suositella niitä koska olen vakuuttunut henkilökohtaisesti L. Ron Hubbardin menetelmien toimivuudesta ja hänen teknologiansa ihmiskunnan pelastavasta vaikutuksesta.

    Olen pelkkä vajavainen ihminen silti enkä ehkä kaikkia detaljeja ymmärrä. Voisin antaa sinulle esimerkkinä sen että vaikka ajaisit autoa, ja voit kehoittaa muita ajamaan autolla paikasta A paikkaan B, ei se tarkoita sitä että sinun olisi ymmärrettävä täydellisesti moottorin rakenne vaikka se hyvää varmasti tekisikin.

    Tämä tupakointikysymys on esimerkiksi minulle avoin. Mutta koska en näe sen olevan kovinkaan merkittävä osa teknologiaa asia ei ole vaivannut minua. Teen kuitenkin parhaani selittääkseni asian niin kuin sen olen ymmärtänyt, tehden kuitenkin selväksi että kyseessä on oma mielipiteeni ja että ymmärrykseni ei ole tämän asian kohdalla täysi.

    Haluan huomauttaa vielä kerran ettei olisi epäselvyyksiä: en ole tiedemies joten ymmärrykseni asiasta on vajavainen eikä läheskään samalla tasolla kuin esimerkiksi komentaja Hubbardilla.

    >>Voin suositella niitä koska olen vakuuttunut henkilökohtaisesti L. Ron Hubbardin menetelmien toimivuudesta ja hänen teknologiansa ihmiskunnan pelastavasta vaikutuksesta.

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    > Viestissäsi mainitaan että keuhkon säteilyannos
    > kaksinkertaistuu jos polttaa tupakkia.

    Hei Reel ja kiitos viestistäsi.

    Nähdäkseni olet ymmärtänyt alkuperäistekstin väärin sillä mielestäni siellä ei sanota että säteilyannos kaksinkertaistuu jos polttaa tupakkia. Asian selventämiseksi voisitko lainata sen osan viestiä jossa näin sanotaan?

    > Mitä tai minkälaista säteilyä tupakanpoltto
    > aiheuttaa?

    En ole tiedemies, mutta jos olen oikein ymmärtänyt L. Ron Hubbardin tutkimusten tulokset, niin tupakointi aiheuttaa säteilyn tulemisen ulos ruumiista. Kuten varmasti hyvin tiedät säteilyä on maapallolla jonkin verran joka kerääntyy elimistöönkin. Tupakointi aiheuttaa tämän säteilyn puskemisen ulos ruumiista.

    En ole varma olenko ymmärtänyt oikein tosin tuon kohdan.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Well, there are societies in England that are having an awfully good
    time fighting the cigarette. They can't do anything else, so they
    fight cigarettes. And they say that the cigarette causes lung cancer.
    And they've - you've been hearing something of this, I'm sure. Yeah.
    Not smoking enough will cause lung cancer. Not smoking enough will
    cause lung cancer! If anybody is getting a cancerous activity in the
    lung, the probabilities are that it's radiation dosage coupled with
    the fact that he smokes. And what it does is start to run out the
    radiation dosage, don't you see.. But I'd say that would be better
    than not running out any of the radiation dosage at all and the
    number of lung cancer cases which exist, of course, that don't smoke
    are just forgotten by these societies, but they are very numerous.
    L. Ron Hubbard - SHSBC 35, 6107C19 (19th October 1961), "Question and
    Answer Period: Auditor Effect on Meter".

    Englannissa on piirejä joilla on hirmu hauskaa kun he taistelevat savukkeita vastaan. Koska he eivät osaa tehdä muuta, niin he taistelevat savukkeita vastaan. Ja he sanovat että savukkeet aiheuttavat keuhkosyopää. Olette varmaan kuulleet tästä, olen varma, joo.
    Liian vähäinen tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää, liian vähäinen tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää.
    Jos jollakulla ilmenee syöpää keuhkoissa, voi se johtua siitä että keuhkojen säteilyannos on kaksinkertaistunut koska hän polttaa tupakkaa. Ja se puolestaan aihettaa sen että säteilyannos alkaa poistumaan, ymmärräthän... Mutta sanoisin että se on parempi kuin että yhtään säteilyannosta ei poistuisi ja tupakoimattomien ihmisten keuhkotauti tapausten lukumäärän näma piirit ovat tietystikin unohtaneet, mutta niitä on paljon.

    Mitä olen käsittänyt väärin? Jos olen, voisiko joku kääntää tekstin paremmin.

    Tutkimukset ovat osoittaneet että tupakointi aiheuttaa syöpää. Syöpäriskiä lisäävät tupakoidessa tupakasta korkeassa lämpötilassa mudostuvat karsinogeeniset aineet jotka savun mukana kulkeutuvat keuhkoihin.(En ole mistään tieteellisestä tutkimuksesta löytänyt viitteitä siitä että näihin karsinogeeneihin kuuluisi minkäänlainen säteily) Tupakasta imetty terva ei myöskään estä keuhkojen lahoamista vaan päinvastoin. Syövän riski on korreloitavissa tupakoinnin määrään. Siis mitä enemmän poltat, sitä suurempi on keuhkosyövän riski.

    Run out ei tässä yhteydessä meinaa poistumista, sillä run on varattu sana skientologien kielessä. Esimerkiksi menneiden muisteleminen on 'running an incident' ja voidaan puhua esimerkiksi 'the incident was running his life'. Tämä säteilyn 'run out' siis merkitsee sitä, että säteily alkaa vaikuttaa ihmiseen, eikä sitä että se poistuisi ruumiista. Se, miten tupakansavu muka ehkäisee säteilyn vaikutuksia, jäänee edelleen epäselväksi.

    Äänestä

  • Reel kirjoitti:

    Well, there are societies in England that are having an awfully good
    time fighting the cigarette. They can't do anything else, so they
    fight cigarettes. And they say that the cigarette causes lung cancer.
    And they've - you've been hearing something of this, I'm sure. Yeah.
    Not smoking enough will cause lung cancer. Not smoking enough will
    cause lung cancer! If anybody is getting a cancerous activity in the
    lung, the probabilities are that it's radiation dosage coupled with
    the fact that he smokes. And what it does is start to run out the
    radiation dosage, don't you see.. But I'd say that would be better
    than not running out any of the radiation dosage at all and the
    number of lung cancer cases which exist, of course, that don't smoke
    are just forgotten by these societies, but they are very numerous.
    L. Ron Hubbard - SHSBC 35, 6107C19 (19th October 1961), "Question and
    Answer Period: Auditor Effect on Meter".

    Englannissa on piirejä joilla on hirmu hauskaa kun he taistelevat savukkeita vastaan. Koska he eivät osaa tehdä muuta, niin he taistelevat savukkeita vastaan. Ja he sanovat että savukkeet aiheuttavat keuhkosyopää. Olette varmaan kuulleet tästä, olen varma, joo.
    Liian vähäinen tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää, liian vähäinen tupakointi aiheuttaa keuhkosyöpää.
    Jos jollakulla ilmenee syöpää keuhkoissa, voi se johtua siitä että keuhkojen säteilyannos on kaksinkertaistunut koska hän polttaa tupakkaa. Ja se puolestaan aihettaa sen että säteilyannos alkaa poistumaan, ymmärräthän... Mutta sanoisin että se on parempi kuin että yhtään säteilyannosta ei poistuisi ja tupakoimattomien ihmisten keuhkotauti tapausten lukumäärän näma piirit ovat tietystikin unohtaneet, mutta niitä on paljon.

    Mitä olen käsittänyt väärin? Jos olen, voisiko joku kääntää tekstin paremmin.

    Tutkimukset ovat osoittaneet että tupakointi aiheuttaa syöpää. Syöpäriskiä lisäävät tupakoidessa tupakasta korkeassa lämpötilassa mudostuvat karsinogeeniset aineet jotka savun mukana kulkeutuvat keuhkoihin.(En ole mistään tieteellisestä tutkimuksesta löytänyt viitteitä siitä että näihin karsinogeeneihin kuuluisi minkäänlainen säteily) Tupakasta imetty terva ei myöskään estä keuhkojen lahoamista vaan päinvastoin. Syövän riski on korreloitavissa tupakoinnin määrään. Siis mitä enemmän poltat, sitä suurempi on keuhkosyövän riski.

    > Jos jollakulla ilmenee syöpää keuhkoissa, voi se
    > johtua siitä että keuhkojen säteilyannos on
    > kaksinkertaistunut koska hän polttaa tupakkaa.

    Hei nimimerkki "Reel" ja kiitoksia viestistäsi.

    Ei olisi ollut minua varten tarpeen suomentaa koko viestiä, mutta toisaalta ehkä siitä on hyötyä muille joten kiitokset siitä. Tämä kohta oli se oleellinen.

    Alkuperäinen menee näin:

    "If anybody is getting a cancerous activity in the lung, the probabilities are that it's radiation dosage coupled with the fact that he smokes."

    Olet siis kääntänyt "coupled with" tarkoittamaan kaksinkertaistumista. Tämä on virheellinen käännös. "Coupled with" tarkoittaa vapaasti suomennettuna "liittynyt johonkin", eli "radiation dosage coupled with the fact that he smokes" -> "säteilyannos liittyneenä siihen että hän tupakoi".

    Toivottavasti tämä auttoi,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • BodyThetan kirjoitti:

    >>Voin suositella niitä koska olen vakuuttunut henkilökohtaisesti L. Ron Hubbardin menetelmien toimivuudesta ja hänen teknologiansa ihmiskunnan pelastavasta vaikutuksesta.

    > Olisi huomattavasti rakentavampaa mikäli pystyisit
    > osoittamaan joitain tosiseikkoja, joihin perustat
    > vakuuttuneisuutesi.

    Hei nimimerkki "BodyThetan" ja kiitos viestistäsi.

    Eräs tosiseikka joka puhuu L. Ron Hubbardin teknologioiden puolesta on ne tuhannet ja taas tuhannet ihmiset jotka ovat saaneet apua kiitos hänen merkittävän työnsä.

    On suuri onni ihmiskunnalle että mestari Hubbard sai työnsä valmiiksi jotta jokaisella olisi mahdollisuus aloittaa tiensä kulkeminen sillalla kohti täydellistä vapautta. Siitä kiitos L. Ron Hubbardille ja kaikille niille ihmisille jotka pyyteettömästi vievät hänen teknologioitaan ihmisten saataville.

    En ole epäluuloinen. Tuo on sinun oma virheellinen päätelmäsi. Ehkäpä kommunikaatiolinjasi kaipaisi hieman kohennusta?

    Kaipaan todisteita.

    >>Eräs tosiseikka joka puhuu L. Ron Hubbardin teknologioiden puolesta on ne tuhannet ja taas tuhannet ihmiset jotka ovat saaneet apua kiitos hänen merkittävän työnsä.>On suuri onni ihmiskunnalle että mestari Hubbard sai työnsä valmiiksi jotta jokaisella olisi mahdollisuus aloittaa tiensä kulkeminen sillalla kohti täydellistä vapautta.>Siitä kiitos L. Ron Hubbardille ja kaikille niille ihmisille jotka pyyteettömästi vievät hänen teknologioitaan ihmisten saataville.

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    > Jos jollakulla ilmenee syöpää keuhkoissa, voi se
    > johtua siitä että keuhkojen säteilyannos on
    > kaksinkertaistunut koska hän polttaa tupakkaa.

    Hei nimimerkki "Reel" ja kiitoksia viestistäsi.

    Ei olisi ollut minua varten tarpeen suomentaa koko viestiä, mutta toisaalta ehkä siitä on hyötyä muille joten kiitokset siitä. Tämä kohta oli se oleellinen.

    Alkuperäinen menee näin:

    "If anybody is getting a cancerous activity in the lung, the probabilities are that it's radiation dosage coupled with the fact that he smokes."

    Olet siis kääntänyt "coupled with" tarkoittamaan kaksinkertaistumista. Tämä on virheellinen käännös. "Coupled with" tarkoittaa vapaasti suomennettuna "liittynyt johonkin", eli "radiation dosage coupled with the fact that he smokes" -> "säteilyannos liittyneenä siihen että hän tupakoi".

    Toivottavasti tämä auttoi,
    Rolf Perämeri

    Kiitos tarkennuksestasi. Olin todella tehnyt käännösvirheen mainitsemassasi kohdassa. Tämä ei kuitenkaan muuta alkuperäisen kysymykseni pointtia eli: Miksi Hubbard väittää kovan tupakoinnin vähentävän syöpäriskiä? Eli toisinpäin kuin lukuisat tutkimukset sekä tilastot kiistattomasti osoittavat.
    Olisin kiitollinen jos Sinä tai joku scientologi voisitte selittää asian tieteellisesti.

    > Miksi Hubbard väittää kovan tupakoinnin vähentävän
    > syöpäriskiä? Eli toisinpäin kuin lukuisat
    > tutkimukset sekä tilastot kiistattomasti
    > osoittavat. Olisin kiitollinen jos Sinä tai joku
    > scientologi voisitte selittää asian tieteellisesti.

    Hei BodyThetan ja kiitos viestistäsi.

    Lienemme kaikki samaa mieltä että on olemassa tutkimustuloksia joissa osoitetaan tupakoinnin ja syöpäriskin yhteys. Sen sijaan en mielestäni ole nähnyt yhtään tutkimusta jossa osoitettaisiin että mitä enemmän tupakoi sen suurempi riski, enkä muutenkaan tutkimusta jossa vertailtaisiin eri määriä polttaneiden vaaraa sairastua syöpään. Jos tiedät sellaisia tutkimuksia olisin kiinnostunut lukemaan tarkemmin.

    Oma epäilykseni yllä olevan pohjalta on siis se että ollaan hätäisesti tehty johtopäätöksiä siitä että ollaan havaittu tupakoinnin aiheuttavan syöpää kun tosiasiassa liian pieni määrä tupakointia aiheuttaa syöpää! Tulisi tehdä kattavammat tutkimukset niin havaittaisiin että tietyn rajan jälkeen syöpäriski vähenee.

    En siis ole tiedemies ja jos joku tiedemies haluaisi kertoa tarkemmin tästä Hubbardin havaitsemasta prosessista niin kuulen myös itsekin mielelläni.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • BodyThetan kirjoitti:

    En ole epäluuloinen. Tuo on sinun oma virheellinen päätelmäsi. Ehkäpä kommunikaatiolinjasi kaipaisi hieman kohennusta?

    Kaipaan todisteita.

    >>Eräs tosiseikka joka puhuu L. Ron Hubbardin teknologioiden puolesta on ne tuhannet ja taas tuhannet ihmiset jotka ovat saaneet apua kiitos hänen merkittävän työnsä.>On suuri onni ihmiskunnalle että mestari Hubbard sai työnsä valmiiksi jotta jokaisella olisi mahdollisuus aloittaa tiensä kulkeminen sillalla kohti täydellistä vapautta.>Siitä kiitos L. Ron Hubbardille ja kaikille niille ihmisille jotka pyyteettömästi vievät hänen teknologioitaan ihmisten saataville.

    > En ole epäluuloinen. Tuo on sinun oma virheellinen
    > päätelmäsi. Ehkäpä kommunikaatiolinjasi kaipaisi
    > hieman kohennusta?

    Hei nimimerkki BodyThetan ja kiitos viestistäsi.

    Ensimmäiseksi pahoitteluni siitä että tulkitsin sinut väärin. Kuten näet on hyvä että kommunikoimme sillä se poistaa tämänkaltaiset väärinkäsitykset.

    Oikeammin siis minun olisi pitänyt sanoa että kommunikointi korjaa epäilysi asian suhteen! Jatkakaamme siis ystäväni.

    > Kertoisitko ystävällisesti konkreettinen tapaus
    > täältä Suomesta, mihin sai apua, millä tavoin
    > sai apua ja mihin tuo avunanto perustui.

    Tässä voisit esimerkiksi puhua nimimerkki SISKOn kanssa joka on kertonut omista voitoistaan tälläkin palstalla. Jos pystyt vaivautumaan, niin scientologiakirkon kokouksista löydät useita muitakin ihmisiä jotka ovat saaneet avun.

    >>>On suuri onni ihmiskunnalle että mestari
    > Hubbard sai työnsä valmiiksi jotta jokaisella
    > olisi mahdollisuus aloittaa tiensä kulkeminen
    > sillalla kohti täydellistä vapautta.
    > Mistä meidän pitäisi vapautua?

    Orjuudesta.

    > Mielestäni "pyyteettömällä" tarkoitetaan lähinnä
    > hyväntekeväisyystyötä vailla taloudellista
    > vastiketta. Käsitykseni mukaan te taas lähinnä
    > myytte.

    Kun sanot "te" oletan että puhut minusta. En myy mitään ja pyrin auttamaan tälläkin palstalla kaikkia kuten osaan. ilman minkäännäköistä rahallista korvausta.

    Jos tarkoitit scientologiakirkkoa, olet myös väärässä, sillä scientologiakirkko on mukana monenlaisessa ilmaisessa hyväntekeväisyystyössä.

    >>Tässä voisit esimerkiksi puhua nimimerkki SISKOn kanssa joka on kertonut omista voitoistaan tälläkin palstalla.>Jos pystyt vaivautumaan, niin scientologiakirkon kokouksista löydät useita muitakin ihmisiä jotka ovat saaneet avun.>> "Mistä meidän pitäisi vapautua?"
    Orjuudesta.Kun sanot "te" oletan että puhut minusta.>Jos tarkoitit scientologiakirkkoa, olet myös väärässä, sillä scientologiakirkko on mukana monenlaisessa ilmaisessa hyväntekeväisyystyössä.

    >>>Tässä voisit esimerkiksi puhua nimimerkki SISKOn
    > kanssa joka on kertonut omista voitoistaan tälläkin
    > palstalla.
    > Asia on kuitenkin niin, että sinä esitit väitteesi
    > näistä autetuista. Mihin perustat väitteesi
    > "tuhansista ja tuhansista autetuista", ellet
    > kuitenkaan kykene osoittamaan edes yhtä?

    Yritin osoittaa sinulle siis nimimerkki SISKO:n joka on yksi hyvä esimerkki niistä tuhansista ja tuhansista jotka ovat saaneet apua Hubbardin teknologiasta. Hän oli mielestäni hyvä esimerkki koska tunnet hänet entuudestaan tältä palstalta ja pystyt esittämään hänelle jatkokysymyksiä hänen voitoistaan niin halutessasi.

    Sen lisäksi tarjosin mahdollisuutta käydä scientologiakeskuksessa jos mielenkiintosi riittää nähdä lukuisia muita silmästä silmään.

    En tiedä mitä oikein käytännössä halusit? Et varmaan suinkaan että mainitsisin tällä palstalla nimeltä jonkun tuntemani henkilön? Sellaista en toki kenenkään puolesta tee koska täällä liikkuu joitain ilmeisesti mieleltään tasapainottomia scientologian vastustajia jotka ilmeisesti keräilevät scientologien nimiä ylös tiedä mitä tarkoitusta varten.

    Tästä toivottavasti pääset eteen päin itsenäisesti jo.

    > Kuka meitä orjuuttaa ja millä tavoin? Mitä tuo
    > "vapautuminen" tarkoittaa?

    Suosittelen aloittamaan Dianetiikkakirjan lukemisella jossa perusasiat käydään läpi. Juuri tällä hetkellä aikani ei riitä enempään, mutta ehkä voin myöhemmin palata asiaan jos se kiinnostaa sinua.

    >>>Jos tarkoitit scientologiakirkkoa, olet myös
    > väärässä, sillä scientologiakirkko on mukana
    > monenlaisessa ilmaisessa
    > hyväntekeväisyystyössä.
    > Vai niin. Kerro esimerkkejä.

    Esimerkkinä ihan viimeaikaisista tapahtumista, scientologit olivat auttamassa Tsunamikatastrofin uhreja paikan päällä. Todella hienoa työtä jossa tiivistyy L. Ron Hubbardin vankasti teroittama humanitaarisyys.

    Suosittelen lukemaan lisää scientologian yhteiskunnan hyväksi tekemistä ponnisteluista esimerkiksi täältä:

    http://www.scientologyreligion.org/pg010.html

    Hauskoja lukuhetkiä toivoo,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    > Miksi Hubbard väittää kovan tupakoinnin vähentävän
    > syöpäriskiä? Eli toisinpäin kuin lukuisat
    > tutkimukset sekä tilastot kiistattomasti
    > osoittavat. Olisin kiitollinen jos Sinä tai joku
    > scientologi voisitte selittää asian tieteellisesti.

    Hei BodyThetan ja kiitos viestistäsi.

    Lienemme kaikki samaa mieltä että on olemassa tutkimustuloksia joissa osoitetaan tupakoinnin ja syöpäriskin yhteys. Sen sijaan en mielestäni ole nähnyt yhtään tutkimusta jossa osoitettaisiin että mitä enemmän tupakoi sen suurempi riski, enkä muutenkaan tutkimusta jossa vertailtaisiin eri määriä polttaneiden vaaraa sairastua syöpään. Jos tiedät sellaisia tutkimuksia olisin kiinnostunut lukemaan tarkemmin.

    Oma epäilykseni yllä olevan pohjalta on siis se että ollaan hätäisesti tehty johtopäätöksiä siitä että ollaan havaittu tupakoinnin aiheuttavan syöpää kun tosiasiassa liian pieni määrä tupakointia aiheuttaa syöpää! Tulisi tehdä kattavammat tutkimukset niin havaittaisiin että tietyn rajan jälkeen syöpäriski vähenee.

    En siis ole tiedemies ja jos joku tiedemies haluaisi kertoa tarkemmin tästä Hubbardin havaitsemasta prosessista niin kuulen myös itsekin mielelläni.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Oletin että Sinulla on jonkinlainen käsitys siitä miten paljon syöpää ja sen aiheuttajia on lääketieteessä tutkittu. Varmaankin sydänsairauksien ohella eniten. Tutkimuksia siitä kuinka tupakoinnin määrä vaikuttaa riskiin saada keuhkosyöpa on tehty viljalti. Löydät kyllä netistä jos kiinnostaa.

    Pyysin nimenomaan jotakuta scientologia, en tiedemiestä, selittämään tämän Hubbardin teorian koska tiedän jo mitä tiedemies tästä sanoo.

    Kiitit muuten edellisessä viestissäsi BodyThetenia viestistä jonka olin lähettänyt. Emme ole sama henkilö.

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    >>>Tässä voisit esimerkiksi puhua nimimerkki SISKOn
    > kanssa joka on kertonut omista voitoistaan tälläkin
    > palstalla.
    > Asia on kuitenkin niin, että sinä esitit väitteesi
    > näistä autetuista. Mihin perustat väitteesi
    > "tuhansista ja tuhansista autetuista", ellet
    > kuitenkaan kykene osoittamaan edes yhtä?

    Hei nimimerkki BodyThetan ja kiitos viestistäsi.

    Yritin osoittaa sinulle siis nimimerkki SISKO:n joka on yksi hyvä esimerkki niistä tuhansista ja tuhansista jotka ovat saaneet apua Hubbardin teknologiasta. Hän oli mielestäni hyvä esimerkki koska tunnet hänet entuudestaan tältä palstalta ja pystyt esittämään hänelle jatkokysymyksiä hänen voitoistaan niin halutessasi.

    Sen lisäksi tarjosin mahdollisuutta käydä scientologiakeskuksessa jos mielenkiintosi riittää nähdä lukuisia muita silmästä silmään.

    En tiedä mitä oikein käytännössä halusit? Et varmaan suinkaan että mainitsisin tällä palstalla nimeltä jonkun tuntemani henkilön? Sellaista en toki kenenkään puolesta tee koska täällä liikkuu joitain ilmeisesti mieleltään tasapainottomia scientologian vastustajia jotka ilmeisesti keräilevät scientologien nimiä ylös tiedä mitä tarkoitusta varten.

    Tästä toivottavasti pääset eteen päin itsenäisesti jo.

    > Kuka meitä orjuuttaa ja millä tavoin? Mitä tuo
    > "vapautuminen" tarkoittaa?

    Suosittelen aloittamaan Dianetiikkakirjan lukemisella jossa perusasiat käydään läpi. Juuri tällä hetkellä aikani ei riitä enempään, mutta ehkä voin myöhemmin palata asiaan jos se kiinnostaa sinua.

    >>>Jos tarkoitit scientologiakirkkoa, olet myös
    > väärässä, sillä scientologiakirkko on mukana
    > monenlaisessa ilmaisessa
    > hyväntekeväisyystyössä.
    > Vai niin. Kerro esimerkkejä.

    Esimerkkinä ihan viimeaikaisista tapahtumista, scientologit olivat auttamassa Tsunamikatastrofin uhreja paikan päällä. Todella hienoa työtä jossa tiivistyy L. Ron Hubbardin vankasti teroittama humanitaarisyys.

    Suosittelen lukemaan lisää scientologian yhteiskunnan hyväksi tekemistä ponnisteluista esimerkiksi täältä:

    http://www.scientologyreligion.org/pg010.html

    Hauskoja lukuhetkiä toivoo,
    Rolf Perämeri

    Minulle on nyt ikävä kyllä muodostunut sangen outo kuva halustasi oikoa mahdollisia väärinkäsityksiä tai vastata rehellisesti kysymyksiin.

    Sanot "orjuudesta", mutta jätät koko asian siihen. Mistä hemmetin orjuudesta?! Kysyn asiaa sinulta, koska oletan että tiedät asiasta jotain, koska annat tuollaisia ympäripyöreitä vastauksia.

    Siis en aio mennä tuhlaamaan rahaani Hubbartin kirjoihin. Vaikuttaakin lähinnä siltä että ainoa tehtäväsi tällä palstalla ei olekaan keskustella rehellisesti vaan ainoastaan propagoida Hubbartin kirjojen puolesta.

    Miksi et halua vastata?

    Oletko pelkkä myyntitykki ja kauppamies vai etkö todella tiedä minkä puolesta propagoit?

    Kuten varsin hyvin tiedät, mikäli olet palstaa lukenut, kysyin aivan samanlaisia tarkentavia kysymyksiä SISKOlta saadakseni edes jonkinlaisen kuvan siitä ketä hän on auttanut, miten hän on auttanut ja milllä keinoin hän on auttanut.

    Vastauksena oli pelkkää tyhjää.

    Siitä voi jokainen lukija vetää omat johtopäätöksensä.

    > Miksi et halua vastata?

    Hei nimimerkki "BodyThetan" ja kiitos pitkästä viestistäsi.

    Haluan kyllä vastata sinulle, mutta kuten sanoin edellisessä viestissäni aikani ei siihen riitä. Jos sinulta riittää hiukan kärsivällisyyttä uskon kyllä että joudan kysymykseesi sillasta vapauteen vastaamaan muutaman päivän sisällä. Jos ihmettelet miksi se vie aikaa, se johtuu siitä että kyseessä on tärkeä asia jota en halua kiireessä rustata.

    > Kuten varsin hyvin tiedät, mikäli olet palstaa
    > lukenut, kysyin aivan samanlaisia tarkentavia
    > kysymyksiä SISKOlta saadakseni edes jonkinlaisen
    > kuvan siitä ketä hän on auttanut, miten hän on
    > auttanut ja milllä keinoin hän on auttanut.

    En ymmärrä miten tämä liittyy asiaan? Pyysit esimerkkiä ihmisestä jota Hubbardin teknologia on auttanut, ja nimimerkki SISKO:a se on auttanut. Eihän sillä ole mitään asian kanssa tekemistä miten SISKO on auttanut muita ihmisiä.

    Koska et vastannut kysymykseeni mitä oikein halusit, oletan että ymmärsit vain väärin vastaukseni tai et muistanut mitä kysyit.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • Reel kirjoitti:

    Oletin että Sinulla on jonkinlainen käsitys siitä miten paljon syöpää ja sen aiheuttajia on lääketieteessä tutkittu. Varmaankin sydänsairauksien ohella eniten. Tutkimuksia siitä kuinka tupakoinnin määrä vaikuttaa riskiin saada keuhkosyöpa on tehty viljalti. Löydät kyllä netistä jos kiinnostaa.

    Pyysin nimenomaan jotakuta scientologia, en tiedemiestä, selittämään tämän Hubbardin teorian koska tiedän jo mitä tiedemies tästä sanoo.

    Kiitit muuten edellisessä viestissäsi BodyThetenia viestistä jonka olin lähettänyt. Emme ole sama henkilö.

    > Oletin että Sinulla on jonkinlainen käsitys siitä
    > miten paljon syöpää ja sen aiheuttajia on
    > lääketieteessä tutkittu.

    Hei Reel ja kiitos viestistäsi.

    Minulla tosiaan on jonkinlainen käsitys syöpätutkimuksista. Mutta ei täydellistä. Mielelläni otan lisätietoa vastaan sinulta.

    > Tutkimuksia siitä kuinka tupakoinnin määrä
    > vaikuttaa riskiin saada keuhkosyöpa on tehty
    > viljalti. Löydät kyllä netistä jos kiinnostaa.

    En löytänyt. Voisitko ohjata minut sellaisen pariin jos niitä kerran on olemassa ja netissä?

    > Pyysin nimenomaan jotakuta scientologia, en
    > tiedemiestä

    Minä ajattelin itse scientologitiedemiestä.

    > Kiitit muuten edellisessä viestissäsi
    > BodyThetenia viestistä jonka olin lähettänyt.
    > Emme ole sama henkilö.

    Tiedän sen ja olen pahoillani että erehdyksessä kutsuin sinua BodyThetaniksi. Toivottavasti et pahastunut tästä erehdyksestä joka johtui omasta huolimattomuudestani.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    > Miksi et halua vastata?

    Hei nimimerkki "BodyThetan" ja kiitos pitkästä viestistäsi.

    Haluan kyllä vastata sinulle, mutta kuten sanoin edellisessä viestissäni aikani ei siihen riitä. Jos sinulta riittää hiukan kärsivällisyyttä uskon kyllä että joudan kysymykseesi sillasta vapauteen vastaamaan muutaman päivän sisällä. Jos ihmettelet miksi se vie aikaa, se johtuu siitä että kyseessä on tärkeä asia jota en halua kiireessä rustata.

    > Kuten varsin hyvin tiedät, mikäli olet palstaa
    > lukenut, kysyin aivan samanlaisia tarkentavia
    > kysymyksiä SISKOlta saadakseni edes jonkinlaisen
    > kuvan siitä ketä hän on auttanut, miten hän on
    > auttanut ja milllä keinoin hän on auttanut.

    En ymmärrä miten tämä liittyy asiaan? Pyysit esimerkkiä ihmisestä jota Hubbardin teknologia on auttanut, ja nimimerkki SISKO:a se on auttanut. Eihän sillä ole mitään asian kanssa tekemistä miten SISKO on auttanut muita ihmisiä.

    Koska et vastannut kysymykseeni mitä oikein halusit, oletan että ymmärsit vain väärin vastaukseni tai et muistanut mitä kysyit.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    >>Jos sinulta riittää hiukan kärsivällisyyttä uskon kyllä että joudan kysymykseesi sillasta vapauteen vastaamaan muutaman päivän sisällä.

    Äänestä

  • Rolf Perämeri kirjoitti:

    > Oletin että Sinulla on jonkinlainen käsitys siitä
    > miten paljon syöpää ja sen aiheuttajia on
    > lääketieteessä tutkittu.

    Hei Reel ja kiitos viestistäsi.

    Minulla tosiaan on jonkinlainen käsitys syöpätutkimuksista. Mutta ei täydellistä. Mielelläni otan lisätietoa vastaan sinulta.

    > Tutkimuksia siitä kuinka tupakoinnin määrä
    > vaikuttaa riskiin saada keuhkosyöpa on tehty
    > viljalti. Löydät kyllä netistä jos kiinnostaa.

    En löytänyt. Voisitko ohjata minut sellaisen pariin jos niitä kerran on olemassa ja netissä?

    > Pyysin nimenomaan jotakuta scientologia, en
    > tiedemiestä

    Minä ajattelin itse scientologitiedemiestä.

    > Kiitit muuten edellisessä viestissäsi
    > BodyThetenia viestistä jonka olin lähettänyt.
    > Emme ole sama henkilö.

    Tiedän sen ja olen pahoillani että erehdyksessä kutsuin sinua BodyThetaniksi. Toivottavasti et pahastunut tästä erehdyksestä joka johtui omasta huolimattomuudestani.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Kyselit tutkimuksia. Katsoppa vaikka tästä. Näitä kyllä löytyy ja kaikki todistavat saman asian: Mitä suurempi tupakankulutus, sitä suurempi syöpäriski.

    Äänestä

  • Reel kirjoitti:

    Sorry, linkitys pielessä. Kokeile tällä.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/bv.fcgi?rid=hstat5.table.12018

    Hyvää iltaa Reel ja kiitoksia mielenkiintoisista tuloksista.

    Nämä luettuani olen ymmälläni ja myönnän että ehkä en ole ymmärtänyt oikein mitä L. Ron Hubbard sanoi. Jos oikein tulkitsin linkkisi tuloksia, näyttäisi siltä että tupakoimattomuus on vaarallisempaa kuin alle 20 tupakan polttaminen, mutta yli 20 tupakan polttaminen olisi vaarallisempaa kuin alle 20 tupakan polttaminen. Aineistossa oli myös yli 40 tupakkaa päivässä polttavia sisältävä erittely joilla syöpäriski oli edelleen noussut.

    Tarkoittiko mestari Hubbard todellakin että tupakkaa pitäisi polttaa ainakin reilusti yli 40 päivässä? Tästä olisi hyvä kyllä kuulla lisää mitä L. Ron Hubbard todella tarkoitti ja mikä on se määrä tupakkaa jota pitää polttaa että säteilyn ajaminen ulos tupakan avulla voittaa ne haitat mitä se aiheuttaa.

    Tulkitsit tilastoa väärin. Taulukko oli hieman sekava. Tupakoimattomuus ei ole vaarallisempaa kuin alle 20 savukkeen polttaminen. Syöpäriski lisääntyy mitä enemmän poltetaan. Yli 40 savukkeen polttajilla alkaa olla jo akuutti häkämyrkytys, puhumattakaan verenkierohäiriöistä ym. lähetän vielä toisen taulukon joka on selkeämpi lukea.

    http://www.ncbi.nlm.nih.gov/books/bv.fcgi?rid=hstat5.table.12015

    > Taulukko oli hieman sekava. Tupakoimattomuus ei
    > ole vaarallisempaa kuin alle 20 savukkeen
    > polttaminen. Syöpäriski lisääntyy mitä enemmän
    > poltetaan. Yli 40 savukkeen polttajilla alkaa olla
    > jo akuutti häkämyrkytys, puhumattakaan
    > verenkierohäiriöistä ym.

    Hei nimimerkki Reel ja kiitos viestistäsi.

    Tämä taulukko selvensi epäselvyyden erinomaisesti. Taulukko osoittaa selkeästi että ainakin hiukan yli 40 tupakkaan saakka tupakointi kasvattaa riskiä. Näin ollen on syytä sanoa että jos ei ole valmis polttamaan reilusti yli 40 tupakkaa päivässä on parempi olla polttamatta ollenkaan.

    Mitä sitten mestari Hubbard tarkoitti sanoessaan että liian vähä tupakointi aiheuttaa syöpää? Olin aluksi ihmeissäni sillä en uskonut että pitäisi yli 40 tupakkaa päivässä polttaa että Hubbardin mainitsema säteilyn poistuminen olisi syöpää ehkäisevä.

    Sen vuoksi yritin selvittää mitä L. Ron Hubbard itse oli tutkimuksissaan selvittänyt sopivaksi määräksi. Ikävä kyllä en löytänyt suoraan mestari Hubbardin tarkkoja sanoja aiheesta. Mutta löysin viitteen! Eräässä verkkosivussa sanottiin Hubbardin polttaneen yli 80 tupakkaa päivässä. Tästä voitaisiin päätellä että suurin piirtein tälläiseen määrään oli L. Ron Hubbard tutkimuksissaan päätynyt.

    Mutta koska kyseessä ei ole kovin luotettava sivu, tätä ei voi pitää varmana tietona ja yritän pitää silmäni auki jos löydän luotettavampaa tietoa Hubbardin tarkoittamista määristä.

    Kiitos avustasi tämän asian selvittelyssä.

    Ystävällisin terveisin,
    Rolf Perämeri

    Äänestä

  • BodyThetan kirjoitti:

    >>Tässä voisit esimerkiksi puhua nimimerkki SISKOn kanssa joka on kertonut omista voitoistaan tälläkin palstalla.>Jos pystyt vaivautumaan, niin scientologiakirkon kokouksista löydät useita muitakin ihmisiä jotka ovat saaneet avun.>> "Mistä meidän pitäisi vapautua?"
    Orjuudesta.Kun sanot "te" oletan että puhut minusta.>Jos tarkoitit scientologiakirkkoa, olet myös väärässä, sillä scientologiakirkko on mukana monenlaisessa ilmaisessa hyväntekeväisyystyössä.

    >>>> "Mistä meidän pitäisi vapautua?"
    > Orjuudesta. Kuka meitä orjuuttaa ja millä tavoin? Mitä tuo
    > "vapautuminen" tarkoittaa?

    Hei nimimerkki BodyThetan ja kiitos mielenkiinnostasi täydellisen vapauden siltaa kohtaan. Olen pahoillani että vastaus on viipynyt, mutta koska kiireeni ovat tällä hetkellä mitä ovat en pystynyt aikaisemmin vastaamaan.

    Scientologian avulla pystyt vapautumaan monenlaisista elämää haittaavista, jopa orjuuttavista, tekijöistä. Henkilökohtaisella tasolla se tarkoittaa mm. mielen lukkojen avautumista, MEST universumin rajoitteiden voittamista, täydellistä itsensä kontrollia, ja uusien henkisten kykyjen löytämistä.

    Jos rahatilanteesi on tiukka, suosittelen esimerkiksi kirjastosta lainaamaan L. Ron Hubbardin teoksia joissa asiat ovat vielä paljon tarkemmin ja paremmin selostettu. Ja toki jos sinulla on lisäkysymyksiä aiheesta pyrin minä, tai joku muu asioista tietävä, auttamaan sinua kykymme mukaan.

    Kiitos huolenpidostasi. Rahatilanteeni ei ole tiukka,mutta pyrin rajoittamaan turhuuksien hankkimista. Kiitos joka tapauksessa avustasi. Pitkällisen kyselyn ja jankkaamisen jälkeen sentään joku suostuu myös vastaamaan esittämiini kysymyksiin eikä vain pyri myymään tuotteita.

    >>Scientologian avulla pystyt vapautumaan monenlaisista elämää haittaavista, jopa orjuuttavista, tekijöistä. Henkilökohtaisella tasolla se tarkoittaa mm. mielen lukkojen avautumista, MEST universumin rajoitteiden voittamista, täydellistä itsensä kontrollia, ja uusien henkisten kykyjen löytämistä.

    > olisinkin kiinnostunut lähinnä näistä "universumin
    > rajoitteista" ja "uusista henkisistä kyvyistä".
    > Mitä tarkoitat näillä?

    Hei nimimerkki BodyThetan ja kiitos viestistäsi.

    Uskoisin että seuraava kuva auttaa sinua paremmin ymmärtämään:

    http://www.scientology.org/pics/std/religion/bridge/grdchart.gif

    > Oletko muuten itse tavannut jonkun scientologin,
    > joka kontrolloisi itsensä täydellisesti? Ainakin
    > tämän palstan scientologeina esiintyviä
    > henkilöitä voi viedä näköjään psykologisesti
    > kuin taluttaisi pässiä narussa.

    Scientologit joita itse olen tavannut ovat olleet tasapainoisen ja onnellisen oloisia ihmisiä. Täydellistä kontrollia ei varmaankaan voi odottaa ennen kuin on tarpeeksi korkealla tasolla, mutta epäilemättä L. Ron Hubbardin teknologian käyttäminen auttaa jo varhaisessa vaiheessa.

    >>>>Uskoisin että seuraava kuva auttaa sinua paremmin ymmärtämään:

    http://www.scientology.org/pics/std/religion/bridge/grdchart.gif

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Reel kirjoitti:

Uskotko että tupakointi ehkäisee keuhkosyöpää?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu