Epari: Koululaiselta ei pakkoruotsille

Anonyymi

Seinäjoen yhteiskoulun 8. luokkalaiselta hyvä kirjoitus, nuoreksi ihmiseksi.

"Ruotsin kielen puhujien osuus Suomen kansasta on vain noin viisi prosenttia. Kansainvälisesti ruotsia ei pohjoismaita lukuun ottamatta puhuta ollenkaan, eikä moni suomalaisista tarvitse kyseistä kieltä milloinkaan. Miksi meidän sitten täytyy opiskella sitä?

Moni suhtautuu ruotsin kielen opiskeluun nihkeästi. Kielten opetteleminen ei ole mikään nopea prosessi, varsinkaan jos kyseinen kieli ei ole itselle mieluinen. Kielen opettelemiseen olisi tietenkin enemmän motivaatiota ja intoa, jos saisi päättää siitä itse. Kansainvälisimmistä kielistä olisi monen kohdalla tulevaisuutta varten paljon enemmän hyötyä.

Ruotsin ohella voi tietenkin halutessaan opiskella valinnaista kieltä, mutta joillekin englannin, ruotsin ja vielä kolmannenkin kielen opettelu on liikaa. Olisi parempi, jos pakkoruotsin sijaan pitäisi valita jokin toinen kieli. Näin jokainen opiskelisi riittävän määrän kieliä ja saisi silti itse valita kielen, josta pitää.

Joku voisi perustella pakkoruotsin tärkeyttä sillä, että Ruotsi ja ruotsin kieli ovat suuri osa historiaamme. Kyllä, mutta historiaa kuuluu opiskella historiantunneilla. Kielten opiskelun tulisi tähdätä tulevaisuuden tarpeisiin, ei menneisyyteen. Menneisyydessä et nimittäin hyödy kielitaidostasi.

Kielten opetuksen rajaaminen kahteen kansainvälisesti turhaan kieleen, eli suomeen ja ruotsiin, on hyödytöntä. Kielellinen monimuotoisuus lisääntyisi, kun nuoret saisivat vapauden lukea jotain laajempaa kieltä. Jos esimerkiksi joku Itä-Suomessa asuva on kiinnostunut Venäjästä ja sen kielestä, onko todellakin tarpeellista opettaa hänelle ruotsia? Ruotsi pitäisi poistaa pakollisista aineista."

https://www.epari.fi/mielipide/lukijalta/lukijoilta-koululaiselta-ei-pakkoruotsille-1.2912632

16

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      – Naurettavan minimalistinen kokeilu vain yhdelle ikäluokalle, Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen puuskahtaa.

      Vaikka venäjän kielen osaaminen on Pohjois-Karjalan rajakunnassa arvossaan, kunta ei lähtenyt mukaan kielikokeiluun, jossa pakollisen ruotsin kielen voisi vaihtaa toiseen kieleen alakoulussa.

      Tohmajärven keskustasta Niirala-Värtsilän kansainväliselle rajanylityspaikalle on matkaa 18 kilometriä.

      Pakkoruotsin poistamista esillä pitänyt kunta ei hakenut mukaan kokeiluun, koska oppilaat ja vanhemmat eivät olleet kiinnostuneita ja koska kunnassa voi aloittaa pitkän venäjän opiskelun jo 4. luokalla.

      • Anonyymi

        Kielten valintaan vaikuttaa tosiaan muukin kuin koettu hyöty, kuten tämä esimerkki osoittaa. Venäjästä olisi ollut tuolla alueella suurin hyöty.

        Jos ruotsi olisi vapaaehtoinen, uskoisin, että sitä valittaisiin yhä melko paljon sen helppouden vuoksi. Kun EU:n suosittamat kaksi vierasta kieltä on jatkossakin normi, niin englannin lisäksi läheskään kaikki eivät halua lukea ranskaa, venäjää tai saksaa, jotka ovat niitä yleisimmin tarjolla olevia. Ne koetaan usein vaikeiksi. Ja motivaatiota ei synny myöskään liian vaikeaksi koetusta kielestä.


    • Anonyymi

      – Naurettavan minimalistinen kokeilu vain yhdelle ikäluokalle, Tohmajärven kunnanjohtaja Olli Riikonen puuskahtaa.


      Tämän lisäksi Opetusministeri joka ei halunnut kokeilun etenevän.

      • Anonyymi

        Rkp:n vasalli.


    • Anonyymi

      Kuvaa hyvin tätä svekokratiaa ja kielipoliittista Absurdistania, kun teinipoika kertoo totuuden ja päättäjät valheen siitä?

      Ihan kuin sadusta Keisarin Uudet Vaatteet! Tarvittiin vain yksi oikeamielinen lapsi sanomaan totuuden ja puhkaisemaan valhekuplan.

      Valitettavasti oikea elämä ei ole oikeudenmukainen kuten sadut...

    • Anonyymi

      Näh pakkoruotsi poistetaan pian, johan pelkästään EK on vuosia vaatinut sitä kansakunnan kilpailukyvyn parantamiseksi. Rkp asettuu todella outoon valoon, kun haraa vastaan vaikka ruotsinkielisillä on turvattua hyvinvointia vaikka muille jakaa. Ehkä nyt on niilläkin kyseessä enää löytää perääntymistie kasvojaan liikaa menettämättä, kun on vuosikymmenet ajettu poliittista ruotsittamista. Enemmistön mitta vaan on täys, eikä aatelisilla ole enää samaa valtaa kuin kustavilaiseen aikaan.

      Kulissit kaatuu, se on varma.

    • Jännä huomata että 8.luokkalainen suomenkielinenkin kirjoittaa järkevämpiä juttuja kuin eläkeikäiset svekomaanit.

      • Anonyymi

        Must tuntuu että just nää svekomaanit ylläpitää ruotsalaisuutta niin osana hallintoa kuin asevoimia, että JOS Sverige valloittais Suomen niin sen liittäminen osaksi Suur-Ruotsia kävisi tosi helposti.

        Jälleen kerran meistä suomenkielisistä tulisi pakkoruotsitettua palvelusväkeä ja halvan työvoiman reservi.

        Svekomaanien kannalta ainut pakkoruotsituksen järkisyy. Selittäis myös syyn yltiöpäiseen mamutukseen.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Must tuntuu että just nää svekomaanit ylläpitää ruotsalaisuutta niin osana hallintoa kuin asevoimia, että JOS Sverige valloittais Suomen niin sen liittäminen osaksi Suur-Ruotsia kävisi tosi helposti.

        Jälleen kerran meistä suomenkielisistä tulisi pakkoruotsitettua palvelusväkeä ja halvan työvoiman reservi.

        Svekomaanien kannalta ainut pakkoruotsituksen järkisyy. Selittäis myös syyn yltiöpäiseen mamutukseen.

        Taisit skrivaa Pelikaanimuistion

        Myös niillähän on hallinnassa Uusi lastensairaala, mitä lie salaisia rotukokeita puuhastekevat . .


      • Anonyymi

        Täällä näyttää olevan juuri eläkeläissuruja.


    • Anonyymi

      Uusin uutinen tai juoru netin syövereistä, että joku rkp fanaatikko vaatii nettiseuraamusta ja enemmän parempi ruotsikielitaitoisia nettipoliiseja putsaamaan ympäristö ruotsin asemaa ja kulttuuria loukkaavista häiriköistä.

      Outoa jo sekin, että milloin suomenkielinen suostuisi ruotsiksi loukata herrakansaa, vai onko kielioppivirhe sekin jo rangaistava teko kun kyseessä pyhä valtion herrspråket.

      Toisekseen, aina yhteen suuntaan eli ruotsalaisten loukkaava käytös ei aiheuta mitään toimia. Niin koska herrfolket on lain yläpuolella.

      Ja tästä tulemme yhteenvetoon. Laki on tehty meitä kurittaaksemme milloin mistäkin jotta herrfolket saa tyydyttää sairaita oikkujaan.

      Mutta jo YKn ihmisoikeussopimusten helpottamina EMME alistu herrfolket pakkovaltaan emmekä edes tunnusta tuota rikollista massaa.

      Suomi saatava itsenäiseksi 🇫🇮

      • Anonyymi

        Sanan nöjd loukkaava käyttäminen = rikesakko
        Sanan glada loukkaava käyttäminen = korotettu rikesakko
        Sanan bättre folk loukkaava käyttäminen = huomautus
        Sanan Freudenthal käyttäminen humoristisesti = tutkintavankeus

        Mutta onneksi AnttiArvopohjaPuhallus toteaa että ihkuu olemme rättstaatti 😝


      • Anonyymi

        Voisit itse opetella hieman parempaa suomen kieltä, jos täällä solvaat ruotsinkielisiä siitä, että he käyttävät ruotsin kieltä ja haluavat nettipoliisin toimivan tasapuolisesti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voisit itse opetella hieman parempaa suomen kieltä, jos täällä solvaat ruotsinkielisiä siitä, että he käyttävät ruotsin kieltä ja haluavat nettipoliisin toimivan tasapuolisesti.

        Mene muualla itkemään.


    • Anonyymi

      Järkevä nuori.

      • Anonyymi

        Kun vaan poliittinen johtokin tajuaisi.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!

      "IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its
      Maailman menoa
      412
      9046
    2. Eemeli Peltonen teki itsemurhan eduskuntatalossa

      Kevyet mullat sitten vaan. Ei mulla muuta.
      Maailman menoa
      188
      3610
    3. Kuka pistetty kylmäksi

      Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
      Kajaani
      20
      2053
    4. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      82
      1270
    5. Postilaatikoista

      Tuntuu kaikki tietävän tekijän/tekijät, mutta miksi nimiä ei julkaista???
      Kihniö
      27
      1105
    6. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      75
      1090
    7. Sylikkäin.

      Sylikkäin, suudellen. Milloin haluaisit näin nainen tehdä ? Vain häntä ajatellen 😘. Tietenkin jos häntä asia kiinnosta
      Ikävä
      66
      1082
    8. Eemeli Peltosen viimeinen postaus Facebookissa!

      "Olen ollut kevätistuntokauden viimeisillä viikoilla paljon poissa eduskuntatyöstä. Sain toukokuussa hyvää hoitoa HUSiss
      Maailman menoa
      79
      1065
    9. Nainen arvaa kuka

      En ikävä kyllä elä enää pitkään
      Ikävä
      55
      1033
    10. Sano nyt kiertääkö

      Huhut meistä tai jostain muusta?
      Ikävä
      66
      972
    Aihe