kodissani tapahtuu outoja

Anonyymi

Olen 16-vuotias tyttö Janakkalasta. Olin illalla yksin kotona (meidän talo on rakennettu suunilleen 1800-luvun lopussa ja ollaan rempattu melkein koko talo uusiks . Ja talon lähellä n. 500m päässä on vanha hautausmaa) ja yhtäkkii meidän kattoon upotetut ledi lamput alko välkkyy ja meijän google home meni itestään päälle ja alko kertomaan katoomis tapausta joltai 1960-luvulta.

Kun uskalsin mennä sammuttamaan sitä tunsin aivan kuin kylmän ilmavirran vaikka kaikki ovet ja ikkunat oli varmasti kiinni ja ilmastointi oli myös pois päältä. Ja muutenkin parina päivänä on käynyt sillain että keittiön kaapin ovet on menny itestään auki ja kiinni??!

Tietääkö kukaan mistä voi olla kyse ja mitä kanttaa tehdä vai olenko itse sekoamassa!??

13

828

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jos tuo on totta niin pahat henget, demonit saavat tuollaista aikaan. Kääntyminen Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen puoleen auttaa. Jeesus on voittanut kaikki pahan voimat. Vain Jeesuksen Kristuksen nimeä ne pelkäävät.

      • Anonyymi

        Höpönlöpö, voit puhua kristuskultista - tuosta kreikkalaisesta mytologiasta ihan rauhassa, mutta se jos mikä on henkistä demonitarinaa ja ihan faktana - mutta älä sotke siihen viisasta Jeesusta ja hänestä tehty äihmisuhrikulttia tai tyttöparka pelästyy vielä enemmän.


      • Anonyymi

        Älä höpötä.eivät ole demoneja.


    • Anonyymi

      On olemassa tapahtumia, joiden aiheuttajaa ei näe ja sitten on taikausko. Kun jotain tapahtuu tiettyyn vuorokauden aikaan (esim puolen yön aikaan), taikausko"aisti" on hereillä ja vaikuttaa tapahtuman aiheuttajan muotoutumiseen. Taikausko"aisti" on paitsi alkukantaisia aivotoimintoja myös kummitustarinoita, kauhuelokuvia jne. Eikä siinä kaikki. Kummittelu on myös viihdettä, johon sisältyy myös keksittyä asiaa. Kokonaisuudessaan "kummittelu" on myötähäpeää aiheuttavaa öyhkäämistä kuvitteellisista asioista. Ei-luonnolliset olennot on sisäsyntyinen käsite, jolla on kymmenien tuhansien vuosien historia. Ne elää vain ajatuksissa, tarinoissa ja kuvituksissa, joista ne ulkoistetaan havaittuun maailmaan. "Yliluonnollinen" on olemassa, koska sitä ei voi havaita, mutta sen voi kuvitella ja siitä voi kertoa tarinoita. Jos se olisi havaittava, sitä voisi tutkia ja mitata ja siten se ei olisi yliluonnollista, vaan osa luonnollista kaikkeutta. Eli oikeasti olemassa olevaa yliluonnollista ei voi olla. Ja vihoviimeisenä asiana tässä kokonaisuudessa on loukkaantuminen tai vihantunteet, mikäli yliluonnolliseen ei usko ja esitää siitä eriävän mielipiteen. Kasvaminen ulos muinaisesta uskomuksellisuudesta on kehittymistä ja kasvamista aikuisemmaksi.

      • Anonyymi

        Ne jotka ei näe eivätkä kuule ns tavallisuudesta poikkeavaa. Täytyy myöntää, että jonkinlainen kiukun tunne tulee kun joku alkaa väittää, että ei tuollaista oo olemassa. Asun kitenkin joka päivä niitten minun toisesta todellisuudesta mperäisin olevien olentojen kanssa ja hyvässä sovussa lisäksi. Kun kirjoittelen vikkapa senoiri palstalle, niin ne liikkuvat ja askartelevat keittiössä, astiat kalisee ja ym. Ne hengittävät korvaani iltaisin ja lisäksi korvissani visertää kokonainen lintuparvi. Illalla on viereeni ilmestynyt kaunis värillinen nainen ja ikkuna verhoihin ilmestyy tämän tästä naisen kasvot jotka näyttää puuvan minulle ääntä en kuitenkaan kuule. UNessa näen tapahtumia jotka toisuu valve tilassa päiväs aikaan. Ei voi olla mielikuvituksen tai mielen häiriön syytä tämä tälläinen, jos olisi, olisin jo ajat sitten hoito laitokseen joutunutNyt minulla on tälläinen käsitys, että kun ns kuolen täältä siirryn vain siihen ulottuvuuteen jossa jo lähes jokapäivä puolittai olen. Te jotka ette koe tai näe mitään nin sanottua epä tavallista ootta epätavallisia ihmisiä.


    • Anonyymi

      Siinä tuli tyttöparka edellä sinulle pötyä oikein urakalla.

      <<alko kertomaan katoomis tapausta joltai 1960-luvulta<<

      No ensimmäinen neuvo tietysti olisi pitää pää kylmänä, ja olla pelästymättä tai lamaantumatta, ja ryhtyä tutkimaan ilmiötä - ainakin nyt katsoa, että mitähän viestiä sieltä rajan takaa oikein haluttiin lähettää.

      Jos ajattelivat että sinussa olisi dekkariainesta vähän tutkia reaalimaailmassa tuollaisia tapauksia?

      Näin minä toimisin ja olen toiminut. Kyse ei missään nimessä ole sekoamisesta - meidän todellisuus vain on ihmeellistäkin ihmeellisempi. Ole aidosti utelias - mitään pelättävää ei ole. Kyllä minulle on käynyt ihan samalla tavalla, ja sitten olen ryhtynyt selvittämään näitä tapauksia, ja ne ovat selvinneet.

      Apua sinulta varmasti nyt pyydettiin.

    • Siis puolen kilometrin päässä on hautausmaa?

      Teillä alkoi kodissanne ledivalot välkkymään ja Google home alkoi tehdä asioita itsekseen.

      Lisäksi tunsit kylmän ilmavirran vaikka ilmastointi oli kytketty pois päältä ja muutamana päivänä ovat keittiön kaappien ovet olleet muussa asennossa kuin mihin aloittaja on muistanut ne jättäneensä.

      Sanoisin, että ottakaa yhteyttä urakoitsijaan, joka on asennustyöt tehnyt asuntoonne, sillä ilmeisesti hän on tehnyt jonkin virheen niin sähköjen kuin ilmastoinninkin osalta. On myös suositeltavaa, että tutkitte ikkunanpielet vedon varalta, sillä ilmeisestikin asuntoonne pääsee kylmää ilmaa jostain tiivisteen raosta. Tämä luonnollisesti johtuu huonosta asennustyöstä.

      Kun selvitätte syyn näihin ilmiöihin, ottaisin mieluummin yhteyttä asiansa tuntevaan lakimieheen kuin manaajaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Hei sinä 16-vuotias tyttö, täällä 30 vuotias poika. Voin lohduttaakseni kertoa että kummituksia ei ole olemassa jos niihin ei usko. Toisekseen Google homea ei kannata laittaa lähelle televisiota koska reagoi siihen voimakkaasti. Itsellä menee päälle ihan joskus tavallisesta puheesta jos juttelen puhelimessa. Myös kiusaa voi joku tehdä luomalla ajastettuja rutiineja, eli käytännössä laite voi tehdä ihan mitä vaan, eli vaikka nauramaan keskellä yötä

    • Näitä tulee jos talossa on leikitty spiritismiä, meedio tai muita henkien kutsuntaa. Jäävät asuntoon. Myös esoteeriset ja kaikki hokkus pokkus tavarat vetävät näitä puoleensa toimivat portaaleina asuntoon. Riittää jos esim. Entinen asukas on asunnossa leikkinyt näillä jutuilla.

    • Anonyymi

      Pyydä uskova ihminen siunaamaan kotia ja rukoilemaan sovitusta
      vanhojen tapahtumien ylle...
      kyllä hiljenee nuo räyhänhenget, niin se vaan on

    • Anonyymi

      On helppo tietää kummitteleeko talossa: Ei kummittele.

    • Anonyymi

      Outoja voimia on Janakkalassa ollut enemmänkin. Esim. Turengissa muuan mies, joka miileniumvuonna seisoi krusifiksiasennossa 17,5 kilon painot käsissään niin, ettei tulokselle ole lyöjää löytynyt tähänkään päivään mennessä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      202
      6943
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4602
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      35
      4085
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      70
      3199
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1945
    6. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1676
    7. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      17
      1660
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      40
      1563
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      34
      1439
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1217
    Aihe