Kokoomus uhoaa oppositioon jäämisen tappiokostoa ?

Vaikka hallitus kokoontuu vasta 8.9.2019 Kokoomus on toiminut jo "sijaishallituksena".
Se on kertonut jo elokuussa mm. työllisyysohjelmastaan
ja uhkaa tehdä heti budjettiriihen jälkeen tehdä välikysymyksen
jos ei hallituksen työllistymissohjelma ole valmis.

Tällaista etukäteisuhoa ei ole nähty ennen.
Uuden hallituksen kaato ja kampitus alkoi jo ennen kuin se on edes päässyt aloittamaan työskentelynsä.

nimim. liikkuva äänestäjä
3151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Kokoomuksen piti taata yksityislääkäreille ja yksityishoivakodeille tie Suomen valtion veronmaksajien rahakirstuun ja kikyttää työntekijät polvilleen, siitä EK tykkää.
Sote meni pieleen ja Kokoomus ei olekaan hallituksessa EK:n äänitorvena.
Kokoomuksella on suuri joukko pettyneitä kannattajia ja taloudellisia tukijoita
joiden rahat menivät hukkaan, kun Orpo epäonnistui.
Paineet on pojalla kovat.

Äänestä

Kokoomus seuraava päämisteri puolue, liian aikaista tehdä välikysymys kun hallitus vasta aloittamassa.

1Äänestä
  • Se on selvä. Niin se aina menee.
    Hallituspuolueet ja oppositiopuolueet vaihtavat paikkaa neljän vuoden välein.
    Pieniä puolueita on tukipuoleina hallituksessa tarvittaessa

    Äänestä

Zysse ja Lepomäki häpeävät kun joutuvat selittelemään Orpon vaatimuksia
sharian lain saamiseksi https://www.facebook.com/tisy.fi/photos/pcb.1023786724308291/1023786577641639/

Orpo syrjäytetään samoin matuhyysäykseen erikoistunut Mykkänen

Orpo ei noudattunut Stubbin ohjeita, Niinistö inhoaa Stubbia ja tämän ohjeita

Stubb antoi Orpolle kolme ohjetta:
- Ole tarkka prosenttilukujen kanssa. Käytä shortseja vältellen. Jos lapsi pyytää, mene aina tikkatauluksi.

Puoluepellet haluavat lisää rahaa ikään kuin se ratkaisisi jotain

"Puoluelehtien päätoi­mit­tajat toivovat parempaa rahoitusta poliittiselle jour­na­lis­mille puoluetuen noustessa – ”Journalismi lähtee lukijoiden tarpeesta ja oikeudesta tietää”
"Puo­lu­e­leh­det ei­vät ole vain puo­lu­e­toi­mis­to­jen jat­kei­ta, vaan ne pal­ve­le­vat puo­lu­een kan­nat­ta­jia ja si­ten laa­jas­ti ta­val­li­sia ää­nes­tä­jiä""

Äänestä

Kansanedustajalla on hyvä palkkio ja veroton kulukorvaus päälle.
Matkat ihan minne vaan millä vaan ei maksa mitään.
Eduskuntaryhmä saa tukea enemmän kuin on tarvis.
Sen päälle puoluetuki.
Puolueen avustajat ja sihteerit.
Pitäisikö kansan rahoilla puoluelehdetkin kokonaan kustantaa ?
Puoluetuesta osa menee jo siihen.
Maksakoot kannattajat lehteä ostamalla/tilaamalla sitä.

Äänestä

Toista on pienipalkkaisilla pihalla olevilla heikosti koulutetuilla journalisteilla

Toimintaa: Goebbels-tyyppinen Journalistiliitto toimii

Halla-aho 27.8. Journalistiliitto kestitsee tuomittua rikollista ja pilkkaa hänen uhriaan. Ihan hyvä meininki.
https://twitter.com/Journ_liitto/status/1166259343127453697

Äänestä

Kokoomus ei ole tottunut olemaan oppositiossa, seuraavan hallituksen pääpuolueet keskusta ja kokoomus, vihreät ja rkp, persuja ei huolita....ikinä.
Rinteen hallitus kaatuu kaatuu kaatuu mahottomuuteensa siinä vaiheessa kun työttömyys lisääntyy.

1Äänestä
  • Edellinen hallitus työllisti jo helpoimmin työllistettävät. Tällä hallituksella on vaikeampi paikka työllistää, olisi se mikä hyvänsä hallituskokoonpano,
    vaikka se olisi sama kokkarit-kepu-hallitus, vaikeaa olisi.
    Lisäkeinoja tarvitaan, aktiivimalli kaunistaa tilastoja, henkilö on tilastoissa muka ollut töissä vaikka on todellisuudessa ollut viidettä kertaa samalla te-kurssilla "oppimassa" työhönhakua tai cv:n laatimista.

    1Äänestä

  • Oli kun saatiin konkurssi kypsä talous toimimaan kuitenkin jäi satojatuhansia työllistämättä, nyt onkin vaikeaa jos ei pidetä kilpailukyvystä huolta, maat kuten ruotsi pystyy erillaisena maana, vaatii Sipilän kaltaisia toimia jos ei ala onnistumaan, tai näivytään aikaan ennen 2015.

    1Äänestä

  • Pertikki kirjoitti:

    Oli kun saatiin konkurssi kypsä talous toimimaan kuitenkin jäi satojatuhansia työllistämättä, nyt onkin vaikeaa jos ei pidetä kilpailukyvystä huolta, maat kuten ruotsi pystyy erillaisena maana, vaatii Sipilän kaltaisia toimia jos ei ala onnistumaan, tai näivytään aikaan ennen 2015.

    Ruotsilla on vähemmän työttömiä, koska Ruotsilla on laajemmat keinot käytössä,
    Ruotsi työllistää valtion tuilla vajaatyökykyisiäkin erilaisiin osapäivätöihin,
    niitä jotka haluavat työelämään ja kykenevät tekemän töitä.

    Palkka ei ole mahtava, mutta henkilö saa kuitenkin palkkaa.
    Se taas puolestaan vähentää sosiaalitukien määrää
    ja tulos jää plussalle yhteiskunnan kannalta
    vaikka työtä tuetaankin valtion varoista.

    Ehkä Rinteen hallitus kokeilee tuettua työllistymistä muillekin kuin vajaakuntoisille.
    Se maksaa itsensä takaisin pienentyneinä muina tukina.

    Äänestä

Katsotaan, sanottiin ennen pankissa, ja sama on hallituksen kaa.
Kokkarit kokoaa pelivälineitään kuin rajusti taklattu jääkiekkoilija.
Rinne on kokeneempi noissa ympyröissä kuin Sipilä oli. Silti vasta Sipilä itse kaatoi hallituksen.
Pitkä on tie , ja monta vaiherikasta vuotta edessä meillä että maailmalla.

Äänestä

Liksat alas ja lisää ilmaistunteja, kokoomus ja EK..

Äänestä
  • Orpon on EK:n edustaja, Orpon pitää yrittää toteuttaa EK:n käskyä eli
    kikyttää työntekijät palkanalennuksiin/ilmaistöihin ja lomarahojen leikkauksiin.
    EK tukee Kokoomusta miljoonilla.

    Äänestä

  • Ei kokoomus ole työnantaja, eikö työmarkkinajärjestöt hoida ne hommat.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei kokoomus ole työnantaja, eikö työmarkkinajärjestöt hoida ne hommat.

    Kokoomus on elinkeinoelämän johtajien juoksupoika,
    ajaa niitten asiaa. Tottakai, koska Kokoomus on yrittäjien, työnantajien puolue.

    Äänestä

  • Orpo hoiti valtiovarainministerin hommat ihan kiitettävästi, jos yrityksiä ei kannusteta loppuu työ ihmisiltä, palkoista sovitaan yhdessä jos palkkoja nostetaan liikaa se vaikuttaa kilpailukykyyn se oli yksi syy edellisen laman pitkittymiseen.
    Entiseen aikaan devalvoitiin kilpailukyvyn saamiseksi.

    1Äänestä

  • Kyllä se kokoomuksen ketteröintipolitiikka (julkisenhallinnon yhtiöittäminen ja ulkoistaminen) meni jo liian pitkälle. Kaikenmaailman riskiyhtiöitä syntyi kallispalkkaisine organisaatioineen rahastamaan tavallista kansaa alalle kuin alalle. Liberalisointi on menyt liian pitkälle. Yhtiöittämisestä on tullut julkisen hallinnon sijaan isäntä. Mutta kyllä se pitää vanhaa sananpartta mukaillen olla niin, että yrittäminen on hyvä renki, mutta huono isäntä. Kohtuus kaikessa.

    Äänestä

Orpo on ylimielinen kukkopoika jolla on duunarit kyykkyyn-asenne.
Enemmän Sipilän ansiota oli edellisen kauden edistykset,
valitettavasti se satoi Orpon laariin.
Sipilä & Kepu ei olisi ansainnut niin tappiota
eikä Kokoomus niin paljon ääniä viime vaaleissa.

Äänestä
  • Samaa mieltä vaikken kovin usein keskustaa äänestänyt, Sipilän rohkea veto laman syrjäyttämiseeksi onnistui, Sipilä laittoi itsensä likoon vaikkei kaikkia onnistunut saavuttamaan, oli mielyttävää seurata kuinka talous alkoi nousta, tiukille otti.
    Rinteellä erillainen ote, oikeistolainen politiikkaa on kuitenkin taloudelle hyvä unohtamatta työläisiä.

    1Äänestä

  • Orpolla on kovat paineet oppositiossa,
    ja hänen pitäisi voittaa seuraavat Kokoomuksen puheenjohtajavaalit,
    eli kilpailijansa, joilla on jo kannattajajoukkonsa.
    Tähtäimessä Orpolla taitaa olla Niinistön jälkeen pressaehdokkaaksi.

    Äänestä

  • Pekka Haavisto on seuraava presitentti, ei kokoomukselta eikä muilta puolueelta löydy varteenotettavaa ehdokasta.

    Äänestä

  • Sehän on porvarivetoisten hallitusten aikana ollut täysin yritysten omistajien tahdosta kiinni kuinka ovat antaneet maan talouden nousta. Katsokaapa vaikka pörssiyhtiöiden voittoja ja osinkojenjakoja ja kurssinousuja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Rahaa on kyllä ollut ja sillä saa kyllä kilpailukykyä. Yli puolet voitoista tulee Suomeen, joten kyllä niillä miljardeilla iskukykyä olisi saanut, mutta kun ei välitetä kansasta riittävästi. Niin, ja Euroopan keskuspankin rahapolitiikka puri myös Sipilän kaudella.
    Toivottavasti perussuomalaiset ovat toista maata ja saavat yrityksiin isänmaallisempaa henkeä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sehän on porvarivetoisten hallitusten aikana ollut täysin yritysten omistajien tahdosta kiinni kuinka ovat antaneet maan talouden nousta. Katsokaapa vaikka pörssiyhtiöiden voittoja ja osinkojenjakoja ja kurssinousuja viimeisen kymmenen vuoden ajalta. Rahaa on kyllä ollut ja sillä saa kyllä kilpailukykyä. Yli puolet voitoista tulee Suomeen, joten kyllä niillä miljardeilla iskukykyä olisi saanut, mutta kun ei välitetä kansasta riittävästi. Niin, ja Euroopan keskuspankin rahapolitiikka puri myös Sipilän kaudella.
    Toivottavasti perussuomalaiset ovat toista maata ja saavat yrityksiin isänmaallisempaa henkeä.

    Orpo on perustellut, että kun yrityksillä menee hyvin niin kaikilla menee hyvin,
    vähäosaisillakin. Se on vale. Ei kokoomushallituksen hallituksen aikana tipu mitään vähäosaisille.
    Vaikka työntekijät tekivät ilmaista työtä (kiky) osakkeenomistajien kukkaroon
    ei tippunut mitään kellekään muulle.
    Yritykset yrittävät murtaa työntekijärintaman ja ay-liikkeen.
    Kikyn vaikutus vientiin oli valhe, jolla haluttiin saada palkkoja alas ja saatiin,
    lomarahojen leikkaamisenkin osalta.
    Kokoomus harrastaa kovaa kapitalismia.
    Se sopii tietenkin varakkaille mainiosti,
    mutta hallitus ei saa olla vain varakkaiden edunajaja.
    Ilman työtekijäkastia ei mikään pyörä pyörisi.

    Äänestä

  • Perussuomalaiset yrittäjät pääasiassa yhdenhengen yrityksiä, kavinkoneyrittäjiä sen tapaisia, ulosotossa tai konkurssin tehneitä, tämä persu yrittäjän itse sanomana, eräs persu kansanedustajakin totesi eduskunnan istunnossa.
    Kokoomuksen yrittäjät vakaraisia työllistäviä yrittäjiä johtuu koulutuksesta järjen käytöstä, Vihreät on hyvin kouluttautuneita mutteivat niinkään yittäjiä.

    1Äänestä

  • Pertikin yritys työllistyy tumputtamalla

    Äänestä

"Se sopii tietenkin varakkaille mainiosti,
mutta hallitus ei saa olla vain varakkaiden edunajaja"

Oletko miettinyt miten tavis pääsisi varakkaaksi ilman perintöä ja lottoa
mitä ehdottaisit?

Äänestä
  • Miksi minun pitäisi sitä miettiä ?
    En ole valittanut elämästäni. Pärjään normaalisti,
    mutta on suuri määrä eri-ikäisiä vähäosaisia vaikeuksissa,
    mm. lapsiperheköyhyys on ongelma ja on satojatuhansia minimillä eläviä eläkeläisiä ja vammaisia joiden asema heikentyy aina kun Kokoomus on hallituksessa.

    Hallitus ei voi olla olemassa vain lisätäkseen ennestään vauraitten vaurautta,
    myös sosiaalisesti oikeudenmukaista politiikkaa pitää tehdä sivistysvaltiossa.

    Äänestä

  • Jos ei ole varaa niin miksi tehdä lapsia tai ostaa /vuokrata omakotitalo/isoasunto ja auto
    niitä varten. Tottahan nyt yksin tai kaksin aikuinen selviää vaikka
    leipäjonossa ilman sen pahempaa vaivaa pienessä huoneessa

    1Äänestä

  • Rinteen hallituksessa näemme kuinka vasemmisto luo hyvinvointia, kuinka luoda hyvinvointia kun alijäämäinen talous, ei kokoomus uskalla olla lyhytjänteinen etteikö huomioisi työtätekevää kansaa.

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos ei ole varaa niin miksi tehdä lapsia tai ostaa /vuokrata omakotitalo/isoasunto ja auto
    niitä varten. Tottahan nyt yksin tai kaksin aikuinen selviää vaikka
    leipäjonossa ilman sen pahempaa vaivaa pienessä huoneessa

    Ilmeisesti syöt jotain myrkkysoppaa joka on ajatuksesikin myrkyttänyt.
    Onko tuo kirjoitus ihan ihmisen kirjoittama vai noita-akan ?

    Äänestä

Yrittämällä elää, useimman kymmenen vuoden kokemus, en haaveillu rikastumisesta helpommalla vähemmällä työllä olisi vieraalla tullut toimeen, ken leikkiin läksi se täytyi kestää.

1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Vaikka hallitus kokoontuu vasta 8.9.2019 Kokoomus on toiminut jo "sijaishallituksena".
Se on kertonut jo elokuussa mm. työllisyysohjelmastaan
ja uhkaa tehdä heti budjettiriihen jälkeen tehdä välikysymyksen
jos ei hallituksen työllistymissohjelma ole valmis.

Tällaista etukäteisuhoa ei ole nähty ennen.
Uuden hallituksen kaato ja kampitus alkoi jo ennen kuin se on edes päässyt aloittamaan työskentelynsä.

nimim. liikkuva äänestäjä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu