Linux mint nytkähtelee

Konetta käyttessä jäätyilee noin 1-2 sekunnin jaksoja satunnaisesti. Ovatko mintin kehittäjät menneet liian pitkälle windowsia matkiessaan?
15<50
1Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Trollausta, ei siittä windowsia ole tullut.

Äänestä
  • Minun kokemukseni oli myös noin, että melkoisen usein juuri mint tökki - jostain syystä - eikä siinä muu auttanut kuin uudelleen asennus.

    1Äänestä

  • Haitapppa kakka trolli! w10 jäätyy muutta ei mint.

    Äänestä

  • Kyllä se noin oli mullakin. Vaati usein sen pari asennusta, ennen kuin rupesi toimimaan.
    Sitä en vain käsitä, miksi linukshihhulit eivät millään tahtoisi näistä asioista keskusteltavan palstoilla?

    1Äänestä

Melkein mikä hyvänsä hardware-vika voi tuollaista aiheuttaa. Tai ainakaan annettujen tietojen perusteella vikaa ei voi tarlkemmin paikallistaa ilman perusteellisempaa tutkimusta.

Äänestä

Sulla se sama surkea kone jossa ensin oli windows, kuvittelit että joku ubuntu toimisi nopeammin, turha luulo.

Äänestä

asena koneelle ubuntu, niin ongelmat häviävät.

Äänestä
  • Aiemmin olikin Ubuntu, siinä ei ollut tuollaista ongelmaa.

    Äänestä

Jos oikeasti apua haluaa, kannattaa lasiimen speksit pistää mukaan.

Reipas swappaaminen ja hitaan massamuistit voivat tuollaista aiheutaa muistisyöppöjen sovellusten teloittaessa käskyjä.

Äänestä

Huono on suunta, jos windowsia pitää matkia. Voi tosiaan olla liian lähellä windowsia ja siten toiminta heikkenee.

Äänestä

Mintissä on tietoturvakin retuperällä joten windowsia selvästi matkitaan.

Äänestä

Enpä ole mintissä moista huomannut. Ei ohjelmavika vaan konevika

Äänestä

AsennaWindows10, niin loppuu nytkytys.

Äänestä
  • Toisessa keskustelussa windows 10 nytkyttää.

    Äänestä

Tsekkaa logifilusta mitä juuri sillä hetkellä tapahtui. Lähes varmasti jotain dataa.
Pastea tänne. /var/log/syslog

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Konetta käyttessä jäätyilee noin 1-2 sekunnin jaksoja satunnaisesti. Ovatko mintin kehittäjät menneet liian pitkälle windowsia matkiessaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu