Mikä ihmeen motiivi tuossa porvoon ampumisessa oikein oli kun gangsterit itse soittivat poliisin paikalle.
Venäjällä tekis saman miliisille niin siperia kutsuisi tai jenkkilässä niin 200 vuotta linnaa. Ei ei jos järjestäytyneen rikollisuuden juttuja niin ei ei hyvää päivää.
Venäjällä tekis saman miliisille niin siperia kutsuisi tai jenkkilässä niin 200 vuotta linnaa. Ei ei jos järjestäytyneen rikollisuuden juttuja niin ei ei hyvää päivää.
Vastaukset 53
Vanhimmat
Ihan sama, kunhan ruumiita tulee. Mieluummin miestoimittajia.
Kunpa joku hakkaisi J. Kanervan polvet palasiksi. Nauraisin niin lujaa.
Mikä ihmeen J.Kanerva
Onko hän joku urheilupomo? Kysyy Pihtiputaan mummo mummotunnelissa.
Motiivi voi olla tekemisen puute samoin kuin työnantajani Urjalan kunnalla on ollut vuosia pakonomainen tarve tuhota laiminlyönteineen työntekijöitään ja perheitä .
Työntekijöitä on mm. työpaikkakiusattu ja työsyrjitty sairauslomalle ja irtisanottu sairauslomaan vedoten , jättäen uhrit perheineen heitteille .
Ruotsalaislehtien mukaan kummallakaan ei ole tuloja. Kenen autolla miehet olivat liikkeellä. Mitä tekivät Porvoossa kaksi kuukautta ? Tuskin tulivat kahdeksi kuukaudeksi suunnittelemaan poliisien murhaa ? Motellin omistajan mukaan maksoivat vuokransa, elivät ns. normaalia motellielämää, tuskin kävivät pimeästi töissä ??
Aika paljon on vielä kysymyksiä, joihin ei ole saatu vastausta.
Aikas nihkeesti kylläkin julkisuudessa ollut sitä syytä. Jotain ei kerrota?
Eiköhän meidän joukossamme, jotka tänne mielipiteitämme kirjoitamme,ole joku joka tietää tästäkin asiasta totuuden paremmin kuin kukaan mukana ollut asianomainen, varsinkin paremmin kuin syylliset ja poliisi.Tällaisen käsityksen saa kun lukee näitä kirjoituksia.
Kait nyt syylliset tietävät. Toimettomat ja tulottomat veljekset tulivat viettämään kahden kuukauden lomaa Porvoolaiseen motelliin, kuka uskoo ?
Kuka keikan maksoi, mistä raha matkoihin, autoon, motelliin ja elämiseen ?
Ei siinä mitään motiivia ole alunalkaenkaan ollut. Kaksi rahatonta ja heikkopäistä veljestä hetken mielijohteesta halusivat hodarit mutta kun ei ollut rahaa niin ryöstvät ensimmäisen paikalle tulleen joka sattui olemaan poliisi.
Ei suunnittelukykyä vaan tyypillistä typeryksien hommaa vailla päätä ja järkeä. Kulmahousuista meni prässitkin kun piti olla polvillaan karkealla avaltilla.
Totuus on yksinkertainen, karu ja ankea kaiken hypetyksen ja arvailujen jälkeen
Hyvä että edes joku,eli sinä, tiedät totuuden ja kerrot sen meille muillekin.
Hätävarjelu kytät ovat omalla toiminnallaan pelästyttäneet henkilöt ovat hätävarjelussa tulittaneet luulleet tulleensa ryöstetyksi joten itsepuolustus tarkoituksessa uskoisin kyseessä voi hyvin olla joko kyttien epäasiallinen, provokaatio joka on johtanut pelästymiseen, paniikkiin josta johtanut aseen vahingossa laukeamista ei tappamistarkoitus ansa sepitys oikeen mene läpi en jaksa uskoa mitä hyöytyä ? itsepuolustutarkoituksessa onhan media näitä mahdollisia henkilöitä kuvaillut hyvinpukeutuneiksi herrasmiehiksi. Ulivan murhamysteeri, bodomjärven murhamysteeri ja tämä on sitten aivan selvä tapaus vai ?
Porvoon ampumisen lehdissä väitetty motiivi on täysin seinähullu, jossa ei ole mitään järkeä
Suomen valemedia (IL, IS, HS, YLE) väittää, että tämä kaksikko olisi tehnyt poliisille ansan sekä väiytyksen.
Ruotsin lehdistön mukaan taas tämä kaksikko olisi itse soittanut poliisin paikalle ja myöhemmin myös soittanut hätäkeskukseen, kun ampuivat paikalle tulleita poliiseja.
Eli mitä tuolla teollisuusalueella todella tapahtui ?
KRP:n mukaan paikalle soitettiin tavanomainen omaisuusrikokseen viittaava tehtävä.
Mutta jos Expressen väittää, että kaksikko soitti itse poliisit paikalle, niin tämähän olisi yhtä seinähullua, että pankkiryöstäjä soittaisi poliisit paikalle ennen Nordean konttorin keikkaa.
Lehtitietojen mukaan tämän kaksikon rikosrekisterikään ei ole mikään huima, kun toisella on vain tuomio kortitta ajamisesta sekä vuosia sitten hänen osuuksiaan on tutkittu vero- ja kirjanpitorikoksiin. Kun taas tämä toinen veli tästä kaksikosta on sekaantunut doping kuvioihin, jonka myös näkee tuosta ulkoisesta habituksesta. Sillä tuollaisia lihaksia ei hankita pelkästään rautaa nostamalla.
Expressenin mukaan tämä kaksikko saapui nyt Suomeen 22. elokuuta. Kun taas Suomen valemedia väittää, että kaksikko olisi asunut Porvoon suunnalla eräässä On Line nimisessä motellisa jo kuukauden.
Suomen poliisi väittää, että kaksikon jäljille päästiin heidän jättämistä teletunnistetiedoista ja puhelimen IMEI-koodin kautta.
Mutta missä kaksikko onnistui piileksimään sitä ennen lähes vuorokauden ajan ?
Loukkaantuneet poliisit
Mutta tässä onkin sitten se hyvin mielenkiintoinen puoli tästä tapauksesta, ettei näistä loukkaantuneista poliiseista ole Suomen lehdissä eikä Ruotsin lehdissä näkynyt yhtä ainuttakaan kuvaa eikä haastattelua.
Suomen lehtitietojen mukaan toinen näistä loukkaantuneista poliiseista loukkaantui vakavammin ja hänet jouduttiin siirtämään Töölön sairaalaan, mutta hänellä ei kuitenkaan ole hengenvaaraa.
Jos nyt siellä olisi jokin oikea "tutkiva toimittaja", niin se tuskin paljoa vaatisi että kävisi siellä Töölön HYKSI:ssä selvittämässä asian, että onko sinne oikeasti tuotu mitään Porvoossa muutama päivä sitten loukkaantunutta poliisimiestä. Sillä jos ei ole, niin silloinhan tämä koko poliisien ampuminen on pelkkää sisäministeriön kusetusta.
Niin, montakohan reppanaa nuokin siat olivat itse hakanneet, kysyn vaan. Ja ei, en tarkoita, että olis oik..... No jaa. Siinä ja tässä. Sanotaanko.... että toivottavasti nämä osuvat ainakin edes sitten oikeeseen osoitteeseen, eli niihin jotka esim. vääntelevät sormia ( pysyvä vamma ), potkivat kylkiin syyttä putkassa ( öhöm... ) Jne...
Olisikohan poliisillakin peiliin katsomisen aika? Ei varmaan...
Tarkennan kirjoitustani: Jos olivat ei-sikoja, niin joo, huono juttu, ikävää... Mutta JOS olivat em. kaltaisia väkivaltaisia sikoja itse... Niin.... Saiko mitä tilasi, en tiedä....? En sano mitään, enempää.
Satanistien valtapyrkimykset?
Voisiko kyseessä olla Mind control. Siruja, implantteja, aivopesua, ehkä ihan reaaliaikaista ohjausta päähän. Eikä välitetä siitä, että jäävät kiinni ja joutuvat vankilaan.
Ihmettelee eräs TI.
Olisiko motiivina jonkin (mahdollisesti uuden) rikollisjengin voimannäyttö?
Uusi porukka tulee apajille ja haluaa näyttää heti, että he ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin ketä tahansa vastaan.
Pari kaveria ottaa pitkät vankeustuomiot kontolleen, mutta jengi pitää huolen omistaan - tavalla tai toisella?
Tutkinnanjohtaja väitti julkisuudessa, että on kirjoittanut laudaturin suomen kielestä.
Jos poliisit oli ennalta valittu kohteeksi niin kuka tiesi ketkä poliisit olivat vuorossa?
Kyttien provokaatio on aiheuttanut hätävarjelun liioittelun ase lauennut vahingossa kyttien ylilyönnin johdosta nämä heittäytyvät ensimmäisenä uhreiksi vaikka tosiasissa kytät omalla säheltämisellään aiheuttaneet laukauksenvaihdon tai aseen laukeamisen vahingossa.
Juu,kytät syyllisii,kytät pahiksii,kyttien vika kaikki,kaikki….
Täällä taas idiootit täyttää palstaa onnessaan ja pämilöinteineen.
Ensiksi se miksi tiedottaminen on ollut sekavaa ja salailullista, toiseksi ristiriidat, kolmanneksi keitä nämä kaksi on, neljänneksi mistä oikein on kyse, viidenneksi se mikä on ollut tarkoitus, ruotsissahan on jo täysi 'sota'.
1. Tiedottaminen on myöhemmin selvenevien seikkojen johdosta salailua ja heikkotasoisuutta sisältävä, että myöskin ilmoitettu ettei kaksikko millään tavalla ja missään tapuksessa ole vaarallisia siviileille, (mistähän poliisi tämänkin tiesi?) ja kiinniottohan tapahtui sellaiseen aikaan ettei kukaan vaarannu.
2. Ruotsin ja Suomen lehdistöissä johtuvat ristiriitaisuudet johtuvat siitä, että kummankaan maan poliisit eivät ole sopineet mistä asioista tiedotetaan, mitä kerrotaan ja milloin ja kuinka yksityiskohtaisesti eli kyseessä voi olla kahden eri maan yhteistoiminnasta saada ihmiset vaatiin lisää poliiseja ja rahoitusta kasvatettua, esim. tietojen saamista salatuista nettikeskusteluista, torverkkojen reaaliaikaiseen tutkimiseen ja ynm. vastaaviin, eli yksityisyyden purkamiseen (tästä viisaimmat voivat jo päätellä mikä asiassa on ollut kyse).
3. Keitä taikka miksi nuo kaksi on ja tehneet, huomioidaan se, ettei 'loukkaantuneista' ole tiedotettu mitään johtuu siitä, ettei loukkaantuneita tosi asiassa ole, eli nämä kaksi ovat Ruotsin poliisille erittäin tuttuja (onko rikosrekisterit edes aitoja, toisella muka kortitta ajo ja nyt jo hyökkää eri maan poliisia vastaan kovilla panoksilla ja kaiken lisäksi rahattomina ovat tulleet Suomeen, ei rahaa ostaa pensaa, ei laivalippuihin varaa ja asuvat kuukauden motellissa ilman rahaa ja käyden joka päivä rahatta syömässä joka päivä, eivät käytä alkoholia, huone säntillisessä kunnossa ja siisti (näinhän tekee vain armeijassa tai muussa valtiollisessa olosuhteissa toimiva).
4 ja 5 edelliset antaa vihjeen ja vastauksen..
Jos nyt olet niin kaikki tietävä, niin miten omanarvontunto niin nollilla, että pitää alkaa hieno selostuksensa haukkumalla muut.
Ihan tästä tulee joku mieleen.
Motiivihan on aivan selvä kun veljeksien isä on kirjailija niin tämä tapahtuma edesauttaa menestys kirjan luomisessa.
Aikuisten oikeesti niin ruotsissa kuulemma väijytykset poliisille. Itseäni ei kiinnosta gangsterit tai poliisi vaan eläminen lakien mukaan.
Motiivihan on aivan selvä kun veljeksien isä on kirjailija niin tämä tapahtuma edesauttaa menestys kirjan luomisessa.
Aikuisten oikeesti niin ruotsissa kuulemma väijytyksiä tehdään poliisille Itseäni ei kiinnosta gangsterit tai poliisi vaan eläminen lakien mukaan.
Huomioiden suunnitelmallisuus poliiseja kohtaan ja teon toteuttaminen. Maassamme tulisi ehdottomasti järjestää mahdollisimman laaja mielenosoitus / mielenilmaus maksimaalisen rangaistuksen puolesta.
Moni ei edes ymmärrä mitä eroa on ja erikoisesti vaikutus elinympäristöömme, jos / kun poliisia kohtaan suunntellaan hyökkäys. On aivan eri tilanne, jos poliisi joutuu muihin asioihin liittyen ampumalinjalle.
Teon kohde huomioiden - joka on poikkeva , niin tästä johtuen poikkeava rangaistuskin. Maksimalinen mitä laki voi antaa ja sovittaa se täysimääräisenä.
m.l
NIIMPÄ... EI TOI NYT OIKEEN JOS VARTA VASTEN YRITTÄÄ VÄIJYTYKSEEN SAADA POLIISI. tURHA TUOLLAISTEN HENKILÖIDEN SITTEN VAATIA YHTEISKUNNALTA OIKEUKSIA.
Kun kyseessä on poikkeustapaus, niin ehdottomasti myös tuomoi tulee olla täysin poikkeuksellinen. Erikoisesti koko tuomio kärsittävä päivälleen se minkä tekijät saa.
Tästä tapauksesta tulisi tehdä esimerkki - suunnan näyttäjä poliisiin koksemisesta / vahingoittaisesta.
m.l
Vaikka kuinka vihaisi läpimätiä viranomaisia niiden takia ei kannata vankilaan mennä .
Sehän on vain sinun luuserimielipiteesi.
Pelkäät jo etukäteen?
Kuka jästipää sinä olet? P e l k ä ä t j o e t u k ä t e e n? Siis niinku mitä pelättävää?
Voi olla, että ammattirikollisjengeillä on suunnitteilla jotain paljon laajempaa ja pahempaa nyt Suomen EU-puheenjohtajuuskaudella. Laitetaan Suomen vähäiset poliisivoimat tutkimaan nyt tätä juttua, niin eivät huomaa mitä kohta tapahtuu. Olisikohan poliisivoimissakin jengiläisiä? Outoa on?
Niin eihän poliisi ole pitkään aikaan pystynyt oikein tekeen mitään järjestäytyneelle rikollisuudelle suomessa kun se toimii kuitenkin. Jos tuo porvoon ampumis/väijytys on suunnattu politiikan alueelle kun suomi eu puheenjohtaja maa niin kyllä brysselissä varmaan keskustelua käydään ai jaa suomessa tuollaista.
Peitehommalle haiskahtaa. Koko poliisivoimat valjastettiin tähän hommaan ja samaan aikaan huumekuriirit toimivat ilman kiinnijäämisen pelkoa. Voihan se olla näinkkn. On se niin outoa, että jostakin muusta on kyse kuin siitä, minkä näemme.
Motiivi vaikuttaakin aika mystiseltä. Ehkä ensimmäisenä tulee mieleen lähinnä jokin kosto. Kaikenkaikkiaan tapauksessa ei ole mitään järkeä, yleensä rikolliset yrittävät olla herättämättä huomiota ja välttävät kaikin keinoin sitä että virkavalta sotketaan mukaan. Nyt näyttää että ihan tietoisesti soittivat poliisit paikalle voidakseen sitten ampua heidät ja riisua heidät aseista.
Pelkkä järjestäytynyt rikollisuuskaan ei oikein kuulosta uskottavalta, koska järjestäytyneelle rikollisuudelle on tyypillistä se, että se yrittää naamioida toimintansa lailliseksi liiketoiminnaksi ja sen motiivi yleensä raha. Toiminta on sitten joko rikollisen rahan pesua, huumeiden tai jonkun muun laittoman aineen salakuljettamista, veronkiertoa jne.
Ehkä yksi mikä tulee mieleen, voi olla jonkinlainen jengirikollisuus, ehkä kyse oli jengin jäsenkokeesta?
Porvoon poliisiampumisen motiivi on näyttämisen halu. Niillä meni ehkä jokin suunniteltu keikka Suomessa pieleen ja turhautuivat aina samaan meininkiin.
Tarkoitus oli nousta uudelle tasolle rikollismaailmassa ja ryötää poliisilta ase voiton merkiksi. Sen jälkeen olisivat voineet hakea jäseneksi johonkin rikollisjengiin Ruotisissa. No, nolostihan tuossa kävi, kun jööivät kiinni samantien. Nyt sitten mediassa ihmetellään motiivia.
Tunnet siis tekijät koska tiedät tuon ?
Kaikkihan tuollaiset "tekijät" , jotka ainakin omasta mielestään ovat kovia rikollisia, tuntee. Iältäänkin ovat juuri siinä vaiheessa elämäänsä, että näyttää pitää maksoi mitä maksoi!
Tuolla eräässä ryhmässä sanotaan, että kyse on false-flag -operaatiosta. Mitään loukkaantuneita poliiseja ei ole. USA:ssa tavallista, Euroopassakin on tapahtunut ja nyt Suomessa. Kuulemma ihan kaavan mukaan meni.r
Googlaamalla löytyy lisätietoa.
Niin, nykyisin suljetuilla osastoillakin on nettikäyttöoikeudet. Kaikki järjissään olevat nauravat tällaisille salaliittoteorioille.
Kaksi loukkaantunutta poliisia on olemassa ja aikanaan he tekevät haastatteluja mediassa. Toipumiseen menee sitä ennen tovi aikaa.
Maaailmalla on ihan oikeasti tapahtunut false lag -operaatioita. Eivät ole suljetulta kirjoitettuja juttuja.- Jos ilmiö on nyt rantautunut Suomeen? Pitää seurata.
Toinenkin haavoittunut poliisi kotiin, (otsake)
"Poliisista kerrotaan, että kumpikin poliisi on tehnyt päätöksen etteivät he halua kertoa tapauksesta julkisuudessa" uutinen yle1 txt-tv s.113.
Eli tarkoittaako tuo uutinen, sitä molempien olevan vielä sairaalassa, vaiko siitä että ns. "lievemmin" on jo kotoutunut heti ampumisen jälkeen ja toinenkin viikon jälkeen??
Hämeenlinnan ampumisen uhriksi joutuneet poliisit riekkui viikkokaupalla uutisissa ja vatsaan ammuttu tämän tästä vieläkin.
Jaa'aa noo ans kattoo mistä kyse, mutta kummallisemmaks vaan menee.
Korjaan omaani, eli siis Hyvinkää, eikä Hämeenlinna.
Nyt kumpikin poliisi on toipilaana kotonaan.
Ja kumpikin on päättänyt olla antamatta lausuntoja lehtimiehille.
Ja kumpikaan veljeksistä ei ole kuulusteluissa suostunut puhumaan mitään.
Tutkinnanjohtaja ei pukahda nyöskään mitään.
Ainoa mikä hölisee puutaheinää kuten aina ennenkin on muuan tv-kanavan uutistoimitus.
Ilmeisesti suomesta kukaan poliisi ei ole halunnut/pystynyt (olisi selvinnyt naapuruston/tuttujen kautta liian nopeasti), vaan on pitänyt tilata ruotsin puolelta tekijät, jotka ns. rahattomina, syöneet, asustaneet armeijamaisen siististi kuukauden matkustajakodissa kasvattaen partoja, jotta ovat mahdollisimman kriminaalin näköisiä kun toisella ainoa rike tekaistussa rikostekisterissä kortitta ajo ja toisella ilmeisesti ei mitään, tulevat suomeen ammuskeleen poliisia ilman mitään syytä, kukaan taho ei anna enään mitään lausuntoja, vaieten ja poliisi tiedotti jo heti alkuun ettei kyseisistä ampujista ole mitään vaaraa siviileille, (suomessa poliisi käskyttää jenkkifilmeistä opittuna pidätettäessä maahan makaamaan, kun taas ruotsissa polvilleen ja kädet kohotettuina ilmaan).
En tiedä onko false flag, mutta vahvana leijuu asian ympärillä haju.
Arvelinkin jo heti noiden jätkien kuvia katsellessani, että kyseessä täytyy olla mannejuttu: Sukuviha, verikosto, väistämisen laiminlyönti tai joku muu älytön mustalaisten mystinen asia. Voi vittu. mikä etninen ryhmä! Olisi ollut 500 vuotta aikaa opetella ihmisten tavoille, esimerkiksi työn tekoon ja lakien kunnioittamiseen. Ei äly kuitenkaan näytä riittävän.
Kirjailija isä ymmällään poikien tekosista niin näköjään haluavat olla esillä.
Hei, come on.
On hienoa, kun toimittajat lukevat suomi24 ja keksivät itse mahdollisen motiivin ja sitten jotkut idiootit uskoo sen.
Ainakaan poliiseilta, tekijöiltä itseltään tuo tieto ei ole lähtöisin.
Romaanien kostoperinne koskee ainoastaan erisukujen tekoja toista sukua kohtaan, ei viranomais toimia tai viranomaisia kohtaan.
Tuo motiivikirjoitus lehdissä on tullut sen jälkeen kun on teko osoitettu ehkä false flag-toiminnaksi.
Aika heikko peruste 'kostolle' n.20v aikaisemmin tapahtunut kaltoin kohtelu pidätettäessä, onko pidätetty vastustanut pidätystä agressiivisesti ja täten poliisi joutunut käyttään kovempia otteita?
Romanien keskuudessa tuo ei ole aihe kostoon ollenkaan, ai mistäkö tiedän, ehkä tiedän sen siksi, koska on tuttua asiaa minulle nuo kosto aiheet.
Tuo uutinen muka kostosta on täysin puutaheinää ja se miksi tuo uutinen on, on tullut koska halutaan katkaista toden näköisimmän vaihtoehdon levittäminen, eli false flag-toiminto.
Niin kaippa tuo vielä käräjille menee ja katsotaan mitä puolustus sanoo,- jos ei erikoisempaa ni sitten väijytys.
Mannet kostaa, joopa.
Tampere, Tuusula, Porvoo - kyllä haisee.