Molemmin puolinen tunne

Neitokainen

Molemmin puolinen tunne


Huah, kylläpä päiväni oli alkanut ankeasti, olin ollut hammaslääkärissä ja välistä oli jäänyt lempituntini ; Matematiikan tunti.
Itse asiassa minä vihasin matematiikkaa yli kaiken, mutta jotenkin tunnit olivat vain niin ihania koska olin nyt yhdeksännellä luokalla saanut uuden matematiikan opettajan, tämä opettaja oli juuri valmistunut kaksikymppinen ja ihan mielettömän hyvän näköinen. Minä olin yksinäinen tyttö, eikä minulla ollut edes koskaan ollut poikaystävää,    muutenkin tuntui että rakastun aina vääriin ihmisiin ja vielä vanhempiin miehiin kuin itse olen. Olenhan 15 vuotias, jo melkein nainen ja tunnen olevani aika kehittynyt. Kaikki matematiikan tunnit menevät siihen kun katselen opettajaani, ja sitä mitä hän tekee. Tiedän että vain villeimmissä unissani voin nauttia hänestä ja hänen täydellisen treenatusta kropastaan, joskus mietin mitä ihmettä tuollainen kundi tekee matematiikan opettajana. Olen joskus nähnyt hänen kielessään lävistyksen, se on aivan upea ; haluaisin tutustua tähän unelmieni mieheen vähän paremmin. Noh, se siitä haaveilusta, aika mennä kouluun takaisin,
tosin päivä on jo aika pilalla, kuten kerroin.

Aamun tuntien jälkeen olin ruokalassa, tunnetusti jälleen yksin.
Sörkin ruokaani haarukalla, ja mietin vain yhtä asiaa...
"Hei Aamu, Voinko istua hetkeksi tähän?"
Säpsähdin hereille haaveistani,näin puhujan olevan matematiikan opettajani, Ilari.
"Öö-öö, Juu-u." Vastasin hämilläni. Olin siinä ihan punaisena, ja nolotti olla ruokalassa hänen seurassaan, muut varmasti alkaisivat epäillä jotakin.
"Et ollut tänään tunnillani. Ethän vain lintsaa, olen huomannut että matematiikka ei ole sinulle mitenkään helppoa. Ja aina kun kysyn sinulta jotain, olet aivan poissa. Ei kai tämä johdu minusta? Olenko huono opettaja? Haluaisitko vaihtaa ryhmää?"
"EI! Tai siis, ei mitään sellaista, en varmaan enää näin yhdeksännellä luokalla tottuisi johonkin toiseen ryhmään. Et ole huono opettaja, minä en vain yksinkertaisesti tajua matikasta yhtään mitään... Tänään olin hammaslääkärissä, minulla on repussani lappu käynnistä."
"Hyvä voisitko tuoda sen luokkaani ruokavälitunnilla?"
Nyökkäsin vastaukseksi, sitten Ilari poistui pöydästäni.
Porukka tirskuvia tyttöjä tuli luokseni.
"Aamu hei, oliko tolla seksipommilla sulle jotakin tärkeääkin?"
Mä naurahdin ja heitin vitsinä, "joo, sovittiin tän illan treffeistä."
Tytöt onneksi tajusivat vitsin ja lähtivät.

Välitunnilla astelin Ilarin luokkaan ja hän otti vastaan todistuksen hammaslääkärikäynnistä. Antaessani lappua, katsoin häntä silmiin,
ja hipaisin hänen kättään, se oli lämmin, tunsin itseni jotenkin turvalliseksi hänen lähellään.
"Aamu, onhan sulla kaikki hyvin, sä näytät taas vähän sellaselta poissa olevalta."
Ilari kysyi huolestunut ilme kasvoillaan.
Mä vastasin että "Voi Ilari, mulla on kaikki just nyt hyvin, mutta paremminkin voisi olla."
Yht' äkkiä mä vaan suutelin Ilaria, se ei ottanu mun suudelmaa vastaan, joten mä lähdin kiusaantuneena ovelle, ja juoksin ulos. Kyyneleet alkoivat valua mun poskillani, mua kadutti mitä olin tehnyt.
Nyt joutuisin vaihtamaan ryhmää ja Ilari kertoisi kaikille.

Äkkiä joku huusi "Hei Aamu, odota!" Huutaja oli Ilari, se tuli mun luokse, ja halasi.
Sitten se kuiskasi mun korvaan "Mä rakastan sua Aamu."
Me suudeltiin kiihkeästi, ja heräsin hurmiosta kun kuulin ruokavälitunnin loppuvan ja kellon soivan. Me rynnättiin Ilarin luokkaan, ja Ilari tokaisi vain "Onneksi mun oppitunnit on jo ohi tältä päivältä."
Ilari alkoi repiä mun vaatteita yltäni, ja pian olimme alasti,
Ilari suuteli kehittyneitä rintojani, joiden nännit olivat kovattuneet jo upeiksi napeiksi.
Ilari kosketteli rintojani ja meni kädellään yhä alemmas, ja pääsi lopulta siistille karvakolmiolleni. Ilari työnsi kieltään villisti sisääni ja imi klitoristani suuhunsa,
ihana kielikoru raapi klittaani. Ilari otti laukustaan kondomin ja ujutti sen kyrpänsä päälle ja vihdoin hän työnsi paisuneen kyrpänsä sisälleni, tämä oli ensimmäinen kertani, ja aluksi kyrvän mahtuminen tiukkaan pilluuni oli vaikeaa,
mutta vihdoin tämä alkoi sujua, mäkin pääsin mukaan liikkeisiin kohtuullisen nopeasti. Voihkin ihan mahdottomasti, enkä ollut koskaan kuvitellut miten ihanaa tämä voisi olla, Joskus yksinäisinä iltoina olin saattanut kotona sormettaa itseäni, mutta tämä oli jotain aivan erilaista.
Pilluni valui märkää nestettä , Ilarin kulli painui sisääni uudestaan ja uudestaan.
Ilarin pallit vatkasivat ja olin varma että spermalasti lähtisi pian liikkeelle.
Itse voihkin voimakkaasti. "Aaahh mmmm." Ilari uikutti ja urisi aivan hurmioissaan.
Aloin väkivaltaisen rajusti vatkaamaan itseäni, niin että kulli painuisi niin syvälle pilluni perukoihin, että tietäisin monta päivää saaneeni.
En voinut pidättää orgasmiani enää hetkeäkään, voimakas lämmin aalto ravisteli hikistä kroppaani. Taivuin kaarelle ja huohotin hengästyneenä. Melkein heti sen jälkeen Ilari piti entistä kovemmin kiinni minusta ja huusi täyttä huutoa niin että koko koulu varmasti kuuli. Ilari tunsi spermalastin lähtevän liikkeelle, ja urisi ja voihki, ja sai sanotuksi "Mä laukean kultahhh."
Ilari veti säkenöivän kullinsa pois pillustani, ja repi kondomia pois, valtava sperma lasti vyörysi päälleni. Lopuksi imaisin Ilarin mahtavaa kullia, ja sain hieman maistaa spermaa, se oli minulle jotain uutta ja upeaa.

Raukeina me maattiin vaatteidemme päällä, luokan lattialla, ihan Ilarin pöydän alla.
Mä olin niin onnellinen. Ilari vei mut autollaan kotiin, ja nyt me todella autossa sovittiin niistä tämän illan treffeistä, ai että mua nauratti. ;)

Aloitimme seurustelun heti, kun oli päässyt yhdeksänneltä luokalta pois.
Ja nyt minä ja Ilari olemme helvetin onnellisia. Me molemmat rakastamme toisiamme niin paljon....

7

10333

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Neitokainen

      Laittakaa minulle kommenttia, tämä oli ihka ensimmäinen novellini.
      Mitä hyvää?
      Epäkohdat kanssa haluan tietää.
      Miten minun kannattaa edetä?

      • Lakritsapallo

        Novelli oli oikein oikein hyvä, mutta mikäs olikaan ysillä sitten matikannumero?


      • Mutta on hyvä että on unelmia

        Kakskymppinen matikanmaikka...heheh. Pannaas viis vuotta lisää niin saat panna ihan opettajankelpoista.


    • angel

      muuten hyvä..mut kannattas jättää salkkareiden kattominen vähemmällä :)

    • poika^

      Todella hyvä. Tee ihmeessä lisää novelleja!

    • niin no

      aamu ja ilari -> tulee väistämättä salkkarit mieleen

    • tosiaan!

      eikö olekin

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      74
      1216
    2. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      81
      1109
    3. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      24
      1075
    4. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      955
    5. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      6
      908
    6. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      60
      844
    7. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      73
      714
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      132
      672
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      50
      652
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      80
      632
    11. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      48
      537
    12. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      90
      530
    13. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      512
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      36
      495
    15. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      11
      480
    16. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      109
      470
    17. 43
      467
    18. voi luoja kun uskaltaisin

      laittaa viestiä sinulle...
      Ikävä
      19
      436
    19. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      38
      425
    20. On kyllä tosi surullista

      jos kaivattuni (nainen) luulee palstan tyhmien viestien olevan multa. 😔Ei ole mitään syytä, miksi kirjoittaisin sellais
      Ikävä
      68
      397
    Aihe