Mikä neuvoksi kun vuoden ikäinen poika kiukuttelee. Suoraa huutoa ja itkua ilman mitään ymmärrettävää syytä melkein jatkuvasti. Meinaa omat ja miehen hermot mennä!
Poika oli neljä päivää kovassa kuumeessa mutta nyt on ollut jo kolme kuumeetonta päivää välissä. Tuskin enää siitä johtuu. On todella kärttyinen eikä suostu syliin tulemaan.
Pari viikkoa sitten alkoi myös sellainen temppuilu, että äidin sylissä ei voi olla. Heti alkaa kauhea itku ja huuto, mutta isän sylissä kyllä viihtyy. En myöskään saa lastani enää nukkumaan, vaikka olen itse ennen lähes aina hänet nukuttanut. Nyt mieheni kanssa nukahtaa heti.
Mikä neuvoksi? Onko normaalia, kuuluuko tämä tähän ikään?
Poika oli neljä päivää kovassa kuumeessa mutta nyt on ollut jo kolme kuumeetonta päivää välissä. Tuskin enää siitä johtuu. On todella kärttyinen eikä suostu syliin tulemaan.
Pari viikkoa sitten alkoi myös sellainen temppuilu, että äidin sylissä ei voi olla. Heti alkaa kauhea itku ja huuto, mutta isän sylissä kyllä viihtyy. En myöskään saa lastani enää nukkumaan, vaikka olen itse ennen lähes aina hänet nukuttanut. Nyt mieheni kanssa nukahtaa heti.
Mikä neuvoksi? Onko normaalia, kuuluuko tämä tähän ikään?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Meillä on kans toinen kaksostytöistä samanlainen, tosin meillä ei vain isä kelpaa. Luulen että johtuu siitä kun neiti on alkanut käveleen ja muutenkin keksinyt osaavansa asioita itse ja tietää tarkalleen mitä haluaa. Taitaapi siis olla sitä kuuluisaa uhmaikää jota nykyään tahtoiäksi kutsutaan. Tosin meillä tähän liittyy myös pään lattiaan hakkaaminen jos ei saada mitä halutaan.
Luin edellisen vastauksen. Olen samaa mieltä äidiltä vaadiaan pitkää ja vielä pidempää pinnaa. Olen ottanut käyttöön korvatulpat (aina taskussa) kun pinna ei tahdo kestää.
Muista: kyllä se siitä!
Kuulostaa ihan siltä, että onneksi olkoon, lapsenne on saanut / saamassa ensimmäisen uhmaikänsä. :)
Meillä toisella alkoi uhmaikä n. vuoden vanhana ja sitä on piisannut viimeiset 5 vuotta!
Kaikkea uutta ja outoa tulee varmasti kaiken aikaa, ei kannata heti pelästyä ja miettiä että onko tämä nyt normaalia ja mitä ihmettä pitäisi tehdä. Kunhan pitää itsensä mahdollisimman rauhallisena ja "aikuisena" ettei mene niihin kiukkuihin ja äksyilyihin mukaan niin kyllä se siitä. Itseään ei koskaan pidä mennä syyttämään että mikä minussa nyt on vikana... jos sisimmässään kuitenkin tietää toimivansa ja tekevänsä oikein.