Häntä-

Mitä syitä voi olla siihen kun koira jahtaa häntäänsä? Meillä pikkuhiljaa alkoi se ja nyt on pahentunut niin että tekee sitä 2-3 kertaa päivässä. Eläinlääkärillä ollaan käyty tarkistuttaan anaalirauhaset. Mitään ei ollut vialla ja lääkäri sano että anna jahdata. mutta kun se alkaa pikkuhiljaa häiritsemään. Tuolta koulutuspuolelta luin aiheesta myös ja siellä olikin hyviä vinkkejä, ei tosin ihan sama tilanne kun meillä. Voiko koiralla olla stressiä jostain? Vai jotain kutinaa hännässä tms? Koiramme on siinä iässä että kokeilee rajojaan ja tuolla koulutuspuolella oli veikattu että hännän jahtaaminen on huomion hakua. Jos näin on niin miten asia käsitellään? Eli millä sen saa lopettaan? Toimintaa meillä on koiralle, mutta kohtuudella, joten ei sen tylsistynytkään pitäis olla.. Voisko kyseessä olla jokin terveydellinen seikka?
Kiitän kaikkia jotka jaksaa vastata.
5323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ainakin meillä on kaikki saalistaneet häntäänsä nuorempina, mutta on kyllä vanhemmiten jäänyt kokonaan pois.

Äänestä
  • nelivuotias kymmenen lapsen mamma jahtaa häntäänsä! Tapa ollut pennusta saakka, jonkun verran vähentynyt iän mukana.
    Koira on täysin terve, tuo on vaan sen tapa.

    Äänestä

Se hännän jahtaaminen johtuu yksinkertaisesti koiran saalistus vietistä.

Äänestä
  • Mitenkäs pitääkö teillä koirat meteliä kun jahtaavat häntää? Meillä nimittäin toi koira pitää ihan kauheeta mekkalaa. Murisee, uikuttaa, haukkuu... Ja se vasta on tosi ärsyttävää, ei jaksa kuunnella, mutta kun en tiä miten sen sais lopettaan?! Ja sit jos otan sen syliin ja pidän siinä väkisin niin alkaa pitää sellasta hiljasta vikinää niinkun olisin tehnyt sille jotain tosi kamalaa..

    Äänestä

  • jahdatessa? kirjoitti:

    Mitenkäs pitääkö teillä koirat meteliä kun jahtaavat häntää? Meillä nimittäin toi koira pitää ihan kauheeta mekkalaa. Murisee, uikuttaa, haukkuu... Ja se vasta on tosi ärsyttävää, ei jaksa kuunnella, mutta kun en tiä miten sen sais lopettaan?! Ja sit jos otan sen syliin ja pidän siinä väkisin niin alkaa pitää sellasta hiljasta vikinää niinkun olisin tehnyt sille jotain tosi kamalaa..

    kyllä ainakaan mitään ääntä pidä... pyörii vaan ympyrää niin lujaa et kaatuu omiin jalkoihinsa :P

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


asiaa kirjoitti:

Mitä syitä voi olla siihen kun koira jahtaa häntäänsä? Meillä pikkuhiljaa alkoi se ja nyt on pahentunut niin että tekee sitä 2-3 kertaa päivässä. Eläinlääkärillä ollaan käyty tarkistuttaan anaalirauhaset. Mitään ei ollut vialla ja lääkäri sano että anna jahdata. mutta kun se alkaa pikkuhiljaa häiritsemään. Tuolta koulutuspuolelta luin aiheesta myös ja siellä olikin hyviä vinkkejä, ei tosin ihan sama tilanne kun meillä. Voiko koiralla olla stressiä jostain? Vai jotain kutinaa hännässä tms? Koiramme on siinä iässä että kokeilee rajojaan ja tuolla koulutuspuolella oli veikattu että hännän jahtaaminen on huomion hakua. Jos näin on niin miten asia käsitellään? Eli millä sen saa lopettaan? Toimintaa meillä on koiralle, mutta kohtuudella, joten ei sen tylsistynytkään pitäis olla.. Voisko kyseessä olla jokin terveydellinen seikka?
Kiitän kaikkia jotka jaksaa vastata.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu