simejenne tarinat!!

kertokaa teidän simperheen tarina.. ei mitenkään TUHOPITKÄSTI mut sillei, et siinä saa selville simejen luonteet, tyylin tai kaikki tarpeellinen.. :) ois tosi kivaa!
9713
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

mistähän alottais..?

Perhe Sirutus (öh, en oo ottanu vanhempien nimiä o.c:stä. :DD)

Äiti Anna on tällä hetkellä työtön ja muutenkin äitiyslomalla. Isä Seth (voi eii.. :D) taas käy työssä ja on ravintola-alalla, juuri aloittanut. He eivät ole vielä naimisissa, vasta muuttaneet yhteen, mutta Annalla on jo kaksi lasta entuudestaan. Daniel on Annan pikkuvauva, jolle Seth kuitenkin on kuin isä. Silja on Annan esikoinen, teini-ikäinen tyttö, joka käy samaa koulua Sethin Tommy-pojan kanssa.

Kaikki alkoi siitä, kun Seth ja Anna päättivät muuttaa yhteen. Annalle se oli plussaa, koska nyt hän saisi luotettavan ja hyvän "isän" Danielle ja paljon apua kasvatuksessa. Vaikka tottahan hän joutuisi tekemään suurimmat päätökset lapsen suhteen yksin. Silja ja Tommy eivät tule kovinkaan hyvin toimeen. Se on toki vain pientä mustasukkaisuutta uutta "vanhempaa" kohtaan. Silti kumpikin aikuinen selviää tehtävästään erikoisen hyvin, ettei murkuilla ole valittamista. Tommy yrittää parhaansa mukaan olla avuliainen Siljaa kohtaan, joka pinnistelee, jottei riitelisi uusien perheenjäsenten kanssa. Ja nyt on ainakin joku, joka hoitaa pikku-Dania hänen puolestaan, jotta hän voi käydä kavereidensa kanssa ulkona. Mutta Siljalla, eikä Tommylla ole kummallakaan vielä paljon kavereita, sillä he ovat muuttaneet aivan uuteen ympäristöön, Japaniin. Japanissa kuitenkin asuu muitakin "uusia" perheitä. Esim. Nigaraguat, jotka tulevat aivan Afrikasta ja muita Sim-perheitä vähän lähempää. Alue on erittäin loisteliasta ja vaurasta. Silja on kuitenkin niin ulospäinsuuntautunut, että varmasti saa uusia kavereita. Tommykin on kuitenkin edukseen ihan söpö, ja kun Siljan luona käy tyttöjä, on suosio taattu. Danieliakaan ei tarvitse perään katsella pahemmin, kun hänet ilkeästi teljetään pieneen aitaukseen, jossa on kaikki pikkuisen tarvitsema.

Tän enempää ei oo viel ehtiny tapahtuu, kun loin perheen EILEN.

Äänestä

Perheeseen kuuluu nykyään Isä Mats, äiti Ida, Lapset Pippi ja Pia.

He muuttivat onnellisena avioparina Veronalaan.
Pian he työllistyvät ja kuhertelivat paljon. Matsin toive oli saada rahaa, kun taas Ida tahtoi suosiota. Jonkin ajan kuluttua Ida ystävytyi Titaniaan (se kumman naaraspuolinen näköinen olio). Hetken kuluttua Ida viritteli sen kanssa Lesbosuhdetta ja Mats jätti ne kiinni.

Idalta kesti pitkän aikaa saada Matsin luottamus takaisin. Kun he jälleen rakastuivat, Ida alkoi odottaa Pippiä. Hän peri enemmän äitinsä ulkonäköä. Sitten hetken kuluttua syntyi Pikku sisko Pia. Pippin ollessa lapsi he muuttivat uuteen kotiin( tosin saadakseni masentuneet vanhemmat taas tyytyväisiksi).

He elävät tällä hetkellä hyvää ja onnellista elämää.

Äänestä

Oon pelannu Legacy Challengea, haastetta jonka kehitteli nimimerkki Pinstar1161 (Simssin virallisten sivujen BBS:ssä).

Saara Sukula muuttu tyhjään naapurustoon, jossa tapasi Benjamin Lohelan, jonka kanssa meni naimisiin. He saivat kaksi tytärtä, Birgitan ja Siirin. Birgitta meni naimisiin Remukka Happosen kanssa (kotiapulainen) ja Siiri Taavi Valkaman kanssa (korjausmies). Birgitta ja Remukka saivat kaksi poikaa, Roopen ja Ronin, ja adoptoivat yhden pojan Hemmingin. Roni kuoli sähköiskuun ja Hemminki paloi kuoliaaksi kun he olivat kasvaneet aikuisiksi. Siiri ja Taavi saivat yhden pojan, Topin. Roope meni naimisiin Marianne Hamaran kanssa (ruokaostoslähetti)ja Topi Maura Siitosen kanssa (palomies). Roope ja Marianne saivat kaksi poikaa, Matiaksen, joka on nyt aikuinen, ja Rasmuksen, joka on teini. Topi ja Maura saivat kaksi poikaa, Maurin ja Tuomon, jotka ovat teinejä, ja tytön Mintun, joka on lapsi. Tällä hetkellä talossa asuu Roope, Marianne ja Topi, jotka ovat vanhuksia, Maura, joka on aikuinen ja heidän 5 lastaan eli yhteensä 9 simiä. Talo on oikea hullunmylly, kun lisää vielä 8 haamua, jotka pitävät melua öiseen aikaan. Huh!

Äänestä
  • jos joutuisin ohjailee yhdeksää eri simiä.. Viidessäkin jo tekemistä. Miten ihmeessä teet sen?
    Olisi hauskaa itsekin kasvattaa perheitä noin isoiksi, mutta hulluksi niiden kaa tulee kun ne tekee mitä lystää. Aina jaksa olla kaikkii vahtimassa. Aikuis ikä kun kestää niin lyhyen aikaa, että lapsii ei kerkee tehdä kovin montaa, niin että kasvattas yhden aina koulu ikään.

    Äänestä

  • kati kirjoitti:

    jos joutuisin ohjailee yhdeksää eri simiä.. Viidessäkin jo tekemistä. Miten ihmeessä teet sen?
    Olisi hauskaa itsekin kasvattaa perheitä noin isoiksi, mutta hulluksi niiden kaa tulee kun ne tekee mitä lystää. Aina jaksa olla kaikkii vahtimassa. Aikuis ikä kun kestää niin lyhyen aikaa, että lapsii ei kerkee tehdä kovin montaa, niin että kasvattas yhden aina koulu ikään.

    No hulluksihan siinä meinaa välillä tulla. Pelaaminen on tosi hidasta kun pitää koko ajan tsekata mitä kukin tekee ja talokin on 3 kerroksinen niin ei nää kaikkea kerralla. Menee noin yksi tunti yhden sims päivän pelaamiseen... Tavoitteena ois päästä kymmenenteen sukupolveen, huijauskoodeja ei saa käyttää... nyt siis vasta 4. sukupolvi. No nyt lähetin Maurin, Tuomon ja Rasmuksen yliopistoon. Sen 9. simin sain vahingossa taloon syntymään ensin kerran ja kun yksi vanhus kuoli, peli antoi jälleen hankkia uuden vauvan, vaikka 8 on maksimi. Oon kuullu et muillekin on käynyt niin kun ovat pidempään pelanneet samassa talossa.

    Äänestä

perheeseen kuuluu tällä hetkellä äiti Lilian, isä Tommy ja kaksi lasta Johanna ja Kiki ja yksi teini Elena.
Teineinä Lilian ja Tommy ihastuivat ja seurustelivat. Aikuisina he muuttivat yhteen ja menivät kihloihin ja sitä kautta naimisiin. Sen jälkeen he saivat ensimmäisen lapsen Elenan (joka on nyt teini). Elena sai kympin todistuksen koulusta ja taaperona oppi kävelemään,puhumaan ja käymään potalla(tavoitemittari aina täynnä edelleen). Elenan ollessa lapsi Tommy ja Lilian saivat kaksos tytöt Kikin ja Johannan. Heilläkin on tavoite mittari täynnä koko ajan,oppivat myös käymään potalla, kävelemään ja puhumaan. 10 todistus heilläkin. Kaikki kolme ovat tuoneet aina rahaa koulusta kotiin.
Isä Tommy ei ole töissä, mutta äiti on armeijassa. Tällä hetkellä Tommyllä on kolme rakastajaa (vaimonsa lisäksi) joiden kanssa on aina kun muut eivät ole kotona tai lähtee näiden kanssa yhteis tontille.
KAIKKI kolme rakastajaa on Liliannan parhaita kavereita. Mutta Liliannalla on lesbo suhde Annan kanssa (Kikin ja Johannan kaverin äiti).
Kukaan ei tiedä kummankaan suhteista mitän ja he elävät muuten ihan tavallista ja normaalia perhe elämää.

Äänestä

niin tämä kyseinen perhe muutti kaunialaan ensin he asuivat aivan kahdestaan kunnes saivat tytön nimeltä oona!ja sitten he muuttivat kaunialan isoimpaan taloon ja saivat pojan nimeltä teemu!
ja kun asunto alkoi käydä liian vaivailoiseksi perhe päätti muuttaa vielä kerran erään häädetyn perheen taloon! siellä he sitten tänäkin päivänä asuvat onnellisena kun koskaan paitsi että lapset ovat kohta jo aikuisia!ja vanhemmat vanhuksia eli isän nimi:Niko ja äidin :Christa

Äänestä

Ahlgrénin perheeseen kuuluvat seuraavat henkilöt:

Lizie
------------
-Valmistui yliopistosta loistavin arvosanoin(5)
-On viihdeuran huipulla
-Perhetavoite
-Siniset silmät ja vaaleat hiukset

Antero
------------
-Tapasi Lizien yliopistossa
-Menivät kihloihin ja lopulta naimisiin
-Perhe tavoite
-Työskenteli liiketalousuran pääjohtajana(en ole ihan varma mikä se tarkkaan ottaen oli) mutta lasten synnyttyä jäi kotiin lapsia vahtimaan.
-Vihreät silmät ja mustat hiukset

Anton ja Jade
---------------
-Perheen esikoiset,kaksoset
-Kasvoivat juuri lapsiksi
-Sinisilmäisiä ja vaaleahiuksisia

André
---------
-Perheen kolmas lapsi
-Taapero
-Sinisilmäinen ja musta hiuksinen

Aaron ja Alex
---------------
-Perheen nuorimmaiset,kaksoset
-Syntyivät juuri(eli ovat vielä vauvoja)
-Siniset silmät ja vaaleat kulmakarvat,eli vaaleahiuksisia nämäkin pojat tulevat olemaan. :)

Kovin on poikavoittoinen tämä perhe. 5 lasta ja vain yksi tyttö. :)

Äänestä

Pilvi Surula muutti omaan omakotitaloon, aikuistuttuaan (oon kylläkin luonu sen aikuiseksi). Hän ei käynyt työssä ja eleli yksinään isossa talossa. Hän tutustui naapuriinsa Karri Selmalaan, joka asui vanhan äitinsä ja neljän lapsensa kanssa. Pilvi tapaili jonkin aikaa Karria, mutta tutustui sitten Orlando Mahakaraan, joka oli nuori ja hurmaava, veljiensä kanssa asustaja. Pilvi rakastui Orlandoon ja muutti tämän kanssa yhteen. He menivät kihloihin ja samana päivänä naimisiin. Karri jäi hieman syrjemmälle. Pilvi alkoi odottaa vauvaa ja samalla he adoptoivat Milka-nimisen lapsen. Sivussa Pilvi tapaili yhä Karria, aina kun Orlando oli töissä ja välillä silloin, kun hän oli kotona, mutta Orlandon huomaamatta. Pilvi synnytti tyttövauvan, Annin ja palkkasi lapsenvahdin, jotta voisi tavata yhä Karria. Pilvillä oli vähän ystäviä ja kutsui Anna Nigaraguan kylään samanaikaisesti Karrin kanssa. Orlando viihdytti Annaa, Pilvin viettäessä aikaa takapihan pore-altaassa Karrin kanssa. Anna meni toiseen pore-altaaseen, ja johdatti Orlandon paikalle. Orlando huomasi Karrin ja Pilvin ja suuttui suunnattomasti. Anna lähti kiireesti paikalta ja Karri, Orlando ja Pilvi jäivät kolmestaan. Pilvi yritti vielä saada Orlandon takaisin, mutta Orlando tahtoi eron. Pilvin oli lähdettävä. Orlando jäi yksinhuoltajaksi vauvan ja lapsen kanssa. Hän ja Karri eivät ole mitään hyviä ystäviä ja tämän jälkeen Pilvi aikoo kysyä Karria kihloihin.

En oo tän enempää vielä pelannu. :D

Äänestä

Kommentoi aloitusta


pirpana kirjoitti:

kertokaa teidän simperheen tarina.. ei mitenkään TUHOPITKÄSTI mut sillei, et siinä saa selville simejen luonteet, tyylin tai kaikki tarpeellinen.. :) ois tosi kivaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu