Mitä minun tulisi tehdä, kun suurinosa kavereistani vaihtaa koulua ja minua vähän mietityttää pitäisikö minunkin anoa siirtoa.
Toisaalta kavereiden perässä roikkuminen on perseestä, mutta ei yksin oleminenkaan niin makeeta ole.
Olen tällä hetkellä koulussa, josta saa "helposti paperit", mutta en ole varma olenko tarpeeksi ammattitaitoinen työelämään siirtyessäni. Toisaalta se koulu johon hakisin siirtoa on vaikeampi, mutta kun sen saisi käytyä tietäisi varmasti osaavansa tarvittavat hommat.
Kuitenkin uudessa koulussa on aina uudelle tulokkaalle oudot naamat ja toimitavat, mutta kyllä kai siinä hiukan itsenäistyisi samalla.
Kysymys siis kuuluukin: Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä?
Toisaalta kavereiden perässä roikkuminen on perseestä, mutta ei yksin oleminenkaan niin makeeta ole.
Olen tällä hetkellä koulussa, josta saa "helposti paperit", mutta en ole varma olenko tarpeeksi ammattitaitoinen työelämään siirtyessäni. Toisaalta se koulu johon hakisin siirtoa on vaikeampi, mutta kun sen saisi käytyä tietäisi varmasti osaavansa tarvittavat hommat.
Kuitenkin uudessa koulussa on aina uudelle tulokkaalle oudot naamat ja toimitavat, mutta kyllä kai siinä hiukan itsenäistyisi samalla.
Kysymys siis kuuluukin: Mitä tässä tilanteessa tulisi tehdä?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mulle kävi valitettavasti niin että opin tuntemaan opiskelu kaverit ensin hyvin,kun luokallani sattu olemaan entuudestaan tuttuja kavereita,no kaverit vaihto kesken lukukauden koulua,no ei siinä mitään kun tunsin kokoluokan jo ennestään ja jäi muita kavereita,en sitten pysynykkään ihan niiden tahdissa koulussa kauheesti jouduin uusii tenttejä ja sit päätin pitää puolvuotta "vapaata" ja miettiä oonkohan oikeel alalla..puolenvuoden töissä juoksun jälkeen menin takas kouluun ja jouduin ihan uudelle luokalle joka oli tuntenut toisensa jo vuoden verran,edelliset luokkalaiset oli valmistunut ja en siis tuntenu koulusta ketään.Uusilla luokkalaisilla oli omat juttunsa ja kaveripiirinsä eikä minkäänlaista mielenkiintoa tutustua uusiin tulokkaisiin,itse en oo mikään "kaikkienkaveri"tyylinen et oisin osannu änkeä niihin piireihin,tunneilla tuntu kun jokainen arvostelis mielessään ihan jokaista mielipidettäni ja katseet päälle,no muutaman kuukauden yritin roikkua koulussa vaikka usein aamulla mietin että en jaksa sinne mennä yksinolo ei oo todellakaan mukavaa.Ja mitä usemmin rupesin olemaan poissa,ensin päiviä,sitten viikkoja lopulta kuukausia ja lopetin sitten kokonaan.
No kyl mä viel pyrin suorittaa sen tutkinnon loppuun jokupäivä,mut en kesken lukuvuotta =)
et vaikka sanotaan et kavereiden peräsjuoksu on perseestä,niitä mä kuitenkin kaipasin eniten,kun jäin yksin.
Mä oon kokenu kans iha saman.Sain haluamani opiskelupaikan,mutta se ei ollutkaan ihan sitä mitä odotin.Aluksi oli paljon kavereita samalta luokalta.Kun olin käynyt n.puoli vuotta kyseistä koulua niin huomasin,että kaverit alkoivatkin olemaan keskenään ja mä jäin sit kokonaan jengin ulkopuolelle.Tunsin itseni todella ulkopuoliseksi.Mietin koko ajan,että olenkohan kuitenkaan oikealla alalla.Tuli paljon poissa oloja.Ekana päiviä,viikkoja ja sitten kuukausia.Ainut vaihtoehto oli lopettaa koko homma.Ensi syksynä olen menossa kokonaan uudelle alalle opiskelemaan.Toivottavasti tämä opiskelu sitten onnistuu.Tein mielestäni aivan oikean päätöksen.Onko muita samassa tilanteessa olevia/olleita?=)
Minunkin mielestäni teit oikean päätöksen. Ei sun olis kannattanu käydä koulua, joka ei oo sun alas.
Mä itse aloitin lukion jälkeen lukee alaa, joka ekaks tuntui kiinnostavan ihan sikana, mutta sitten tajusinki että ei se ollu mun juttu. Mä en ny niin hirveesti jääny jengin ulkopuolelle kuiteskaan, vaikka se likka jonka kanssa olinki eniten lopetti. Kyllä mä siihen muuhun porukkaan pääsin ainaki hieman kiinni.
Tosin kaikki ei hyväksyny sitä, että mä en tykännykään ko. alasta ja ne sitten puhui selän takana paskaa, koska he rakastivat ko. alaa. No, tottakaihan siis pitää arvostaa alaa jos kerra meinaa loppuelämänsä sitä duunii tehdä, mutta ei se oo syy potkii pois niitä, jotka ei tykkääkään ko. alasta.
Mutta mä lopetin, vaikka opettajatki paheksuivat sitä hirveästi. Eropaperii jättäissäni annoin sitten palautelaatikkoon aika negatiivista palautetta (itse sitä palautetta pyysivät, että voisivat kehittää koulutustaan), josta sitten opettajat oli jälkeenpäin mäkättäneet koko luokalle, että "On se niiin hirveetä!". Mä annoin kyllä ihan asiallisesti sen palautteen ja vieläpä perustelin kantani ym. Mutta koska kerran sitä palautetta keräävät, niin kyllä heidän pitäisi osata hyväksyä myös negatiivinen palaute.¨
Mutta näin vuoden jälkeen voin sanoa, että se oli elämäni viisain valinta kun häivyin sieltä lopullisesti!!!
Aika hyviä kirjoituksia oli tullu mun kirjotuksen jälkeen.Sain jotenkii lisää itseluottamusta,kun luin kirjoituksianne.=).Mut se on iha asiaa,että ei siinä oo tietenkää mitää järkee,että tekee samat hommat,ku frendit.Korostan vielä sitä,että en lopettanu opiskeluu sen takii,ku frendit ei enää ottanu mukaa juttuihin.Oon viel näin jälkeen päin saanu kuulla kaikenlaista paskapuhetta,joita ne kaverit oli musta levitelly muillekin.Sellainen ei todellakaa oo kivaa.Ootteko tällä hetkellä jossain töissä vai ihan himassa?=)
Kiva kuulla etten ole ainoa jolla on samanlaisia kokemuksia... mielessäni tällä hetkellä ajankohtaisin ajattelunaihe on nimeen omaan ollut ko. asia. Olen miettinyt että olenko tullut niin epäsosiaaliseksi etten osaa luokkakavereitten kans puhua. Lukioaikoina kavereista ei tosiaankaan ollut pulaa, en ollut koskaan yksin. nykyisin saatan istua koulussa vaikka koko päivän vaihtamatta kenenkään kanssa sen kummempaa juttua. asiaa vain pahentaa se jos on muuttanut kotoaan eri paikkakunnalle ja kaikki opiskelukaverit on uppo-outoja eikä niihin osaa tutustua, niinkuin mun tapauksessa.ja se on kans tosi paha jos suurin osa on toistensa kanssa ennestään tuttuja. Tästä on kehkeytynyt itse asiassa niin paha ongelma että aiemmin yritin väkisin heittää juttua jollekin. Yleensä siinä kävi niin että tyyppi kyllästyi, käänsi päänsä pois ja alkoi jutella toiselle. Tunsin itteni vaan lähinnä typeräksi. Jotenkin tuntui ettei vaan löydä yhteistä juteltavaa. Enää en jaksa edes yrittää. Uusi piirre sinänsä että nykyään luovutan helpommin ja olen mielummin yksin.
Alan vaihto ei välttämättä ole ratkaisu ko. ongelmaan. Seuraavassa opiskelupaikassa saataa olla samanlaiset ongelmat. Itse vaihdoin sekä alaa etä koulua, ongelma oli ja pysyi. Mutta mikä olisi ratkaisu? joku "opi sosiaalisemmaksi" kurssiko?? olen kanssanne samaa mieltä, että jos kavereita olisi, opiskelumotivaatio olisi ihan eri luokkaa. Ei yksin jaksa pitemmän päälle. Kaikki on kivempaa kun saa kokea sen toisen kanssa. Mut tsemiä teille, eihän ne koulukaverit toivottavasti ole ainoita kaveriehdokkaita... ja kai ne vanhat kaverisuhteet jollain lailla pelittää....
Et sä voi koko loppuikääs käydän samaa koulua kuin ne ja sen jälkeen siirtyy samaan työpaikkaan kuin ne. Et sä voi perustaa perhettä just samaan aikaan kuin ne. Et sä voi ottaa avioeroo just siks kun frendiski eroo. Käyttekö te vessassakin yhdessä??? Et sä voi hitto soikoon tehdä aina kaikkea yhdessä niiden kanssa!!!
Tai voithan sä ehkä, mutta mitä se tekee sun elämälles??? Mitä sustaki tulee, jos teet kaiken aina vaan siks ku frenditkin?????????? Hanki omat aivot ja tee niinku sun tulevaisuuden ja elämän kannalta on parempi!
Voitte te olla frendejä silti, vaikka sä kävisitki eri kouluu kuin ne! Jos se ei heille kelpaa, niin menkööt...
Mitä sä muka siinä itsenäistyisit, jos kerran meet frendies talutushihnassa sinne uuteen kouluun? Enemmän sä siellä entisessä koulussa itsenäistyt!
Koulun vaihto on tosi ok, jos se toinen koulu on kerran tulevaisuuden kannalta parempi, mutta kun sä et näköjään oo menossa sinne tulevaisuutes, vaan frendies perässä juoksemisen takia!
Anteeksi, että tämä oli aika sekava ja negatiivinen vastaus, mutta asian pointti on se, että elä omaa elämääs ja itseäsi varten... Musta on hienoo, jos sä vaihdat kouluu sen takia, että pääsisit parempaan kouluun, mutta kun sä taidat olla tekemässä sitä niitten frendies perässä. Silloin se on täysin shit-touhua.