Hei! Olen nyt tehnyt muutaman ristipistotyön, joissa suurimmassa osassa päällimmäisen piston suunta on oikealle eli /. Aloitin nyt uuden työn, jossa päällimmäinen pisto kuitenkin kallistuisi vasemmalle eli \. Aloin nyt miettimään miksi eri töissä on erilaiset ohjeet ristipistojen suuntauksen suhteen. Onko langoilla mitään merkitystä siihen, mihin suuntaan ristipiston päällimäisen piston kannattaisi suuntautua? Mielestäni tällä ei olisi hirveästi merkitystä, mutta en tosiaankaan kovin montaa työtä ole ehtinyt vielä tehdä, joten ehkä en ole vain perillä asiasta. Ajattelin kyllä tehdä uudessakin työssä pistot entiseen malliin eli että päällimmäinen pisto suuntautuisi viistoon oikealle, koska olen tähän tottunut. En haluaisi huomata kesken työn, että olen tehnyt vahingossa päällimmäisiä pistoja molempiin suuntiin, mikäli alkaisinkin tekemään pistoja ohjeen mukaisesti päällimmäisen piston kallistuessa vasemmalle. Mutta voiko erilaisissa ristipistotöissä olla erinäisiä syitä tehdä päällimmäisiä pistoja eri suuntaan? Tarkoitan toki, että samassa työssä kaikki päällimmäiset pistot tehdään aina samaan suuntaan. Töissäni kangas on tainnut aina olla Aida-kangasta.
Luetuimmat keskustelut
- 1771610
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.106832En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset203608- 129581
- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50538- 37526
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo60502