Ehdotus

Perustetaan liike jonka lopullisena päämääränä on maailmanherruus, totaalinen kontrolli ja absoluuttinen valta.

Liikkeestä muodostetaan rahallisesti niin tuottava kuin mahdollista, keinoja kaihtamatta. Raha ei ole ensisijainen tavoite vaan vällttämätön väline yllä mainitun päämäärän saavuttamiseksi.

Oppi esitellään siten että se on erehtymättömästi "totta". Tästä seuraa, että ne joilla on eriäviä mielipiteitä eivät yksinkertaisesti ajattele oikealla tavalla. Siispä heidät koulutetaan ajattelemaan samalla tavalla kuin muutkin. Liikkeen sisäinen kuri pidetään raudanlujana keinoja kaihtamatta.

Profiloidaan liikettä keksittyjen ulkopuolisten uhkakuvien avulla. Luodaan mielikuva jalosta, absoluuttisen välttämättömästä päämäärästä. Liikkeen ulkopuolinen arvostelu tukahdutetaan mahdollisimman tehokkaasti. Kaikki keinot ovat sallittuja.

jne, jne


Kuulostaako tutulta...
1119
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Varmaan odotitkin tätä vastausta;

Sellainenhan on jo perustettu; Scientologia

Mutta minä voisin olla mukana tässä uudessa järjestössä jos saan korkean paikan siinä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Reel kirjoitti:

Perustetaan liike jonka lopullisena päämääränä on maailmanherruus, totaalinen kontrolli ja absoluuttinen valta.

Liikkeestä muodostetaan rahallisesti niin tuottava kuin mahdollista, keinoja kaihtamatta. Raha ei ole ensisijainen tavoite vaan vällttämätön väline yllä mainitun päämäärän saavuttamiseksi.

Oppi esitellään siten että se on erehtymättömästi "totta". Tästä seuraa, että ne joilla on eriäviä mielipiteitä eivät yksinkertaisesti ajattele oikealla tavalla. Siispä heidät koulutetaan ajattelemaan samalla tavalla kuin muutkin. Liikkeen sisäinen kuri pidetään raudanlujana keinoja kaihtamatta.

Profiloidaan liikettä keksittyjen ulkopuolisten uhkakuvien avulla. Luodaan mielikuva jalosta, absoluuttisen välttämättömästä päämäärästä. Liikkeen ulkopuolinen arvostelu tukahdutetaan mahdollisimman tehokkaasti. Kaikki keinot ovat sallittuja.

jne, jne


Kuulostaako tutulta...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu