Lupasin tiedustella Perämeren lohen sairaudesta ja kertoivat sen olevan tiamiinin puutetta, mistä se johtunee, eivät tiedä. Siika voi hyvin ja ui Kukkolankoskessa ja paikalliset kalastajat seisoivat veneissään keskellä tyrskyjä ja lipposivat pitkävartisilla haaveillaan ja saivat jopa kaksi siikaa kerrallaan. Siiat päätyivät sitten vielä saman päivänä hotellin savustamoon ja seuraavana aamuna meidän matkaeväiksimme.
Legon sisko tarjosi poronkäristystä karpalohyydykkeen kanssa, itsepoimituista karpaloista ja leipäjuustoa, jota he kutsuvat kahvijuustoksi, lakkahillon kera. Herkullista! Aavasaksalla oli sumuista ja sateista ja kaikki upeat maisemat peitossa, mutta syksy oli jo tullut ja maaruskan värit todella upeat.
Pohjoisessa kuulemaani
3
<50
Vastaukset 3
Mukava kuulla , että matkanne oli elämyksellinen, ainahan sää ei voi suosia. Kukkolankoskella mekin olemme pohjoisen ruskamatkoilla pysähtyneet lämmintä savusiikaa evääksi ostamaan. Ruska taitaa olla aikaisessa, tosin elokuun puolella ainakin suot saavat yleensä ruskavärinsä. Monena syksynä olemme ajaneet ensin Kilpisjärvelle, sitten Skibotteniin ja Norjan vuonoille, tulomatkalla Suomen Lappia tutkien. Tänä syksynä tarkoitus on ajaa matkailuautolla Lofooteille asti, on niin paljon kuultu ylistäviä matkakertomuksia ja nähty henkeäsalpaavan upeita kuvia siellä käyneiltä ystäviltä.
Pariin otteeseen käyny kukkolan koskella seuraamassa kun ollu matkalla pohjoiseen joskus kankkunen Kaamasen tiellä.
Noita kalojen etenkin lohien sairauksia on esiintynyt ennenki, Norjassa on menetetty useita jokia tautien johdosta, joet on pudistettu ja onnistuttu ennallistamaan, näin tapahtuneet jatkossakin ettei mitenkään ihmeellistä.
Toinen on kasvatusaltaista päässeet karkulaiset ja niiden vaikutus luonnon lohen kantaan, venäjältä levinnyt kyttyrälohi on ongelma jäämereen laskevissa jokiloissa.- Anonyymi
Niinkö tiamiinin puutteesta johtuvaa. Hetihän tässä tuli mieleen saasteet ja muut. Onhan se muutaman viikon vitamiinikuuri ihmisellekin tärkeä tai ottaa vaikka joka toinen päivä vitamiinipillerin niin pysyy kunnossa ja freesinä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092240- 103896
- 66853
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21796Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha528737- 67661
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57561
