Oli kesä ja olin juuri aloittelemassa työuraani yhdistelmänkuljettajana. Taisi olla jopa ensimmäinen kesä autonkuljettajana, ja kaikki oli jotenkin uutta ja ihmeellistä.
Tietysti silloin oli vielä kovat kuvitelmat, että se on ns. ihanneammatti ja näkee erilaisia ihmisiä ja paikkoja ihan erilailla, kuin jos olisi töissä samassa paikassa kaikenaikaa.
Matkanvarrella tietysti haavekuvat karisevat vähitellen pois, mutta tämä kertomus onkin niistä alkuaikojen "kohokohdista", ainakin minä koin sen siten.
Kesäthän on kivaa aikaa vieläkin noissa liikennehommissa, joten kyllä niistä talvistakin jotenkin selviää kesää odotellessa.
Mutta asiaan. Se oli sitä aikaa vielä, kun pukeutumisessakin oli vähän vapaampaa. Ei ollut ns. kuljettajanasuja. Eikä silloin oikein vielä osannut pukeutuakkaan sellaisiin. Vaan minullakin oli sellaiset tiukat vaaleat farkut ja teepaita melkein aina työasuna. Sitä oli silloin vielä näytettäväkin nuorekkaalta, että ei tuntisi itseään ihan ikälopuksi.
Ja kesällä sellainen vaatetus tuntui jopa sopivalta, kun muisti laittaa haalarit päälle aina kun teki purku ja lastaushommia. Ettei ajo- ja taukovaatteet likaantuisi.
Kroppahan minulla tietysti oli silloinkin ihan ok, kun sitä liikuntaa saa kuitenkin aika paljon. Ja muutenkin olen aina ollut sellainen hoikanlainen poikamainen kaveri. Lippis tietenkin silloinkin kuului kuvaan mukaan.
Vaatetus ei tietenkään muuten liity tähän tarinaan, kuin että saatte jotenkin kuvan minusta ja tietysti silloinkin jo oli seksuaali viritteistä pukeutua tiukkoihin farkkuihin. Ja katsella muitakin samoinpukeutuvia hyväpeppuisia poikia tuolla matkanvarrella. Ja tietysti tarina sai alkunsa juuri siitä, kun oli sellainen vaatetus ,ettei ollut taskuja johon lompakko mahtuisi. Sillä eihän se ainakaan mahtunut takataskuun, niiden farkkujen tiukuuden takia.
Kävi kuitenkin näin: Menin tapani mukaan yhteen baariin , aika suurelle huoltoasemalle kahville. Kuten tapanani oli käydä niissä aina silloin tällöin, ja yleensä käyn myös vessassa samalla, ettei tulisi hätä tuolla tienpäällä. Mutta kuinka ollakkaan, jotenkin vessassa käydessäni laitoin lompakkoni vessapaperitelineen päälle asioidessani siellä. Ja sehän sattui juuri sillä kertaa unohtumaan sinne.
Ei siinä mitään suurta vahinkoa olisi tullut, mutta ajokortti ja pankkikortti olisi pitänyt hommata uudestaan. Rahaahan silloin ei vielä ollut kovin runsaasti milloinkaan mukana, ei tosin pankissakaan.
Mutta minulle kävi kuitenkin hyvätuuri. Sillä jo muutaman kymmenenkilometrin ajettuani soi kännykkäni. Ja siellä tunnuttiin tietäväni minun kaikki henkilötietoni ja osoitteenikin. Vähän kyllä ihmettelin sitä, mutta kun sitten mainittiin lompakkoni. Niin sittenhän se oli aivan selvä homma, kun ei lompakkoani näkynyt siinä mihin sen yleensä laitan autossani.
Ajattelin että onhan se hyvä kun vielä näinäaikoinakin vielä joku rehellinenkin ihminen löytyy, ja haluaa palauttaa löytämänsä. Niinpä me sovittiin sen löytäjän kanssa, että hän jää kaverinsa kanssa odottamaan minun paluuta samaa reittiä. Koska he olivat lomamatkalta palaamassa juuri päinvastaiseen suuntaan, mihin minä olin menossa lastinvientiin. Yritin kyllä ehdottaa, että jättäisivät sen lompakon sinne huoltsikalle, vaikka kassalle. Mutta eivät aikoneet jättää, vaan heillä olisi kyllä aikaa senverran odottaa. Sillä minä sanoin viipyväni n. 3tuntia, kun käyn purkamassa kuormani ja palaan sinne huoltamolle. He vaan sanoivat, että heillä on matkailuauto jossa on ihan mukava vähän levähtää senverran pitkän matkan aikana. Sanoivat vielä keittävän kahvitkin, kun tulen hakemaan lompakkoani sieltä autosta. Ja sehän minulle tietysti sopikin, sillä sitten taas olisikin tauonpaikka ,lakisääteisen sellaisen.
Jotain epäilyksiä tietysti liikkui päässäni, miksi he jäivät odottamaan minua. Mutta sekin selvisi hyvin pian kun saavuin noutamaan lompsaani.
Siispä kurvasin rekkani, samaan huoltsikkaan kuin olin mennessänikin käynyt. Ja siellähän se matkailuauto jo odottikin huoltsikan takalaidalla rekkaparkin puolella. Menin reippaasti koputtelemaan ovea, ja sainkin heti vastauksen astua matalaan majaan. Vähän huumorin pilke silmäkulmassa odottikin autossa minua kaksi n. 40vuotiasta mieshenkilöä. Ihan reippailta ja hyväkuntoisilta he näyttivät, arvioin heidät heti joksikin kalakavereiksi. Kun kalastus rekvisiittaa oli jo esillä.
Mutta hepä menivätkin heti asiaan. Ja toinen sanoi, että ruvetaanko heti panemaan vai keitetäänkö ensin ne kahvit. Minä tietysti karahdin kasvoiltani ihan tulipunaiseksi, ja sopertelin että mitä he sillä tarkoittavat. Vaikka omasta puolestani olinkin haaveillut sellaisesta yllätyksestä, mutta kuinka he osasivat sen aavistaa silloin heti.
Mutta kun en saanut vastatuksi, niin he nousivat ylös ja tarttuivat minusta yhteisvoimin kiinni. Riisuivat minun teepaitani pois ja laittoivat minut siihen matkailuauton pöydälle mahalleen. Toinen laittoi pehmustetut käsiraudat ranteisiini, ja niistä lähtevät hihnat pöydänjalkoihin kiinni. En ollut mitenkään tiukasti kiinni, mutta pöytä oli lattiassa kiinni, joten aika tukevasti olin likkumattomana. Toinen asetti vielä lippalakin päähäni, ja sanoi että nyt saa rekkakuskinalku juuri sitä mitä se toivookin ja säästää vielä kirjekuorenhinnan ja postimaksunkin sen päälle.
Silloin minulla välähti, että mistä he tiesi taipumukseni tälläisiin fantasioihin. Olin näet aikeissa laittaa Kalle lehteen seuranhakuilmoituksen, jossa etsin top-miehiä ottamaan minut sillai vähän yllättäen ja vähän väkisin pantavakseen. Ja se ilmoitus tekstin luonnos oli piilotettuna minun lompakon yhteen piilotaskuun. He olivat tietysti etsiessään minun yhteystietoja, penkoneet koko lompakon ja löytäneet sen luonnoksen sieltä. Ja sen tähden he sitten olivat jääneet odottamaan minun paluutani, että voisivat toteuttaa myös omia halujaan minuun.
Eikä siinä paljon heiltä nokkatuhissut, kun he olivat riisuneet minun farkkuni ja alkkarini kokonaan pois. Ja odotin siinä pöydällä pyllypaljaana heidän käsittelyään. Tietysti minulla jo siinä vaiheessa oli ankara seisokki päällä, mutta onneksi kaluni ylettyi juuri pöydänlaidan alle niin että se sai seisoa ihan vapaasti eikä purkautunut ihan heti.
Miehet olivat jossain vaiheessa riisuuntuneet alasti, ja vetelivät kalujaan seisokkiin. Vaikka taisin kyllä olla aika kiihottava näky, kun minä odotin pyllypaljaana käsittelyäni. Ja kuvittelin ainakin olevani hyvin naitavan näköinen siinä alastomana avuttoma pöydällä.
Toinen mies tuli eteeni, tarttui lippispäähäni ja sanoi, että nyt on rekkamies hyvä ja imee kullia oikein kunnolla. Ettei tartte aina kuvitella millaista kyrvän imentä on. Ja työnsi terskan huulieni väliin, ja alkoi liikuttelemaan sitä edestakaisin. Käski vielä imemään paremmin, että hänkin tuntisi imennän. Ja kyllähän se ensi lamaannuksen jälkeen alkoikin maistumaan, kun heti vielä huomasi että kaverit ovat ainakin siistejä alapääasioissa. Itsestäni en silloin voinut mennä takuuseen, kun olin jo monta tuntia ajanut ja välillä purkanut jopa kuormankin.
Imiessäni siinä autuaasti kaverin kalua, joka olikin aika makean muotoinen. Paljas isolerhinen terskanpää, ei liian iso, että hyvin mahtui huulieni väliin. Tunsin kuinka jotain viileää laitettiin kuumaan pyllynreikääni, tiesin sen olevan liukuvoidetta. Vaikka minua ei oltukaan naitu vielä sinne koskaan. Tunsin kuinka minua otettiin lantiosta kaksikäsin kiinni, ja kuinka kova lämmin terskanpää painautui reikääni vasten. Ja alkoi pikkuhiljaa painumaan pyllyyni, iihanasti täytyi lopettaa välillä imeminen, kun tunsin kovan kullin painuvan halukkaaseen pyllyyni melkein juurtamyöten, ja jäävän sinne ikään kuin totuttaakseen sen nautintoon. Mutta sitten se vasta nautinto alkoikin, kun tunsin miten minua pyllyyn nussiva kaveri tarttui seisovaan kulliini, ja alkoi runkkaamaan minua työntöjensä tahtiin joka kiihtyi pikkuhiljaa aina vaan nopeampaan tahtiin. Nussijan pallit läiskähtivät omiani vasten aina, kun kalu kävi pohjassa asti pyllyssäni. Minun oli huokaistava aina siitä ihanasta täydestä tunteesta, kun tunsin kyrvän kokonaan sisässäni. Siksi imentäni oli toisenkalulle vähän vaillinaista, joten hän alkoi naida suutani omaaloitteisesti. Joten minä poika sain kerrankin kullia oikein fantasioideni mukaan molempiin reikiin.
Jotenkin siinä pylly turtuu kun sitä naidaan vähänaikaan, ja se alkaa tuntumaan kuin sitä olisi pantu jo vaikka kuinka kauan. Mutta kun nussija vielä runkkaa naitavan kullia, ja kuulee puhuttavan välillä rivoja. Esim. että nyt pannaan rekkamiestä niin, että tuntee vielä huomennakin saaneensa kyrpää. Niin siinä kiima nousee jokaisella osallistujalla, niin että sitä on lopuksi pakko purkautua melkein samanaikaisesti. Niinpä minäkin pian sain maistaa spermasykäykset suussani, ja tunsin kuinka nussijani kiihdytti viimeisiään, ennenkuin ruiskutti spermansa pyllyyni.
Ja jälkihoitona kaverit vielä käänsi minut selälleen pöydälle, ja imivät vuorotellen minulta vielä kerran spermat suihinsa, vaikka olinkin ruiskinut yhdet huipennukset pöydänalle.
Sellainen lompakon katoaminen täytyisi sattua useammin, niin työtkin sitten maistuis varmaan mukavammalta. Kesää odotellessa tässä kirjoittelin. Ja kyllä kahvit keiteltiin , vaikka tauko taisikin vähän venähtää. Ainakin tuli riittävän pitkä tauko.
Terveisin rekkamies.

Vastaukset 2
Vanhimmat
Sattuispa mullekin. Tosi hyvä juttu, kirjota lisää..
olen aina pitänyt tästä tarinasta. aina pitää vaan lukea uudestaan ja uudestaan!!!!! :)
ps. vielä on kesää jäljellä.................
ainaki vähän