Jostakin juuri lukemastani kolumnista luin , kuinka turhaa oppia suomalainen koulu on opettanut lapsukaisillemme.
Jostain syystä kirjoittajaa harmitti Suomen vesireitit, joita muistan minäkin päntänneeni kansakoulussa: Viitasaaren reitti, Kallaveden reitti . . . mihin olemme tietoa tarvinneet 70 vuoden aikana? No joo.
Entäs ne Jaakopin poikien nimet! Niistä kolumnin kirjoittaja oli katkerana. Ilmeisesti ei ollut oppinut. Kuitenkin kansakoulussa oli paljon niitä, joille ulkoluku oli tosi vierasta, ihmeellistä ja vaikeaa. Suotakoon heille se onnistuminen, että oppivat lorun hyvin ulkoa. Ruben, Simeon, Leevi . . .
Isompi miettiminen varmasti tuli kysymyksessä: Mikä oli Jaakopin poikien isän nimi? Se olikin jo knoppi.
Nyt on perinteistä luovuttu, jopa kirjoista, jopa opetuksesta ja omista luokista. Lehdessä kerrottiin juuri tyttöparasta, joka ei ollut tehnyt ennen joulua yhtäkään läksyä, kun ei ollut tablettia, ei kirjoja, ei muistiinpanoja. Ulkoa piti tunnilla opittu muistaa kokeissa.
Onneksi meikäläiset ovat jo koulunsa läpäisseet.
Jostain syystä kirjoittajaa harmitti Suomen vesireitit, joita muistan minäkin päntänneeni kansakoulussa: Viitasaaren reitti, Kallaveden reitti . . . mihin olemme tietoa tarvinneet 70 vuoden aikana? No joo.
Entäs ne Jaakopin poikien nimet! Niistä kolumnin kirjoittaja oli katkerana. Ilmeisesti ei ollut oppinut. Kuitenkin kansakoulussa oli paljon niitä, joille ulkoluku oli tosi vierasta, ihmeellistä ja vaikeaa. Suotakoon heille se onnistuminen, että oppivat lorun hyvin ulkoa. Ruben, Simeon, Leevi . . .
Isompi miettiminen varmasti tuli kysymyksessä: Mikä oli Jaakopin poikien isän nimi? Se olikin jo knoppi.
Nyt on perinteistä luovuttu, jopa kirjoista, jopa opetuksesta ja omista luokista. Lehdessä kerrottiin juuri tyttöparasta, joka ei ollut tehnyt ennen joulua yhtäkään läksyä, kun ei ollut tablettia, ei kirjoja, ei muistiinpanoja. Ulkoa piti tunnilla opittu muistaa kokeissa.
Onneksi meikäläiset ovat jo koulunsa läpäisseet.
Vastaukset 14
Vanhimmat
No mikä on turhaa mikä tarpeellista. Tästä on peisty lie niin kauan kuin ihminen on ollut olemassa. Kuinka monta kertaa koulujen opintosuunnitelmaa ja opetustapoja on muutettu ja tullaan vastedeskin muuttamaan. Aina halutaan kokeilla jotakin uutta. Onhan kasvatustiede, johon opetusasiatkin kuuluvat tutkivaa tiedettä.
Nyt on juuri meneillään kouluissa uudistuksen aalto, johon kaikki vanhemmat eivätkä oppilaatkaan ole olleet tyytyväisiä. Vapaan opetuksen periaate, jossa opettaja on tavallaan sivussa ja oppilaat tekevät mitä tekevät. Saavat olla vapaasti, ei tarvita edes pulpetteja. Alkaa tuntumaan sille kuin koulut olisivat seurustelua varten, oma asia sitten haluaako jotain oppia, pitää tehdä itse netistä hakea tietoja. Mahtaakohan edes kokeitakaan niissä vapaissa kouluissa olla. Opettajat ovat kommentoineet eri lehdissä, miten kaikki näissä kokeilukouluissa on hulinaa, yhtä mekkalaa.
On varmasti vaikea tietää, mitkä asiat ovat tärkeitä. Myöskin on todella paljon sellaisia oppitunteja, joita ei tarvittaisi lainkaan. Mielipiteitä on yhtä monta kuin Ruotsin kielen pakollisuudesta.
Perinteitä kunnioitan. Suomalaista perinnettä tulisi opettaa kouluissa. Mitä kaikkea perinteemme sitten sisältää muuta kuin Aabrahamin jälkeläiset? Tarkoittaako perinteemme koko Suomen myöskin Lapin kansan perinteitä?
Jokaisen aineen opettajan tehtävä on kai päntätä yleissivistystä
oppilaan päähän.
Kun oppii jotain sieltä sun täältä,
saan jonkunlaisen perusyleissivistyksen alun,
jota voi täydentää itse
aikuistuessaan ja aikuisiällä
tai jatko-opinnoilla.
Opetettiinko koulussa perinteitä ?
Minusta ei.
Vaan opetettiin niitten aineitten alkeet,
joita lukujärjestyksessä oli.
En kaivannut perinteitten opettamista.
Mitä ne olisivat olleet ?
Minkä aikakauden perinteitä olisi voinut opettaa ?
Uusia perinteitä tulee koko ajan.
Ei kouluun mennä perinteitä opiskelemaan
vaan työelämään valmistautumaan.
Nykyään riittää kunhan on välttävästi jollakin tapaan oppinut aakkoset ja numerot ymmärtämään, loppu tieto löytyykin sitten netistä.
Ei pidä paikkansa. Päivitä tietosi.
Minulla on tilaisuus silloin tällöin seurata viides- ja seitsemäsluokkalaisen oppimista ja
usein saan hämmästyä tiedon tasoa ja määrää.
Se on hyvä.
Parempi kuin mitä omana kouluaikani opetettiin.
Nykyään opetetaan ymmärtämään asioita syvällisemmin,
ennen vaan päntättiin ulkoa.
Makriinan tavoin koin koulussa opetettavan ulkolukua. En ilmeisesti pääse koskaan eroon noista Makriinan luetteleminsta, ja Aasian ja Keski Euroopan jokien rimpsusta, joka oli ulkoa opeteltava.
Sinänsä ei ne ole haitannetkaa, mutta perinteet käsitän Kalevaan ja historiaamme tutustumisena.
Perhekohtaisesti on kehittynyt perinteitä varmaan joka suvulle, joulu ja juhlaruuat kuulunevat niihin. Vasta viime vuosina on uutuuksia tullut kevennettyinä mukaan, jota pidän hyvänä.
Eri aikoina tehdään niiden aineiden mukaan, jotka olivat saatavissa. Tämän ajan yltäkylläisyyttä ei ehkä tulevaisuudessa harrasteta enään. Jo nyt tähdennetään joka taholla lihan syönnit vähentämistä ja vihannesten lisäämistä ruokatottumuksiin.
Hyvä että olemme päässeet eroon keskieuroopan jokirimpsuista ja voimme nykyään keskittyä pänttäämään päähämme Pohjois-Korean historiaa vuorineen, jokineen ja kaupunkeineen. Unohtamatta tietenkään tutustua sen nykyiseen upeaan sekä esimerkilliseen hallintomuotoon syvällisemmin.
Kansanperinnettä voinee opiskella yliopistotasollakin,
jos on kiinnostunut.
Koulussa ei ole aikaa kuin kirjallisuudenhistoriaan
ja siihenkin lyhyesti.
Toki historiantunneilla Suomen historiaa päällisin puolin käytiin läpi.
Koin maantiedon mukavaksi, sehän oli paljon muutakin kuin maantietoa,
mm. ilmastovyöhykkeitä,
jolloin oppi esimerkiksi elinkeinoista ympäri maailmaa, koska se riippuu ilmastovyöhykkeistä, maastosta, vuorista, meristä, joista jne.
Pitäähän ihmisen lapsena saada käsitys kotimaastaan ja myös saada käsitys muista mantereista.
Tämä on nyt minun blogi, joten älkää lukeko, ainakaan arvostelko.
Oma koulunkäyntini oli jotenkin utopista, kun ajattelen näin jälkikäteen, sillä pääsin kouluun jo 5-v , silloisen huonon oppilaskadon vuoksi, joten meitä oli vain neljä, mutta minä osasin jo lukea suoraan, kiitos siitä siskolleni, joka jankkasi laikki läksynsä ääneen isän kehoittamana/pakottamana, koska lukutaito täytyi myös oppia . Samoin kertotaulu, jota isä tenttasi meiltä ja iltaisin täytyi lukea jotain satukirjaa sivu kerrallaan, mutta usein se sivu vaihtui minun kontolleni!
No, nämähän on naurettavia muistoja, mutta kuitenkin ne ovat minun muistoja, josta tuli 3-luokalle aivan ihna opettaja, joka palkitsi parhaan lukijan karkki kaupalle ja ainahan se minä olin.
Sitäpaitsi hän oli neiti ihminen ja ihastunut minun serkuuni, joka asusteli meillä, joten usein hän vieraili meilläkin.
Tämä "neiti opettaja" kuitekin rakastui kylän rikkaimman porhon kanssa, ja hankki koiran, jonka halusin ja sainkin.
Vaan sitten heille tulikin lapsi?!!! Onneksi silloin jo tiesin, että ei ne "tyhjästä, tai edes saunasta syny, vaikka veljeni olikin syntynyt saunassa parivuotta sitten, joka oli silloin ihme minulle, joten tällainen tyhmyri olin, siis tynnyrissä kasvanut, että sellaista se opetus oli silloin nuorena.
Tuohon koulutukseen, joka nyt mukamas on hyvä, että ei lapsia opeteta ollenkaan, vaan heidän täytyy tietonsa hakea netistä. Siis mitkä tiedot?
Siis vain ne tiedot, mitkä tarvitaan sossun luukulla asioidessa, kaikki muu tieto on hyödytöntä.
Hohhoijaa.... Sulla mahtaa olla "hyvä päivä" tänään ?
Ei tainnut tulla mitään sossun luukulta ?
Kuules Hulta, nyt tuli ruutia luukulta.
Ihmetyttää kyllä miksi vielä ylemmillä luokilla koulussa täytyy opiskella niin monia aineita ettei oikeastaan voi keskittyä johonkin itselle sopivaan. Mikäli voisi lukea rauhassa vaikkapa kolmea ainetta ja keskittyä niihin jo lukioaikana tai jopa aikaisemmin, olisi parempi mahdollisuus päästä jatko-opintoihin.
Kun kaikkea päntätään lukiossa ja ihan jopa sellaisia aineita, joilla joku ei tee koskaan mitään on ajanhukkaa.
Kyllä jo ennen lukioaikaa pitää aloittaa kunnon pääsykokeisiin luku, mikäli aikoo jatkaa pidemmälle. Työelämää varten ei tarvita kaikkia tietoja pintapuolisin sieltä täältä.
Mitäsuomalaiseen perinteeseen ja sen opettamiseen tulee, voisi olla hyvä lueskella vaikkapa Kalevala ja jotain muuta.