Iisalmen mielipuolet

2lesken

Luin järkyttyneenä, että iisalmelainen pariskunta oli pitänyt kuolleena syntynyttä vauvaansa jääkaapissa.

Juustopakettien ja makkaroiden vieressä!
Apua.

Kotisynnytys on niin trendikästä.
Toinen kaksosista jäi henkiin.
Vauva haudattiin takapihalle.

Mitä tällaisten ääliöiden päässä liikkuu.
Tai eihän siellä mitään voi olla.

Ovat erikoisia itäsuomalaisia pöljiä joilla on ihan omat säännöt.

Jos olisin lasu, hakisin heiltä kakarat pois.
Hulluja molemmat.

24

113

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Sata vuotta sitten "kätkytkuolemat" olivat yleisiä. Ilman papin vihkimistä saatu lapsi oli suurimpia syntejä, joten lapsen murha oli vaihtoehto.

      • Nyt ei ollut kätkytkuolema.
        Pariskunta oli aviossa

        Vauva syntyi kuolleena ja iskettiin
        jääkaappiin odottamaan hautaamista.

        Sairasta touhua.
        Ei voi olla kaikki kotona tällä pariskunnalla.


    • Anonyymi

      Sivistyksen kehdossa asusteleva maailman onnellisin kansa. Nimet ja naamat lehtiin

      • Ano
        Huhu kertoo, että ovat olleet telkkarissa jossain erilaiset äidit ohjelmassa.

        Ei käydä neuvolassa, ei tiedetä, että odotetaan kahta vauvaa.

        Ei haluta kätilöä kotiin.
        Luomua sen olla pitää.
        Niin siinä sitten käy.


      • Anonyymi00007

        Iisalmessa asuu penaalin tylsimmät kynät.
        Jopa Savon mittakaavassa sieltä löytyy todella pöljimmät asukit. Siinä on selitys.


      • Anonyymi00010
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Huhu kertoo, että ovat olleet telkkarissa jossain erilaiset äidit ohjelmassa.

        Ei käydä neuvolassa, ei tiedetä, että odotetaan kahta vauvaa.

        Ei haluta kätilöä kotiin.
        Luomua sen olla pitää.
        Niin siinä sitten käy.

        Ano on aika laardi.


    • Anonyymi

      Jos äiti ei ole käynyt neuvolassa, niin kukaan ei olisi tiennyt että kaksi vauvaa on syntynyt. Onko tuommoinen puuha rikollista? Saavatko jotain rangaistuksia? Ilmeisesti noin saa toimia, jos kerran ovat uskaltaneet tvssä asiasta kertoa. Onpa aika mahdoton juttu.

    • Anonyymi

      Kylläpäs maantiedossa on hajontaa.

      Tapaus sattui kyllä aivan itä-rajalla Ilomantsi nimisessä paikassa. Kaksoset.

      Etsikää enemmän, luulotautia vähemmän.

      Lapsista toinen jäi muuten eloon.

      • Ano
        Olet aivan oikeassa.

        Minulta paha lipsahdus paikannimessä.

        Kiitos että huomautit virheestäni

        Korjaan asian.

        Päivänjatkoja.


      • Anonyymi

        Pysy nyt siellä palvelutalopuolella vaan, ettet enempää sotke asioita!


      • Anonyymi kirjoitti:

        Pysy nyt siellä palvelutalopuolella vaan, ettet enempää sotke asioita!

        Ano
        Missä ihmeen palvelutalopuolella?


      • Anonyymi00009

        Ilomantsiin.


      • Anonyymi00011
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Olet aivan oikeassa.

        Minulta paha lipsahdus paikannimessä.

        Kiitos että huomautit virheestäni

        Korjaan asian.

        Päivänjatkoja.

        Ano anoo vaan.


    • Anonyymi

      Oot sää melkonen juorutäti.

      • Ano
        Eläkeellä on liikaa aikaa lukea kaikkea.

        Vielä sekoittaa itselle kaksi täysin tuntematonta kaupunkia keskenään.

        Eiköhän tämä juttu ollut tässä.


      • Anonyymi00012

        Jones Nikula makaa siellä.


    • Anonyymi

      Kellbergin kauppa Iisalmessa jo 50-luvulla mainosti--- Meillä ei munista kiskota

      • Anonyymi00013

        Se nyt vielä puuttuisi että munista kiskottais.


    • Anonyymi00008

      syyttäjä oli täysseko nosti syytteen vaikka asia oli täysin selvä
      pitäisi panna viralta tietty aikaa ja rahaa kulu tällaisen porukan mielihommiin

      Vanhemmat hautasivat kuolleena syntyneen vauvansa kotipihalleen – käräjäoikeus vapautti kaikista syytteistä

      • Anonyymi00015

        Oli ihan oikein vapauttaa syytteistä maalaisjärjellä ajateltuna.
        Ihmiset on niin etääntyneet kuolemasta, etteivät halua olla sen kanssa
        tekemissä. Siihen liittyvät asiat delegoidaan hautaustoimistolle.
        Toki hautaamisesta on tullut lakeja, joita ennen ei ollut.
        On ennenkin omaan pihaan tai metsään haudattu ihmisiä.


      • Anonyymi00017
        Anonyymi00015 kirjoitti:

        Oli ihan oikein vapauttaa syytteistä maalaisjärjellä ajateltuna.
        Ihmiset on niin etääntyneet kuolemasta, etteivät halua olla sen kanssa
        tekemissä. Siihen liittyvät asiat delegoidaan hautaustoimistolle.
        Toki hautaamisesta on tullut lakeja, joita ennen ei ollut.
        On ennenkin omaan pihaan tai metsään haudattu ihmisiä.

        Ennen vainaja pestiin, puettiin ja saatettiin itse valmisteltuun arkkuun kotona.
        Kuolema ja ruumis olivat luonnollinen osa elämää.


    • Anonyymi00014

      Mikä rikos tuossa on tehty ? Ennen vainajat huollettiin ja haudattiin pitkälti itse.

    • Anonyymi00016

      Joitakin ihmisiä kiinnosta vain "sensaatiot", joita voi kauhistella julkisesti.

    • Anonyymi00018

      Joo,,pitää olla viallisia päästään että sitä mykyrokkaa syövät.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1208
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      661
    5. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      638
    6. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      99
      613
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      574
    Aihe