Olin hiljattain hovioikeudessa, jossa yksi todistajista myönsi ajaneensa autoa ilman ajokorttia. Tämä asia ei mitenkään liittynyt käsiteltävään asiaan, mutta onko henkilön mahdollista saada asiasta sakkoa tms vai sivuutetaanko asia kokonaan? Entä mitä tapahtuu, jos jää kiinni valehtelusta käräjäoikeudessa tapahtuneessa todistelussa? Voiko hovioikeus jotenkin rangaista valehtelusta?
Miten on?
Utelias
14818
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Jos esitutkinnassa/käräjäoikeudessa on todistanut valheellisesti ja tämä todistus on vaikuttanut syytetyn tuomioon (joko koventaen tai lieventäen)tai syytetty on jätetty kokonaan tuomitsematta, tuomitaan valheellisesta todistamisesta (aina) vankeutta (max.3 vuotta).
Että ei ihan pikku juttu tuo todistajan valehteleminen/kertomatta jättäminen.
Todistajan valehtelu voi tulla ilmi myöhemmässä yhteydessä ja tällöin koko asia voidaan ottaa uudelleenkäsittelyyn (jos todistuksella oli merkittävä painoarvo tai uusi seikka tod.näk. muuttaa tuomiota).
Jos yksittäinen todistaja on valehdellut, mutta syytetty tuomitaan muun näytön perusteella "oikein", ei todistaja välttämättä (huom välttämättä) saa rangaistusta. Näin siis siinä tapauksessa että todistajan lausumalla ei ole juurikaan ollut painoarvoa.
Käsittääkseni todistajaa kohtaan voidaan nostaa syyte kortitta ajamisesta. Samoin kuin jos poliisi tekee kotietsinnän löytääkseen varastettua omaisuutta ja törmääkin hamppuviljelmään tai ruumiiseen, niin kyllähän niistäkin syyte napsahtaa, tottakai.
tuo oikeudessa todistaminen.
Ei siellä voi todistaja itse päättää mitä kertoo/satuilee ja mitä ei. Siis ilman seuraamuksia.
Kannattaisi hieman ottaa etukäteen selvää, jos on kerran oikeuteen menossa, tai olet jo ollutkin.
Jonkin tiedossa olevan asian kertomatta jättäminenkin on yhtä tuomittavaa kuin todistajan valehtelu. Koska luonnollisestikin oikeudessa pyritään selvittämään koko totuus.
Siinä mielessä syytetyn velvollisuudet ovat pienemmät, että syytetylle ei valehtelusta seuraamuksia tule, koska syytetyllä ei ole velvollisuutta pysyä totuudessa. Todistajilla on. Syytetyn penkillä olevalle ei valehtelusta tuomiota tule, mutta todistjalle tulee.
USein tuntuu että ihmiset suhtautuvat välinpitämättömästi todistamiseen ja kuvittelevat menevänsä sinne vaan jeesaamaan syytteessä olevaa kaveria. Nämä edellämainitut seikat kannattaisi kyllä funtsia etukäteen.
Vain köyhille tulee valehtelusta rangaistus.
Korkeimman oikeuden päätös on.
Asianajajalle ei tule valehtelusta mitään.
10- vuotta olen yrittänyt. Luettelenko nämä valehtelevat asianajat nimeltä?
On kuulkaa valtiolla mennyt rahaa näiden sotkujen selvittelyyn..?
Oikeuteen minulla ei ole varaa viedä näitä juttuja.
Asianajat eivät tietysti itse halua viedäkään?
Olen odottanut kutsua turhaan 10-vuotta.
Anna ihmeessä luettelo valehtelevista asianajista. Valehtelu vähenee, kun tiedetään henkilöt, joille ei pidä toimeksiantoa asiassaan antaa.
Harkitsen vielä vähän niiden nimien kertomista, koska täytyy huomioida muutama muukin seikka. (se ei toki estä mitenkään paljastamista).
1 Esim. En halua kertoa kaikkia julkisuuteen pelkästään uteliaisuuden perusteella.
2.Lupautuuko joku alkamaan toimenpiteisiin asianajajia vastaan, mikäli kerron nimet. Muutenhan asia ei muutu miksikään.
3. Nuo törkeät asinajajat ovat suurten yritysten palveluksessa, joten rahattomat eivät saa niitä vastuuseen.
4. Valitus on vireillä tälläkin hetkellä.
Jos olet temperamenttinen lakimies, joka voit tehdä muutakin kuin pyöritellä päätä, niin kerron nimet heti! Ja näytä myös asiapaperit.
Lakimies on Fennian palveluksessa. Ja niitä on jo muutama.(suojaavat näet toinen toisensa töppäilyjä) Huomaa, että jo näillä tiedoilla Fennia pystyy selvittämään henkilöllisyyteni. Mutta se ei haittaa, sillä nämä asiat ovat tosia, eikä Fennia selvitä omia töppäilyjään vapaaehtoisesti.
Odotan myös vähän lisää kannanottoja, sillä arvelen, että kukaan ei halua enää ottaa asiaan kantaa, jos kerron nimet.
Paljastinko heti alussa liikaa, kun kerroin, tosiasiat? Vai miksi keskustelu tyssäsi?
Vai ei ole lastenleikkiä?.
Tuskin saisin vapaana näitä juttuja kertoa, jos valehtelisin. Onneksi ei ole vielä kuitenkaan sellaista lakia, että tosiasioiden kertomisesta tulee "kakkua".
Antakaa nyt palautetta? Vai oletteko just niitä valehtelevia juristeja kaikki tällä palstalla, joiden täytyy olla hiljaa voidakseen jatkaa valehteluaan suojatussa työpaikassa?
Minkä takia asianajaja ei saisi valehdella??
Eihän se mitään valaa vanno.
Mistä syyttäisit valehtelevaa asianajajaa??
Se asianaja ei vielä mitään....mutta ongelma on kuules siinä, että nuo oikeuden päätökset tehdään näiden pässien suositusten mukaisesti.
Eli oikeuden viralliset päätökset tehdään valehtelun perusteella. Tiedätkö, miten tuon ilmitulo estetään?
Oikeus kieltää valittamasta asiasta uudelleen!
No Just. Sehän siinä onkin, kun oikeudessa vaaditaan vain köyhään pysymään totuudessa. Eli köyhälle tulee valehtelusta rangaistus, mutta asianajajalle ei. Köyhää syytetään vaikka oikeuden halventamisesta, jos ei muuta löydy.
Joko selkis!
Sano vaan lehdistölle, että laki on kaikille sama!
Miten niin köyhälle?? Se tulee todistajalle ja asianomistajalle, on ne sit köyhiä tai rikkaita.
Vastaaja ja asianajajat saavat valehdella.
Jos sun asianajajas ei osannu hommia niin ÄLÄ YLEISTÄ.
Mikä mielestäsi ei pidä paikkaansa? Vai tahallaanko keljuilet.
Minulla ei ollut asianajajaa, joten nuo valehtelijat ajoivat sepustusensa oikeudessa läpi.
Se virheellinen päätös meni 3:n oikeusasteen läpi.
Tuo valehtelija ei edes muistanut tapahtumasta muuta, kuin että se meni läpi hänen esityksensä mukaisesti. Siis ei muistanut, mitä oli esittänyt.
Sano vielä, että 3:n oikeuslaitoksen, ja 10- vuoden selvittelyä ei saisi kertoa julkisuudessa!
Onko ne salaisia vai?
Minullehan tuosta tuli elinikäinen rangasitus?
Kyllä nuo lakimiehet tosiaan haluaisivatkin, että en yleistäisi. Lakimiehille ei ole tullut mitään sanktiota oikeudessa valehtelusta.
Tuossahan rikkaammalla oli asianaja, joka ajoi valheet läpi kaikissa oikeusasteissa.
On minulla näistä päätökset. Tietävät eduskuntaa myöten. Eikä kukaan sanonut, että minä valehtelisin. Eikä ole tullut kutsua linnaan.
Jos epäilet kertomustani, niin haasta nyt ihmeessä minut oikeuteen valehtelusta. Kuten näet, niin kerron asian koko maailman tietoon.
Oletkos joku asianajan kullannuppu? Jospa pääsisit isäsi kanssa samaan häkkiin.
(ps.kirjoitin ensin yksityiskohtaisen vastauksen, mutta se katosi johonkin ennen lähetystä)
Sillä ei ole mitään väliä, että onko asianajaja valehdellut, on se sitten tapahtunut käräjäoikeudessa, hovioikeudessa tai korkeimmassa.
Oikeuden päätökset ovat kyllä julkisia, on se sitten korkeimman oikeuden tai jonkun muun, eri asia tietenkin jos ne ovat julistettu salaisiksi.
Vaikka olisitkin valehdellut niin mistä voisin sinut haastaa??
Asianajaja esittää oikeudessa näkemyksensä ja mielipiteensä, jos oikeus uskoo niin se on sen asia.
Ihan sama vaikka asianajaja valehtelisinkin, esitä näyttö siitä, että se valehtelee. Laki ei kiellä valehtelemasta, joten on täysin turha jauhaa siitä, että asianajaja valehtelee. Ihan sama että onko se sun asianajaja vai fennian. Sillä on oikeus valehdella.
Niin, mitäpä tuohon voisi sanoa. Ilmeisesti olet sitä mieltä, että asianaja saa valehdella, ja oikeus tekee oikein päättäessään valehtelijan toiveen mukaan?
Minä en yhdy näkemykseesi!
Miksi puolustat noin ahkerasti vallankäyttäjien oikeutta valehdella?
Ymmärsin asian niin, että sinun otsikkosi "älä valehele"..olisi suunnattu minulle?
Siksi esitinkin sitä oikeusjuttua, että voisimme tarkistaa nämä valehtelijat.
Tämän kirjoituseni voi aivan vapaasti lukea kuka tahansa. Miten luulisit minun käyvän, jos "herjaisin" aiheettomasti tällä palstalla Suomen oikeuslaitosta?
Mutta kun puhun totta, niin titityy, titityy, eikä eikä mun pinnani pala. titityy, titityy.
Asianajaja ei ole vallankäyttäjä ja laissa ei ole kielletty valehtelemasta. Tässä tapauksessa SINUN tulee esittää näyttö, et vastapuolen asianajaja valehtelee.
Ja henkilökohtaisesti valehtelit sillä, että köyhälle tulee rangaistus. Tiedät itsekkin, että se ei pidä paikkaansa.
Jos olet kerta hävinnyt juttusi jokaisella oikeusasteella, niin pitääkö sitä vielä täällä jauhaa??
Asianajajan valehtelu ei noudata hyvää asianajo tapaa, mutta se EI myöskään OLE KIELLETTYÄ.
Kärsi tappiosi!
Ja näillä palstoilla on lukemattomat kerrat herjattu oikeuslaitosta ja varmasti yhtään tuomioo ei ole tullut.
Tuskin on edes tutkittu.
Etpä ollut käsittänyt vielä asiasta mitään. Kaikki kertomani on totta. Esim. Olen menettänyt 10-vuoden tulot tuon takia.
Olen myös esittänyt näytön JOKA KERTA OIKEUDELLE.
Asianajahan käytti valtaa tuomioistuimessa, vaikka kerrot(väität), että hän ei ole vallankäyttäjä.
Meinaatko tosiaan, että "lukemattomat" tälle palstalle kirjoittajat valehtelevat?
Tuossa lopussahan itsekin nyt vahvistit sen, mitä olen tarkoittanut. "Yhtään tuomioo ei ole tullut."
Siis valehtelusta ei tule tuomiota virkamiehille!
Et ole varmasti ainoa, joka haluaisi hiljentää sellaiset henkilöt, jotka kertovat tosiasiat julkisuuteen. Minunkin asiapapereita on yritetty saada pois useita kertoja.
Näköjään sinäkin haluaisit rajoittaa keskustelua.
Miten ymmärrät herjauksena sen, jos kerron virallisista oikeuden päätöksistä tällä palstalla?
Olet puhunut itsesi saarroksiin. Pyydä lopettamaan kaikki nämä keskustelupalstat, koska mielestäsi täällä vain "jauhetaan".
En ole ollut itse mistään syytettynä tässä jutussa, joten minulla on velvollisuus kertoa asiat oikein.
Et näköjään sinäkään ollut valmis viemään asiaa eteenpäin, esim. oikeuslaitoksen halventamisesta.
Vastaan mielelläni oikudessa myös tuosta asiasta, jonka väität minun "henkilökohtaisesti valehtelit" -kohdassa.
Koska sinulla on vankka näkemys asiasta, niin kerroppa minulle, miksi tuomarit, asianajajat, konsultit, vakuutusyhtiön johtajat, lakimiehet, eikä edes kansanedustaja ole koskaan kertonut minun valehtelevan?
Olen muuten tappiotani kärsinytkin.
Ja nukun yöni rauhassa.
Olen myös vapaa, vaikka kirjoittasin kirjan näistä juristien valehteluista. Näitä kun ei ole julistettu salaisiksi, ja minulla on asiapaperit leimattuna! Revi siitä vitsejä.
En toki tälle palstalle kirjoita sen takia, että täältä joku ottaisi ne tutkittavaksi, vaan jotta toisetkin tulisivat tietämään nämä oikeuslaitosten kierot touhut. Viralliset paperit olen hoitanut toista kautta.
Joko luovutit? Hyvää yötä!