Onko kotini sähköistyksessä kaikki kunnossa, sillä joissakin kohtaa sähkö "tarttuu" esim nilkkaani ja etenkin jos jalassa on joku vamma, esim. kaatumisen aiheuttama ruhje. Muutenkin jalkoihini on alkanut tulla kuin paksuuntunut alue nilkoista ylöspäin, onko sähkön aiheuttamaa "valkuaisen" kovettumista?
Kysymykseni voi tuntua oudolta, mutta tosi outoja asioita on kodissani tapahtunut viimeisen kahden vuoden aikana..
"Takertuminen"
4
155
Vastaukset 4
Ilmeisesti ei ole, koska eilen tuli ilmoitus treffi -palstan yllä pidolta , että profiilini on suljettu epäasiallisen sisällön takia, mutta omalta , siis tältä koneeltani joka on pöydälläni näen profiilin joka on ihan samanlainen joksi sen alun perin tein. Nyt on niin että täällä meidän paikkakunnalla on ryhmä joka pitää ns. Wifi -linkki verkkoa yllä ja ilm.koneeni on kaapattu, ja sitä operoidaan muusta sijainnista.
Eli PKS:n alueella oleva sähköverkko on näiden rikollisten hallussa (venäläisiä) ja liittymäni kotini liittymän sähkön syöttöää ohjaillaan muualta, liittymäni on Fattenfalin.- Anonyymi
Ei PKS:n monopolin alueella voi olla minkään "fattenfallin" eikä minkään muunkaan liittymää.
- Anonyymi
Turha valitus, tänne Suomi24:lle kirjoittelijoille on tapahtunut paljon enemmän oudompia asioita!
- Anonyymi
Sähkömagneettinen säteily on tunnettu ilmiö. Siellä missä kulkee sähköä, siellä on myös magneettisuutta.
Vuosia sitten kerrostaloon asennettiin etäluettavat sähkömittarit. Ne toimivat radiotaajuuksilla, säteilevät sähkömagneettista säteilyä, samoin kuin kännykät.
Huoneistossa alkoi tulla staattista sähköä lähes kaikkeen metalliseen. Metallisesta sängynpäädystä räpsähti sormille sähköä. Radiovastaanottimen teleskooppiantennista. Jääkaapin oven kahvasta. Hanoista. Tiskipöydästä. Hellan metallisesta päällyksestä.
Asukas otti yhteyttä sähkölaitokseen. Siellä teknikko vastasi, ettei niissä mittareissa mitään säteilyä ole. Asukas selosti tietävänsä antenni- ja radiotekniikkaa niin paljon, että asia on hänelle aivan selvä. Säännöissä on rajoitus, paljonko sähkömagneettista säteilyä saa esiintyä.
Puhelun jälkeen sähkön räpsähtely sormille alkoi loppua. Ongelma oli ollut ilmeisesti kahdesta seikasta johtuvaa:
1) Koko kerrostalon mittarit olivat keskitettyinä yhteen mittarihuoneeseen, talon alakertaan, lähelle asuntoa.
2) Sähkölaitoksen tapa käyttää mittareita oli ollut huolimaton: mittarit lähettivät jatkuvasti dataa laitokselle, vaikka varsinaiseen mittarinluentaan ei ollutkaan syytä jatkuvasti?
Aloitusviestissä kysyttyyn jalkaongelmaan
Nilkan tai säären alaosan kovettuminen saattaa olla oiretta veritulpasta jalassa, tai rasva-aineenvaihdunnan ongelmaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.371379Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke631158Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.631003- 59992
- 76883
- 51821
Haluatko mies mennä naimisiin melko pian, ku ollaan kohdattu?
Mä haluaisin mennä mahdollisimman nopeesti....💍82755Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le40729- 82702
Martina Aitolehti veti kohtalokkaat hääkännit - Alttarilla ikävä temppu Esko Eerikäiselle
Ex-pariskunta Aitolehti ja Eerikäinen pitävät yhdessä Martina & Esko podcastia. He ovat kertoneet kansalle mm. hääaamust14671