Optikko suurinpiirtein puoliväkisin möi moniteholasit. Yritin kertoa, että en tarvi mitään lukulasiominaisuuksia tms, koska luen ilman laseja tai teen tarkkaa työtä ottamalla lasit pois. Lasit ovat siis kaukolasit, joita ilman taas ei esimerkiksi pysty ajamaan autoa.
Opitkko vakuutti muka jostain ikänäöstä ja sitten päätin hyväksyä ne vitun kalliit linssit, melkein 700 euroa.
Nyt kun olen pitänyt laseja muutaman päivän niin pettymys on kauhea. Hukkaa tuli heitettyä tuokin raha. Lasit ovat aivan käyttökelvottomat. Sinänsä lasit istuvat päähän hyvin, mutta nuo moniteho-ominaisuudet. Esimerkiksi tietokoneen kanssa tehdessä töitä niin laseista ei löydy mitään kohtaa, että näyttö näkyisi hyvänä. Kaukokatse on hyvä kun pitää päätä paikallaan ja silmät kohdistettuna tiettyyn pisteeseen, mutta pienikin silmien liike sivulle vääristää tai sumentaa näön. Ja mitä järkeä on linssien sivussa oleva alue, jossa ei näe lähelle eikä kauas eikä mihinkään.
Kun lukee esimerkiksi läppärin tekstiä niin päätä pitää kääntää tekstin mukana, ei onnistu millään kohtaa pelkkien silmien liikuttaminen. Paperi sama homma. Se kohta, josta löytyy se tarkka näkökenttä niin on A4 paperilla keskellä paperia, mutta paperin reunat ovat sumeat.
Yleisesti ottaen päätä saa pyörittää koko ajan sinne tänne, että edes jotain saisi selvää jostakin. Autollajokin muuttui kauheaksi häsläämiseksi, Ennen riitti pieni vilkaisu taustapeileihin, nyt saa kääntää pään kohti peiliä, jotta näkisi jotain.
Jos ennen luin kirjaa ilman laseja niin sama homma nyt. En ole löytänyt mitään kohtaa, jossa lukeminen olisi jouhevaa.
Eipä auta kuin säästää uusiin peruslaseihin ilman mitään vitun monitehoja. Vedän illalla kännit ja hakkaan nuo lasit pillun päreiksi vasaralla. Sen verran vituttaa.
Moniteholasit - huono ostos
22
4507
Vastaukset
- Anonyymi
Tyypillinen tilanne silloin, kun puhutaan määrältään -1,5- 3,0 likinäköisyydestä. Näissä kaukovoimakkuusrajoissa olevat henkilöt, eivät välttämättä koskaan tarvitse monitehoja, he ottavat lasit pois päästä., kun tekevät lähityötä Tämä koskee tietysti ainoastaan osaa tästä ryhmästä. Joidenkin työtehtävien suorittaminen on käytännössä mahdotonta, jos laseja käytetään tai ei käytetä ts. lasit päähän, pois päästä. Itse entisenä optikko/optometristina kysyisin asiakaalta lähinäön tarpeesta ja työn luonteesta. Lopputulema olisi ollut ehkä vähän "positiiivisempi"
- Anonyymi
Itselläni oli vähän sama tilanne, mutta päädyin "jäämään miettimään". Eli en ostanut ainoaa tyrkytetty vaihtoehtoa (monitehoja), vaan tilasin netistä erilliset lukulasit omalla lukuvahvuudella. Jännä, että asiakkaan tilannetta ja tarpeita ei välitetä lainkaan selvittää. Itse elän pienellä sairaseläkkeellä. En voi ostaa joka vuosi 700 - 1500 e:n erikoislaseja. Pärjään ulkoillessa kaukolaseilla. Kaupan tuoteselosteet voin kurkkia lasien ali tai käyttää suurennuslasia. Kotona pärjään pelkillä lukulaseilla. Näen näillä riittävän hyvin tehdä kaiken kotioloissa. Pianonsoiton opettajakin on sitä mieltä, että pelkät lukulasit ovat soittaessa parhaat.
Laseilla on takuu. Voit oikeasti vedota takuuseen ja palauttaa ne. Eivät toimi sinulla ja et ole tottunut niihin. Esim. autolla ajossa sopivat lasit ovat elintärkeät. - Anonyymi
Mistä ostit/ostatte lasinne ?
Pitäis hankkia. Viimeiset oli hiottu väärin Nissenillä.
Sain kyllä rahat takas eikä palvelussa moittimissa muuten.
Nissen hiotuttaa Virossa ja rilliliikkeet hiotuttavat ulkomailla,
mutta mistä saa oikein hiotut rillit ?
SpecSavers ?
Mikä ?- Anonyymi
Hoya'n linssejä saa ainakin Silmäasemalta ja Instrusta.
- Anonyymi
Moniteho aurinkolaseja ei kannata ostaa. Näköalue tosi suppea.
- Anonyymi
Minulla on perusvaivojen lisäksi karsastus, ja siksi moniteho ei milloinkaan voi toimia. Joka etäisyydellä karsastus on erilainen, ja lisäksi se vaihtelee vireystason mukaan pahentuen iltaa kohti.
Joten minullapa onkin kolmet silmälasit. Haen ne halvalla hinnalla, kun niissä ei tarvita mitään lisäominaisuuksia, esim 25 eurolla kaksi paria. Lukulaseilla vain luen iltaisin, kaukolaseilla vain liikun ympäriinsä, ja sitten on yhdet lasit näyttöpäätetyötä varten.
Onhan siitä vaivaa, mutta aina toimii. - Anonyymi
Johan on kovia hintoja laseilla. Miehen lasit maksoi Instrussa pari viikkoa sitten alle 600. Siihen kuului kaukolasit, jossa myös päätelasit eli moniteholasit. Lisäksi erilliset lukulasit. Tyylikkäät sangatkin molemmissa.
Instrusta sanottiin aikanaan minulle, että jos on valittamista niin tehdään hionta uudelleen. Laseissa oli pääteominaisuus ja lukulasit samoissa linsseissä. Ensin oli oudot mutta olen tottunut. - Anonyymi
moikka. tulin etsimään vähän vertaistukea. nyt pariviikkoa ollut uudet moniteholasit ja tuntuu hemmetin hankalilta käyttää. Itse halusin, mutta en tajunnut että olisi näin vaikeaa. päätä joutuu liikuttamaan enemmän kun ennen riitti silmällä sivuun vilkaisu. Tuntuu todella rasittavalta. Optikko sanoi että alkuun on vaikeaa mutta sitten tottuu. Onko näin????
- Anonyymi
Ostit ilmeisesti halvimmat tarjouslasit, jolloin tuo "pöllönpääilmiö" iskee. Olen aina moniteholasejani uusiessa ostanut kalleimmat linssit, joilla tuollaista voimakasta putkinäköilmiötä ei ole. Halvimmissa linsseissä tarkan näkemisen alue on pieni ja esimerkiksi kirjan tai läppärin tekstiä lukiessa pitää kääntää päätä pitkin tekstiriviä. Tällä hetkellä käytössäni olevissa moniteholaseissa ei tarvitse käännellä päätä, silmänliikkeet riittää. Silmälasit olivat kuitenkin kalliit, mutta onneksi samaan hintaan sain myös aurinkolasit monitehoisena (olisi saanut vielä yhdet puoleen hintaan mutta niille ei ollut tarvetta).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostit ilmeisesti halvimmat tarjouslasit, jolloin tuo "pöllönpääilmiö" iskee. Olen aina moniteholasejani uusiessa ostanut kalleimmat linssit, joilla tuollaista voimakasta putkinäköilmiötä ei ole. Halvimmissa linsseissä tarkan näkemisen alue on pieni ja esimerkiksi kirjan tai läppärin tekstiä lukiessa pitää kääntää päätä pitkin tekstiriviä. Tällä hetkellä käytössäni olevissa moniteholaseissa ei tarvitse käännellä päätä, silmänliikkeet riittää. Silmälasit olivat kuitenkin kalliit, mutta onneksi samaan hintaan sain myös aurinkolasit monitehoisena (olisi saanut vielä yhdet puoleen hintaan mutta niille ei ollut tarvetta).
1kk tyytyväisyystakuu, mene pikaisesti linssinvaihtoon. Vaihtavat yhden kerran ilmaiseksi.
Tuo "kahdet lasit yksien hinnalla" tuli kokeiltua. Tekisi mieli sanoa jotain. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ostit ilmeisesti halvimmat tarjouslasit, jolloin tuo "pöllönpääilmiö" iskee. Olen aina moniteholasejani uusiessa ostanut kalleimmat linssit, joilla tuollaista voimakasta putkinäköilmiötä ei ole. Halvimmissa linsseissä tarkan näkemisen alue on pieni ja esimerkiksi kirjan tai läppärin tekstiä lukiessa pitää kääntää päätä pitkin tekstiriviä. Tällä hetkellä käytössäni olevissa moniteholaseissa ei tarvitse käännellä päätä, silmänliikkeet riittää. Silmälasit olivat kuitenkin kalliit, mutta onneksi samaan hintaan sain myös aurinkolasit monitehoisena (olisi saanut vielä yhdet puoleen hintaan mutta niille ei ollut tarvetta).
Minulla v 2025 oinitehojen hinta 1600€ eikä ole helppoa katsoa mihinkään, et ei ole hinnasta kiinni laatu. Pöllönpää pyörii. Kirjoittivat kaikkein kalleimman mahdollisen reseptin, enkä edes tiennyt ensikertalaisena että monitehojakin on monta eri hintaluokkaa.
Hirvitti ajaa kaupan päälle tulleilla monitehoaurinkolaseilla autolla koeajo. Menin siis vain ostamaan satunnaiseen lukemiseen laseja. Tämä siis Silmäasemalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla v 2025 oinitehojen hinta 1600€ eikä ole helppoa katsoa mihinkään, et ei ole hinnasta kiinni laatu. Pöllönpää pyörii. Kirjoittivat kaikkein kalleimman mahdollisen reseptin, enkä edes tiennyt ensikertalaisena että monitehojakin on monta eri hintaluokkaa.
Hirvitti ajaa kaupan päälle tulleilla monitehoaurinkolaseilla autolla koeajo. Menin siis vain ostamaan satunnaiseen lukemiseen laseja. Tämä siis Silmäasemalla.Silmälääkäri teki reseptin monitehoille kaihileikkauksen jälkeen. Eilen sain ne ja järkytyin miten ## huonosti niillä näkee. Näitä ennen ostin niin sanotut pikakaukolasit edullisesti ja näen todella hyvin ja autollakin ajaa! Ainoastaan pimeässä kojetaulu hämärtyy joten ajattelin kyllä näillä monitehoilla se sitten korjaantuu, mutta tuntuu ettei monitehoilla pysty tarkentamaan katsetta mihinkään terävästi. Nippanappa voin katsoa televisiota ja neuloa samalla, jollei haittaa ettei tv ruutua näe kokonaan kunnolla (ilman pään jatkuvaa kääntelyä)?! Eikä ole mitkään halpislasit.
- Anonyymi
vaatii opetelua käyttäminen tuollaisissa, mutta jokaisella pitää olla erilaiset lasit, optikolla mittauttaa, kuten kenelläkään ihmisellä ei ole kahta samanlaista silmääkään ominaisuuksiltaan, eli jokaiselle silmälle erilainen linssi pitää olla tie
- Anonyymi
Ei toimi tietokoneella, ainakaan kunnolla.
- Anonyymi
Todella kauan kesti minun tottua monitehoihin. Varmaan vuoden. Mutta kun ei enää pärjännyt laseja nostamalla. Nyt on hyvät keskitason linssit Specsaversilta.
- Anonyymi
Minulla on noin -8 -lasit, enkä tarvitse edes lukulaseja, vaikka sellaiset hankinkin kun "sai kahdet yhden hinnalla". Optikot osaavat myydä ja mainostaa.
- Anonyymi
Minullakin on noin -8 lasit, on ollut kymmeniä vuosia. Monitehoihin totuin aikoinaan heti, ei koskaan ongelmia.
Mutta olenkin aina ostanut 2-3 vuoden välein parhaat saatavissa olevat linssit kunnollisiin kehyksiin. Maksaa paljon, mieluummin kuitenkin maksan paljonkin, että saan toimivat ja mukavat silmälasit. Halvoilla ja surkeilla ei tee mitään, joten raha menee hukkaan. Alle 1000 eurolla ei voi saada parasta laatua, sen luulisi jokaisen käsittävän.
Ymmärrän kyllä, että jokaisella eläkemummolla ja -papalla ei ole rahaa parhaisiin laseihin. Se on sitten tyytyminen vähempään.
- Anonyymi
Hyvin näkee monitehoilla, vaikka on keratokonus (kartiovääristymä) toisessa silmässä.
Tuo tarkoittaa kehyksettömiä titaanisankoja. Linssit vähintään Hoyan reunakevennettyjä ja rajaton liukuma kauko- / lähialueen välillä.
Hintaa noihin tulee väkisin sen tonnin verran. Vaikka olen käyttänyt monitehoja yli 20- vuotta, niin vain ensimmäisiin joutui totuttelemaan jonkin aikaa.
Nyt jos täytyy alkaa käännellä päätään, jotta katse tarkentuu kunnolla, niin tietää heti, että on parempi mennä näöntarkastukseen, koska jokin siellä on muuttunut.
Silmälasien tarjoukset ovat oikeistaan aika huijausta. Kaikkein halvimmat lasilinssit, ilman edes tärkeimpiä pintakäsittelyjä.
Vuosikymmeniä sitten Suomeen tuotiin Taiwanista valmiiksi hiotut linssiparit muutaman kympin hintaan tullin tilastojen mukaan. Tiskillä asiakas jouti maksamaan niistä yli tuhannen markkaa. Nykyään sama hinta, mutta euroissa. Eikä noita linssejä enää ihmiset hio, vaan automaattikoneet. Niin vahvuudet kuin kehyksen muodot hiotaan automattisesti. Näköpisteen sovituksen tekee tietysti optikko ennen hiontoja.
Siinä suurin osa virheistä voi sattua. Ja syy voi olla jomman kumman tai molempienkln.
Kannattaa oikeasti kuulla, mitä ohjeita optikko antaa. - Anonyymi
Sain ensimmäiset silmälasini 64 vuotta sitten. Sen jälkeen olen hankkinut uudet lasit noin joka toinen vuosi, myös monet monitehot jo kauan. Eli kokemusta silmälääkäreistä, optikoista ja uusista laseista on kertynyt. Mistä voi johtua, että aina olen tottunut uusiin laseihen viidessä minuutissa?
- Anonyymi
Kuva syntyy aivoissa.
Sun pää pelaa.
Korjaa linssivirheet oikein.
- Anonyymi
Kuva syntyy aivoissa.
Sun pää pelaa.
Korjaa linssivirheet oikein. - Anonyymi
Kuva syntyy aivoissa.
Sun pää pelaa.
Korjaa linssivirheet oikein.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 352136
- 841283
- 561248
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...321172- 601129
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä39864Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.121739- 27684
Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan55555Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi20541